vajaatoiminta

Oliskohan syytä ottaa lääkäriin yhteyttä kyseisen syyn takia?

Ensinäkin minua paleltaa hirveästi etenkin käsistä ja jaloista. Ulkona jos tulen ja olen ollut paljain sormin niin minun on pakko huuhtoa käsi kuumassa vedessä, jotta niihin palaisi tunto ja niitä voisi käyttää. Olen joutunut nostamaan huoneen lämpötilaakin, koska palelen normaalissa 20 asteen lämmössä. Etenkin jaloista ja sormista.

Minulla on omasta mielestäni harventunut tukka. Hiukset hilseilevät koko ajan ja niitä harjatessa minulla saattaa lähteä hiuksia irti päästä. Toki tämä voi viitata perinnölliseen kaljuuntumiseen, mutta se alkaa meidän suvussa vasta 27 ikävuoden jälkeen. Itse olen vasta vain 19 vuotias.

Olen hirmuisen väsynyt. Nukun kuitenkin 7-9 tuntia päivässä ja silti koen olevani väsynyt. Tästä seurauksena olen taas aika pahasti kofeiinia käyttänyt. Kahvia litkin pitkin päivää. Samoin kolajuomia tulee nautittua päivittäin. Ne tuovat jotenkin epätavallisen hyvän olon ja piristävät minua, että jaksan puurtaa päivän loppuun asti. Kofeiinin vaikutuksen lakkaessa muutun ärtyisemmäksi ja väsyneemmäksi, joten huono tie tuo kofeiini riippuvuus.

En muista asioita aina tarpeeksi hyvin. Unohdan sovittuja tapaamisia kuten treffit tyttöystävän kanssa tai hammaslääkärin. Lisäksi olen huomannut viimeaikoina, että otan muistihäiriöni epätavallisen raskaasti. Saatan masentua aivan pikkuseikoista, kuten siitä, että unohdin nostaa rahaa riittävästi ja jouduin jättään ostoksen kassalle. Tilanne oli nolo, mutta yleensä en piittaa moisista. Nyt vain mietin, että eihän tämmöisestä tumpelosta ole mitään hyötyä kellekkään. Lisäksi masennuin täysin olemattomasta asiasta mitä ei edes tapahtunut. Meinasin unohtaa tyttöystäväni treffit, mutta muistin ne onneksi. Kuitenkin myöhemmin yksinäni kotona surin sitä, että en ole hänen arvoisensa jnejne... Vielä viime kesänä minua ei saannut noin herkillä perusteilla masentuneeksi. Yleensä vähät välitin mistään. Henkiseen pahaanoloon auttaa yleensä suklaa ja sitä olenkin popsinut aika paljon tässä viimeaikoina. Myös kolajuomat tuovat hyvää mieltä kehooni ja tunnen näiden jälkeen olevani jotenkuten taas entiseni.

Olisiko minulla aihetta mennä lääkärille tutkituttamaan arvojani? Jotkut sanovat, kun kuvailen oireitani, että lääkäriin pitäisi mennä toiset taas eivät ja pitävät niitä normaaleina nuoruuden ongelmina. Netistä lukemalla oireet viittaavat vajaatoimintaan, mutta oireet voivat johtua muustakin. Kuitenkin fiksua varmaan olisi mennä silti lääkäriin?

Jos minulla sitten todetaan kyseinen tauti niin auttavatko lääkkeet minut takaisin entiselleni eli harventunut tukka kasvaa takaisin (jos se siis ei ole perinnöllisistä syistä), minusta tulee pirteämpi ja unen laatunu paranee enkä enää unohtelisi asioita niin herkästi?
2287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ole mitenkään liioiteltua mennä tältä pohjalta lääkäriin - kilpirauhasvaivaa voi olla nuorellakin. Samalla kertaa kannatta pyytää tutkimaan myös muut samantyyppisiä oireita aiheuttavat jutut - D- ja B12-vitamiinit ja varastoraudan. Hiukset voivat hyvin palautua ennalleen.

