Johtajan

Jos olisit uusi johtaja, mitä teksisit uudessa työpaikassa?
44482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Työntekijät yksitellen.
Kyselisin hyvistä ja huonoista puolista työmaalla.
Kysyisin mitä toivot uraltasi ja jatkatko opintoja
Mitä haluttas tehdä toisin kuin nyt.

Äänestä

Valta pois heiltä jotka sitä toisille sanelee ja valtuutetuille se valta mikä heille kuuluukin. Laittas valtuutetut opetteleen asioita mitkä heille kuuluukin jotta loppuis se kuunteluoppilas meininki.

Äänestä
  • kävisin lävitse työntekjöiden etenemiskuviot. onko joku ajanut palkoissa toisten ohitse, onko työnkuvat kohillaan, onko työntekijöitä kuultu kehittämisasioissa, ilmapiirin haistelu---

    ja sitten ottaisin taustat selville, kuinka kauan kukin on jotain paikkaa pitänyt hallussaan ja mitä kytköksiä sitä kautta on mahdollisesti syntynyt.
    se hyvä veli/sisko järjestelmä on tuhoisaa

    Äänestä

Siinäpä ne tärkeimmät

Äänestä
  • johtajan pitää käyttää aikaansa harkisevasti.
    selänne yhtymän talous ja palvelutason seuraaminen on erittäin tärkeää.
    kaupunginhallinnon sisällä löytyy varmaankin kohennettavaa ja kohdistettavaa, virkaan kuuluvat työt sille oikealle pallille.
    enkä nyt haluaisi että uusi johtaja astrologisiin hömpötyksiin käyttäisi työpäivästä aikaansa.
    sekin kun on yksi villitys vihjeiden joukossa.

    Äänestä

  • oikeaa johtajuutta kirjoitti:

    johtajan pitää käyttää aikaansa harkisevasti.
    selänne yhtymän talous ja palvelutason seuraaminen on erittäin tärkeää.
    kaupunginhallinnon sisällä löytyy varmaankin kohennettavaa ja kohdistettavaa, virkaan kuuluvat työt sille oikealle pallille.
    enkä nyt haluaisi että uusi johtaja astrologisiin hömpötyksiin käyttäisi työpäivästä aikaansa.
    sekin kun on yksi villitys vihjeiden joukossa.

    niin ja uuden teknisen johtajan tulee kaavoittaa kaivoksen alue, kun tämä fysiikan tutkimuslaitos tulee tänne.

    ja mitä kaikkea ympäristökeskuksen kanssa tulee sopiva tästä johtuen.

    Äänestä

  • tarvitsemme kaavoitt kirjoitti:

    niin ja uuden teknisen johtajan tulee kaavoittaa kaivoksen alue, kun tämä fysiikan tutkimuslaitos tulee tänne.

    ja mitä kaikkea ympäristökeskuksen kanssa tulee sopiva tästä johtuen.

    teknisen johtajan vahvuus on kaikessa siinä, mitä hän tulevaisuussa saa aikaan. huh kyllä hänellä on opettelelua ja taiteilua, päänkivistystä ja mahanpuruja, jospa hän sittenkin jaksaisi kuukausipalkkansa nostaa.

    liioittelu kuuluu hakuprosessiin.
    työssäkin odotamme liioitellun selitteleviä "näkyviä tuloksia-"?

    Äänestä

  • nuoruus kuluu kirjoitti:

    muistakkee nyt nissiset,viitasaaret ja pietiäiset. Mitä on jäänyt käteen! Kysyn ja kumarran kohti päättäjiä.

    Ei siis kannata teilata uutta johtajaa, ennenkuin häärii täällä saman ajan kuin nuo untuvikot, jotka meitä rahastivat. Etten sanois, että voi Kiesus!

    Äänestä

  • kiirastorstai kirjoitti:

    muistakkee nyt nissiset,viitasaaret ja pietiäiset. Mitä on jäänyt käteen! Kysyn ja kumarran kohti päättäjiä.

    Ei siis kannata teilata uutta johtajaa, ennenkuin häärii täällä saman ajan kuin nuo untuvikot, jotka meitä rahastivat. Etten sanois, että voi Kiesus!

    olisi syytä tehdä valtuustossa päätös, että tekninenjohtaja on myös kuuden kuukauden koeajalla.
    ja johtajasopimusta tehtäessä tehdä tavoitteet.

    kun vertaa kokemusta tekninenjohtaja/kaupuinginjohtaja, niin kummallehan tuo koeaika pitää tehdä.vielähän valtuusto voi sen päättää. vaalin jälkeenhän se rinnevaarallekin asetettiin.

    Äänestä

  • hoitakaa pojat tämä kirjoitti:

    rasismia
    selvästi - miehelle ei koeaikaa
    naiselle 6 kuukautta.
    kukas tämän keksi. kepun ryhmä esitti, kuka sieltä?

    Äänestä

Pyydän poistamaan mielistelyn naapurikuntaan Pyhäjärvisten kustannuksella. On ällöttävää että joku mielistelee ja tekee kaiken niinkuin Haapajärviset haluaa ja vielä mollaa sellaisia jotka yrittää pitää Pyhäjärvisten puolta. Sen käyn hänelle sanomassa.

Äänestä
  • Koeaika ja se että varalle ei valittu ketään liittynee jotenkin viimeisen oljenkorren mahdollisuuteen???? jos ja jos..

    eikö kaiken saa näyttämään epäilyttävältä kun käyttää mielikuvitusta.

    Äänestä

  • 13.s epäilijä kirjoitti:

    Koeaika ja se että varalle ei valittu ketään liittynee jotenkin viimeisen oljenkorren mahdollisuuteen???? jos ja jos..

    eikö kaiken saa näyttämään epäilyttävältä kun käyttää mielikuvitusta.

    Lähtisin tutustumaan Keski-Eurooppaan ensi töikseni,Brysseliin ensin,Saksan olutfestareille,olis se mukavaa tutustua eri kulttuureihin.Sellainen Johtaja minä oisin.
    Matkailu avartaa..

    Äänestä

  • Jos oisin. kirjoitti:

    Lähtisin tutustumaan Keski-Eurooppaan ensi töikseni,Brysseliin ensin,Saksan olutfestareille,olis se mukavaa tutustua eri kulttuureihin.Sellainen Johtaja minä oisin.
    Matkailu avartaa..

    voi sinua raskas ystävä

    Tita on jo tutustunut,
    hän tietää, mikä meille on oikea

    älä odota niita jt:n kaljafestareita

    ei ne titaa kiinnosta.

    Äänestä

  • tyhmät kirjoitti:

    voi sinua raskas ystävä

    Tita on jo tutustunut,
    hän tietää, mikä meille on oikea

    älä odota niita jt:n kaljafestareita

    ei ne titaa kiinnosta.

    olet väärillä jäljillä,pyydämme kunniajäseneksi vaikka lonkerofestareille ei sellaisesta voi kieltäytyä.

    Äänestä

  • Minä ja pojat. kirjoitti:

    olet väärillä jäljillä,pyydämme kunniajäseneksi vaikka lonkerofestareille ei sellaisesta voi kieltäytyä.

    ei tätä pyhäjärveä j klaani voi johtaa ainiaan.
    siinähin olis hyvä tyyppi vaikka eduskuntaan, mutta kun se unohtaa hei vaalien jälkeen keneltä tukensa on saanut yli 20 vuotta.
    iso suku,vaan vanahaksi nekin jo käy. eipä ennää seuraaviin vaaleihin taija kaikki yltää..siis äänestäjät.
    mikäli j strattaa kolomannen kerran (ainakin kahesti jo) v.2011 kepun ehokkaana arkadialle, se on sitte joutsenlaulua se.
    muistas nyt oman väen vähyyden ja vanhuuven, niin eiköpähän hyviä muistopuheita sais aikanaan...

    Äänestä

  • kieltäytyä kirjoitti:

    nykyisin kaikkiin työsopimuksiin kuulu koeaika mikä lain mukaan voi olla enintään 4 kk mihin tämä 6 kk koeaika perustuu, tuntuu eriskummalliselta tottapahan lakinaiset sen on selvittäneet

    Äänestä

  • kieltäytyä kirjoitti:

    ei tätä pyhäjärveä j klaani voi johtaa ainiaan.
    siinähin olis hyvä tyyppi vaikka eduskuntaan, mutta kun se unohtaa hei vaalien jälkeen keneltä tukensa on saanut yli 20 vuotta.
    iso suku,vaan vanahaksi nekin jo käy. eipä ennää seuraaviin vaaleihin taija kaikki yltää..siis äänestäjät.
    mikäli j strattaa kolomannen kerran (ainakin kahesti jo) v.2011 kepun ehokkaana arkadialle, se on sitte joutsenlaulua se.
    muistas nyt oman väen vähyyden ja vanhuuven, niin eiköpähän hyviä muistopuheita sais aikanaan...

    Mitä oma "poika/tyttö saa aikaan paikkakunnalle oli se puolue mikä oli,esim. Iisalmi,Nivala,Kiuruvesi,vaikutus on ollut melkoinen.
    Nyhräämme ikuisuuden kateuden suossa tällä menolla,kannattaa miettiä tekosiaan äänestyskopissa,se on vähän niinkuin hakkais kirveellä omaan nilkkaan asia menee ehkä näin vai??

    Äänestä

  • "Rämpijä" kirjoitti:

    mitäs noilla koeajoilla on yleensäkään merkitystä. Jos valtuuston päätös on, että vakinaiseen virkaan on valittu.

    Ihan typerää!!

    Äänestä

  • humppaa kirjoitti:

    mitäs noilla koeajoilla on yleensäkään merkitystä. Jos valtuuston päätös on, että vakinaiseen virkaan on valittu.

    Ihan typerää!!

    Pieni kauneusvirhe, no asia unohtuu pian,eihän siinä ajassa edes ehdi paikkakuntaan tutustua.

    Äänestä

  • Pieni moka. kirjoitti:

    Pieni kauneusvirhe, no asia unohtuu pian,eihän siinä ajassa edes ehdi paikkakuntaan tutustua.

    Minusta tuo ei ole PIENI kauneusvirhe. Tahallinen, ilkeä, vanhan siiven masinoima!

    Äänestä

  • oukkidoukki kirjoitti:

    Minusta tuo ei ole PIENI kauneusvirhe. Tahallinen, ilkeä, vanhan siiven masinoima!

    ei meillä ole vaihtosiipiä,voisi sen vaihtaa vaikka neljän vuoden välein jos olisi hyllyssä,ei ole.mennään vanhoilla kunnostetuilla.

    Äänestä

  • Huoltopäällikkö. kirjoitti:

    ei meillä ole vaihtosiipiä,voisi sen vaihtaa vaikka neljän vuoden välein jos olisi hyllyssä,ei ole.mennään vanhoilla kunnostetuilla.

    ukaupunginhallituksen sekä valtuuston puhenjohtajille asetettanneen samasta päivästä
    kuin uusi kaupunginjohtaja ottaa viran vastaan, sama 6 kuukauden koe-aika.
    ei ole olemassa yksipuoleista onnistumista tai epäonnistumista.
    miettikääpä tätä herrat aarne ja jukka!
    kimpassa on kivempaa, niin työ kuin huvikin.

