Olen vasta lukenut yhden kädestä katsomiskirjan. Itselläni ei mitään meditatiivisia lahjoja ole, mutta asia kiinnostaa minua. Eli ei mitään varsinaisia ennustuksia, vaan psykologista kädestä katsomista. Kuitenkin juutun heti alkuun muutamiin ongelmiin, mikä varmasti heikentää luotettavuutta, ja muuttaa tulkinnan luonnetta. Osan käden piirteistä varmasti huomaan oikein, mutta osa voi mennä todella pahasti pieleen. Siis siksi, etten osaa lukea konkreettisia merkkejä.
Mm. käden muoto tuottaa vaikeuksia. Vaikka mittaisin viivottimella, en pysty sanomaan aina varmaksi. Lisäksi käden viivojen kohdalla mietin, mikä merkitys on sillä, kun viiva jatkuu selkeästi ohempana. Esim. sydämenviiva, joka jatkuu suunnilleen suorana keskisormen alle, mutta jatkuu siitä ohuempana ja haarautuvana etu- ja keskisormien suuntaan. Onko tulkinta suoran keskisormen alle yltävän mukaan, jossa vaikuttaa heikompana heikompien viivojen ominaisuudet?
Onko olemassa todella hyvää suomenkielistä kädestäkatsomiskirjaa, jossa olisi valtavat määrät erilaisia kuvia? En halua lukea sata vuotta vanhoja opuksia, niiden kieli on niin omituista.
Sitäkin olen miettinyt, että yhdistäisin kädestä katsomiseen kasvojen tulkintaa. Olen joskus nuorena lukenut asiaa koskevan kirjan. Ja kyllähän ihmisen olemuksesta aika paljon näkee muutenkin, se on jo tieteellisestikin todettu. Ensivaikutelma on varsin pettämätön. Joka tapauksessa katsonpa kenen tahansa käteen aion kertoa, että en pysty tulkitsemaan luotettavaa kokonaisuutta, vaan pystyn näkemään yksittäisiä selkeitä merkkejä, eli luotettavuudessa on puutteita. Eli olen kiinnostunut asiasta, ja haluan oppia lisää. Kai harjoittelemisella jotain näkemystä kehittyy?
Pulmia kädestäkatsomisessa
3
265
Vastaukset
- Älä nyt höpötä!
Missään ei ole ikinä tieteellisesti todettu sellaista asiaa että pelkästään fyysisiä piirteitä tarkastelemalla voisi päätellä sen ihmisen psyykeestä jotakin.
Sen sijaan tieteellisesti on todettu ettei sellainen taikausko pidä paikkaansa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Frenologia
Ihmisen olemuskin on ihan jotain muuta kuin fyysinen kallon tai käden muoto!
"Ensivaikutelma on varsin pettämätön."
Ensivaikutelma pettää sinut aina. Joten älä ala yleistämään luulojasi toisesta muka tiedoksi. Jos ensivaikutelma ei pettäisi sinua koskaan, mikään uudessa ihmisessä ei sinua yllättäisi.
"psykologista kädestä katsomista"
Älä sekoita psykologiaa silkkaan humpuukiin!- käsi kiinnostaa
Vastauksesi oli arvattavissa, muttei valitettavasti täysi totuus. Pystytkö ehdottomasti todistamaan, ettei käden kuvioilla ole mitään tekemistä persoonallisuuden tai psyyken kanssa? Tai kasvoilla?
Ajattele asiaa toisesta näkökulmasta lähtien. Syntyy lapsi, jolla on vinot silmät ja nelisormipoimu, eivätkä lapsen vanhemmat ole aasialaista alkuperää. Lapsi kiikutetaan tutkimuksiin ja löytyy Down'n syndrooma. Kasvojen ja käden erikoispiirteet olivat vain sattumaa, jolla ei ole mitään tekemistä geenistön tai aivojen toiminnan kanssa, niinkö?
Tuo oli se tutkimus, jota muistelin:
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2009110910569788_se.shtml
Selvähän se, että sinä olet oikeassa ja tutkijat väärässä. Ehdottomat ihmiset ovat aina oikeassa, en ala asioista kanssasi kiistelemään. käsi kiinnostaa kirjoitti:
Vastauksesi oli arvattavissa, muttei valitettavasti täysi totuus. Pystytkö ehdottomasti todistamaan, ettei käden kuvioilla ole mitään tekemistä persoonallisuuden tai psyyken kanssa? Tai kasvoilla?
Ajattele asiaa toisesta näkökulmasta lähtien. Syntyy lapsi, jolla on vinot silmät ja nelisormipoimu, eivätkä lapsen vanhemmat ole aasialaista alkuperää. Lapsi kiikutetaan tutkimuksiin ja löytyy Down'n syndrooma. Kasvojen ja käden erikoispiirteet olivat vain sattumaa, jolla ei ole mitään tekemistä geenistön tai aivojen toiminnan kanssa, niinkö?
Tuo oli se tutkimus, jota muistelin:
http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2009110910569788_se.shtml
Selvähän se, että sinä olet oikeassa ja tutkijat väärässä. Ehdottomat ihmiset ovat aina oikeassa, en ala asioista kanssasi kiistelemään.On cierouon kirja sitä voi saada divarista. Esipuheen siihen on tehnyt aikoinaan Pilapiirtäjä Kari Suomalainen jolle lapsena oli lähellä ollut suutari katsomisen opettanut. Paras opettaja on tietenkin kokemus kun harjoittelet, harjoittelet, harjoittelet.
Ja te uskovat olkaa hiljaa-< Raamatusta olen omin silmin lukenut, kohtaa en muista. Sinun elämäsi on kirjoitettu kämmentesi ja otsasi viivoihin. Ettäs tiedätte.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2251588- 371449
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊621288Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!731280- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18992Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per179883