Pitääkö tehdä avioehto siitä omaisuudesta kuten asunnostani joka on hankittu ennen avioliittoa? Pitääkö tehdä avioehto jos toisella puolisolla on tiedossa vielä tulevia perintöjä?
Mistä asioista avioehto?
4
844
Vastaukset
- mk
Avioehto että se omaisuus mikä on vain toisen nimissä on myös hänen erossa ja vain yhdessä hankittu omaisuus kuuluu avio-oikeuden piiriin. Mahdolliset perinnöt, omat sijoitukset, ja se omaisuus minkä on itse maksanut eikä puoliso ole ottanut siihen osaa mitenkään rahallisesti eikä muutenkaan.
- avioliitto suunnitte
Ymmärsinkö oikein että minun tuleva perintö ei esimerkiksi puolisono kuollessaan mene hänen lapsilleen perinnöksi vaikka meillä ei olisikaan avioehtoa?
- avioehtoja..
avioliitto suunnitte kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein että minun tuleva perintö ei esimerkiksi puolisono kuollessaan mene hänen lapsilleen perinnöksi vaikka meillä ei olisikaan avioehtoa?
varmaan sitä että toisella ei ole oikeutta liiton aikana saatuihin perintöihin miköli eroaa.
A ja B menevät avioon ilman avioehtoa koska molemmilla lähtötilanne sama. Ainoa ero että A:n vanhemmat varakkaita joilla omistuksia ja B:n rutiköyhiä. No jossain vaiheessa A:n vanhemmat kuolevat ja jättävät A:lle
miljoonaperinnön ilman testamenttia. A ja B:n perhe siis rikastuu perinnöllä. No B haluaa jossain vaiheessa erota ja silloin selviää A:lle että B:llä on oikeus siihen perintöomaisuuteen. Onhan se avioliiton aikana saatu omaisuus. Tämän olisi voinnut välttää mikäli olisi ollut avioehto tai vanhemmat tehneet testamentin missä puoliso pidetään perinnön ulkopuolella. Tämä ei tietenkään koske heidän yhteisiä lapsia C ja D:tä.
- 22
// Pitääkö tehdä //
Avioehto on täysin vapaaehtoinen, mutta teidän yhteisenne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1613271EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403032- 1121565
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1551304- 731139
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621097Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373989- 47963
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne24938