    Äänestä

  • 6 kk koe-aika myös kirjoitti:

    ukaupunginhallituksen sekä valtuuston puhenjohtajille asetettanneen samasta päivästä
    kuin uusi kaupunginjohtaja ottaa viran vastaan, sama 6 kuukauden koe-aika.
    ei ole olemassa yksipuoleista onnistumista tai epäonnistumista.
    miettikääpä tätä herrat aarne ja jukka!
    kimpassa on kivempaa, niin työ kuin huvikin.

    tuossapa oli tosi hyvä ehdotus. Saahan niitä laittaa kiviä rattaisiin -yksipuolissti. mutta kun näille kolmelle laitetaan sama 6 kuukauden koeaika, niin eiköhän hommat rupea edistymään sutjakkaaksi- toinen toistaan tukien.
    Näinhän se pitää olla. Hyvä esitys.

    Äänestä

  • siitäs saitte kirjoitti:

    tuossapa oli tosi hyvä ehdotus. Saahan niitä laittaa kiviä rattaisiin -yksipuolissti. mutta kun näille kolmelle laitetaan sama 6 kuukauden koeaika, niin eiköhän hommat rupea edistymään sutjakkaaksi- toinen toistaan tukien.
    Näinhän se pitää olla. Hyvä esitys.

    mielenkiintoinen ja jopa erittäin demokratiaa raikastava esitys.
    ei muuta kuin toteutukseen, ensimmäisenä SOPIMUSTA käyttöön suomen kuntakentässä!

    Äänestä

  • koe-aikaa noin kirjoitti:

    mielenkiintoinen ja jopa erittäin demokratiaa raikastava esitys.
    ei muuta kuin toteutukseen, ensimmäisenä SOPIMUSTA käyttöön suomen kuntakentässä!

    koeaikaa vain yhdessä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajalle yhdessä uusien
    virkaan valittujen kanssa. Näin se on oikein. ei mitään yuksipuolisia koeaikoja. Itse nämä puheenjohtajat ovat istuneet vaalikausi- vaalikauden jälkeen näillä palleilla, mitä nyt aarne on ensimmäistä kerta. hänelle suotakoon anteeksi hieman enemmän. ei ole saatu tuloksia vuosikymmeniä on puuhasteltu ja hämmennetty.

    Äänestä

  • jotain on tehtävä kirjoitti:

    koe-aika otetaan puheenjohtajistollekin.
    valtuuston pj on tahkonnut persuustaan jo niin pitkään pöydän päässä, että uudistamista kaivataan.

    kaupunginjohtajat senkun vaihtuu vaan tämä jäärä ei vaan siirry sivuun.
    nyt koe-aika ellei homma pelitä, vika ei voi olla kaupunginjohtajassa vain, se on kyllä toisen uolenkin suurta kyvyttömyyttä.

    hallituksen opiskelijapj alkaapi näin sivusta katottuna olla tyhjän levynpyörittäjä.

    Äänestä

  • OIKEETA kirjoitti:

    tätä aloitteen tekijää, koe-aika puheenjohtajistolle, voi jo sanoa nerokkaaksi.
    mitäpä sitä aina kaupunginjohtjaa vaihtamaan, vaihdetaan saman tien konklaavista ykkösketju.
    jukka ei osaa/halua kuin suuria linjoja, aarne taas ei pysty käsittelemääm kuin pieniä linjoja, isot menee yli hilseen.
    ei se aarnen huonommuuta ole, se kertoo siitä, että mies on vilpitön kuntalaisten asioiden puolustaja, valitettavasti hään jää tahkoamaan.

    Äänestä

  • hyvä esitys kirjoitti:

    puheenjohtajistollakin pitää olla johtajasopimus, ellei ole luottamusta 6 kk jälkeen, mies vaihtoon.
    mies se joka tapauksessa, täällä pyhäjärvellä! mies sen olla pitää niin valtuuston, kuin hallituksenkin pj. olishan se nyt sovinistihäpeä mikäli naisia jommassa kummassa paikassa olisi.
    tyhmiä nuo asenteet..

    Äänestä

  • arvokeskustelu kirjoitti:

    Mutta, mutta, on nähty millaisia on naiset vallassa Pressana ja puolueitten puheenjohtajina tuhoa aiheuttavia vötkylä vosuna.

    Äänestä

  • Vötkylä vosut kirjoitti:

    Mutta, mutta, on nähty millaisia on naiset vallassa Pressana ja puolueitten puheenjohtajina tuhoa aiheuttavia vötkylä vosuna.

    kyllä ne miehet ovat aina sata kertaa sikavötkylöitä..ei samana vuonnakaan luetteloon sovi nainen, kun temppuja alettas luetteloimaan.
    sikatouhuja, rötöksiä petoksia, järjestelmiä...pimeää-

    tuo kaikki esivallan huipulta..ei lie kuntatasolla?

    Äänestä

  • sikailujen serti kirjoitti:

    kyllä ne miehet ovat aina sata kertaa sikavötkylöitä..ei samana vuonnakaan luetteloon sovi nainen, kun temppuja alettas luetteloimaan.
    sikatouhuja, rötöksiä petoksia, järjestelmiä...pimeää-

    tuo kaikki esivallan huipulta..ei lie kuntatasolla?

    meilläkin on niin mahtavia naisia, että puheenjohtajistoon vain

    Äänestä

  • ei varalle kirjoitti:

    meilläkin on niin mahtavia naisia, että puheenjohtajistoon vain

    tarkoitat kai tuon "mahtavia" sanan tarkoittavan kyvykkäitä, niin ainakin sen luen.

    Äänestä

  • on,on,on kirjoitti:

    tarkoitat kai tuon "mahtavia" sanan tarkoittavan kyvykkäitä, niin ainakin sen luen.

    jos puheenjohtana olisi nainen, sekin olisi historiallista, tavallaan.
    kautta aikain pyhäjärvellä on ollut kaksi naista valtuuston pj, hekin vain vähän aikaa, ennen kuin äijät tekivät työskentelyn mahdottomaksi.

    outo asennevamma määrätyillä piireillä, nainen on aina uhka, vaikka vain pelkällä kantaa ottavalla puheellaan.

    sitä mieltä olen kyllä itsekkin, että kyvykkäitä naisia on vaikka hallituksen tai valtuustonkin pj;n paikalle. toivottavasti sekin lehti kirjoitetaan uusiksi lähi-aikoina..vaikka!

    Äänestä

  • fiksumpia ja -- kirjoitti:

    ..muutoksen tuulet?
    toivottavasti.
    kehityksen kelkka on sivuraiteiila, ja valt.p johtajat senkun matkailee ja seminaareja kansoittaa.

    Äänestä

  • hyvä esitys kirjoitti:

    tätä aloitteen tekijää, koe-aika puheenjohtajistolle, voi jo sanoa nerokkaaksi.
    mitäpä sitä aina kaupunginjohtjaa vaihtamaan, vaihdetaan saman tien konklaavista ykkösketju.
    jukka ei osaa/halua kuin suuria linjoja, aarne taas ei pysty käsittelemääm kuin pieniä linjoja, isot menee yli hilseen.
    ei se aarnen huonommuuta ole, se kertoo siitä, että mies on vilpitön kuntalaisten asioiden puolustaja, valitettavasti hään jää tahkoamaan.

    on valtuutetuilla aina neljävuotta puheenjohtajilla valt ja hall kaksi vuotta, jos kansa valitsee uudelleen on turha kitistä ja narista eletään kuitenkin aika demokraattisessa yhteiskunnassa

    Äänestä

  • kätikäti kirjoitti:

    on valtuutetuilla aina neljävuotta puheenjohtajilla valt ja hall kaksi vuotta, jos kansa valitsee uudelleen on turha kitistä ja narista eletään kuitenkin aika demokraattisessa yhteiskunnassa

    happamaa on, puheenjohtajuus pitää kieltää hänelt, jolla on ties monesko kausi menossa.
    ei kokemus auta kuntaa nousuun vaan uudistus.

    Äänestä

  • marjatat kirjoitti:

    happamaa on, puheenjohtajuus pitää kieltää hänelt, jolla on ties monesko kausi menossa.
    ei kokemus auta kuntaa nousuun vaan uudistus.

    ei ainakaan meillä, tahkotaan samaa Haapajärvelle, seutukuntaan ja naapureille. Tulokset ovat näkyvissä.

    Nämä vanhoilliset junttieinarit eivät luota itseensä- vain eräs herra, joka on istunut ikät ja ajt on heidän ohjeensa.

    Äänestä

  • naiset kehiin kirjoitti:

    ei ainakaan meillä, tahkotaan samaa Haapajärvelle, seutukuntaan ja naapureille. Tulokset ovat näkyvissä.

    Nämä vanhoilliset junttieinarit eivät luota itseensä- vain eräs herra, joka on istunut ikät ja ajt on heidän ohjeensa.

    niinpä, junttieinari ja kumppanit?
    tepä olette merkillisesti uusineet aina valtuustopaikkanne. suuri suku ja sopulikopulikaverit ovat aina antaneet äänensä..kas kun ne eivät ole mitään suurta ja mullistavaa vailla.
    osalla suvusta on mahtavat metsät ja maatilat, on niinku varma leipä. osa äänestäjistä on "ostettavissa" leveillä lupauksilla, joita ei tarvi hetikään lunastaa.lupaa nyt 700 miljoonaa sjoitettavia rahoja ja kaveritkin uskoo. kun ne ei muuta osaa, kuin kuvitellla "mikämikämaahan" tulevaa.

    pinokkio oli satuhahmo jonka nenä piteni valehdellessa.
    samaa nähätäsiin täällä pyhäjärvellä, jos kaivossadusta olisi edes osaksi kouriintuntuvaksi muuttuvaa.

    Äänestä

  • historian katselua? kirjoitti:

    mitä tarkoittaa junttieinari. onko se maalaisjuntti , maalaismies, joka ei osaa ottaa mitään uutta vastaan. uskoo vain itseensä, ei kuuntele muita mielipiteitä. Entäs , jos juntieinari kuuntelee vain naapureita ja johtaa laumaansa vain heidän tahtojensa ja halujensa mukaan. muistamatta ollenkaan, kenen asialla on.
    sellainen on junttieinari- vai onko?

    Äänestä

  • entäs paljas einari kirjoitti:

    Naisjohtaja,silloin olisi jotain "kouriintuntuvaa"

    Äänestä

  • Hmmmmm... kirjoitti:

    Naisjohtaja,silloin olisi jotain "kouriintuntuvaa"

    joko olet ilkeä tai sitten tyhmä.

    Äänestä

  • tuollainen kirjoitti:

    joko olet ilkeä tai sitten tyhmä.

    siellä taas joku junttieinari osaa puolustautua, mutta tosi tyhmästi!! sitä se juuri on tuo junttieinarisuus!

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    siellä taas joku junttieinari osaa puolustautua, mutta tosi tyhmästi!! sitä se juuri on tuo junttieinarisuus!

    sanonpa, että ja jos kaupunginjohtajalle asetetaan kuuden kuukauden koeaika, niin hävetkää' te kaikki Muka -päättäjät.
    Katsokaa peiliin- katsokaa opiskelujanne ja katsokaa tutkimuksianne.

    Eikö muka pyhäjärveä voi johtaa NAINEN 54 v. kokemusta ja koulutusta omaava henkilö.
    Voi Pyhä Yrjö!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pesti kirjoitti:

Jos olisit uusi johtaja, mitä teksisit uudessa työpaikassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu