Mitä tekee lastensuojelu?
On syytä kysyä, miksi yhteiskunnassamme on vallalla kuvitelma, että ratkaisu lasten ongelmiin löytyy lastensuojelutyöntekijältä. Hankkiiko lastensuojelu itse itselleen töitä ja asiakkaita? Kenen etua palvelee vanhempien sivuuttaminen lasten asioista ja viranomaisvallan lisääminen?
Lastensuojelun asiakkaina voi olla tänä päivänä jokainen perhe taustoistaan riippumatta. Huostaanottoperheet eivät ole vain päihde- tai mielenterveysongelmaisia perheitä, vaan monella huostaanotetulla lapsella on ehjä perhe ja huolehtivat vanhemmat, jotka ovat hakeneet lapselleen apua.
Koulu on merkittävä ja tärkeä asia lapsen ja perheen elämässä. Tiedossa on, että kuntien panostus perusopetukseen ja sen laatuun ovat hyvinkin erilaisia eri kunnissa, niin myös
koulujen tapa toimia (vrt STAKES / oppilashuoltoa koskevat tutkimukset). Erityinen riski joutua lastensuojelun asiakkaaksi on oppimisongelmaisella lapsella (mm. ADHD -, Asperger-lapset, lukihäiriöstä kärsivät, dysfaatikot ym.). Kuntien ongelmana on, ettei päteviä erityisopettajia ole saatavilla, epäpätevät taasen voivat käyttää opetus- ja kasvatusmenetelmiä, jotka saavat aikaan lapsessa huonoa käytöstä. Yläluokkien aineopettajakoulutuksessa on ilmeisiä puutteita pedagogisen valmiuden osalta. Erilaiselle oppijalle olisi usein paras tuki rauhallinen ja pieni luokka.
Oppimisen ongelmat johtavat usein käytöshäiriöihin. Perusopetuslain mukaan koulun ja kodin tulee toimia yhteistyössä lapsen asioissa. Varhaisen puuttumisen hankkeet ovat tuoneet tavan toimia perusopetuslain säännösten vastaisesti eli vanhempien tietämättä ja heidät sivuuttaen lapsen asiasta neuvotellaan oppilashuoltoryhmissä. Sen sijaan, että lasta tuetaan oppimisessa, opettaja tekeekin lapsesta lastensuojeluilmoituksen. Murrosiässä käytöshäiriöt voivat lisääntyä, mikäli oppimisen ongelmia ei ole osattu järjestää kuntoon. Murrosikäisen perhe pääseekin helposti lastensuojelun asiakkaaksi.
Mitä tekee lastensuojelu?
Voi,voi
1
281
Vastaukset
- Suomettuminen
KGB-kurssituksen saaneet lapsiasiamiehet käyvät naapurista toppuuttelemassa.
Ja jos ei viesti mene perille, voi käydä kuten Litvinenkolle ammoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2754699Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442877Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k342871Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771816Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061664Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151190