Äänestä

Olen itsekin 19 vuotias (nainen)ja minulla on melkein puoli vuotta sitten todettu kilpirauhasen vajaatoiminta. Itsekin palelin jatkuvasti, enkä saanut mitään aikaiseksi. Lisäksi muistini oli todella huono. Välillä en illalla enää muistanut, mitä olin päivällä syönyt. Muutamien kuukausien kuluttua lääkityksen aloittamisesta olen paljon energisempi, herään aamulla ilman herätyskelloa. Lisäksi nykyisin palelen huomattavasti vähemmän ja muistan enemmän. Käy ihmeessä verikokeissa, et ainakaan häviä mitään. Jos vajaatoimintaa ei löydy, niin sitten pitää etsiä jotain muuta. Muista että joillakin on oireet, vaikka arvot olisivat viitearvojen sisällä. Silloin kaikki lääkärit eivät määrää lääkitystä, vaikka sitä tarvittaisiin. Älä tyydy lauseeseen "arvosi ovat ihan hyvät", vaan kysy mitä ne ovat numeroina. Ps. Suurina määrinä kofeiini haittaa kilpirauhasen normaalia toimintaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


14+14=38 kirjoitti:

Oliskohan syytä ottaa lääkäriin yhteyttä kyseisen syyn takia?

Ensinäkin minua paleltaa hirveästi etenkin käsistä ja jaloista. Ulkona jos tulen ja olen ollut paljain sormin niin minun on pakko huuhtoa käsi kuumassa vedessä, jotta niihin palaisi tunto ja niitä voisi käyttää. Olen joutunut nostamaan huoneen lämpötilaakin, koska palelen normaalissa 20 asteen lämmössä. Etenkin jaloista ja sormista.

Minulla on omasta mielestäni harventunut tukka. Hiukset hilseilevät koko ajan ja niitä harjatessa minulla saattaa lähteä hiuksia irti päästä. Toki tämä voi viitata perinnölliseen kaljuuntumiseen, mutta se alkaa meidän suvussa vasta 27 ikävuoden jälkeen. Itse olen vasta vain 19 vuotias.

Olen hirmuisen väsynyt. Nukun kuitenkin 7-9 tuntia päivässä ja silti koen olevani väsynyt. Tästä seurauksena olen taas aika pahasti kofeiinia käyttänyt. Kahvia litkin pitkin päivää. Samoin kolajuomia tulee nautittua päivittäin. Ne tuovat jotenkin epätavallisen hyvän olon ja piristävät minua, että jaksan puurtaa päivän loppuun asti. Kofeiinin vaikutuksen lakkaessa muutun ärtyisemmäksi ja väsyneemmäksi, joten huono tie tuo kofeiini riippuvuus.

En muista asioita aina tarpeeksi hyvin. Unohdan sovittuja tapaamisia kuten treffit tyttöystävän kanssa tai hammaslääkärin. Lisäksi olen huomannut viimeaikoina, että otan muistihäiriöni epätavallisen raskaasti. Saatan masentua aivan pikkuseikoista, kuten siitä, että unohdin nostaa rahaa riittävästi ja jouduin jättään ostoksen kassalle. Tilanne oli nolo, mutta yleensä en piittaa moisista. Nyt vain mietin, että eihän tämmöisestä tumpelosta ole mitään hyötyä kellekkään. Lisäksi masennuin täysin olemattomasta asiasta mitä ei edes tapahtunut. Meinasin unohtaa tyttöystäväni treffit, mutta muistin ne onneksi. Kuitenkin myöhemmin yksinäni kotona surin sitä, että en ole hänen arvoisensa jnejne... Vielä viime kesänä minua ei saannut noin herkillä perusteilla masentuneeksi. Yleensä vähät välitin mistään. Henkiseen pahaanoloon auttaa yleensä suklaa ja sitä olenkin popsinut aika paljon tässä viimeaikoina. Myös kolajuomat tuovat hyvää mieltä kehooni ja tunnen näiden jälkeen olevani jotenkuten taas entiseni.

Olisiko minulla aihetta mennä lääkärille tutkituttamaan arvojani? Jotkut sanovat, kun kuvailen oireitani, että lääkäriin pitäisi mennä toiset taas eivät ja pitävät niitä normaaleina nuoruuden ongelmina. Netistä lukemalla oireet viittaavat vajaatoimintaan, mutta oireet voivat johtua muustakin. Kuitenkin fiksua varmaan olisi mennä silti lääkäriin?

Jos minulla sitten todetaan kyseinen tauti niin auttavatko lääkkeet minut takaisin entiselleni eli harventunut tukka kasvaa takaisin (jos se siis ei ole perinnöllisistä syistä), minusta tulee pirteämpi ja unen laatunu paranee enkä enää unohtelisi asioita niin herkästi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu