Olen aina ollut huono tutustumaan ihmisiin. Nuorempana olin vielä avoimempi ja innokas tutustumaan, mutta nyt kolmekymppisenä en enää jaksa uskoa että saisin hyviä ystäviä.
Mun lähestulkoon kaikki ala/yläasteen kaverisuhteet ovat päättyneet yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Olen hyvin pettynyt ja ahdistunut, kun muistelen kouluaikojani ja lapsuuttani. Mikä mussa on ollu aina vialla etten ole pystynyt solmimaan hyviä ja kestäviä ystävyyssuhteita? Monissa tapauksissa olen kokenut, että mun olis tarvinnu kokoajan olla se aktiivinen osapuoli että suhteet olisi kestänyt. Millaista ystävyyttä se on jos toisen tarvii aina kysellä ja järjestää tapaamisia ja jos et ite tee mitään niin toisistakaan ei mitään kuulu ja tämä ei päde tasan yhden kohdalle. Koen olevani hyvin outo ihminen ja häpeän itseäni. En haluais liikkua kotipaikkakunnallani etten vain törmäisi kehenkään puolituttuun vanhaan koulukaveriin.
Tällä hetkellä mulla on kavereita ja yksi hyvä ystävä. Tulen toimeen ihmisten kanssa, mutta ongelmani on etten pysty rentoutumaan, jos kylässä on joku kaverini. Poikakaverin seurassa voin täysin rentoutua. Kyse ei ole siitä ettenkö haluais olla kavereitteni kanssa vaan siitä etten osaa rentoutua ja olla täydellisesti omaitseni niiden seurassa. Mua häiritsee se, että en pysty olemaan yhdenkään kaverin kanssa yhtä rennosti kun poikakaverin seurassa. Ahdistaa se etten uskalla päästää ihmisiä lähelleni ja koen olevani aina jotenkin erilainen.
Mun lähestulkoon kaikki ala/yläasteen kaverisuhteet ovat päättyneet yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Olen hyvin pettynyt ja ahdistunut, kun muistelen kouluaikojani ja lapsuuttani. Mikä mussa on ollu aina vialla etten ole pystynyt solmimaan hyviä ja kestäviä ystävyyssuhteita? Monissa tapauksissa olen kokenut, että mun olis tarvinnu kokoajan olla se aktiivinen osapuoli että suhteet olisi kestänyt. Millaista ystävyyttä se on jos toisen tarvii aina kysellä ja järjestää tapaamisia ja jos et ite tee mitään niin toisistakaan ei mitään kuulu ja tämä ei päde tasan yhden kohdalle. Koen olevani hyvin outo ihminen ja häpeän itseäni. En haluais liikkua kotipaikkakunnallani etten vain törmäisi kehenkään puolituttuun vanhaan koulukaveriin.
Tällä hetkellä mulla on kavereita ja yksi hyvä ystävä. Tulen toimeen ihmisten kanssa, mutta ongelmani on etten pysty rentoutumaan, jos kylässä on joku kaverini. Poikakaverin seurassa voin täysin rentoutua. Kyse ei ole siitä ettenkö haluais olla kavereitteni kanssa vaan siitä etten osaa rentoutua ja olla täydellisesti omaitseni niiden seurassa. Mua häiritsee se, että en pysty olemaan yhdenkään kaverin kanssa yhtä rennosti kun poikakaverin seurassa. Ahdistaa se etten uskalla päästää ihmisiä lähelleni ja koen olevani aina jotenkin erilainen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minkäikäinen olet ja mistä päin?
Peliin katsomisen taito on aina hyväksi. Kuitenkaan - vika ei aina löydy sieltä.
Älä siis heti ole itseäsi syyttelemässä.
Kirjoituksestasi saa kuvan, että olet syvällinenkin ihminen. Pohdiskelet tätä ystävyys-ongelmaakin niin,
että jopa kirjoitat siitä.
Ehkä kaverisi ovat olleet pinnallisempaa sorttia (kuten niin monet ovat). Olen itse aika syvällinenkin ja varsinkin miehisessä maailmassa jutut tahtoo olla kovasti pinnallista jauhantaa.
Kenties tuttusi ovat kokeneet, etteivät yllä sinun tasolleen. Etteivät pysty vastaamaan niihin odotuksiin,
joita sinulla on heistä. Tai siis kuvittelevat noin.
Poikakaverisi kanssa olet rento eli tarvitset pitemmän, syvällisemmän ja ehkä hitaankin tutustumisen ihmiseen.
Pitkäaikainenkin kaveri - tuttu - saattaa olla hyvinkin etäinen ja vieras. Sellaisen läsnäollessa ilmapiiri
saattaa olla hyvinkin vaivautunut. Et syvällisemmin ole päässyt tutustumaan heihin .. ja he sinuun, koska ehkä He eivät ole voineet tulla lähemmäksi sinua.
Varttuessamme se todellinen Minämme (joka on aina myös syvällinen) astuu enemmän esiin.
En välttämättä suosittele jotain sähköistä maailmaa. En itse ole face-bookissa. Olen kuitenkin kuullut, että
siellä moni on löytänyt vanhoja luokkakavereitakin.
Mikäli sinulle kävisi niin, ehkä kokemukset olisivat nyt toisenlaisia, kavereillakin iän tuomaa kypsyyttä.
Sähköisessä maailmassa kenties tuollainen typerä roolileikki jää jo pois.
Ehkä kohtaat vielä kavereitasi uudella tavlla - oivallat, huomaat ja kuuletkin --- Sinussa ei todellakaan ole ollut mitään vikaa :)
Olisin kanssa kysellyt mistä päin olet? Itselläni kavereita, mutta välillä tuntuu, että OIKEA ystävä puuttuu:(
Jos on pinnalinen ilmapiiri niin taipumusta on kuulla paljon "tavisten" loan heittoa ja luottamuksen puutetta, jolloin suu menee automaattisesti kiinni. Rentous tulee vasta sitten kun tiedät että jos ne susta jotain aikoo puhua niin AINAKIN olet ollut oma itsesi, silloinkin vaikka ne puhuisi pahaa.
Toisten negatiiviset ajatukset ovat niitten negatiivisiä ajatuksia, pitäkööt ominaan! ja useimmiten kun jollain on jotain negatiivista sanottavaa niin se on impulsiivista ja pinnallista. Kritiikkiä joutuu kyllä kohtaamaan, ja se on aina sen takia että toinen ei ollut samaa mieltä sinun kanssasi. Jos näkee itsensä ainoastaan muitten mielipiteiden kokoelmana niin on helppo haavoittua.
Vuorovaikutuksen avainsana tuntuu olevan rehellisyys ja luottamus. Ja jos olet se aktiivinen osapuoli niin se on itseluottamusta ja luottamusta siihen henkilöön kelle puhuu mutta sinä uskalsit sen sitten sanoa. Jos sillä on toisen reaktiolla on enemmän merkitystä kuin sillä että haluat luoda avoimuudella luottamusta, niin on hyvin normaalia ajatella varovaisesti.
Takkiin kyllä tulee mutta, ne kudit sattuu vain jos annat niiden sattua ja pahinta on jäädä tuleen makaamaan, jos pelkää niitä kuteja jatkuvasti. Ja ajatusten tuulettaminen on aina hyvästä kuhan muistaa sen että vapaus huonoista ajatuksista lähtee vain ja ainostaan jos ei anna niille valtaa.