Sanoitko jotain mitä ei

Monesti olen sanonut mitä ei olisi pitänyt. Kamppailen lapsuusiän aggressioiden kanssa, joita en ole vielä pystynyt purkamaan täysin. Ilmaisen kiukkuani ihmisiä kohtaan alentamalla ja solvaamalla heitä. Olen kokenut hylkäämistä ja pahaa oloa jota yritän järjestää osaksi aikuista identiteettiä. Miten me vajavaiset törmäilläänkin, kun kohdalle sattuu omia traumojaan elävä toinen ihminen. Hienotunteisuus ei ole kuulunut meilläpäin kasvatukseen joten sitäkin joutuu opettelemaan ja yksilötasolla oikeanlaista retoriikkaa.

Niin kauan kuin muistan, en ole kelvannut kenellekään. Niinpä kuka tahansa voi kävellä ylitseni, ja lähes kaikki kävelevätkin.

ja tahallaan aiheutetun mielipahan? Mikä korvaisi turhaan aiheutetun kuukausien jopa vuosien mittaisen kärsimyksen. Joskus tulee mieleen, että pitäisikö nostaa syyte kunnnianloukkauksesta. Mutta mikä raha korvaisi tällaista kärsimystä? Ei mikään. Ei särkynyttä rahalla voi kojata.

tulkita väärin jos sitä ei sanota suoraan. Kun ihmiset riitelevät, sanat satuttavat molempia. Aina ei osata, haluta tai voida asettua toisen asemaan. Jos kykenee perustelemaan kantansa, on varmaankin valmiimpi myös katsomaan asioita toisen näkökulmasta.

Jos toinen ei herätä kiinnostusta, miksi edes vaivautua ilkeilemään?

Niiden tärkeimpien ihmisten kanssa käydään ehkä ne kovimmat neuvottelut. Asioiden puhuminen kiertelemättä vaatii rohkeutta molemmilta, varmaan myös yhteistä tahtoa selvittää asiat, ja uskoa molempia tyydyttävän ratkaisun löytymiseen. Helppoa se ei varmaankaan ole, ehkä palkitsevaa kuitenkin.

kun olin todella vihainen ja en osannut hallita tunteitani. Mun täytyisi paremmin opetella sitä. Tuntui niin sanoinkuvaamattoman pahalta muutamat jutut, mitä toinen teki, että tunsin, ettei siinä ollut vaihtoehtoja. Oli pakko töksäyttää vaikka se ei ollut fiksua.