Olen tässä mietiskellyt, että miten jotain ihmistä kohtaan voi olla niin vahvat tunteet, ettei sitä unohda koskaan vaikka niin luulis. Kysymys on siitä, että koin todellisen ensirakkauteni yli kymmenen vuotta sitten. Suhde päättyi silloin pojan aloitteesta ja katkerissa merkeissä. Meni todella pitkään päästä erosta yli, eikä me asiasta juurikaan keskusteltu moneen vuoteen. Väistämättä tavattiin yhteisten kavereidemme vuoksi satunnaisesti, mutta välit olivat viileät. Kuitenkaan tunteet kyseistä ihmistä kohtaan eivät mihinkään kadonneet, ne oli vain pakko tukahduttaa. Luulin, että toiselta puolelta tunteet todella olivat lopullisesti kuolleet. Ensimmäisen kerran puhuimme asiasta kolme vuotta eron jälkeen, ja samat vanhat tunteet nousivat pintaan. Näin kävi nyt meillä kummallakin, myös miehellä. Kuitenkin seurustelimme kumpikin tahoillamme, ja jätimme asian siihen. Muutin toiselle paikkakunnalle ja näimme vain harvoin yhteisten ystäviemme vuoksi. Silti tuo ihminen on kummitellut mielessä hyvin usein ja jo nimen kuuleminen saa aikaan ihmeellisen fiiliksen. Nyt tapasimme pitkästä aikaa jälleen ja ensimmäisen kerran viiteen vuoteen keskustelimme kunnolla asioista. Se sama tunne joka oli olemassa jo yli kymmenen vuotta sitten, ei ole kadonnut minnekään, ja se on olemassa molemmilla. Elämäntilanteemme ovat muuttuneet, olemme molemmat eronneet tahoillamme ja nyt olisi sen puolesta mahdollista yrittää.. Olemme kuitenkin molemmat muuttuneet hyvin paljon niistä ajoista kun seurustelimme, silloin olimme vielä täysiä kakaroita. Olisin halukas katsomaan, voisiko välillemme kehittyä mitään, mutta jotenkin pelko siitä ettei se onnistu, jarruttaa tahtia. Toisaalta, jos ei kokeile, ei koskaan voi myöskään tietää. Onko jollain kokemusta vastaavasta tilanteesta, jossa ensirakkaus on ollut niin merkittävä että tunteet eivät katoa millään, ne nousevat aina vain uudestaan pintaan kun kohtaa tuon ihmisen. Kertokaa kokemuksia, kannattaisiko katsastaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan tämän jutun suhteen...
sekavat tunteet..
Elisa
153014
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itselleni kävi samoin, 20v takaa ollut nuoruudenrakkaus palasi vuosien aikana mieleen, musiikin, paikan tms takia! Molemmilla meillä oli elämämme....emmekä olleet tavanneet tuona aikana! Kuin sattumalta, löysin hänet taas...ja tunne joka silloin tuli oli jotain "vahvaa" outoa!
Molemmat olemme eronneet, kuitenkin tuntuu kuin olisin se sama "15v poika..ensirakkauden myllerryksessä"
Ensi tapaaminen vuosien jälkeen...teki valtavan vaikutuksen taas (vaikka vanhenemme, emme olleet muuttuneet juurikaan)
Nyt etenemme rauhallisesti....kuitenkin tiedän tunteeni, kuin hänenkin olevan todellista ja kaunista!
Toivon sydämmestäni hänen olevan "elämäni viimeinen rakkaus"....ja hemmetti..tunne on vahvaa ja aitoa...näin vanhallakin miehellä!
Joten...yrittäkää...tunne vuosienkin takaa..on tullut sinusta ja hänestä..joku on saanut sen jäämään sydämmeenne..teillä voi todellakin olla kaunis tulevaisuus!! Tsemppiä...
Just sitä mä oon tässä miettinytkin oikein todella, että jos se tietynlainen tunne on säilynyt kaikki nämä vuodet, niin sen täytyy jotain merkitä. Mä vaan "poltin näppini" todella pahasti siinä jutussa silloin kakarana ja tietyllä tavalla pelottaa helvetisti, että jos niin kävis jälleen. Mä olin sillon niin tolkuttoman rakastunut, niin rakastunut kun sellanen teinityttö voi olla, etten mä voi vieläkään käsittää sitä tunnetta. Ihan just samankaltaiset fiilikset nousi pintaan nyt kun asioista juteltiin ja se mieletön kemia joka on ollut olemassa aina.. En ole sellasta kokenut koskaan ennen enkä sen jälkeen, vaikka en voi sanoa ettenkö olis onnellista elämää viettänyt kaikki viime vuodet. Sen vaan jotenkin tuntee, kun ihminen on se oikea. Tai ainakin uskon niin. Ehkä mä yritän rohkaista itseäni tämän asian suhteen, otan riskin ja katson mitä tapahtuu. Jos en mä ota riskiä tän asian suhteen, niin sitten mä varmaan jossittelen viiden vuoden päästä, että jos oltais yritetty jne. Enhän mä muutenkaan tähän selvyyttä saa, se jää taas vain kaivertamaan jonnekkin taka-alalle noustakseen taas pintaan kun jälleen jossain tavataan. Enkä saa tältä asialta rauhaa ennen kuin todella katson että mitä meistä vois vielä tulla. Mukava kuulla, että tällainen voi onnistua, että nuoruuden rakkaus vuosien päästä herää eloon ja todella onnistuu.
me molemmat on oltu jo muutaman kuukauden..."ihas sekasin" tunteista! Ka!ikki asiat..työt, ajatukset, ihan kaikki...täynnä
outoa lämmintä tunnetta!
Ja vaikk, mekin ollaan melkein nelikymppisiä..en nuoruuden jälkeen...."sanoton" kertomaan noista asioista!
Kuitenkin, olemme myös keskustelleet asiallisesti tulevaisuudesta...ja pirskules uskotaan siihen ja se toteutuukin, kunhan ei kiirehdi! Ja muistakaa kunnioitus toisianne kohtaa, kaikella on aikansa ja paikkansa!
Kaikkea hyvää ja onnea teille!
Ei sen välttämättä tarvitse olla ensirakkaus.
Voi olla vaikka toinenkin. Minulla on kokemusta,
suhde kesti pari vuotta, käytännön ongelmat ja
muut ihmiset meidät tavallaan ajoivat erilleen.
Nyt on kulunut kymmenen vuotta ja taas sitä
"herätellään". Kumpikin tietää, että miten helposti taas ollaan toisten sylissä. Suhdettamme
ei ole koskaan selvitetty ja eletty loppuun; voi
olla, että olemme luodut toisillemme, jos sellaista on.. Näinä vuosina, joina olemme olleet erossa toisistamme, olemme nähtävästi kumpikin jollain tavalla ikävöineet toisiamme. Kummallakaan ei ole toisesta mitään pahaa sanottavaa, vallitsee jonkinlainen yhteisymmärrys.
Mitäkö tehdä, sen lähiaika näyttää.
Mä luulin todella, ettei yksikään ihminen voi tehdä niin lähtemätöntä vaikutusta että se tunne säilyy aina vaan. On ihmeellistä huomata, että se sama tunne nousee aina pintaan ja tuntuu kuin oltais koko ajan oltu läheisissä tekemisissä, vaikka tapaamiset ovat olleet todella satunnaisia ja "muodollisia". Ei ole ollut tilaisuutta jutella, vaikka molemmat sitä olisivat kaivanneet. Kaikki asiat vaan jotenkin loksahtivat paikalleen, kun nyt vihdoin saatiin rauhassa kahden kesken asioista jutella. Ihanaa huomata, etten se ole vain minä joka on kaikki nämä vuodet kaivannut, vaikka niin luulin.
se niin ole, kun kaksi ihmistä rakastaa ja heidän välillä on jotain todellista...se kestää, molemmilla! Elämä saattaa vain heitellä muualla...kuiteskin, tunne se ratkaisee....ja saattaa yhteen..."kohtaloko"..väliäkös tuolla!
Hemmetti....toivon teille todella yhtä upeaa elämää....ja tunteita..kuin allekirjoittaneella!
Mielenkiintoista, että noin roihuaa entisten rakkauksien kesken. Meinaan, että mulla entiset ovat todella entisiä, mieli putsattu aikoinaan ja siirrytty elämässä totaalisesti eteenpäin. En edes muista, millaista seksi oli eli ihme olisi, jos roihahtais uudelleen. Meinaan kyllä ottaa selvää, että millainen kaveruus onnistuu - yhteisiä mielenkiinnon kohteita on jopa enemmän kuin silloin muinoin, samanikäiset lapsetkin.
Nuo em. tarinat ovat kyllä kuin jostain rakkausromaanista, uskoiskohan?!
kun elämä tekee asioita...eikä kyseessä ole pelkästään mainitsemasi "seksi"...joka sekin on kahden ihmisen välistä....osa suhdetta, kuitenkin niintuo vaan on....hemmetti! Et, nuoruudentunne on ollut jotain vahvaa...ja palannut tälläkin iäll.....takaisin!
Eikä tämä ole mist "kirjoist".....se on ollut nuoruudessa ja tunne on vahva....."outoa"..mutt onneks totta...usko vain!...Elämä heittelee, aikas oudosti joskus..onneksi!
Tässä tapauksessa ei todellakaan ole kyse pelkästään seksistä, luojan kiitos ei. Pelkkä seksi ei kauas kanna vaikka niin tärkeetä parisuhteessa onkin. Saattaahan nää jutut vaikuttaa kuin olisivat suoraan jostain rakkausromaanista, mutta on kiva huomata että näin voi olla ihan oikeassa elämässä eikä vain saduissa. Tällä ihmisellä on ollut erityinen sija mun sydämessä kaikki nämä vuodet, vaikka aikanaan erilleen ajauduimme. Enkä mä ole näitä vuosia elänyt hänen peräänsä haikaillen, vaan elänyt omaa elämääni hänestä piittaamatta. Juuri siksi on mukavaa huomata, että näin voi käydä kaikkien mutkien kautta. Onko se sitten kohtalo vai mikä, tiedä siitä, mutta jotain merkillistä se on. Tietyllä tavalla on kovin vaikea kuitenkin heittäytyä mukaan tähän juttuun, koska tietty varautuneisuus on olemassa. Minä olin se jätetty ja loukattu osapuoli silloin joskus ja sen kaiken jälkeen päätin, etten koskaan päästä kyseistä ihmistä enää niin lähelle, että se voisi satuttaa uudelleen. Mutta nyt kun ollaan asiasta ja kummankin fiiliksitä puhuttu, niin monet asiat on selvinneet. Jos niin ei olis sillon käynyt kuin kävi, niin nyt ei oltais tässä tilanteessa. Mun tunteet häntä kohtaan ovat olleet aina hyvin voimakkaat, niin rakkaus kuin se vihakin jota häntä kohtaan tunsin eromme jälkeen. Nyt kun ollaan molemmat aikuisia, on ihan erilaista näitä asioita käydä läpi. tuntuu hyvältä, että se on mahdollista.
Joo, onnea teille. Hyvä että raukkautta riittää.
Onhan se riski tässä elämässä otettava, että joku voi kurvata kulman takaa ja ettei mikään ole sen jälkeen entisellään. Voipi olla kuka tahansa, entinen, nykyinen tai joku muu. Eteenpäin on silloinkin mentävä.
Nyt on kuitenkin nyt.
(kummasti tartuitte tuohon seksiin???? annoinko aihetta, en ;o)
Se, että ollaan asioista nyt vihdoin avoimesti keskusteltu, on mun mielestä ehdoton edellytys sille, että jotain vois ylipäätään jatkossa kehittyä. Sieltä historiasta on jäänyt asioita selvittämättä,jotka yhä vielä tänäkin päivänä vaivaavat, kun niitä alkaa miettimään. Ei vanhoja pidä liikaa kaivella, mutta ei mun mielestä voi myöskään aloittaa puhtaalta pöydältä jos jo valmiiksi on vanhaa kuormaa matkassa. Ja vanhoja yhteisiä hetkiä ja juttuja on mun mielestä mukavaa muistella, onhan siellä paljon kivojakin muistoja. En tiedä miksi tuohon seksiin niin tartuin, tuntui vain että on paikallaan sanoa, ettei tässä jutussa ole kysymys pelkästään siitä.
mutt ne on meidän välisiä asioita....se johtuu vain siit, ett kaikessa "korostetaan seksiä".......sekin liittyy suhteeseen...., mutt se ei ole vain sitä, vaan paljon, paljon...tunteen tuomaa onnellisuutta, läheisyyttä....ja tuo lisänä siinä....oikein toimittuna....luo lopullisesti toimivan suhteen ja elämän....
ja sen tietää se, joka kokee tuntee näin vahvana.....ja luonnollisena!
tapahtui se tavalla tai toisella....kunhan, jokainen tuntee olevansa....kiinni tunteessa ja se on molemminpuolista....se on rakkautta ja elämäää..........
Itselläni on sama juttu.
17-kesäisenä rakastuin palavasti, niin että kaikki muu jäi, koulut meni pieleen yms..
Onnettomasti vain mies ei tuntenut yhtä palavasti minua kohtaan.
Tästä on tasan 10 vuotta.
En ole nähnyt enkä kuullut koko tyypistä sen jälkeen, mutta edelleen minulla perhoset vilistää vatsalla ja puna nousee kasvoille kun ajattelen häntä!
Olen seurustellut pariin otteeseen hänen jälkeensä, mutta vaikka olenkin rakastanut miehiäni niin kumpikaan ei ole saanut aikaan minussa sellaisia tuntemuksia, joita edelleenkin salaa mielessäni tunnen ensirakkauttani kohtaan.
Olen melko varma, että jos kohtaisin hänet, niin olisin aivan myyty jälleen, vaikka seurustelisinkin!
Sydämeni yksinkertaisesti otti hänet asuinsijakseen, eikä suostu muuttamaan sieltä pois vaikka haluankin..
Olen siis sitä mieltä, että jos teillä vihdoin on tilaisuus, niin käyttäkää se ihmeessä!
Muuten vain haikailette lopun ikänne "olis pitäny, olis pitäny.."