En tykkää

enkä muutenkaan ihmisten koskettelusta. Mun oma turvaraja on aika suuri, en tykkää että tullaan liian lähelle, tai ollaan liian tuttavallisia.

Mutta,
kaipasin halausta häneltä. Todella toivoin sitä, että hän ottaisi tiukasti kiinni itseensä ja pitäisi kiinni. Koskettaisi.
Hän ei ollut ikinä liian lähellä, hänen lähellä olo ei saanut minua vaivaantumaan. Hän olisi saanut tulla ihan liki.
Hän oli turvallinen ja läheinen.

Ja yht´äkkiä hän on poissa. En saanut mitään. Vain tyhjän tunteen ja kaipuun seurakseni...
7219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minustakin ihmiskosketus on vastenmielistä. Toiset ovat hali-hali-pusi-pusi-ihmisiä, mutta minä en kuulu niihin.

Äänestä
  • tosin olen huomannut että tähän asiaan on tullut vuosien myötä muutosta, enkä ole enää niin tarkka rajoistani. Silti tuntemattomien liiallinen läheisyys on jotenkin vastenmielistä :( Läheisessä suhteessa puolestaan haluan olla lähellä ja paljon. Kai se on joku luottamuskysymys.

    Äänestä

Kuoliko hän? Siis tuo toinen.

Äänestä
  • mitään niin dramaattista.
    Hän vain lähti muualle. Hymyillen kättään heiluttaen jätti surevan hukkumaan itkuunsa, noin niinkuin sarkastisen karkeasti sanottuna.
    Kaikki ei mene aina kuin leffoissa.

    Äänestä

  • ei, kirjoitti:

    mitään niin dramaattista.
    Hän vain lähti muualle. Hymyillen kättään heiluttaen jätti surevan hukkumaan itkuunsa, noin niinkuin sarkastisen karkeasti sanottuna.
    Kaikki ei mene aina kuin leffoissa.

    lähti sitten kauas, toiselle puolen maapalloako? On se surullista. No, huiviaanko heilutteli avopäin, vai lippistäkö, jossa sponsoroituna "pelaa poika ettet pelkäisi", noinko se tapahtui se lähtö?

    Äänestä

koskettelu ihmisiä. Mulle on ihan luonnollista halailu ja kosketus. Ei siinä silti tarvi mitään seksuaalista vetoa mukana olla. Oon huomannut kyllä miten jotkut jäykistyy lähes kauhusta pienestä hipaisustakin.
En tietenkään silloin tunge liian liki. Sitä pitää kunnioittaa.

Äänestä

Ois kauheeta jos HÄN ei tykkäis halailusta kun minä taas tykkään ja halailen. Hirveä ajatus jota pitää mennä hautomaan punkan pohjalle. Minä en elä ilman fyysistä läheisyyttä tarkoin valituilta, kuolema.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


halailusta kirjoitti:

enkä muutenkaan ihmisten koskettelusta. Mun oma turvaraja on aika suuri, en tykkää että tullaan liian lähelle, tai ollaan liian tuttavallisia.

Mutta,
kaipasin halausta häneltä. Todella toivoin sitä, että hän ottaisi tiukasti kiinni itseensä ja pitäisi kiinni. Koskettaisi.
Hän ei ollut ikinä liian lähellä, hänen lähellä olo ei saanut minua vaivaantumaan. Hän olisi saanut tulla ihan liki.
Hän oli turvallinen ja läheinen.

Ja yht´äkkiä hän on poissa. En saanut mitään. Vain tyhjän tunteen ja kaipuun seurakseni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu