chilen tarantella...

hämähäkkiä ei ole mulla vielä ikinä ollu ja semmonen kiinnostaisi kovasti. olen yrittänyt onkia kaiken tiedon grammostola roseasta kun semmonen tuntuu olevan paras aloittelijalle. ei sitä tietoa kuitenkaan niin hirveästi löydy vaikka olen kalunnu läpi googlella kaiken minkä vaan irti saa. mutta kuitenkin... vähän pelottaa semmonen että jos se jotenkin vaikka tulee terraariosta ulos jos vahingossa jää kansi auki ja kiipeää yöllä naamalle. pääseekö se kiipeämään pois jos siellä on vaikka jotain kasvia, juurakkoa ja muuta tuommoista somistetta? miten uskallan siivoilla ja vaihtaa vettä kuppiin. ei se varmaan rauhallisena lajina hyökkää käden kimppuun. pelkään varmaan aivan turhaan mutta onko tällainen mahdollista? kiitos paljon vastanneille!
61244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ensin tutustua ko.eläjään jossain ennen kuin menet sellaisen hommaamaan, kun tuntuu noita kammoja olevan aika tavalla. Alkuun voisit katsella ja seurata kuinka hämähäkin kanssa elellään ja toimitaan, sitten pohtia kykenetkö itse.

Mulla on mm. kaksi chileläistä, ja molemmista voi kertoa, ettei ne mitään rauhallisia ole jos sattuvat ärsyyntymään. Periaatteessa niitten luonteen toinen puoli on rauhallisuutta, mutta toki ne puolensa pitävät ja liikettä löytyy, jos vielä menee vika aikaan kättään työntämään niin ei välttämättä ennätä edes varoa.

Hämähäkit eivät tarvitse mitään muuta kuin jalkansa ja kuivan pinnan kiivetäkseen, joten vastus kysymykseesi on, että voi, voi kiivetä somisteita pitkin, mutta ei se välttämättä tarvise niitäkään. Tuohon naamalle kävelyyn en voi sanoa muuta kuin että katsele vähemmän elokuvia. Terran kanssa p i t ä ä olla huolellinen, ei ovia/kantta s a a jättää auki.

Siivoamisen, vedenvaihdon ja rinnakkaiselon voi vain oppia, ei kai sinua tee yhtään viisaammaksi, jos sanon, että pitää itsekin olla rauhallinen ja pitää silmällä missä hämähäkki on.

Äänestä
  • minä siitä olen kaiken selville ottamassa. nämä asiat on vaan jäänny eniten epäselväksi... olen ehdottomasti sitä mieltä että mitään lemmikkiä ei saa ottaa ennenkuin on varma että sen kanssa pärjää ja sitä osaa hoitaa. olen vaan saanut semmosen käsityksen että se on rauhallinen laji...

    Äänestä

  • saara kirjoitti:

    minä siitä olen kaiken selville ottamassa. nämä asiat on vaan jäänny eniten epäselväksi... olen ehdottomasti sitä mieltä että mitään lemmikkiä ei saa ottaa ennenkuin on varma että sen kanssa pärjää ja sitä osaa hoitaa. olen vaan saanut semmosen käsityksen että se on rauhallinen laji...

    Käsityksesi on ihan oikea, hämähäkit yleensäkin ovat rauhallisia, eivät säntäile ympäri terraariota, vaan meno on todella hillittyä. Huomasin tuolla terra-puolella kaipaavasi jotain neuvoa, ja ajatuksesi että haluat hämähäkin jotta voit seurata sen toilailua niin mun neuvoni on, että ota jotain muuta,vaikka skinkki tai sauvasirkkoja, niissä on enemmän eloa ja toilailun mahdollisuuksia.
    Ei hämähäkki toilaile, hyvä että edes liikkuu. Mun rosea on tänään kääntynyt menosuunnaassa 90astetta, ja redknee työntänyt kookospähinän kuoresta pari varvasta ulos, mutta vetänyt nekin takaisin. Grammostola Gala on roikkunut terran kulmassa pää alaspäin, ja punajalka nököttää eiliseen tapaan kaarnan alla. Rosea söi toissapäivänä, muut on olleet dieetillä ties kuinka kauan. Ei ne toilaile.
    Ota selvää hämähäkeistä livenä, vaikka teoriakin tietysti on ihan paikallaan..

    Äänestä

  • rosea kirjoitti:

    Grammostola Gala = Grammostola Cala = Grammostola spatulata = Grammostola rosea....

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Grammostola Gala = Grammostola Cala = Grammostola spatulata = Grammostola rosea....

    Taas yksi pilkun viilaaja. Oisko mitään muuta asiaan liittyvää sanottavana ?

    Ei ihan pidä paikkaansa, ovat eri näköisiä, Galat ja Roseat esimerkiksi.

    Äänestä

  • rosea kirjoitti:

    Taas yksi pilkun viilaaja. Oisko mitään muuta asiaan liittyvää sanottavana ?

    Ei ihan pidä paikkaansa, ovat eri näköisiä, Galat ja Roseat esimerkiksi.

    Kokoeroa voi olla. Samoin kuin eroja värityksessä, mutta ne luokitellaan G.rosea lajinimeen kaikki.
    Jotkut eläinkaupat varmasti myy näillä "vanholla" nimillä G.roseaa, mutta onko niitä pakko käyttää?

    Tehdään taas helposta asiasta erittäin vaikea...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

saara kirjoitti:

hämähäkkiä ei ole mulla vielä ikinä ollu ja semmonen kiinnostaisi kovasti. olen yrittänyt onkia kaiken tiedon grammostola roseasta kun semmonen tuntuu olevan paras aloittelijalle. ei sitä tietoa kuitenkaan niin hirveästi löydy vaikka olen kalunnu läpi googlella kaiken minkä vaan irti saa. mutta kuitenkin... vähän pelottaa semmonen että jos se jotenkin vaikka tulee terraariosta ulos jos vahingossa jää kansi auki ja kiipeää yöllä naamalle. pääseekö se kiipeämään pois jos siellä on vaikka jotain kasvia, juurakkoa ja muuta tuommoista somistetta? miten uskallan siivoilla ja vaihtaa vettä kuppiin. ei se varmaan rauhallisena lajina hyökkää käden kimppuun. pelkään varmaan aivan turhaan mutta onko tällainen mahdollista? kiitos paljon vastanneille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu