Reilua ja epäreilua autokauppaa

Kävimme aikuisperhe autokaupassa.

Reilua oli että Toyotalla kerrottiin Corollan "kasvojen kohotuksesta".

Epäreilua oli että kasvojen kohotuksesta ei kerrottu Nissan kaupassa vaikka olimme juuri katsomassa ja koeajoimmekin muutokseen valmistuvan Primeran.

Primeran mallimuutos tulee aikaisemmin kuin Corollan, miksiköhän sekin yritetään salata.

Myös automyyjät eivät olleet kuin veljeksiä.
Toinen oli kuin juuri olisi syönyt käärmesoppaa.
Toinen fiksu ja asiallinen, jonka kanssa olisi mielyttävä tehdä se auton luovutuskin ja jonka kanssa tulisi toimeen myöhemminkin jos luovutuksessa ilmenisi autossa virheitä.

Olisi myös mielyttävä tietää kuinka ostajat ovat tottuneet Primeran nykyaikaiseen muotoiluun, onko näppärä kaupunkiauto, onko mielyttävä matka-auto.
143116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen omistanut kolme Nissan Primeraa: Vuoden 02, -95 ja 98 -malliset. Vaihdoin uutena ostamani -98 Wagonin juuri pois ja syynä siihen oli se, että uuden Primeran ajo-ominaisuudet eivät pärjänneet vertailussa.
"Uusi" Primera on epävakaa, huojuva ja omituinen.
Vain harvoin autonvalmistaja pystyy rakentamaan autosta huonomman kuin edeltävä malli.
Nissan on tässä onnistunut.
Ostin Opel Vectra Wagonin, koska se ei hinnallisesti kaan häviä Nissanille.
30 000 ensi huoltoon ja sen jälkeen huollot 30000 välein sanoo jotakin.
Lisäksi kyllästyin Nissanin vanhahtavaan moottoriteknologiaan (tosin ne koneet eivät jättäneet koskaan tielle ja ajoin auotillani puoli miljoonaa km)ja valitsin 2,0 turbon.
Ei keikuta tuulet, eivät ohjaa urat eikä kuulu moottorin äänet (ei uusimpaan Primeraankaan, mutta enemmän, joten odotan innolla miten markkinoiden tilavin auto vie perhettä ja tavaroita 222 kmh.
Miten ihmeessä muuten vertaan Primeraa ja Corollaa? Corolla on pinempää kokoluokkaa.
Toinen syy, miksi kukaan haluaisi vaihtaa Nissaniin on, että Primera on uusiutuu todella tiheästi:
Vuonna -98 ostin omani, koska Wagon tuli vasta yli vuoden kuluttua edellisestä uusiutumisesta ja silloinkin he tiesivät että uusi malli tulisi jo -99 myyntiin. Niin se tulikin, wagon tosin vain naamaltaan erilaisena, mutta kuitenkin vuoden kuluttua minun autoni vanheni viisi vuotta. Kahden vuoden kuluttua tuli jo aivan uusi malli.
Jos tahti on tämä, saat valmistautua vaihtmaan autosi siis kahden vuoden kuluttua, mikäli haluat ajaa uudella mallilla, vaikka muutos olisi jo ovellakin: Syy, miksi Nissanin miehet vaihtavat autojen kuosi aon selvä: Vuonna -96, kun minun viimeinen Nissanini esiteltiin, se muuttui meluisaksi. Melutaso ja paljon muutta muutettiin vuonna -99. Kun auto jo oli kuitenkin vanhahtava, se muutettiin uuteen kuosiin ja samalla meni ajo-ominaisuudet piloille.
Kun lisäksi tekniikka on ajanut Nissanista ohi oikealta ja vasemmalta (Primerasta), on nyt kiire.
Jos valintasi olet tehnyt, ei voi mitään.
Osta Opel.

Äänestä
  • Onnea uudelle Vectralle! Siinä on lähes kaikki ne ominaisuudet, joita viestissäsi kehut. Minun tieni on mennyt juuri toisin päin: Opelista Primeraan. Syy: Opelin epäluotettavuus. Kun pikkuvikoja ilmaantuu useita, ei lopulta enää luota autoon: koko ajan pelkää, milloin ja missä tulee seuraava ongelma. Toivon sydämestäni, että Vectrasi toimii luotettavasti - silloin voit olla todella tyytyväinen valintaasi. Jos hankit autosi 1,8 litran moottorilla, huoltohinnat ovat suuremmat kuin Nissanilla - ota huomioon jakohihnan vaihto 60 tkm välein. 2,2 -litrainen on puolestaan huomattavasti Nissania kalliimpi. Valitettavasti usea vaihtaa Opelinsa pois, kun takuu menee umpeen - kalliiden korjausten pelossa. Nissanissa ei juuri tekniikkaongelmia tarvitse pelätä. Aion pitää autoani pitkään - minua eivät mallimuutokset heilauttele.

    Äänestä

  • Hankin taasen neljännen auton kun kolmella emme näytä pärjäävän.

    Opelia emme osta koska niisssä on se hihna.

    Kaverilla pamahti hinna 10 kk ja 54 000 ajetusta Opelista. Yksi vm. 2001 on meillä mutta lisää ei tule.
    Eikä Opel ole mitenkään niin korvaamaton että kannattaisi maksaa tuhansia jotta saisi ketjukäytöisen nokka-akselin.

    Me ajamme vähän, mutta hihna kuulemma vaurioituu eniten pakkasista ja vuosista. Kovalla pakkasella on nokka-akselia käynnistyksen jälkeen todella raskas pyörittää. Toiseksi hihna kostuu ja jäätyneenä vaurioituu vähitellen.

    Jos hihnalle täystakuun harkitsisin kyllä Opeleita. Tosin hihna lisäisi kustannuksiamme lähes 100 euroa vuosi.

    Äänestä

.. jos saisit Primeran koeajoon vaikka viikonlopuksi - mikään ei korvaa omia kokemuksia. Aikoinaan (2002) Primera jäi viimeiseksi TM-vertailussa, joten v 2003 autoa vaihtaessani kävin viimeisenä Nissan-kaupassa - kun muut merkit eivät oikein miellyttäneet (Corolla etupyöristään "liukas" talvella, Vectra kallis, Mondeosta facelift oli juuri tulossa, josta myyjä "ei tiennyt" mitään, Mazda6:een ja Peugeot 307:aan ei saanut kunnon vaihtotarjousta jne..). Kun koeajoin Primeran, yllätyin: eihän tämä autoa kummempi ole; keskikonsoli vähän hämäsi, mutta ajattelin, että siihen oppii kyllä, ja niinhän tapahtuikin.
Mutta jokaisen on itse koettava, miellyttääkö auto vai ei.

Äänestä

Vaihdoin kans Vectrasta --> Primeraan vuodenvaihteessa. Syynä tosin oli Vectran pienet tilat se oli B-malli vm 2000, 1.8.
Opel hyvä ajaa, hiljainen, pieniruokainen, ei mitään vikoja.
Nykyinen Primera ei niin hyvä ajaa, ei niin pieniruokainen kuin Vectra, mutta paljon tilaa ja paljon varusteita (1.8 Tekna). Ei myöskään vielä vikoja ajettu nyt 7000km.

Äänestä

Mikähän tuossa faceliftissä muuttaa ja mitä? Auton ulkonäkö ei kyllä muutu pätkääkään. Edellinen facelift muutama vuosi sitten muutti auton ulkonäköä huomattavasti, mutta tuleva ei sitten mitenkään. Ei kai facelift edes ehdi vuodelle 2004? Jos tuollaisia rupeaa murehtimaan, niin kannattaa melkeinpä jättää autokaupat tekemättä. Mallimuutoksia tulee jatkuvasti.

Luin Tuulilasin farmarivertailun, ja olen samaa mieltä siitä, että takaiskarit ovat löysät. Sen sijaan tavaratila on hyvä, ja on otettava huomioon, että Nissanissa on runsaasti säilytyslokeroita kannen alla. Kulutus on ainakin omalla kohdallani ollut talven aikana odotettua parempi: 6.3 - 7.3 l/100km/h, 1.8 Traveller Visia. Eli jos vertailussa olisi ollut 1.8 niin pointseja olisi tullut enemmän. Ajo-ominaisuudet ovat hyvät. Kun tein kauppoja, niin koeajoin Mazda 6:n, Mondeon, Octavian ja Primeran. Mielestäni Octavia oli siinä vertailussa paras (1.8 turbo), toisena tuli Primera ja muut sen jälkeen. Renkaiden kanssa saa olla tarkkana, eli ilmanpaineet kuntoon ja oikeanlaiset pyörät alle niin ajo-ominaisuudet paranevat. Toki Traveller on tuuliherkkä, mutta niin ovat muutkin farmarit kovassa tuulessa.

Jos tekisin nyt autokaupat, niin päätyisin 1.8 Tekna Travelleriin. Hinnanero Visiassa ja Travellerissa on melko suuri, mutta maksaisin sen silti niiden tilpehöörien takia. Jälkiasennettuna ne ovat niin kalliita, jos niitä edes voi kaikkia asentaa. Toisaalta saattaisin odottaa siihen, että uusi Octavia tulee markkinoille...

Äänestä
  • Valitsin Corolla farkun.
    Viikonlopun ajon aikana en tottunut mittariin, pitää kuin katsoa ojaan kun katsoo mittaria. Ja kun katsoo mittariin, pitää seuraavaksi selvittää kumpaan katsoo jne.

    Toiseksi olen kuullut että kovalla pakkasella ei monitoiminäyttö toimi. Kuinkahan kauan se yleensä toimii, on aika tärkeä, välttämätön.
    Ajan alle 10 km matkoja joten manuaali-ilmastointi on sopivin ainakin talvella.

    Kaksi pahinta Primerassa oli heikko näkyväisyys kaikkialle ja puuttuva kaasujalan tuki maantieajossa. (varsinkin jalkaterän kenkän alueella oleva tuki).

    Tavaratilaa verratessa kannattaisi huomata kuinka matala se on Primerassa ja kuinka paljon kaartuva takalasi tilaa pienentää. Vertaappa aikka Golf farkkuun.
    (eli Golf jo on mutta en viitsinyt kahta samanlaista ostaa).

    Äänestä

  • Vanha kirjoitti:

    Valitsin Corolla farkun.

    Niin sinä olet jo viikonlopun Primeralla ajanut? Se oli nopeaa toimintaa. Värillinen monitoiminäyttö muuten ei hyydy pakkasessa - ainakaan viime talven kylmillä. Mielenkiintoista, että mittariston sijoitus, johon useimmat tottuvat heti, häiritsee sinua, mutta ei tämä "monitoimikonsoli". Kaasujalka ei ole minulla puutunut, auton kulmia ei todella näe niinkuin ei useimmissa muissakaan uusissa autoissa. Tavaratilan osalta (Traveller)kannattaa muistaa, että siellä on alla "laatikko" ja siksi tila näyttää matalalta. Golf Variantin tavaratila on siksi iso, koska siinä on niin onnettoman lyhyt akseliväli auton pituuteen nähden - takapenkkiläisten jalkatila on onneton; vastapainoksi tavaratilaa riittää.

    Äänestä

  • Prime kirjoitti:

    Kirjoitan harvoin, sillä mitäpä sitä hyviä tietoja muille ilmaiseksi jakaa ja niin edelleen.

    Kirjoitit että useimmat tottuu mittaristoon.
    En ainakaan minä ole tottunut vuodessa.

    Kuinkahan laajan tutkimuksen olet tehnyt, loukkaannuin vähän yleistiedoistasi.
    Vai oletko myyntimies.

    Äänestä

  • sami kirjoitti:

    Eri autolehtien toimittajat - sekä suomalaisten että ulkomaalaisten - ovat koeajoartikkeleissaan todenneet, että keskitetty "Nascar-mittaristo" ei häiritse - sen sijaan keskitetyn ohjauspanelin suhteen on ollut hiukan oppimista monella. Ja ihmisiähän ne ovat toimittajatkin...
    Minä olen jo 70-luvulta opetellut katsomaan tien oikean reunan, en keskiviivan suuntaan. Opettaa käyttämään tien oikeaa reunaa, eikä tule "ratsastettua" keskiviivalla; porot ja hirvetkin huomaa helpommin. Lisäksi pimeällä vastaantulevien valot eivät niin häikäise.
    Pahoillani, että loukkaannuit; me ihmiset olemme yksilöitä, ja valitsemme autommekin yksilöinä. Siksi tuossa aikaisemmin kehotin tekemään autoille kunnon koeajon ennen ostopäätöstä.

    Tuo tekstin jako kappaleisiin niin että jättää tyhjiä rivejä väliin, tekee viestistäsi todella selkeän ja helposti luettavan; sitä ei ikävä kyllä moni harrasta - en minäkään, vaikka pitäisi. Toinen joka tekee täsmälleen samalla tavalla on nimimerkki Vanha tuossa yllä.

    Äänestä

  • Prime kirjoitti:

    Eri autolehtien toimittajat - sekä suomalaisten että ulkomaalaisten - ovat koeajoartikkeleissaan todenneet, että keskitetty "Nascar-mittaristo" ei häiritse - sen sijaan keskitetyn ohjauspanelin suhteen on ollut hiukan oppimista monella. Ja ihmisiähän ne ovat toimittajatkin...
    Minä olen jo 70-luvulta opetellut katsomaan tien oikean reunan, en keskiviivan suuntaan. Opettaa käyttämään tien oikeaa reunaa, eikä tule "ratsastettua" keskiviivalla; porot ja hirvetkin huomaa helpommin. Lisäksi pimeällä vastaantulevien valot eivät niin häikäise.
    Pahoillani, että loukkaannuit; me ihmiset olemme yksilöitä, ja valitsemme autommekin yksilöinä. Siksi tuossa aikaisemmin kehotin tekemään autoille kunnon koeajon ennen ostopäätöstä.

    Niin missähän testissä Nissan Primera on menestynyt. olen lukenut vain testejä joissa se on viimeinen.

    Äänestä

  • SAMIX kirjoitti:

    Niin missähän testissä Nissan Primera on menestynyt. olen lukenut vain testejä joissa se on viimeinen.

    Kuten huomaat, me ihmiset olemme yksilöitä, ja valitsemme automme omien tarpeidemme ja mieltymyksimme mukaan. Mutta miksi vaihdoit aihetta: mehän keskustelimme keskitetystä mittaristosta?? Oletko muuten se 18000 km Primeralla ajanut Sami? Nimim Samikinhan on valinnut ajokikseen Primeran - testeistä huolimatta.

    Äänestä

  • SAMIX kirjoitti:

    Niin missähän testissä Nissan Primera on menestynyt. olen lukenut vain testejä joissa se on viimeinen.

    ihmiset eivät ilmeisesti lue testejä kun tälläkin hetkellä viidenneksi myydyin malli ja kolmanneksi myydyin merkki, mitä te "testien lukijat" siitä sanotte !? ja noissa testeissä haukutaan aina sitä monitoiminäyttöä kun fossiilit ei osaa käyttää saati lukea sitä. ja katsokaapa tulevien NYKYAIKAISTEN automallien mittarien sijoitusta, esim tojo Prius jne , keskellähän ne mittarit pitää olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vanha kirjoitti:

Kävimme aikuisperhe autokaupassa.

Reilua oli että Toyotalla kerrottiin Corollan "kasvojen kohotuksesta".

Epäreilua oli että kasvojen kohotuksesta ei kerrottu Nissan kaupassa vaikka olimme juuri katsomassa ja koeajoimmekin muutokseen valmistuvan Primeran.

Primeran mallimuutos tulee aikaisemmin kuin Corollan, miksiköhän sekin yritetään salata.

Myös automyyjät eivät olleet kuin veljeksiä.
Toinen oli kuin juuri olisi syönyt käärmesoppaa.
Toinen fiksu ja asiallinen, jonka kanssa olisi mielyttävä tehdä se auton luovutuskin ja jonka kanssa tulisi toimeen myöhemminkin jos luovutuksessa ilmenisi autossa virheitä.

Olisi myös mielyttävä tietää kuinka ostajat ovat tottuneet Primeran nykyaikaiseen muotoiluun, onko näppärä kaupunkiauto, onko mielyttävä matka-auto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu