Iso rikostutkinta

Nimimerkki virka-asemassa on kirjoittanut niin hyvin, että asia syytä laittaa uudeksi avaukseksi selventämään Kymenlaakson yhtä suurinta rikostutkintakokonaisuutta.

Käytti hyväkseen viestiä
virka-asemassa 2.4.2010 11:36
Vastauksia: 6
Lukukertoja: 74

Työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen käytti hyväkseen riitakumppaninsa Asko Kervisen oikeudelle lähettämää vertausviestiä kaupungin hallinnossa. Hän sai jopa kaupungin johdon uskomaan että viesti olisi lähetetty kaupungintalon työntekijälle. Kervinen ei lähettänyt viestiä Pulkkiselle vaan poliisi.

Pulkkinen halusi pönkittää oman kunnianloukkauksensa tutkintapyyntönsä tueksi Kervisen oikeudelle lähettämää viestiä tarkoituksenaan mustamaalata oikeuskiistan vastapuolta.

Vasta oikeudelle lähettämänsä vertausviestin jälkeen KHO:n 8 tuomarin täysistunnon päätös määräsi Kotkan kaupungin luovuttamaan Kervistä koskevat salaiset asiakirjat eli ns. mustat listat asianomaiselle yli viiden vuoden pyytämisen jälkeen. Olisiko Kervinen saanut asiakirjoja haltuunsa ilman vertauskuvallista uhkausviestiä oikeudelle?

Nyt on aika korjata Kerviselle aiheutettu vääryys ja oikaista hänen työhistoriansa mustamaalatut tiedot terveystietoineen pois Kotkan kaupungin arkistomerkinnöistä. Älkää hyvät virkavirheitä tehneet viranhaltijat ja poliittiset päättäjät vain uskotelko vastaukseksi ettei arkistonmuodostussuunnitelmaa voi enää nykypäivänä muuttaa!

Pulkkisen on syytä vihdoin tunnustaa vilpillinen menettelynsä ja että Kervinen on syytön tässä Kymenlaakson poliisipiirin laajimmassa rikosepäilykiistassa.

Tietolähde: KH:n pöytäkirjat, KHO:n päätös ja salaiset asiakirjat.
1382498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 138

Vanhimmat

Onko Kotkan päättäjillä tai asianomaisilla virkamiehillä esittää vastinetta tähän totuuden paljastavaan kirjoitukseen?

Työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen on menetellyt virkamiehenä asemaansa kuuluvan luottamuksen vastaisesti. Vai voiko joku esittää todisteita Pulkkisen menettelyn puolesta. Syksyn ikävää Kotkan tappouhkausjulkisuutta ei olisi tullut ollenkaan jos virkamiehet olisivat selvittäneet tutkivalta poliisilta uhkausepäilyn selvityksen.

Virkamiehiä varoitettiin hallituksen kokouksen jälkeen julkituomasta asiaa ennen tietolähteen varmistamista. Eikä lehdistökään varmistanut asiaa toisesta tietolähteestä ja jatkoi uutisointia vaikka lausunto viranomaiselta oli toimitettu!

Kaikki toimenpiteet tehtiin vain tarkoituksella syyllistää Kervinen joka ainoastaan haluaa oikaista oman väärän kohtelunsa työnantajan edustajien ja oikeuden toimeenpanemana.

Äänestä
  • Tässä nähdään mikä juonittelukoneisto on Kervistä vastaan, mutta nyt ei taida auttaa enää mikään!
    Sekään ei muuttele asioita vaikka Kerviselle tulisi häkkituomio, kaupungin työsuojelupäällikkö Pulkkinen on menettänyt kasvonsa eikä saa ikinä takaisin luottamusta, jonka on menettänyt.

    Kaiken huippu oli Pulkkiselta se kun käytti törkeästi valheellista tietoa Kotkan Perussuomalaisista asiakirjassaan oikeudelle!

    Äänestä

  • Onhan tuo törkeätä toimintaa kaupungin työsuojelupäälliköltä. Tuolla alempanakin tullut ilmi työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen valheellisuus persuja kohtaan Pulkkisen mustatessa persuja oikeusasakirjoissa. Eikös työsuojelupäällikkö tiedä vastuutaan rikosjutun asianomistajana?
    Eihän rikosjutun asianomistajana saa laatia valheellisia tietoja oikeuden papereihin, mitä ajatteli tässäkin työsuojelupäällikkö? Luuliko voivansa vetää Asko Kervistä lokaan jälleen kerran kertomalla persuista valhetta oikeudelle?
    Enpä ole lakiasiantuntija, mutta nyt jos milloinka tarvitsevat Kervinen ja persut Sinivaaraa selvitysmieheksi vaatimaan työsuojelupäälliköltä anteeksipyyntöä, joka vähimmäisvaatimus!

    Äänestä

  • Persukannattaja kirjoitti:

    Onhan tuo törkeätä toimintaa kaupungin työsuojelupäälliköltä. Tuolla alempanakin tullut ilmi työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen valheellisuus persuja kohtaan Pulkkisen mustatessa persuja oikeusasakirjoissa. Eikös työsuojelupäällikkö tiedä vastuutaan rikosjutun asianomistajana?

    Palstaa seuranneena näen asian samalla tavoin. Asiakokonaisuudessa on paljon työsuojelupäällikön virkatehtävän vastasia elementtejä.

    Mikäli palstan tiedot ovat oikeita työsuojelupäällikön kertoessa asianomistajana oikeuden asiakirjoissa Kotkan Perususomalaisista valheellisia tietoja, on asiaan saatava yksilöity kirjallinen kysymys tai valitus viranomaisille ja pikainen yhteydenotto työsuojelupäällikölle ja kuultava hänen kantansa asian suhteen. Tämän jälkeen suositan ehdotustasi ja asianhoitajaksi ehdottamaasi henkilöä, sillä tämä asia saattaa vahongoittaa tulevassa eduskuntavaalissa Juho Eerolan mainetta, jollei kukaan ryhdy toimenpiteisiin.

    Mikäli asia jää selvittämättä, tullee se suurella todennäköisyydellä eteen ennen eduskuntavaalia käänteisenä asiana, joka saatta olla hyvinkin vahingollista suurta kannatusta edustavalle Juho Eerolalle.

    Äänestä

  • Nedo kirjoitti:

    Mielestäni koko asiakokonaisuus on asianosaisten kahdenkeskinen, johon ei pidä sotkea ulkopuolisia tahoja. Ajatelkaamme asianosaisten tilannetta, joka vaikea ja mahdollisesti kovin ahdistava.

    Odottaisin malttia kaikilta tämän asian osalta, ja ilman suurempaa provosointia olisi asialle saatava yksityinen työrauha työsuojelupäällikölle ja entiselle museomestarille, jotka joutuvat asian kanssa elämään.

    Äänestä

  • Media - agentti kirjoitti:

    Työvoimapiirin virkamiehelle oli puhelimitse tehty ilmianto
    työttömyyspäivärahan nostamisesta perusteettomasti. Hän kirjasi
    tiedot muistiin, myös ilmiantajan nimen. Virkamies oli
    luvannut, että ilmiantajan henkilöllisyyttä ei ilmaista.
    Ilmiannon perusteella ryhdyttiin asiaa selvittämään ja selvitys
    johti syytetoimiin. Kyseistä muistiota ei ollut annettu
    osaksi rikosasiain oikeudenkäyntiaineistoa. Henkilö, jota
    syytettiin petoksesta, oli saanut tietää ilmiannosta tehdyn
    muistion olemassaolosta ja vaati saada siitä tiedon.
    Kun muistion sisältämät tiedot olivat käynnistäneet koko
    rikosasian tutkimisen, lääninoikeus katsoi, että tuo asiakirja
    on voinut vaikuttaa rikosasian käsittelyyn. Lisäksi
    lääninoikeus katsoi, että tiedon antaminen asianosaiselle
    ei ollut vastoin erittäin tärkeää yleistä tai yksityistä
    etua, vaikka virkamies oli luvannut olla paljastamatta ilmiantajan
    henkilöllisyyttä ja vaikka ilmiantaja halusi pitää
    nimensä salassa välttääkseen tarpeetonta julkisuutta.
    Asiassa ei myöskään ollut kysymys yleisten asiakirjain julkisuudesta
    annetun lain 19 §:n 3 momentin mukaisista tapauksista.
    Muistiosta kokonaisuudessaan oli annettava tieto
    asianosaiselle.
    L_yleisten_asiakirjain_julkisuudesta_5_§
    L_yleisten_asiakirjain_julkisuudesta_6_§ L_yleisten_asiakirjain_julkisuudesta_19_§

    Äänestä

  • L M. kirjoitti:

    Pulkkinen toimittanut oikeudelle ja työsuojeluviranomaiselle asiakirjoja Kervisestä, jotka Kervisen vahingoksi. Pulkkinen kirjasi työsuojeluviranmomaisille Kervisestä ja työsuojelupiirin virkamies oli luvannut, että tietoja ei ilmaista.

    Tietojen perusteella ryhdyttiin asiaa selvittämään ja selvitys johti Kervisen pitkään kiusaamiseen. Kaupungin muistiota eli töiden laiminlyöntiluetteloasiakirjaa ei ollut annettu osaksi oikeudenkäyntiaineistoa.

    Hallinto-oikeus katsoi, että tuo muistioasiakirja (mustat listat) on voinut vaikuttaa Kervisen asioiden käsittelyyn. Lisäksi hallinto-oikeus katsoi, että tiedon antaminen asianosaiselle ei ollut vastoin erittäin tärkeää yleistä tai yksityistä etua, vaikka virkamies oli luvannut pitää asiakirjan salaisena.

    Muistioasiakirjasta kokonaisuudessaan oli annettava tieto Kerviselle.

    Äänestä

  • Persukannattaja kirjoitti:

    Onhan tuo törkeätä toimintaa kaupungin työsuojelupäälliköltä. Tuolla alempanakin tullut ilmi työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen valheellisuus persuja kohtaan Pulkkisen mustatessa persuja oikeusasakirjoissa. Eikös työsuojelupäällikkö tiedä vastuutaan rikosjutun asianomistajana?
    Eihän rikosjutun asianomistajana saa laatia valheellisia tietoja oikeuden papereihin, mitä ajatteli tässäkin työsuojelupäällikkö? Luuliko voivansa vetää Asko Kervistä lokaan jälleen kerran kertomalla persuista valhetta oikeudelle?
    Enpä ole lakiasiantuntija, mutta nyt jos milloinka tarvitsevat Kervinen ja persut Sinivaaraa selvitysmieheksi vaatimaan työsuojelupäälliköltä anteeksipyyntöä, joka vähimmäisvaatimus!

    Työsuojelupäällikkö on aika iso kiho kaupungin herarkiassa, en usko että Jukka lähtee polttamaan näppejä, voipi joutua vaikeuksiin jopa!

    Äänestä

  • L M. kirjoitti:

    Pulkkinen toimittanut oikeudelle ja työsuojeluviranomaiselle asiakirjoja Kervisestä, jotka Kervisen vahingoksi. Pulkkinen kirjasi työsuojeluviranmomaisille Kervisestä ja työsuojelupiirin virkamies oli luvannut, että tietoja ei ilmaista.

    Tietojen perusteella ryhdyttiin asiaa selvittämään ja selvitys johti Kervisen pitkään kiusaamiseen. Kaupungin muistiota eli töiden laiminlyöntiluetteloasiakirjaa ei ollut annettu osaksi oikeudenkäyntiaineistoa.

    Hallinto-oikeus katsoi, että tuo muistioasiakirja (mustat listat) on voinut vaikuttaa Kervisen asioiden käsittelyyn. Lisäksi hallinto-oikeus katsoi, että tiedon antaminen asianosaiselle ei ollut vastoin erittäin tärkeää yleistä tai yksityistä etua, vaikka virkamies oli luvannut pitää asiakirjan salaisena.

    Muistioasiakirjasta kokonaisuudessaan oli annettava tieto Kerviselle.

    Pulkkinen on tiennyt työ- ja terveystietoja sisältävät asiakirjat viranhaltijoiden jälkeenpäin tekemiksi!

    Ne olivat tarkoituksella tehtyjä Kervisestä, mutta niiden syy oli muu.

    Äänestä

  • sisäinen tietovuoto kirjoitti:

    Pulkkinen on tiennyt työ- ja terveystietoja sisältävät asiakirjat viranhaltijoiden jälkeenpäin tekemiksi!

    Ne olivat tarkoituksella tehtyjä Kervisestä, mutta niiden syy oli muu.

    Mitä työ hoette jostain muusta syystä, etkö tiedä asioiden syytä, kannattais kysellä kaupunginhallituksen mustalta kasilta, ne kertoo mikä syy oli pitää piilossa mustia listoja!

    Äänestä

  • FH kirjoitti:

    Valtuuston päätöksessä väärien ja valheellisten asiakirjatietojen oikausuvastauksessa esittelijä on kirjoittanut suomen kiekellä loppuulauseeseen että SYY OLI MUU.

    Asian voi tarkistaa pöytäkirjasta!

    Äänestä

  • asiakirjat kertovat kirjoitti:

    Tässä nähdään mikä juonittelukoneisto on Kervistä vastaan, mutta nyt ei taida auttaa enää mikään!
    Sekään ei muuttele asioita vaikka Kerviselle tulisi häkkituomio, kaupungin työsuojelupäällikkö Pulkkinen on menettänyt kasvonsa eikä saa ikinä takaisin luottamusta, jonka on menettänyt.

    Kaiken huippu oli Pulkkiselta se kun käytti törkeästi valheellista tietoa Kotkan Perussuomalaisista asiakirjassaan oikeudelle!

    Oletkos ajatellut työsuojelupäällikön tilannetta, jospa ylempääntä on tullut käsky laittaa kaikkea mahdollista vikatietoa oikeuspapereihin että saisvatten Kerviselle sen vankeustuomion, onhan tämä nöyryyttävää oikeusjärjestelmällekin kun miestä ei saaha tuomiolle, jotenka tuomareillakin saattaapi olla painetta asian ratkaisemiseksi ja jos ei muuten, käytttäköön Pulkkisen vikatietoja että se tuomio Kerviselle saataisiiin täytäntöön!

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    Valtuuston päätöksessä väärien ja valheellisten asiakirjatietojen oikausuvastauksessa esittelijä on kirjoittanut suomen kiekellä loppuulauseeseen että SYY OLI MUU.

    Asian voi tarkistaa pöytäkirjasta!

    Asiassa ei ole haluttu lähteä erittelemään mahdollisia asiakirjatietojen korjausten yksilöityjä menettelytapoja julkisuuteen. Yleispiirrettä kuvaava ilmaisu muu on yleisesti käytettävä hallintotermi, joka kyseisessä asiakirjassa ilmaistuna tarkoittanee yksilöimattömiä seikkoja.

    Äänestä

  • Persukannattaja kirjoitti:

    Onhan tuo törkeätä toimintaa kaupungin työsuojelupäälliköltä. Tuolla alempanakin tullut ilmi työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen valheellisuus persuja kohtaan Pulkkisen mustatessa persuja oikeusasakirjoissa. Eikös työsuojelupäällikkö tiedä vastuutaan rikosjutun asianomistajana?
    Eihän rikosjutun asianomistajana saa laatia valheellisia tietoja oikeuden papereihin, mitä ajatteli tässäkin työsuojelupäällikkö? Luuliko voivansa vetää Asko Kervistä lokaan jälleen kerran kertomalla persuista valhetta oikeudelle?
    Enpä ole lakiasiantuntija, mutta nyt jos milloinka tarvitsevat Kervinen ja persut Sinivaaraa selvitysmieheksi vaatimaan työsuojelupäälliköltä anteeksipyyntöä, joka vähimmäisvaatimus!

    Asia on minulle itsellenikin hyvin tärkeä! Onhan se nyt merkillistä pelleilyä, ettei Kotkan kaupunginhallinnossa ole aikomustakaan noudattaa lakia? On todella hyvä, että Asko Kervinen taustajoukkoineen jaksaa hoitaa näin tarmokkaasti asiaa! MInä vien asian oikeuskanslerin selvitettäväksi ja tarvittaessa sen jälkeen Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT selvitettäväksi!

    Kyllä Media-agentti ja Pulkkinen ovat täysin lukutaitoisia, joten edellä oleva on kyllä jo heidänkin tiedossaan!

    Äänestä

  • Nedo kirjoitti:

    Palstaa seuranneena näen asian samalla tavoin. Asiakokonaisuudessa on paljon työsuojelupäällikön virkatehtävän vastasia elementtejä.

    Mikäli palstan tiedot ovat oikeita työsuojelupäällikön kertoessa asianomistajana oikeuden asiakirjoissa Kotkan Perususomalaisista valheellisia tietoja, on asiaan saatava yksilöity kirjallinen kysymys tai valitus viranomaisille ja pikainen yhteydenotto työsuojelupäällikölle ja kuultava hänen kantansa asian suhteen. Tämän jälkeen suositan ehdotustasi ja asianhoitajaksi ehdottamaasi henkilöä, sillä tämä asia saattaa vahongoittaa tulevassa eduskuntavaalissa Juho Eerolan mainetta, jollei kukaan ryhdy toimenpiteisiin.

    Mikäli asia jää selvittämättä, tullee se suurella todennäköisyydellä eteen ennen eduskuntavaalia käänteisenä asiana, joka saatta olla hyvinkin vahingollista suurta kannatusta edustavalle Juho Eerolalle.

    Kaikki Fiilarit ja Askon tukijoukot liikkeelle vaan, asiakirjat kuntoon ja kaikki perättömät merkinnät poistettava ja anteeksi pyyntö kaupan päälle ja Pulkkiselle potkut!

    Äänestä

  • Media - agentti kirjoitti:

    Asiassa ei ole haluttu lähteä erittelemään mahdollisia asiakirjatietojen korjausten yksilöityjä menettelytapoja julkisuuteen. Yleispiirrettä kuvaava ilmaisu muu on yleisesti käytettävä hallintotermi, joka kyseisessä asiakirjassa ilmaistuna tarkoittanee yksilöimattömiä seikkoja.

    Ja taas media välittää virkaselityksiä puolustukseksi!

    Pystyykö virkamies Hassinen tai kuka lienee hallitukselle ja valtuustolle esityksen tehnytkin kertomaan mikä syy oli muu?

    Äänestä

  • perustelkaa kirjoitti:

    Ja taas media välittää virkaselityksiä puolustukseksi!

    Pystyykö virkamies Hassinen tai kuka lienee hallitukselle ja valtuustolle esityksen tehnytkin kertomaan mikä syy oli muu?

    Arkistomuodostussuunnitelma-apusana on oikeasti vikasietotila. Tietokonekin menee vikasietotilaan kun on sekaisin!

    Äänestä

  • 100 gigaa kirjoitti:

    Arkistomuodostussuunnitelma-apusana on oikeasti vikasietotila. Tietokonekin menee vikasietotilaan kun on sekaisin!

    Vikasietotila päällä, Kervisen varjo kummittelee!

    Äänestä

  • kaksiteräinen miekka kirjoitti:

    Oletkos ajatellut työsuojelupäällikön tilannetta, jospa ylempääntä on tullut käsky laittaa kaikkea mahdollista vikatietoa oikeuspapereihin että saisvatten Kerviselle sen vankeustuomion, onhan tämä nöyryyttävää oikeusjärjestelmällekin kun miestä ei saaha tuomiolle, jotenka tuomareillakin saattaapi olla painetta asian ratkaisemiseksi ja jos ei muuten, käytttäköön Pulkkisen vikatietoja että se tuomio Kerviselle saataisiiin täytäntöön!

    pulkkisella miellyttämisen tarve ehkä, ei poista virkavastuuta siltikkään! Virkamiehen pitää pysytellä touudessa!

    Äänestä

Suomessa on niin korkealla korruptio ja vikamies mielivalta, että normaali työssä käyvä ei voi tajuta sitä.
Kun sitä asiaa tuntevana n jo vaikea ymmärtää miten syvällä hyvä veli järjestelmä uikaan, oikeuskansleri, ja muut korkeat viranomaiset on kaulaa myöten näissä mukana. Lääninhallitus ja monet tahot, eivät näihin asioihin ota mitään kantaa, vaikka vääryys on käsin kosketeltavaa. Nämä virat on juuri niitä hallinnollisia ja turhia mitkä pitäisi lopettaa, mutta mistä tämä sitten johtuu ja saa alkunsa koko suomen maassa? Kaikkihan muistaa ohjelman Karpolla on asiaa, siellä niitä mielettömyyksiä tuli esille kerta toisen jälkeen. tämä ohjelma lopetettiin ei pelkästää Hannun ikääntymisen vuoksi, vaan paine tuli muualta.

Nyky ihmiset eivät tunnu pystyvän käsittää tätä kuraa mikä suomessa on, sitä vähätellään ja aliarvioidaan. Mutta kuten sanotaan, mitä enemmin tietää sitä enemmin se sattuu ja tieto on tuskaa. Onhan se helpompaa olla ylimielinen ja sokea pintaliitäjä, kun ei pysty käsittää eikä hahmottaa tätä mielettömyttä.

Äänestä

Onko Työsuojelupäällikkö T. Pukkinen todellakin saanut aikaan syksyllä koko tappouhkausjupakan julkisuuteen oman edun tavoittelun takia?

Kuka keksi uutisoida oikeuteen lähetetyn viestin niin, että se olisi lähetetty Kotkan kaupungintalon työntekijälle? Miksi Pulkkinen tulkitsi vastaanottajaksi kaupungin työntekijän?

Miksi Pulkkinen käyttää oikeuden uhkausviestiä kunnian loukkaus tapauksessa? Miten ne liittyvät toisiinsa?

Onko Pulkinen kertonut valetta kaupungin johdolle välittäessään viranomaisilta saadun viestin?

Äänestä
  • Voi mahoton minkälaisen kysymystulvan esittää Pulkkiselle todisteiden mukaan valehtelusta.

    Voi miten ison vahingon virkamiehen menettely toikaan kaupungille ja tietenkin epäillyksi leimatulle Kerviselle.

    Voi olla että joutuu virkavastuuseen, jos syy ei ole muu?

    Äänestä

ja voi

Äänestä

Työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen on ollut koko laajan poliisi- ja oikeusselvityksen keskeisin henkilö, joka on osallisena tai taustalla kaikissa tapauksissa. Lähes kuusi vuotta on Asko Kervisen ja kaupungin sekä Pulkkisen tapauksesta alkunsa saanut oikeusselvitys sivujuonteineen kestänyt.

Tapausten selvitysten edetessä on tullut esille Pulkkisen osallisuus taustavaikuttajana ja asianomaisena sekä syytettynä aina vaan selvemmin julkisuuteen.

Pulkkisen vahva rooli työntekijän savustamiseen ulos työpaikastaan on tullut ilmi. Jatkossakin Pulkkinen on käyttänyt virka-asemansa valtuuksilla epäilyttäviä keinoja oman syyllisyytensä ja virheidensä peittämiseksi.

Viranomaisten tehtävä on tutkia tasapuolisesti ja tutkintalain mukaan kaikki esitetyt todisteet ja sen jälkeen on oikeuden istunnon vuoro.

Ennakkoon syyllistävänä sovittu tuomiokäsittely on peruttava.

Äänestä
  • Kaupungin työsuojelupäälliköllä ei ole vaihtoehtoja. Kerviselle tehty aivan käsittämättömän paljon kaikenlaista vääryyttä, työsuojelupäällikön pakoilutie päättyy, kaikki tietävät kuinka asiat ovat!

    Äänestä

  • Huh huh kirjoitti:

    Kaupungin työsuojelupäälliköllä ei ole vaihtoehtoja. Kerviselle tehty aivan käsittämättömän paljon kaikenlaista vääryyttä, työsuojelupäällikön pakoilutie päättyy, kaikki tietävät kuinka asiat ovat!

    Paras viilari vetäytynyt, ei vastannut moneen päivään enään! Pulkkinen vetää kaikkia vipuun ja iso power takana Pulkkisella!

    Äänestä

  • Onko Kervinen sittenkin oikeassa vaatiessaan oikeutta itselleen? Miettikää tutkinnan laajuutta. Olisiko mahdollista jollei jotakin olisi tehty lainvastaisesti aikaisemmissa oikeuden päätöksissä?

    Miksi tutkintaa ei tehdä huolellisesti lain edellyttämällä tavalla ennen syytteen nostamista?

    Ketä ja miksi tässä jutussa suojellaan? Miten pitkälle oikeudenpalvelijat aikovat mennä rikkoessaan oikeuden kaaren määräyksiä jotka eduskunta on säätänyt ja valtiopäivät hyväksyneet.

    Äänestä

  • maallikkotuomari kirjoitti:

    Onko Kervinen sittenkin oikeassa vaatiessaan oikeutta itselleen? Miettikää tutkinnan laajuutta. Olisiko mahdollista jollei jotakin olisi tehty lainvastaisesti aikaisemmissa oikeuden päätöksissä?

    Miksi tutkintaa ei tehdä huolellisesti lain edellyttämällä tavalla ennen syytteen nostamista?

    Ketä ja miksi tässä jutussa suojellaan? Miten pitkälle oikeudenpalvelijat aikovat mennä rikkoessaan oikeuden kaaren määräyksiä jotka eduskunta on säätänyt ja valtiopäivät hyväksyneet.

    Lähde: http://askokervinen.net/avoin.html

    "...... Pulkkinen, kuvitteletko että käräjäoikeudelle saa kirjoittaa valetta joutumatta niistä vastuuseen? Tähän päivään saakka se on kyllä hyvin onnistunut, kun syylliseksi on aina tuomittu valheellisuutesi esille tuoja, muuan Kervinen. Mutta ehkäpä sinun valheellisten lausuntojen peittely ei kestä loputtomiin, kuten ei kestänyt asiakirja-aineistokaan, josta sinä olit hyvin tietoinen ............."

    Äänestä

  • kaupunki voittaa ain kirjoitti:

    Paras viilari vetäytynyt, ei vastannut moneen päivään enään! Pulkkinen vetää kaikkia vipuun ja iso power takana Pulkkisella!

    Tottakai on vetäytynyt oakonedessä! Ei todisteita että olisi kertonut Persuista oiikeudelle väärää tietoa.
    Pulkkinen on vahvoilla ja Persut tietääa asian, sen taki Fiilari ei voi tehdä mitään!

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    Lähde: http://askokervinen.net/avoin.html

    "...... Pulkkinen, kuvitteletko että käräjäoikeudelle saa kirjoittaa valetta joutumatta niistä vastuuseen? Tähän päivään saakka se on kyllä hyvin onnistunut, kun syylliseksi on aina tuomittu valheellisuutesi esille tuoja, muuan Kervinen. Mutta ehkäpä sinun valheellisten lausuntojen peittely ei kestä loputtomiin, kuten ei kestänyt asiakirja-aineistokaan, josta sinä olit hyvin tietoinen ............."

    Työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen on tiennyt Kotkan kaupungin edustajana ja oikeuden todistajan asemassa työntekijöiden työ- ja terveystietoja sisältävät asiakirjat viranhaltijoiden jälkeen tekemiksi.
    Silti hän vieläkin vakuuttaa ettei ole toiminut missään vaiheessa väärin ja valheellisesti.

    KHO:n kahdeksan tuomarin täysistunnon päätösten perusteluosa osoittaa kaupungin edustajien toimineen lain vastaisesti salatessaan asiakirjat asianomaiselta ja käyttäessään niiden tietoja työntekijää vastaan.

    Miksi Pulkkinen on kiistänyt todistelussaan ettei työntekijöiden terveystietoja ole käytetty?

    Miksi Pulkkinen väittää todistelussaan että Kervinen on tehnyt kanteluja työturvallisuuskeskukseen vaikka niitä ei todisteiden mukaan ole tehty?

    Miksi Pulkkinen jatkaa tietojen väärinkäyttöä uudestaan koollekutsuttujen oikeuden istuntojen tutkinnassa ja tuo aineistoon sellaista asiaan kuulumatonta joka ei liity hänen epäiltyyn kunnian loukkaukseensa.

    Oleellista on se että Pulkkinen on asemansa vuoksi tiennyt kaiken tästä Kymenlaakson poliisipiirin laajimmasta rikostutkintaselvityksestä ja ohjannut lausunnoillaan viranomaisia haluamaansa suuntaan.

    Kuka suojelee kaupungin työntekijää seuraavassa vastaavassa tapauksessa?

    Äänestä

  • on tiennyt kaiken kirjoitti:

    Jos tämä on totta niin oikeus on ehdottomasti käytävä uudelleen.

    Ensin tutkinta uusilla asiaan kuuluvilla todisteilla ja sitten oikeus.

    Äänestä

  • on tiennyt kaiken kirjoitti:

    Työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen on tiennyt Kotkan kaupungin edustajana ja oikeuden todistajan asemassa työntekijöiden työ- ja terveystietoja sisältävät asiakirjat viranhaltijoiden jälkeen tekemiksi.
    Silti hän vieläkin vakuuttaa ettei ole toiminut missään vaiheessa väärin ja valheellisesti.

    KHO:n kahdeksan tuomarin täysistunnon päätösten perusteluosa osoittaa kaupungin edustajien toimineen lain vastaisesti salatessaan asiakirjat asianomaiselta ja käyttäessään niiden tietoja työntekijää vastaan.

    Miksi Pulkkinen on kiistänyt todistelussaan ettei työntekijöiden terveystietoja ole käytetty?

    Miksi Pulkkinen väittää todistelussaan että Kervinen on tehnyt kanteluja työturvallisuuskeskukseen vaikka niitä ei todisteiden mukaan ole tehty?

    Miksi Pulkkinen jatkaa tietojen väärinkäyttöä uudestaan koollekutsuttujen oikeuden istuntojen tutkinnassa ja tuo aineistoon sellaista asiaan kuulumatonta joka ei liity hänen epäiltyyn kunnian loukkaukseensa.

    Oleellista on se että Pulkkinen on asemansa vuoksi tiennyt kaiken tästä Kymenlaakson poliisipiirin laajimmasta rikostutkintaselvityksestä ja ohjannut lausunnoillaan viranomaisia haluamaansa suuntaan.

    Kuka suojelee kaupungin työntekijää seuraavassa vastaavassa tapauksessa?

    Tämä Pulkkisen toiminnan paljastuminen työsuojelupäällikön asemassa huolestuttaa meitä työntekijätasolla.

    Mitä tosiaan tapahtuu jos vastaava työnantajamenettely uusiutuu?

    Kuka puolustaa tavallista työntekijää?

    Äänestä

  • muiden puolesta kirjoitti:

    Tämä Pulkkisen toiminnan paljastuminen työsuojelupäällikön asemassa huolestuttaa meitä työntekijätasolla.

    Mitä tosiaan tapahtuu jos vastaava työnantajamenettely uusiutuu?

    Kuka puolustaa tavallista työntekijää?

    Välittääkö johto mitään työntekijästä kun joku halutaan pois työpaikastaan?

    Näissä tilanteissa toimitaan aivan toisilla pelisäännöillä mitä työehtosopimukset sanovat.

    Äänestä

  • on tiennyt kaiken kirjoitti:

    Työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen on tiennyt Kotkan kaupungin edustajana ja oikeuden todistajan asemassa työntekijöiden työ- ja terveystietoja sisältävät asiakirjat viranhaltijoiden jälkeen tekemiksi.
    Silti hän vieläkin vakuuttaa ettei ole toiminut missään vaiheessa väärin ja valheellisesti.

    KHO:n kahdeksan tuomarin täysistunnon päätösten perusteluosa osoittaa kaupungin edustajien toimineen lain vastaisesti salatessaan asiakirjat asianomaiselta ja käyttäessään niiden tietoja työntekijää vastaan.

    Miksi Pulkkinen on kiistänyt todistelussaan ettei työntekijöiden terveystietoja ole käytetty?

    Miksi Pulkkinen väittää todistelussaan että Kervinen on tehnyt kanteluja työturvallisuuskeskukseen vaikka niitä ei todisteiden mukaan ole tehty?

    Miksi Pulkkinen jatkaa tietojen väärinkäyttöä uudestaan koollekutsuttujen oikeuden istuntojen tutkinnassa ja tuo aineistoon sellaista asiaan kuulumatonta joka ei liity hänen epäiltyyn kunnian loukkaukseensa.

    Oleellista on se että Pulkkinen on asemansa vuoksi tiennyt kaiken tästä Kymenlaakson poliisipiirin laajimmasta rikostutkintaselvityksestä ja ohjannut lausunnoillaan viranomaisia haluamaansa suuntaan.

    Kuka suojelee kaupungin työntekijää seuraavassa vastaavassa tapauksessa?

    Pulkkinen ei ole pahasti kertonut väärää tai valhetta, vähän vain mutta kuitenkin on valetta kertonut.

    Äänestä

Virka-asemassa Pulkkinen on ilmiannettu julkisesti. Jos kaikki tieto pitää paikkansa mitä tapauksen liittyvistä asioista on kirjoitettu, on väärä mies tuomittu oikeudessa ja edelleen syytettyjen penkillä.

Nämä ilmiannoiksi tulkittavat kirjoitukset kirjoittanut on ihmeessä jos tieto ei pidä paikkaansa.

Esitetyt viittaukset ja tietolähteet tekevät kuitenkin todenmukaisen vaikutuksen lukijaan.

Täytyy huomioida että virka-asemassa toimiessa on erittäin suuri vastuu verrattuna tavalliseen työntekijään.

Äänestä
  • Voiko virkamiesten tekosien ilmiantajaa rangaista?
    Ulottuuko lain pitkä käsi tietolähteen ilmituojaan?

    Tietojen julkaisija on nimimerkki

    Äänestä

  • paljastuksesta kirjoitti:

    Voiko virkamiesten tekosien ilmiantajaa rangaista?

    Media se on täkin palsta, jotenka ei rangaistusta muille kuin Kerviselle!

    Äänestä

  • paljastuksesta kirjoitti:

    Voiko virkamiesten tekosien ilmiantajaa rangaista?
    Ulottuuko lain pitkä käsi tietolähteen ilmituojaan?

    Tietojen julkaisija on nimimerkki

    Siitäkö pitäisi rangaista kun paljastaa totuuden? Älkää nyt viitsikö.

    Ennen ei virassa toimivien tekosia kukaan uskaltanut tuoda julkisuuteen vaikka vääryyttä on tehtykin.
    Uudet median välineet mahdollistavat nykyään totuuden paljastumisen. Totuuden kertoja tuo vilpinteon ilmi, joka kuitenkin oikaistuna palvelee yhteiskunnan toimijoita rehellisempään käyttäytymiseen.

    Lain kouran on uskallettava puuttua myös virassa toimivien tekoihin jos väärin on menetelty.

    Äänestä

  • todistajalleko? kirjoitti:

    Tämä on kumma juttu, onko maailma sekaisin kun vilpintekijöitä suojellaan toisen tuomitsemiseksi!

    Äänestä

  • katsomosta kirjoitti:

    Tämä on kumma juttu, onko maailma sekaisin kun vilpintekijöitä suojellaan toisen tuomitsemiseksi!

    Ei totuuden ilmituojaa saa rangaista vaan päinvastoin pitää palkita yhteiskunnan oikeusarvojen mukaan.

    Myös vääryydellä hankittu etu on hyvitettävä takaisin vahingon kärsineelle.

    Äänestä

Onpa monimutkaiseksi sotkettu ja päästetty virkajuttu!

Vaatii ehdottomasti tutkinnan suorittamista perusteellisesti loppuun asti.

Äänestä
  • Työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen menettelylle olisi oikeampi nimitys virka-aseman väärinkäyttö.
    Pulkkinen on käyttänyt virka-asemaansa väärin liittäessään uhkausasian oman kunnianloukkauksensa oikeustapaukseen. Pulkkisen epäilty kunnianloukkaus on tapahtunut kesäkuussa ja oikeuteen on lähetetty uhkausviesti syyskuussa. Aikaero todistaa ettei asiat voi liittyä toisiinsa. Miksi Pulkkinen on menetellyt näin?

    Onko Pulkkinen toiminut myös jääviysasemassa antaessaan lausuntoja Kervistä koskeviin hallintokäsittelyihin kun hän on samanaikaisesti ollut vastaajana rikostutkinnassa Kervisen tutkintapyynnön takia ja hän itse on jättänyt tutkintapyynnön Kervisestä?

    Miksi virka-aseman väärinkäyttö on sallittu kaupungin ja oikeudenpalvelijoiden taholta?

    Äänestä

  • maallikkotuomari kirjoitti:

    Työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen menettelylle olisi oikeampi nimitys virka-aseman väärinkäyttö.

    Tällaiset kysymykset ovat erittäin vaikeita esitettynä julkisesti vastuun kannalta. Kuka viranhaltijoista haluaa osoittaa toisen viranhaltijan jääviyttä missäkin tapauksessa. Ja toiseksi onko ollut aikanaan tietoa tutkinnassa olevista virkamiehistä. Paikallinen mediakaan ei ole enää uutisoinut tutkintapyynnön alaisia virkamiehiä.

    Nyt kun on varmistunut tutkinnassa olevat, niin tutkinnan alla oleva virkamies ei saa antaa mitään lausuntoja vastaajasta tai asianomistajasta hallinnolliseen tai oikeudelliseen käsittelyyn muuten kuin poliisitutkinnan kautta.

    Vastuu on hallinnon ja oikeuden päättäjillä.

    Äänestä

  • hallintovalvoja kirjoitti:

    Taidanpa käyttää tässä asiassa perustuslain 2 §:n 2 momentin tarkoittamaa oikeuttani: Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

    Kun itse oikeuskansleri Jaakko Jonka oma omalla allekirjoituksellaan vahvistetulla kirjeellä ilmoittanut minulle toimivasna asiassa, niin uskonpa hänen sitten myös toimivan!

    KATSELLAAN MITÄ ON TULOSSA!

    Äänestä

  • hallintovalvoja kirjoitti:

    Tällaiset kysymykset ovat erittäin vaikeita esitettynä julkisesti vastuun kannalta. Kuka viranhaltijoista haluaa osoittaa toisen viranhaltijan jääviyttä missäkin tapauksessa. Ja toiseksi onko ollut aikanaan tietoa tutkinnassa olevista virkamiehistä. Paikallinen mediakaan ei ole enää uutisoinut tutkintapyynnön alaisia virkamiehiä.

    Nyt kun on varmistunut tutkinnassa olevat, niin tutkinnan alla oleva virkamies ei saa antaa mitään lausuntoja vastaajasta tai asianomistajasta hallinnolliseen tai oikeudelliseen käsittelyyn muuten kuin poliisitutkinnan kautta.

    Vastuu on hallinnon ja oikeuden päättäjillä.

    Väitän että virkahallinnon ja oikeudenpalvelijat ovat olleet koko tapauksen tilanteesta täysin tietoisia.
    Siitä huolimatta on käytetty jäävien lausuntoja asianomaisen tapauksen osapuolta vastaan tai päätösten ohjaavana tekijänä omaksi hyväksi.

    Työsuojelupäällikkö, kaupungin lakimies sekä kaupungin johto ovat osallistuneet asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon tieten olevansa jäävejä asian käsittelyyn joissa ovat itse eri tavalla asianosaisia.

    Kaikki on tehty omaa valtaa käyttämällä eikä muut päätösten tekoon osallistuneet ole halunneet kyseenalaistaa viranhaltijoiden toimia.

    Asia ei ratkea lopulisesti muuten kuin noudattamalla kirjaimellisesti lain kirjainta.

    Äänestä

  • virkavastuu otettava kirjoitti:

    Päättäjät tekevät Kotkassa niinkuin varmaan muuallakin ratkaisunsa esittelijän esityksen mukaan. Harvoin niitä uskalletaan muuttaa tai äänestää nurin.

    Asko Kervisen tapauksen valmistelut on pääasiassa tehty samojen viranhaltijoiden toimesta jotka ovat olleet tai ovat asiaan liittyvissä selvityksissä asianosaisena tutkinnassa joko epäiltynä tai toimeksiantajana. Viran suomalla valtamenettelyllä on ollut helppo ohjata päättäjiä tekemään haluttu päätös.

    Esimerkiksi Tapani Pulkkisen lausuntoja ei olisi saanut käyttää Kervisen asioiden käsittelyissä, koska on itse ollut tutkinnassa epäiltynä samaan aikaan.

    Myös Kaupungin lakimies Marianne Ruonala on aikanaan valmistellut Kervisen asioiden esityksiä samaan aikaan kun hänestä on ollut selvityspyyntö liittyen Kervisen tapaukseen.

    Jääviyden asemassa on monta muutakin vastaavaa asiaa valimisteltu ja päätetty.

    Oikeuden päätöksissä on havaittavissa samoja piirteitä Kervisen tapauksen oikeuden valmisteluissa.

    Äänestä

  • entä oikeudessa kirjoitti:

    kaikkien edestä?

    Iso rikostutkinta on saanut alkunsa yhden työntekijän asiasta!

    Miksi laajenee aina vaan?

    Äänestä

  • kaikki yhden ja yksi kirjoitti:

    mitä jos se olist sinä ?

    Äänestä

  • maallikkotuomari kirjoitti:

    Työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen menettelylle olisi oikeampi nimitys virka-aseman väärinkäyttö.
    Pulkkinen on käyttänyt virka-asemaansa väärin liittäessään uhkausasian oman kunnianloukkauksensa oikeustapaukseen. Pulkkisen epäilty kunnianloukkaus on tapahtunut kesäkuussa ja oikeuteen on lähetetty uhkausviesti syyskuussa. Aikaero todistaa ettei asiat voi liittyä toisiinsa. Miksi Pulkkinen on menetellyt näin?

    Onko Pulkkinen toiminut myös jääviysasemassa antaessaan lausuntoja Kervistä koskeviin hallintokäsittelyihin kun hän on samanaikaisesti ollut vastaajana rikostutkinnassa Kervisen tutkintapyynnön takia ja hän itse on jättänyt tutkintapyynnön Kervisestä?

    Miksi virka-aseman väärinkäyttö on sallittu kaupungin ja oikeudenpalvelijoiden taholta?

    Miten ihmeessä AK ei ole haastanut Pulkkista käräjille, jos se kerran on rikkonut lakia? Jos rikosilmoitus on tehty, AK voi ajaa asiaa käräjillä vaikka syyttämättäjättämispäätös olisikin tehty. Vai onko rikos vain tapahtunut AK:n mielestä, ei muiden?

    Äänestä

  • herätkää pahvit kirjoitti:

    Miten ihmeessä AK ei ole haastanut Pulkkista käräjille, jos se kerran on rikkonut lakia? Jos rikosilmoitus on tehty, AK voi ajaa asiaa käräjillä vaikka syyttämättäjättämispäätös olisikin tehty. Vai onko rikos vain tapahtunut AK:n mielestä, ei muiden?

    Valtuuston kokouksen yhteydessä tuli ilmi tutkintanumero, että myös Pulkkinen on rikostutkinnassa!

    Pulkkinen on toiminut vilpillisesti mutta rikollisesti vasta oikeuden tuomiopäätöksen jälkeen, ei ennen oikeudenkäyntiä ennakkopäätöksellä kuten Kervinen on vastaavasti Pulkkisen kunnianloukkaustapauksessa ennakkoon syyllinen?

    KHO:n täysistunnon 8 tuomarin päätöksen lausuntona on todettu kaupungin käyttäneen laittomia mustia listoja työntekijän vahingoksi ja Pulkkinen on virkamiehenä ollut mukana ja myös todistajana Kervistä vastaan juuri näiden asiakirjojen perusteella.

    Miettikää itse kohdallenne tuntuuko tällainen rikollinen menettely oikeudenmukaiselta?

    Äänestä

  • k-valtuutettu kirjoitti:

    Täällä on monasti toitotettu yli puolen vuoden ajan että Pulkkisen epäillystä kunnianloukkauksesta on tulossa oikeudenkäynti.

    Miksi esitetystä oikeuden istunnosta ei ole mitään virallista uutista julkaistu?

    Alkaa epäilyttää Suomen oikeusjärjestelmän rehellisyys ja luotettavuus.

    Onko oikeudenpalvelijatkaan enää varmoja tämän oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuudesta?

    Kaksi peruutusta samasta oikeuden istunnosta on osoitus siitä että oikeuskin epäröi.

    Voiko tuomioehdotus olla oikeuden toimijoilta tarkoitushakuinen tarve osoittaa oikeuden voimalla Asko Kervinen syylliseksi rikoksesta joka ei olekaan oikea rikos vaan totuus?

    Äänestä

  • kaikki yhden ja yksi kirjoitti:

    kaikkien edestä?

    Iso rikostutkinta on saanut alkunsa yhden työntekijän asiasta!

    Miksi laajenee aina vaan?

    Koko tapaukseen liittyvät rikosepäilyt ovat Kotkan mittakaavassa laaja juttu.

    Laajenemisen syy voi olla muu kuin yksi työntekijä?

    Äänestä

  • oikeusasiamies kirjoitti:

    Täällä on monasti toitotettu yli puolen vuoden ajan että Pulkkisen epäillystä kunnianloukkauksesta on tulossa oikeudenkäynti.

    Miksi esitetystä oikeuden istunnosta ei ole mitään virallista uutista julkaistu?

    Alkaa epäilyttää Suomen oikeusjärjestelmän rehellisyys ja luotettavuus.

    Onko oikeudenpalvelijatkaan enää varmoja tämän oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuudesta?

    Kaksi peruutusta samasta oikeuden istunnosta on osoitus siitä että oikeuskin epäröi.

    Voiko tuomioehdotus olla oikeuden toimijoilta tarkoitushakuinen tarve osoittaa oikeuden voimalla Asko Kervinen syylliseksi rikoksesta joka ei olekaan oikea rikos vaan totuus?

    Asia on ratkaistu, tuomiopäätöstä odotellaan.

    Kotkan Kervisen oikeustapauksen ennakkosyyllistämisen tieto on lähetetty eduskuntaan oikeusasiamiehelle ja kaikille kansanedustajille.

    Kymenlaakson oikeuden toiminta on Asko Kervisen tapauksessa saamassa laajaa julkisuutta eduskuntatasolla asti. Asian oikeudenmukaisuus on saatettu oikeuskanslerille punnittavaksi.

    Viranomaiset ovat tietoisesti valmistelleet oikeustapauksen tutkinnan rajoittamisella edellytykset Tapani Pulkkisen kunnianloukkauksen oikeuden käsittelyssä varmistamaan ennakkoon syylliseksi leimatun Kervisen uudelleen tuomiolle.

    Kervisen viesti meille päättäjille on puhutteleva. Jokin tässä asiassa ei ole oikeudenmukaista.

    Mitä tekee eduskunnan oikeusasiamies ja kansanedustajat asian eteen?

    Kenelle kuuluu oikeudenkäytön ylin valvonta?

    Tänään 15.4.2010 on saapunut kaikille kansanedustajille hyvin erikoista tietoa sieltä Kotkasta.

    Olen mielenkiinnosta seurannut eri kaupunkien keskustelupalstoja joista tämä Kotkan palsta on yksi Suomen vilkkaimmista foorumeista kaupunkitasolla. Siksi kommentoin tähän teidän erikoiseen rikostapaukseenne kun pitkään syytettynä ollut Asko Kervinen on lähettänyt avoimesti kaikki asiaan kuuluvat rikostutkinta-asiat laajana jakeluna kansanedustajille, poliisille ja oikeuden edustajille.
    Hän on hyvin seikkaperäisesti kirjoittanut oikeus- ja tutkinta-asian viimeaikaisen kulun viranomaisten kesken. Tai pahemminkin asioiden ja tutkinnan selvittämättömyyden. Tämä on hyvin erikoista että syytettynä oleva toimii näin julkisesti.

    Lähetetystä aineistosta saa sellaisen käsityksen että viranomaiset ovat toimineet johdonmukaisesti syytetyn syyttömyysolettamusta vastaan.

    Miksi kirjoituksen mukaan ilmoitettua kahta oikeuden perumista istuntojen osalta ei selvitetä.
    Kirjoitusten liitteenä olevat tutkintakysymykset on esitetty poliisille. Miksi niitäkään ei kysytä esitutkinnassa asianomaiselta. Mikä estää laillisen tutkinnan suorittamisen niin kuin näissä kirjoituksissa syytetty on pyytänyt?

    Tapaus olisi syytä ottaa esille jo eduskuntatasolla Kymenlaakson kansanedustajien aloitteesta.
    Vai kuulostaako asialliselta Porilaisen edustajan puuttuminen Kymen asioihin? Laillisuusvalvonta kuuluu eduskunnalle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

    Äänestä

  • kansanedustaja, Pori kirjoitti:

    Kervinen on itse kehunut mitenkä Tiusanen on tunnustanut valtuusso pitkäaisen epäkohtelun Kervisen päin, vaan puheet on puheutä, mitä Tiusanen on tehnyt asian eteen kansanedustajana? Eipä ole ottanut Paatero taikka Häkämieskään mitään kantaa....miksi näin??

    Äänestä

  • seuraajax kirjoitti:

    Kyseisessä tapauksessa on menossa hyvin laaja virkamiesten ja oikeustoimen suojelu. Suojelutyötä tehdään yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Tapauksen syytetty on päätetty etukäteen tuomita toistamiseen rikoksesta jota hän ei ole tehnyt.

    Syytetyn viestit ovat vakavaa tekstiä luettavaksi kun niihin syventyy. Niistä voi myös lukea rivien välistä yksityisen ihmisen henkisen hätähuudon ja toivottomuuden vahvemman edessä.
    Mitä asianosaiset tekevät sen jälkeen jos jotakin vakavaa ja lopullista tapahtuu tällaisen koko yhteisön ajamalla henkilöön kohdistuvalla epäoikeudenmukaisuudella?

    Miksi rikosta ei selvitetä avoimesti vaan suojelua jatketaan?

    poliisi ei halua että oikea syyllinen tuomitaan, Kervinen halutaan tuomita, koska arvosteöllut media-agentin yhteisollisyyttä!

    Äänestä

  • entä oikeudessa kirjoitti:

    Päättäjät tekevät Kotkassa niinkuin varmaan muuallakin ratkaisunsa esittelijän esityksen mukaan. Harvoin niitä uskalletaan muuttaa tai äänestää nurin.

    Asko Kervisen tapauksen valmistelut on pääasiassa tehty samojen viranhaltijoiden toimesta jotka ovat olleet tai ovat asiaan liittyvissä selvityksissä asianosaisena tutkinnassa joko epäiltynä tai toimeksiantajana. Viran suomalla valtamenettelyllä on ollut helppo ohjata päättäjiä tekemään haluttu päätös.

    Esimerkiksi Tapani Pulkkisen lausuntoja ei olisi saanut käyttää Kervisen asioiden käsittelyissä, koska on itse ollut tutkinnassa epäiltynä samaan aikaan.

    Myös Kaupungin lakimies Marianne Ruonala on aikanaan valmistellut Kervisen asioiden esityksiä samaan aikaan kun hänestä on ollut selvityspyyntö liittyen Kervisen tapaukseen.

    Jääviyden asemassa on monta muutakin vastaavaa asiaa valimisteltu ja päätetty.

    Oikeuden päätöksissä on havaittavissa samoja piirteitä Kervisen tapauksen oikeuden valmisteluissa.

    Onko kaikki Pulkkisen tekemät vilpit ja vääryydet Kervistä kohtaan tulleet jo ilmi?

    Totuus on jo tähän mennessä se että Pulkkinen on käyttänyt härskisti virka-asemaansa hyväksi ajaessaan syyllisyyttä ja tuomioita Kerviselle.

    On myös vahvistunut että Pulkkinen on tiennyt kaiken Kervisen ajojahtiin liittyvän asiakirja-aineiston laittomuuden. Silti hän työsuojelupäällikkönä hyväksynyt työsopimuslain vastaisen toiminnan työnantajan puolelta!
    Pulkkinen on itse myöntänyt mustat listat jälkeenpäin tekaistuiksi!

    Pakko kysyä Pulkkiselta: Miksi olet lähtenyt valheen tielle?

    Miksi?

    Äänestä

  • k-valtuutettu kirjoitti:

    Kyseisessä tapauksessa on menossa hyvin laaja virkamiesten ja oikeustoimen suojelu. Suojelutyötä tehdään yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Tapauksen syytetty on päätetty etukäteen tuomita toistamiseen rikoksesta jota hän ei ole tehnyt.

    Syytetyn viestit ovat vakavaa tekstiä luettavaksi kun niihin syventyy. Niistä voi myös lukea rivien välistä yksityisen ihmisen henkisen hätähuudon ja toivottomuuden vahvemman edessä.
    Mitä asianosaiset tekevät sen jälkeen jos jotakin vakavaa ja lopullista tapahtuu tällaisen koko yhteisön ajamalla henkilöön kohdistuvalla epäoikeudenmukaisuudella?

    Miksi rikosta ei selvitetä avoimesti vaan suojelua jatketaan?

    Nykyajan median keinoilla kaikki virka-asemassa tehdyt vilppiteot ja petokset tulevat julkisuuteen.
    Ennemmin tai myöhemmin!

    Niin tulee myös virkamies Pulkkisen ja häntä avustaneiden lakimiesten vilpit!

    Äänestä

  • kansanedustaja, Pori kirjoitti:

    Tänään 15.4.2010 on saapunut kaikille kansanedustajille hyvin erikoista tietoa sieltä Kotkasta.

    Olen mielenkiinnosta seurannut eri kaupunkien keskustelupalstoja joista tämä Kotkan palsta on yksi Suomen vilkkaimmista foorumeista kaupunkitasolla. Siksi kommentoin tähän teidän erikoiseen rikostapaukseenne kun pitkään syytettynä ollut Asko Kervinen on lähettänyt avoimesti kaikki asiaan kuuluvat rikostutkinta-asiat laajana jakeluna kansanedustajille, poliisille ja oikeuden edustajille.
    Hän on hyvin seikkaperäisesti kirjoittanut oikeus- ja tutkinta-asian viimeaikaisen kulun viranomaisten kesken. Tai pahemminkin asioiden ja tutkinnan selvittämättömyyden. Tämä on hyvin erikoista että syytettynä oleva toimii näin julkisesti.

    Lähetetystä aineistosta saa sellaisen käsityksen että viranomaiset ovat toimineet johdonmukaisesti syytetyn syyttömyysolettamusta vastaan.

    Miksi kirjoituksen mukaan ilmoitettua kahta oikeuden perumista istuntojen osalta ei selvitetä.
    Kirjoitusten liitteenä olevat tutkintakysymykset on esitetty poliisille. Miksi niitäkään ei kysytä esitutkinnassa asianomaiselta. Mikä estää laillisen tutkinnan suorittamisen niin kuin näissä kirjoituksissa syytetty on pyytänyt?

    Tapaus olisi syytä ottaa esille jo eduskuntatasolla Kymenlaakson kansanedustajien aloitteesta.
    Vai kuulostaako asialliselta Porilaisen edustajan puuttuminen Kymen asioihin? Laillisuusvalvonta kuuluu eduskunnalle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

    Ei kai Kervisen Askon asiassa ole oleellista se, kenen aloitteesta asia otetaan selvitettäväksi! Kun kerran Kaakkois-Suomen kansanedustajat eivät siihen pysty, niin miksei porilainen voisi olla aloitteen tekijä?

    Äänestä

  • Paras_Fiilari kirjoitti:

    Ehkäpä Tousanenkin retostelee onnistunutta politiikkaansa porilaisille kun ei pysty paikkakunan asioista toimenpiteisiin!

    Äänestä

  • Paras_Fiilari kirjoitti:

    Ei kai Kervisen Askon asiassa ole oleellista se, kenen aloitteesta asia otetaan selvitettäväksi! Kun kerran Kaakkois-Suomen kansanedustajat eivät siihen pysty, niin miksei porilainen voisi olla aloitteen tekijä?

    Kymen edustajat paskat välittää kotkan tavallisten ihmisten asioista. saati kervisen joka on arvostellut poliitikkoja.

    Jos kyseessä olisi tappoasia tuskin siitäkään välittäisivät?

    Pikkutyöntekijöiden asiasta ei saa poliittisia pisteitä!

    Pitää olla vanhasen lautakasa tai tiuran satutarina! Siitä mediakin tykkää!

    Äänestä

  • Paras_Fiilari kirjoitti:

    Ei kai Kervisen Askon asiassa ole oleellista se, kenen aloitteesta asia otetaan selvitettäväksi! Kun kerran Kaakkois-Suomen kansanedustajat eivät siihen pysty, niin miksei porilainen voisi olla aloitteen tekijä?

    Kyllä Kaakkoissuomen kansanedustajat varmaankin pystyvät ottamaan esille Kervisen asian eduskunnassa, muutteivät voi eikä halua!

    Samalla kun he puuttuisivat Kervisen epäkohteluun työnantajan edustajien ja päättäjien toimesta he tuomitsivat oman osallistumisensa päätöksentekoon kun ovat hyväksyneet monen vuoden ajan kestäneen kiusanteon asioiden käsittelyjen kautta.

    Näin kansanedustajat ovat puun ja kuoren välissä!

    Jos puuttuisivat nyt esille tulleisiin epäkohtiin joutuisivat myöntämään oman mukanaolon epäkohtelun hyväksyjänä.

    Mutta keneltä löytyy sellainen siviilirohkeus tunnustaa julkisesti että on toimittu väärin ja valheellisesti työntekijän asemassa olevaa kohtaan?

    Joko on aika ryhtyä sanoista tekoihin!

    Äänestä

  • ts-valtuutettu kirjoitti:

    Ei Kotkan edustajista kukaan mitään tee tässä asiassa. Koko yhteisön virkakoneistohan on mukana vastapuolella.

    Viranomaiset ovat tehneet selväksi ettei kaikista menettelyvirheistä tarvirse välittää jos kyseessä on virkamies. Sen sijaan viranomaisia arvosteleva on merkitty ja leimattu.

    Kervinen ei tule saamaan apua miltään oikeusalan toimijalta ja siksi tuomitaan uudelleen. Kymen kansanedustajat yhtyvät tuomioon tyytyväisyydellä.

    Äänestä

  • politiikkaa seuraava kirjoitti:

    Pulkkisella on laaja suojelu koko viranomaisketjulta koska jos Pulkkisen teot tunnustettaisiin julkisesti paljastuisi likainen poliittinen peli ja käskynantajat.

    Yhteisön kannalta on ylivoimaisen tärkeää peittää Pulkkisen valheelliset todisteet ja lausunnot koska niiden tarkoitus on ollut nujertaa Kervinen ja hänen yhteisöä arvostelevat kirjoitukset käskynantajista.

    Osa kansanedustajista on myös osallistunut päättäjänä Kervisen tapauksen asioihin. Osallisuus on syntynyt hyväksymällä lainvastainen työnantajan edustajien käyttämä menettely.

    Edellä olevan johdosta Pulkkisella on vakuutus ja laaja suojelu yhteisön edustajien puolelta. Virkamiehen suojeluun on osallistunut myös puolueettomana pidetyt oikeudenpalvelijat.

    Ei se mitään auta vaikka kertoisit minkälaisia totuuksia Pulkkisen työntekijästä antamista lausunnoista tahi todisteluista. Tahi väittäisit Pulkkisen toimineen ylempien käskystä. Jokainen voi muodostaa oman käsityksensä Pulkkisen toiminnasta työsuojelupäällikkönä. Se on eri asia mikä on totuus.

    Kyllähän lähes kaikki mukana olleet päättäjät, virkamiehet ja viranomaiset odottavat oikeuden päätöstä päästäkseen eroon tästä kiusallisesta ja mainetta syövästä asiasta.

    Niin moni virkamies on sotkeutunut tapauksen käsittelyjen yhteydessä virheisiin, että tuomiopäivä on helpotus heille!

    Pulkkisen toiminta on ollut ala-arvoista ja harkitsematonta. Ei ole toiminut ammattiin kuuluvan vakaumuksensa mukaan.

    Äänestä

Kymenlaakson poliisi on tutkinut Pulkkisen, Kervisen ja johtavien virkamiesten rikosepäilyjä jo yli vuoden. Milloin tutkinta on tarkoitus saada päätökseen. Aikaa tutkintaan on ollut riittävästi. Tapausten asioita on palloteltu viranomaiselta toiselle.

Mikä on koko jutun perimmäinen juoni? Onko aikomustakaan keskittyä perustuslain mukaiseen asioiden selvittämiseen?

Ovatko tämän tapauksen virkamiehet poliisin ja oikeudenpalvelijoiden erityissuojelussa?

Äänestä
  • TUTKINTA ON TEHTÄVÄ JOSSAIN MUUALLA KUIN KOTKASSA JA KYMESSÄ!

    Tapaus on asiamääränsä ja osallistuneiden osalta saatava ulkopuolisen tahon hoidettavaksi.

    Asia on viestitettävä myös eduskunnan oikeusasioiden hoitajalle. Suomen lakien ylin valvonta laillisuuden osalta kuuluu eduskunnalle.

    Äänestä

  • Työsuojelupäällikön nimike on eräänlainen irvikuva siinä mielessä että oikeudenpalvelijat suojelee Pulkkisen tapauksen todellista selvittämistä vastaan.

    Vaikka on selvästi toteennäytetty Pulkkisen väärä menettely monessakin asiassa sitä ei haluta oikaista hänen asemansa takia.

    Pulkkinen on virkamiehen työsuojeluasemassa käyttänyt kohtuuttoman paljon oikeusturvakeinoja oman asiansa käsittelyssä viranomaisessa. Yli puoli vuotta on yritetty selvittää tapaus kunnianloukkausta oikeuden kutsuilla eikä valmista ole tullut.

    Jos asia olisi todenperäinen se olisi ratkaistu jo ajat sitten!

    Äänestä

asiaaaa!!!

Äänestä

Virkamiehen on virka-asemassa toimittava ehdottoman totuudenmukaisesti. Lausumiin ei saa vaikuttaa mitkään tunneseikat tai omat mielenilmaisut vaikka lausunto olisikin tilaustyö.

Tämä kirjoitus on vakava todiste siitä miten johdonmukaisesti virkamies voi toimia virka-asemassa työntekijää vastaan.

Yhteiskunnan eri järjestelmät ovat myös osoittaneet koneiston voiman kun kyseessä on yksin oikeuksistaan puolta pitävä henkilö.

Äänestä
  • Pystyvätkö virkamiehet esittämään vastineen täällä palstalla esitettyihin väittämiin virkatehtävien valtuuksilla tehtyihin vääriin lausuntoihin?

    Pulkkinen tai kaupungin lakimies: Olette meidän kustannuksella hoitamassa virkatehtäviä. Pyydän vastaustanne tässä rikosselvitys asiassa jonka juonen itse tiedätte.

    Kertokaa totuus ja vain totuus.

    Äänestä

  • Kotkan virkamiehet ovat omaksuneet tavan tehdä pieniä vilppejä ja vääryyksiä asioiden valmistelu- ja esittelyvaiheissa kun kyseessä on asianomaisen tapauksen selvittelyyn ja kannanottoihin liittyvät lausunnot.

    Pieni valhe tuntuu ikäänkuin hyväksyttävältä kun kyseessä on yhteiseen päämäärään tähtäävät toimet.
    Pieni valhe on kuitenkin merkittävä henkilön kannalta johon asia vaikuttaa. Pieni valhe muuttuukin suureksi ja merkitykselliseksi pienen ihmisen kohdalla ja vaikuttaa oleellisesti elämään.

    Kuinka pienen valheen virkamies saa kertoa oman etunsa takia?

    Mikä on vielä hyväksyttävää?

    Onko Kotkan työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen ja Kotkan asioita valmistelevat virkamiehet ylittäneet valheellisuuden pienen rajan Asko Kervisen tapauksen asioiden käsittelyissä? Voidaanko hyväksyä näin mitätön vilppi kun kyseessä on vastapuolella hiljaa vihattu epähenkilö?

    Missä kulkee sallitun ja ei sallitun valehtelun raja-arvo?

    Äänestä

  • virka-asemassa kirjoitti:

    Kotkan virkamiehet ovat omaksuneet tavan tehdä pieniä vilppejä ja vääryyksiä asioiden valmistelu- ja esittelyvaiheissa kun kyseessä on asianomaisen tapauksen selvittelyyn ja kannanottoihin liittyvät lausunnot.

    pitäisi puhua ja käsitellä rehellisesti. minkäänlaisia valehteluja ei pidä sietää olipa se sitten kuka tai mikä instanssi vain.

    kotkassa tämä hyväveli/siskojärjestelmä yrittää salata nämä valheet mitä eri virkahenkilöt/henkilöt ovat tehneet,kautta aikojen on tälläinen hiljainen käytäntö kotkassa.

    itse kokeneena mitä on kyseisen kaupungin toiminta,viimeistään siinä vaiheessa alkaa asioiden EI sujuminen kun peräät omia oikeuksiasi,ja niittinä lisää jos heistä tekee kantelun niin voit olla varma ettei asioidesi hoito suju mitenkään sen jälkeen KOSKA OLET SE KENESTÄ EI TYKÄTÄ KAUPUNGISSA ja asioitasi ei hoideta lain tarkoittamalla tavalla.

    vain veronmaksaja olet hyödyllinen kunnalle, mieti mitä saat vastineeksi kunnalta ?? muutakin kuin velkaa joka ei ole itsesi tekemää vaan visionääristen utopia hankkeista syntyneitä kuluja,ja joilla myös maksetaan kaikki ne henkilöt joilla ei ole tulevaisuutta kun kaupungilla olla töissä.

    talolla jota sanotaan kaupungintaloksi,siellä on puolet turhaa väkeä töissä hommat pelaa puolet pienemmällä porukallakin, mutta hyväveli/sisko järjestelmä palkkaa vaikka ei olisi tarpeeksi pätevä riittää kun jompikumpi on töissä kaupungilla niin ne suhteet pelaa.

    Äänestä

  • virka-asemassa kirjoitti:

    Kotkan virkamiehet ovat omaksuneet tavan tehdä pieniä vilppejä ja vääryyksiä asioiden valmistelu- ja esittelyvaiheissa kun kyseessä on asianomaisen tapauksen selvittelyyn ja kannanottoihin liittyvät lausunnot.

    Pieni valhe tuntuu ikäänkuin hyväksyttävältä kun kyseessä on yhteiseen päämäärään tähtäävät toimet.
    Pieni valhe on kuitenkin merkittävä henkilön kannalta johon asia vaikuttaa. Pieni valhe muuttuukin suureksi ja merkitykselliseksi pienen ihmisen kohdalla ja vaikuttaa oleellisesti elämään.

    Kuinka pienen valheen virkamies saa kertoa oman etunsa takia?

    Mikä on vielä hyväksyttävää?

    Onko Kotkan työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen ja Kotkan asioita valmistelevat virkamiehet ylittäneet valheellisuuden pienen rajan Asko Kervisen tapauksen asioiden käsittelyissä? Voidaanko hyväksyä näin mitätön vilppi kun kyseessä on vastapuolella hiljaa vihattu epähenkilö?

    Missä kulkee sallitun ja ei sallitun valehtelun raja-arvo?

    Kyseessä vakakavat asiat ja iso emävale, jota ei anneta tuoda edes todisteilla esiin!
    Asia tiedetään valtakunnan tasoa myöten ja ihan hyvä että eduskuntakin painii Pulkkisen paskapuheiden kanssa!

    Äänestä

  • virka-asemassa kirjoitti:

    Kotkan virkamiehet ovat omaksuneet tavan tehdä pieniä vilppejä ja vääryyksiä asioiden valmistelu- ja esittelyvaiheissa kun kyseessä on asianomaisen tapauksen selvittelyyn ja kannanottoihin liittyvät lausunnot.

    Pieni valhe tuntuu ikäänkuin hyväksyttävältä kun kyseessä on yhteiseen päämäärään tähtäävät toimet.
    Pieni valhe on kuitenkin merkittävä henkilön kannalta johon asia vaikuttaa. Pieni valhe muuttuukin suureksi ja merkitykselliseksi pienen ihmisen kohdalla ja vaikuttaa oleellisesti elämään.

    Kuinka pienen valheen virkamies saa kertoa oman etunsa takia?

    Mikä on vielä hyväksyttävää?

    Onko Kotkan työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen ja Kotkan asioita valmistelevat virkamiehet ylittäneet valheellisuuden pienen rajan Asko Kervisen tapauksen asioiden käsittelyissä? Voidaanko hyväksyä näin mitätön vilppi kun kyseessä on vastapuolella hiljaa vihattu epähenkilö?

    Missä kulkee sallitun ja ei sallitun valehtelun raja-arvo?

    Pulkkinen on paljastuneiden selvitysten mukaan kertonut valetta isommastikin, mutta ei se tarkoita sitä virka-asemassa etteikö niin saisi tehdä kun on kertonut sen hetken kuultua tietoa, joka paljastuu sitten valheeksi.

    Valetta saa kertoa mutta siitä on kannettava vastuu.

    Jos itse on kertonut valetta tuntuu kummalliselta ettei kestä arvostelua sen johdosta vaan nostaa kunnianloukkausjutun siitä että on jäänyt kiinni valeesta josta kerrotaan julkisuudessa.

    Äänestä

  • valkoinen vale kirjoitti:

    Työsuojelupäällikköä on loukannut totuus! Kerviselle tästä kova tuomio!

    Näin se vaan on!

    Äänestä

  • valkoinen vale kirjoitti:

    Pulkkinen on paljastuneiden selvitysten mukaan kertonut valetta isommastikin, mutta ei se tarkoita sitä virka-asemassa etteikö niin saisi tehdä kun on kertonut sen hetken kuultua tietoa, joka paljastuu sitten valheeksi.

    Valetta saa kertoa mutta siitä on kannettava vastuu.

    Jos itse on kertonut valetta tuntuu kummalliselta ettei kestä arvostelua sen johdosta vaan nostaa kunnianloukkausjutun siitä että on jäänyt kiinni valeesta josta kerrotaan julkisuudessa.

    Valheella on lyhyet jäljet sanoo sananlasku.

    Tapani Pulkkisen tapauksessa Asko Kervisen kanssa sananlasku ei ole toteutunut. Juttua on puitu jo vuodesta 2004 asti ja sitäkin ennen on asiaan liittyvien lausuntojen alkuperä. Taitaa olla peräti vuodesta 2000 alkaen. Korjatkaa jos olen väärässä.

    Ja vielä vuonna 2010 ei ole saatu ratkaistua laillisesti onko Pulkkinen kertonut valetta vai ei?

    Kervisen ei ole osoitettu valehdelleen! Ei koko pitkän prosessin aikana.

    Äänestä

  • valkoinen vale kirjoitti:

    Pulkkinen on paljastuneiden selvitysten mukaan kertonut valetta isommastikin, mutta ei se tarkoita sitä virka-asemassa etteikö niin saisi tehdä kun on kertonut sen hetken kuultua tietoa, joka paljastuu sitten valheeksi.

    Valetta saa kertoa mutta siitä on kannettava vastuu.

    Jos itse on kertonut valetta tuntuu kummalliselta ettei kestä arvostelua sen johdosta vaan nostaa kunnianloukkausjutun siitä että on jäänyt kiinni valeesta josta kerrotaan julkisuudessa.

    Kuka pystyy osoittamaan valeiden määrän näin monen vuoden takaa?

    Miten asian voi todistaa? Miten valeista syytetty voi todistaa että on puhunut ja lausunut totta?

    Äänestä

  • todistus valalle kirjoitti:

    Kuka pystyy osoittamaan valeiden määrän näin monen vuoden takaa?

    Miten asian voi todistaa? Miten valeista syytetty voi todistaa että on puhunut ja lausunut totta?

    Nythän on juttu sillä lailla että Pulkkisen pitäisi vääntää kertomansa väärät ja valheelliset tiedot oikeaksi, joka on mahdoton tehtävä.
    Olen lukenut hallitusasiakirjat ja saanut sisäpiiritietoa asiasta.

    Äänestä

  • Media-agentti 2 kirjoitti:

    Nythän on juttu sillä lailla että Pulkkisen pitäisi vääntää kertomansa väärät ja valheelliset tiedot oikeaksi, joka on mahdoton tehtävä.
    Olen lukenut hallitusasiakirjat ja saanut sisäpiiritietoa asiasta.

    Oikeuden käsittelyyn tarkoitetut asiakirjatiedot on tiedotettu yhteiskunnan päättäjille, oikeudenpalvelijoille ja oikeusasiamiehelle.

    Valtuutettu tai kansanedustaja ei voi puuttua keskeneräiseen oikeusprosessiin.

    Laillisuusvalvonta-asiana oikeusasiamiehen on otettava kantaa asiaan.

    Äänestä

  • k-valtuutettu kirjoitti:

    Oikeuden käsittelyyn tarkoitetut asiakirjatiedot on tiedotettu yhteiskunnan päättäjille, oikeudenpalvelijoille ja oikeusasiamiehelle.

    Valtuutettu tai kansanedustaja ei voi puuttua keskeneräiseen oikeusprosessiin.

    Laillisuusvalvonta-asiana oikeusasiamiehen on otettava kantaa asiaan.

    Samaa vastaustermiä näyttää tulevan kaikilta suunnilta! Asia ei anna aihetta enempään!??

    Onneksi kyseessä on vain kunniakysymys ja valehtelu! Olisiko vastaukset ja piittaamattomuus samanlaisia jos kyseessä vakava rikos?

    Äänestä

  • Asiaa seurannut kirjoitti:

    Samaa vastaustermiä näyttää tulevan kaikilta suunnilta! Asia ei anna aihetta enempään!??

    Onneksi kyseessä on vain kunniakysymys ja valehtelu! Olisiko vastaukset ja piittaamattomuus samanlaisia jos kyseessä vakava rikos?

    Kun poliisi ei ole kunnolla asiaa tutkinut, jutusta tullut Bodomin suuruinen kohta ja kaikku vaan paisuu mitä enemmän valheita piilotellaan!

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    Kun poliisi ei ole kunnolla asiaa tutkinut, jutusta tullut Bodomin suuruinen kohta ja kaikku vaan paisuu mitä enemmän valheita piilotellaan!

    Saatujen tietojen mukaan tutkinta on lopetettu poliisin toimesta?

    Ei anna aihetta enempään!

    Tuomiopäätös voidaan tehdä koska keskeneräiseen oikeusasiaan ei voi kukaan puuttua?

    Äänestä

  • salapoliisi 007 kirjoitti:

    Saatujen tietojen mukaan tutkinta on lopetettu poliisin toimesta?

    Ei anna aihetta enempään!

    Tuomiopäätös voidaan tehdä koska keskeneräiseen oikeusasiaan ei voi kukaan puuttua?

    Pulkkisella ei vaihtoehtoja vaikka poliisi ei tutkiskaan ja Kervinen saisi tuomion, Pulkkisen maine on mennyttä ja se hiven mikä on jäljellä, olisi vielä pelastettavuissa jos Pulkkinen lopettaisi persuista valheellisen tiedon käyttämisen!

    Äänestä

Tähän Kervisotkuun on syypää Pulkkinen ja Pulkkisen vahellinen sähläys!

Äänestä
  • Onko Pulkkinnen käyttänyt työsuojelupäällikön virkamiesvaltaa väärin kun on liittänyt jälkeenpäin oman kunnian luokkausjutun lausuntoihin epäillyn tappouhkausviestin?

    Pulkkinen on ollut samaan aikaan rikostutkinnan alainen perättömistä lausumista oikeuden todisteissa kun yhdistänyt vastapuolen oikeudelle lähettämän viestin omaan tutkintapyyntöönsä.

    Eikö tämä ole selvä virkavallan väärinkäyttö? Korjatkaa jos asia on toisin?

    Äänestä

  • virkatutkija kirjoitti:

    Onko Pulkkinnen käyttänyt työsuojelupäällikön virkamiesvaltaa väärin kun on liittänyt jälkeenpäin oman kunnian luokkausjutun lausuntoihin epäillyn tappouhkausviestin?

    Pulkkisen on erottava!

    Pulkkisella on ollut varmaan työsuojelun huoli taustana kun on tuonut oikeudelle lähetetyn viestin kaupungin hallintokäsittelyyn?

    Oman asian käsittelyyn liittäminen on taas eri juttu?

    Äänestä

Luotettavalta taholta saatujen tietojen mukaan rikoksen tutkinta onkin keskeytetty. Syytetylle ei anneta mahdollisuutta esittää salaisista asiakirjoista paljastuneita todisteita esitutkinnassa, koska ne mahdollistaisivat syytetyn vapauttamisen ennakkosyytteestä ja pakottaisivat oikeuden istunnon peruuttamisen.

Näin toimii poliisi- ja oikeusvaltio Suomi!

Laajalla rintamalla oikeudenpalvelijat toimivat yhteistyössä vahvasti ennakkosyyllisen lakiin perustuvia puolustautumisyrityksiä vastaan. Viranomaiset siirtävät asiassa vastuutaan instanssilta toiselle verukkeella kun asian käsittely toisaalla kesken ei voida puuttuua keskeneräiseen. Ikäänkuin päittäin ei voida puuttua asiaan kun toinen taho käsittelee ja toinen taho ei voi puuttua kun toisaalla asia on kesken?

Yhteisön yhteinen tahto on tuomita ennakkoon syyllinen oikeudessa, jolloin asian käsittely päättyy ja OIKEUS on voittanut.

Äänestä
  • Tutkintatietoja sisältävät kirjoitukset eivät kuulu julkaistavaksi.

    Uutisesta ei selviä minkä rikoksen tutkinta on keskeytetty? Jos tarkoitetaan Pulkkisen rikosepäilyä näyttää siltä ettei se ole vielä kunnolla alkanutkaan!

    Äänestä

  • asia oikein mies kirjoitti:

    Tutkintatietoja sisältävät kirjoitukset eivät kuulu julkaistavaksi.

    Uutisesta ei selviä minkä rikoksen tutkinta on keskeytetty? Jos tarkoitetaan Pulkkisen rikosepäilyä näyttää siltä ettei se ole vielä kunnolla alkanutkaan!

    Poliisi ei tee mitään ennenkuin ylemmältä taholta tulee käsky jatkaa tapauksen esitutkinta loppuun.
    Miksi poliisi keskeytti tutkinnan? Määrättiinkö tutkinnan lopettaminen? Kuka poliisista uskaltaa vastata?

    Käräjäoikeuden tuomarilla on vielä mahdollisuus vaatia poliisia suorittamaan keskeytetty tutkinta valmiiksi esitutkintalain mukaan.

    Jos tapauksessa noudatetaan hitusenkin lakia on rikosepäilyn asiat tutkittava uudelleen kaikki todisteet ja todistajat huomioiden

    Asiasta on saatu laajalti tietoa asianomaisilta, mikä vaikuttaa oikeuden perusteisiin!

    Ihme jos oikeusistunto pidetään näiden saatujen paljastusten jälkeen.

    Nyt oikeuden on syytä katsoa jo asiaa toisinpäin ja miettiä miten asiat voi oikaista syyttömän puolesta.

    Äänestä

  • maallikkotuomari kirjoitti:

    Poliisi ei tee mitään ennenkuin ylemmältä taholta tulee käsky jatkaa tapauksen esitutkinta loppuun.
    Miksi poliisi keskeytti tutkinnan? Määrättiinkö tutkinnan lopettaminen? Kuka poliisista uskaltaa vastata?

    Käräjäoikeuden tuomarilla on vielä mahdollisuus vaatia poliisia suorittamaan keskeytetty tutkinta valmiiksi esitutkintalain mukaan.

    Jos tapauksessa noudatetaan hitusenkin lakia on rikosepäilyn asiat tutkittava uudelleen kaikki todisteet ja todistajat huomioiden

    Luotettavalta taholta saatujen tietojen mukaan asiasta on uusi tutkinta ehdotettu suoritettavaksi käräjäoikeuden istunnossa. Oikeuden edustajat haluavat käsitellä tutkinta-aineiston oikeuden istunnon yhteydessä.

    Tapa poikkeaa normaalista menettelystä mutta on mahdollista jos syyttäjä ja oikeuden tuomari vain haluavat viedä käsittelyn lain mukaisesti päätökseen.

    Todistajat ovat ratkaisevassa asemassa oikeudessa. Asian käsittelytapa on tuttu amerikkalaisesta rikosoikeuskäytännöstä. Käsittelyn varjopuolena on istunnon pitkittymismahdollisuus useampaan istuntoon.

    Suomalainen oikeuskäytäntö on tässä tapauksessa osoittanut toimimattomuutensa. Istunto on jouduttu peruuttamaan kaksi kertaa keskeneräisen esitutkinnan takia.

    Uusi käytäntö mahdollistaa että kolmas kerta toden sanoo oikeusasiassakin!

    Äänestä

  • jenkkioikeusmalli kirjoitti:

    Kuulin valtuutetuilta, että uusi istuntopäivämäärä olisi jo tullut ilmi jossakin lähetetyistä tiedotteissa. Kuka tietää? Voisko julkistaa?

    Jos tutkinta on todellakin oikeussalissa olis mielenkiintoista nähdä oikeustoimitus.

    Äänestä

  • käräjillä kirjoitti:

    Kotkan käräjäoikeuden istuntoaika koskien työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen epäiltyä törkeää kunnianloukkausta on tiedotettu kansanedustajille, oikeusasiamiehelle ja oikeudenpalvelijoille lähetetyssä asiaa koskevassa selonteossa. Siinä on kerrottu laajasti asiaa monen vuoden takaa liittyen uuteen epäilyyn kunnianloukkauksesta.
    Selonteko avaa lukijan silmät. Asko Kervinen on syytetyn asemassa todistanut kertoneensa avoimessa kirjeessään Pulkkiselle tosiasioita hänen kertomistaan jotka ovatkin valheita.

    Kun syyte perustuu nimenomaan Kervisen väittämään Pulkkisen valheellisuuteen oikeuden todisteluissa ja viran puolesta lausumissaan, niin saatu selonteko asiasta muuttaa syytteen kunnianloukkauksesta aiheettomaksi.

    Toivottavasti oikeus huomioi myös syytetyn asemassa olevan puolustuksen istunnossaan.

    Selonteko on luottamuksellista tietoa, joten siinä mainittua oikeuden istuntoaikaa ei voi julkistaa.

    Äänestä

  • luottamusasemassa kirjoitti:

    Kyllähän Asko tarkaan on laatinut asiat, ehkäpä asia oikenee, mutta me olemme tehneet päätökset sillä tiedoilla mitä virkamiehet ovat valmistelleet.

    Äänestä

  • luottamusasemassa kirjoitti:

    Kotkan käräjäoikeuden istuntoaika koskien työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen epäiltyä törkeää kunnianloukkausta on tiedotettu kansanedustajille, oikeusasiamiehelle ja oikeudenpalvelijoille lähetetyssä asiaa koskevassa selonteossa. Siinä on kerrottu laajasti asiaa monen vuoden takaa liittyen uuteen epäilyyn kunnianloukkauksesta.
    Selonteko avaa lukijan silmät. Asko Kervinen on syytetyn asemassa todistanut kertoneensa avoimessa kirjeessään Pulkkiselle tosiasioita hänen kertomistaan jotka ovatkin valheita.

    Kun syyte perustuu nimenomaan Kervisen väittämään Pulkkisen valheellisuuteen oikeuden todisteluissa ja viran puolesta lausumissaan, niin saatu selonteko asiasta muuttaa syytteen kunnianloukkauksesta aiheettomaksi.

    Toivottavasti oikeus huomioi myös syytetyn asemassa olevan puolustuksen istunnossaan.

    Selonteko on luottamuksellista tietoa, joten siinä mainittua oikeuden istuntoaikaa ei voi julkistaa.

    Jos Tapani Pulkkinen lukee asiasta tehdyt selvitykset ja perustelut ei jää muuta järkevää vaihtoehtoa kuin perua aiheeton kunnianloukkaussyyte.

    Tekeekö sen syyttäjä, oikeuden tuomari vai itse Pulkkinen?

    Väärä mies on syytettynä!

    Äänestä

  • luottamusasemassa kirjoitti:

    Kotkan käräjäoikeuden istuntoaika koskien työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen epäiltyä törkeää kunnianloukkausta on tiedotettu kansanedustajille, oikeusasiamiehelle ja oikeudenpalvelijoille lähetetyssä asiaa koskevassa selonteossa. Siinä on kerrottu laajasti asiaa monen vuoden takaa liittyen uuteen epäilyyn kunnianloukkauksesta.
    Selonteko avaa lukijan silmät. Asko Kervinen on syytetyn asemassa todistanut kertoneensa avoimessa kirjeessään Pulkkiselle tosiasioita hänen kertomistaan jotka ovatkin valheita.

    Kun syyte perustuu nimenomaan Kervisen väittämään Pulkkisen valheellisuuteen oikeuden todisteluissa ja viran puolesta lausumissaan, niin saatu selonteko asiasta muuttaa syytteen kunnianloukkauksesta aiheettomaksi.

    Toivottavasti oikeus huomioi myös syytetyn asemassa olevan puolustuksen istunnossaan.

    Selonteko on luottamuksellista tietoa, joten siinä mainittua oikeuden istuntoaikaa ei voi julkistaa.

    On hyvin erikoista että oikeutta neuvotaan julkisella keskustelupalstalla. On hyvin erikoista että oikeuteen tarkoitettuja todisteita käsitellään julkisesti.

    Onko vastaavaa tapausta ollut ennen tällä tavalla ruodittavana ennen oikeudenkäyntiä?
    Olisiko mahdollista esittää oikeuteen tulevan käsittelyn tarkkoja selvitysaineistoja ennen oikeutta jollei väittämät olisi totta ja todisteltuja?

    Oikeudenpalvelijoita neuvotaan ottamaan huomioon tosiasiat. Oikeassa oleminen on viisautta. Oikeudenmukainen päätöksenteko on lain tarkoitus.

    Oikeuden istuntoaika lähestyy Tapani Pulkkisen kunnianloukkauksen tapauksessa.

    Onko Asko Kervinen loukannut Tapani Pulkkisen kunniaa?

    Onko Tapani Pulkkinen kertonut yhtään valetta viranomaisessa?

    On erikoista että samasta asiasta on syyte ollut voimassa 2.10.2009 lähtien ja kaksi aikaisempaa istuntoa on peruttu.

    Onnistuuko istunto tällä kertaa?

    Äänestä

  • luottoasemasta kirjoitti:

    ekkös sitä tiijä ku kassotaan riittääkö Kerviselle ehdollinen, vaikos kassotaanko suoraan häkkiä!
    Pulkkinen saa rahaa, Kervinen häkkiä!

    Äänestä

Kotkan työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen ja Asko Kervisen epäiltyjen rikostapauksien tutkinta on päätetty.

Tutkinnassa ei ole noudatettu laissa määrättyjä esitutkinnan ohjeistuksia. Yhteiskunnan oikeusjärjestelmä alkaen poliisitutkinnasta on osoittanut valtansa yksittäisiä ihmisiä koskevassa asiassa. Syyttäjävirastolla on myös merkittävä rooli tämän tapauksen yhteydessä. Syyte on nostettu ennen esitutkinnan valmistumista.

Oikeusvaltion seuraava porras on tässä tapauksessa käräjäoikeus. Käräjäoikeuden tuomari on jo kahdesti peruuttanut oikeuden istunnon asiasta. Rikoksen esitutkinta oli suorittamatta.

Poliisi on päättänyt tutkinnan kuulematta syytetyn lopputodistelua. Suomen lain mukaan on oikeus tulla kuulluksi ja suoda mahdollisuus syyttömyyden todistamiseen.

Poliisin rikostutkinta on päätetty. Jatkuuko epäillyn rikoksen tutkinta oikeussalissa?

Oikeus päättää.

Äänestä
  • Antaako oikeuden valvojat käräjäoikeudelle mahdollisuuden suorittaa poliisille kuuluvan esitutkinnan oikeuden istunnossa?

    Onko koskaan aikaisemmin oikeuden istunnossa menetelty näin? Salliiko laki tämän toimintatavan?

    Äänestä

  • lakiasiain valvoja kirjoitti:

    Antaako oikeuden valvojat käräjäoikeudelle mahdollisuuden suorittaa poliisille kuuluvan esitutkinnan oikeuden istunnossa?

    Onko koskaan aikaisemmin oikeuden istunnossa menetelty näin? Salliiko laki tämän toimintatavan?

    Tuomio tulee. Loppuu spekulointi oikeudesta.

    Äänestä

  • käräjä tuomari kirjoitti:

    Tuomio tulee. Loppuu spekulointi oikeudesta.

    Wikipedian linkistä http://fi.wikipedia.org/wiki/Esitutkinta löytyy vastaus! Asko Kervisen tapauksessa ei ole toimitettu lain tarkoitusta vastaavasti esitutkintaa, joten lain mukaan ei voidan järjestää oikeudenkäyntiäkään muuten kuin siinä tapauksessa, että Tapani Pulkkinen asianomistajana itse vastaa koko oikeudenkäynnistä!

    Esitutkinta
    Wikipedia
    Loikkaa: valikkoon, hakuun
    Esitutkinta on menettely, jolla viranomainen pyrkii selvittämään rikokseksi epäillyn tapahtuman olosuhteet. Jos esitutkinnassa selviää henkilö, jota voidaan riittävän todennäköisesti epäillä rikoksesta, siirtyy asia syyteharkintaan, jossa syyttäjä päättää siitä, saatetaanko asia tuomioistuimen ratkaistavaksi siten, että hän valtion puolesta vaatii henkilölle rangaistusta. Eräissä maissa syyttämiskynnyksen ylittymisestä päättää syyttäjän hakemuksesta tuomioistuinorganisaatioon kuuluva taho kuten tutkintatuomari tai grand jury -nimellä tunnettu maallikoista koostuva lautakunta. Lähes kaikissa muissa maissa kuin Suomessa esitutkintaa johtaa syyttäjä, näin myös Ruotsissa.

    Esitutkinnassa ei selvitetä kuka on tehnyt rikoksen, sen sijaan tarkoituksena on saattaa epäillyksi nimetyn henkilön toiminta syyttäjälle syyteharkintaan. Länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan vain tuomioistuimella on valta kumota niin sanottu syyttömyysolettama. Eli kaikki ovat syyttömiä kunnes tuomioistuin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin päätteeksi mahdollisesti toisin päättää. Esitutkinta nimensä mukaisesti vain valmistelee tulevaa oikeudenkäyntiä, jotta syyttäjällä ja puolustuksella on aineisto, joihin voivat näkemyksenä perustaa.

    Suomessa esitutkinta on esitutkintalaissa säädetty menettely, jossa esitutkintaviranomainen tutkii ja valmistelee aineiston syyteharkintaa varten. Esitutkintaviranomaisia ovat poliisi, tulli ja rajavartiolaitos. Lisäksi sotilasviranomaiset tutkivat sotilasrikoksia. Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn tutkintapyynnön perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.

    Jos syyttäjä saa nostaa syytteen rikoksesta ainoastaan asianomistajan vaatimuksesta, eli kyse on asianomistajarikoksesta, esitutkinta toimitetaan vain, jos asianomistaja on ilmoittanut esitutkintaviranomaiselle tai syyttäjälle vaativansa rikokseen syyllistyneelle rangaistusta. Jos asianomistaja peruuttaa rangaistusvaatimuksensa, tutkinta on lopetettava.

    [muokkaa] Esitutkinnassa selvitetään
    Rikos, sen teko-olosuhteet, sillä aiheutettu vahinko ja siitä saatu hyöty, ketkä ovat asianosaisia ja muut syytteestä päättämistä varten tarvittavat seikat;
    Asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus, jos hän on pyytänyt syyttäjää ajamaan hänen vaatimustaan;
    Mahdollisuudet rikoksella saadun omaisuuden palauttamiseksi ja rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöön panemiseksi.
    [muokkaa] Muuta
    Esitutkinta saadaan jättää toimittamatta sellaisen rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja jota on kokonaisuudessaan pidettävä ilmeisen vähäisenä, jos asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia.

    Esitutkintaa johtaa tutkinnanjohtaja. Tutkinnanjohtajana on pidättämiseen oikeutettu virkamies, yleensä komisario tai rikoskomisario. Erityisestä syystä saa tutkinnanjohtajana olla poliisin toimittamassa esitutkinnassa rikosylikonstaapeli tai ylikonstaapeli ja muun viranomaisen toimittamassa esitutkinnassa virkamies, jolle tämä oikeus on lailla erikseen annettu.

    Poliisimiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkintaa johtaa kuitenkin aina virallinen syyttäjä lukuun ottamatta rikesakkoasiana ja rangaistusmääräysmenettelyssä käsiteltäviä asioita.

    Esitutkinnassa voidaan käyttää pakkokeinoja, joista säädetään pakkokeinolaissa. Yleisin esitutkintamenetelmä lienee kuulustelu.

    Kun esitutkintaa ei ole suoritettu lain tarkoitusta vastaavasti, vastaako Tapani Pulkkinen asianomistajana itse koko oikeudenkäynnistä?

    Miten Pulkkinen kantaa vastuun oikeudenkäynnistä?

    Kantoiko Pulkkinen aikanaan vastuun työntekijästä virkansa puolesta kun laittomia asiakirjoja käytettiin oikeuden todistelujen perusteena?

    Äänestä

  • virkavastuulla? kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa suomeksi, että Pulkkinen asianomistajana vastaa itse koko oikeudenkäynnistä?

    Oikeuden istuntohan on kutsuttu koolle käräjäoikeuden kutsulla!

    Miten vastuu voi siirtyä Pulkkiselle?

    Äänestä

  • selventävästi kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa suomeksi, että Pulkkinen asianomistajana vastaa itse koko oikeudenkäynnistä?

    Oikeuden istuntohan on kutsuttu koolle käräjäoikeuden kutsulla!

    Miten vastuu voi siirtyä Pulkkiselle?

    Kun asiassa ei ole toimitettu lain edellyttämää esitutkintaa, niin miten ihmeessä syyttäjä voi nostaa syytteen? Syytehän ei tässä tapauksessa perustuisi yhtään mihinkään!

    Jos Pulkkinen on itse jättänyt haastehakemuksen, niin käräjäoikeus tämän Pulkkisen haastehakemuksen pohjalta voi haastaa asianosaiset oikeudenistuntoon! Tässä tapauksessa koko vastuu asiassa olisi tietenkin Pulkkisella!

    Tuo koko sotku on nyt sitä luokkaa, ettei se täytä lain edellytyksiä miltään osin! Käräjäoikeus tekisi viisaasti, jos ilmoittaisi ettei asiassa ole edellytyksiä minkäänlaiselle oikeudenkäynnille! Niin kun ei olekaan! Eikö käräjäoikeus jo kahdesti ole istunnon peruuttanutkin!

    Äänestä

  • virkavastuulla? kirjoitti:

    Kun esitutkintaa ei ole suoritettu lain tarkoitusta vastaavasti, vastaako Tapani Pulkkinen asianomistajana itse koko oikeudenkäynnistä?

    Miten Pulkkinen kantaa vastuun oikeudenkäynnistä?

    Kantoiko Pulkkinen aikanaan vastuun työntekijästä virkansa puolesta kun laittomia asiakirjoja käytettiin oikeuden todistelujen perusteena?

    nettisensuurista oli hyvä. Ja laaja keskustelu tästä aiheesta on ehkä luonnut paineita Pulkkiselle ja tulokset ovat nyt niitä toivottuja vihdoin viimein. Olisiko näillä miljoonilla kommenteilla ollut vaikutusta Pulkkisen luovutukseen ? Jos hyssyttelylinja olisi pätenyt täällä netissä, voisi Pulkkinen olla ihan toisissa asemissa.

    Äänestä

  • Paras_Fiilari kirjoitti:

    Kun asiassa ei ole toimitettu lain edellyttämää esitutkintaa, niin miten ihmeessä syyttäjä voi nostaa syytteen? Syytehän ei tässä tapauksessa perustuisi yhtään mihinkään!

    Jos Pulkkinen on itse jättänyt haastehakemuksen, niin käräjäoikeus tämän Pulkkisen haastehakemuksen pohjalta voi haastaa asianosaiset oikeudenistuntoon! Tässä tapauksessa koko vastuu asiassa olisi tietenkin Pulkkisella!

    Tuo koko sotku on nyt sitä luokkaa, ettei se täytä lain edellytyksiä miltään osin! Käräjäoikeus tekisi viisaasti, jos ilmoittaisi ettei asiassa ole edellytyksiä minkäänlaiselle oikeudenkäynnille! Niin kun ei olekaan! Eikö käräjäoikeus jo kahdesti ole istunnon peruuttanutkin!

    Kotkan käräjäoikeuden kantti ei riitä enää peruuttamaan oikeuden istuntoa. Oikeus on tehnyt selvän prosessivirheen kutsuessaan epäillystä rikoksesta oikeuden istunnon koolle vaikka esitutkinta on vieläkin suorittamatta poliisissa loppuun. Jos oikeus peruuttaisi istunnon olisi se myönnytys tehdystä virheestä ja sitähän eivät oikeudenpalvelijat tee.

    Asiassa on kyse monen virkaportaan virheellisestä menettelystä. Miettikää nyt. Syyte on nostettu asiassa jo 2.10.2010. Poliisi jatkoi asian tutkintaa yli puoli vuotta syytteen nostamisen jälkeen!

    Jo kaksi kertaa käräjäoikeuden tuomari on peruuttanut istunnon kun tutkintaa ei ole saatu valmiiksi. Tutkintaa on rajoitettu lain vastaisesti ettei syytetyn todistelua selvitetä niin, että näyttö voitaisiin käsitellä oikeudessa puolueettomasti.

    Oikeudenpalvelijoiden tarkoituksena on tuomita ennakkoon syyllinen vanhojen asioiden perusteella. Jopa julkisesti on kuitenkin osoitettu selvä näyttö ja todistelu Pulkkisen syyllistymisestä kertomissaan valheisiin syytetystä.

    Kaikki seikat oikeuden taholta viittaavat korkeassa virka-asemassa olevan Pulkkisen suojeluun ja syytetyn tuomitsemiseen siitä, että on kirjoittanut Pulkkisen sanomista totta.

    Jos oikeuden vastuussa olevat lukisivat täällä kirjoitetut faktat tapauksesta tuleva oikeuden istunto peruutettaisiin aiheettomana!

    Äänestä

Kotkan käräjäoikeuden istunto Tapani Pulkkisen kunnianloukkauksesta on pidetty.

Lehtiuutisessa ei mainittu työsuojelupäällikön nimeä. Paikallinen media jatkaa virkamiehen suojelua.

Ilmeisesti oikeudessa on todettu Pulkkisen tutkintapyyntö aiheettomaksi. Tämä taas todistaa Pulkkisen puhuneen valeita ja perättömiä tietoja Asko Kervisestä, koska oikeus luopui syytteestä.

Syytteen peruminen osoittaa Kervisen syyttömyyden Pulkkisen kunnian loukkaamiseen.

Tästä voi myös päätellä Pulkkisen menetelleen valheellisesti Kervisen asiassa ja syyllistyneen virka-aseman väärinkäyttöön.

Äänestä
  • Oikeiden sovintoratkaisu tarkoittanee Pulkkiselle korvausvelvollisuutta aiheuttamastaan pitkäaikaisesta Asko Kervisen kunniaa loukkaavasta painostamisesta.

    Kuka pystyy esittämään vaatimuksen vääräksi ja oikeuden vastaiseksi?

    Myös aikaisemmat tuomiot samasta asiasta on peruttava ja vaadittava Pulkkiselta Kervisen maksama tuomiokorvaus takaisin. Sen lisäksi myös median on oikaistava asian uutisointi oikeuden mukaisesti.

    Äänestä

  • vaikka on virassa kirjoitti:

    Oikeiden sovintoratkaisu tarkoittanee Pulkkiselle korvausvelvollisuutta aiheuttamastaan pitkäaikaisesta Asko Kervisen kunniaa loukkaavasta painostamisesta.

    Asia on juuri näin.

    Pulkkinen on asianomistaja-asemassa toiminut väärin ja vihdoinkin se tuli ilmi.

    Äänestä

  • vaikka on virassa kirjoitti:

    Oikeiden sovintoratkaisu tarkoittanee Pulkkiselle korvausvelvollisuutta aiheuttamastaan pitkäaikaisesta Asko Kervisen kunniaa loukkaavasta painostamisesta.

    Kuka pystyy esittämään vaatimuksen vääräksi ja oikeuden vastaiseksi?

    Myös aikaisemmat tuomiot samasta asiasta on peruttava ja vaadittava Pulkkiselta Kervisen maksama tuomiokorvaus takaisin. Sen lisäksi myös median on oikaistava asian uutisointi oikeuden mukaisesti.

    Väite valeista jotka ovatkin olleet totta oikeuttaa vaatimaan Tapani Pulkkiselta Kerviseltä saamansa korvaussumma takaisin. Korvausvaatimus Pulkkiselta Kerviselle on moraalisestikin oikeutettu.
    Eihän Pulkkisen tarvitse enää pelätä joutuvansa uudestaan tutkintaan perättömästä lausumasta kun sopimus oikeudessa on tehty?
    Seuraavaksi on keskityttävä kunnian ja maineen palauttamiseen Kerviselle. Sopimuksen synnyttyä asia on virkavelvollisuus työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkiselle.
    Väärän tiedon julkaisseelle medialle asian oikaiseminen julkisesti on velvollisuus.

    Äänestä

  • rahat takaisin kirjoitti:

    Sinun vilpillinen pelisi on nyt pelattu!

    Sinulta vaaditaan sopimuksen osapuolena asioiden oikaisua oikeuden päätöksen mukaisesti!

    Sinun vuorosi on täyttää sopimuksen vaatimat toimenpiteet toteen!

    Äänestä

  • ei anna rauhaa kirjoitti:

    Sinun vilpillinen pelisi on nyt pelattu!

    Sinulta vaaditaan sopimuksen osapuolena asioiden oikaisua oikeuden päätöksen mukaisesti!

    Sinun vuorosi on täyttää sopimuksen vaatimat toimenpiteet toteen!

    Onko Pulkkisen toiminta työsuojelupäällikön asemassa kerrottu ja tiedotettu työpaikalla? Jos on toiminut lakien ja hyvien tapojen vastaisesti työssään, on se tiedotettava työyhteisön henkilökunnalle.

    Vasta avoimen tiedottamisen jälkeen on aika päättää Pulkkisen toimiminen jatkossa työsuojelupäällikkönä. Poliittisten päättäjien on myös otettava kantaa Pulkkisen mahdollisuuksiin jatkaa toimessaan.

    Ensin on tietenkin hoidettava oikeuden sopimusehdon mukaiset velvollisuudet.

    Äänestä

  • liiton asiamies kirjoitti:

    Kotkan työsuojelupäällikön lainvastaisesta menettelystä ja valeista oikeuden todisteluissa ei ole kerrottu mitään työntekijöille. En sitä tiedä onko kerrottu ylemmille?

    Veikkaampa asian olevan niin arkaluontoinen virkamiehille että asia salataan mahdollisimman kattavasti.

    Poliittisten päättäjien kautta asia tullee käsittelyyn viiveellä, viimeistään kun oikeuden sopimuksen vaatimia seikkoja kirjataan hallinnossa.

    Kun suurin osa ei tiedä mitään Pulkkisen paljastuneista vilpeistä ja vääristä lausunnoista, Pulkkinen kait jatkaa tehtävässään kuin ennenkin?

    Äänestä

  • työntekijäportaalle kirjoitti:

    Saatujen tietojen mukaan Pulkkisen ja Kervisen tapauksen sivujuonteiden aiheuttama tutkinta jatkuu.

    Tämä oikeuden sovinto antoi mahdollisuuden selvittää myös muita keskeneräisiä tutkintahaaroja eteenpäin ja mahdolliseen syyteharkintaan.

    Osa asioista on ollut tutkinnan kiireellisyysjärjestyksen takia auki poliisissa jo pitemmän aikaa, mutta nyt asiat ovat saaneet taustapäätöksen joka selkeyttää asioiden oikeellisuutta.

    Lukumääräisesti iso rikostutkinta jatkuu vaikka asia oli alkuperältään hyvin pieni.

    Äänestä

  • viesti virkatietona kirjoitti:

    Minulta on tulossa oikeuskanslerille kolme kantelua, jossa pyydän oikeuskansleria tutkimaan toteutuvatko Suomessa Perustuslain
    - 21 §:n tarkoittama oikeusturva
    - 2 §: 2 momentin tarkoittama kansanvalta ja
    - 14 § 3 momentin tarkoittamat yksilön osallistumisoikeudet

    KIRJOITTELEN SIIS JATKOSSAKIN TÄHÄN FOORUMIIN!

    Äänestä

  • viesti virkatietona kirjoitti:

    Saatujen tietojen mukaan Pulkkisen ja Kervisen tapauksen sivujuonteiden aiheuttama tutkinta jatkuu.

    Tämä oikeuden sovinto antoi mahdollisuuden selvittää myös muita keskeneräisiä tutkintahaaroja eteenpäin ja mahdolliseen syyteharkintaan.

    Osa asioista on ollut tutkinnan kiireellisyysjärjestyksen takia auki poliisissa jo pitemmän aikaa, mutta nyt asiat ovat saaneet taustapäätöksen joka selkeyttää asioiden oikeellisuutta.

    Lukumääräisesti iso rikostutkinta jatkuu vaikka asia oli alkuperältään hyvin pieni.

    Lukumääräisesti iso rikostutkinta jatkuu, kertoo nimimerkki viesti virkatietona?
    Jos vielä monta tutkintaa kesken niin mikä on seuraavana vuorossa?

    Toivottavasti asioita ei hutkita julkisesti, koska monen henkilökohtaisesta kunniasta ja asemasta on kysymys.

    Äänestä

  • harkintaa noudatetta kirjoitti:

    Lukumääräisesti iso rikostutkinta jatkuu, kertoo nimimerkki viesti virkatietona?
    Jos vielä monta tutkintaa kesken niin mikä on seuraavana vuorossa?

    Toivottavasti asioita ei hutkita julkisesti, koska monen henkilökohtaisesta kunniasta ja asemasta on kysymys.

    Kaikki tapaukseen liittyvät viranhaltijoiden valmistelut ja päätökset on käsiteltävä uudelleen asiaan liittyvän oikean tiedon perusteella.

    Pulkkisen tunnustama ja oikeuden peruuttama syyte kunnianloukkauksesta laukaisi asioiden todenmukaisuuden. Kun Kervinen on syytön kirjoittamaansa väitteeseen Pulkkisen valheellisesta menettelystä asia onkin toisinpäin. Kervinen on oikeassa omaa asiaa koskevissa vaatimuksissaan.

    Virheelliset ja perättömät tiedot Kervisestä on poistettava kaupungin asiakirjatiedoista. Asian pitkäaikaiseen selvitykseen johtaneet viranhaltijoiden tekemät virkavirheet on selvitettävä ja oikaistava.

    Äänestä

  • ay-asiamies kirjoitti:

    Ikä ja terveyshän tuollaisessa kissanhännän vedossa menee!

    Kervinen on kuitenkin ollut kokoajan SYYTÖN!

    Äänestä

  • Lavastus kirjoitti:

    Kervinen on joutunut joukkovoiman uhriksi pysymällä totuudessa!

    Äänestä

  • Lavastus kirjoitti:

    Ikä ja terveyshän tuollaisessa kissanhännän vedossa menee!

    Kervinen on kuitenkin ollut kokoajan SYYTÖN!

    Kotkan käräjäoikeuden päätös Asko Kervisen syyttömyydestä laukaisi pitkäaikaisen epäkohtelun paljastumisen häntä kohtaan.

    Kotkan kaupungin työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisen väärä ja vilpillinen toiminta entistä kaupungin työntekijää kohtaan on vihdoinkin paljastunut. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin aikaisemmat päätökset Kervisen asiakirja-asioissa on pakko ottaa uudelleen hallintoelinten käsittelyyn.

    Kervisen tapaukseen liittyvien asioiden päätösten lukumäärä tietää pitkäaikaista oikaisujen käsittelyä Kotkan hallinnossa. Vaikka päätösten oikaisuissa menee ikä ja terveys on oikeuden ratkaisua noudatettava.

    Eihän kukaan ole välittänyt perussuomalaisia valtuutettuja ja kokoomuksen poliisi Seppo Eerola lukuunottamatta Kervisen epäkohtelusta hitusen vertaa, vaikka on tiedostettu ja tiedetty asioiden oikea laita.

    Kun Kervinen on syytön, asiat pitää hoitaa oikaisupäätöksien kautta laiilliseen ruotuun.

    Äänestä

  • asiat oikaistava kirjoitti:

    Kotkan hallinnolle ja asianomaisile virkamiehille totuuden paljastuminen ja tietoisuus asioiden oikaisuvaatimuksista lisää tuskaa.

    Miten nyt voidaan perustella vastaus, ei anna aihetta asiaan?

    Veikkaanpa että Kotka ei suostu asiakirjatietojen oikausuun edes oikeuden päätösten perusteella. Siitä seurannee taas uusi tutkintapyyntö ja aikaa kuluu.

    Varmaa on vain se että iso rikostutkinta asiasta vain jatkuu ja jatkuu!

    Äänestä

  • paine kasvaa kirjoitti:

    Ensin Kervisen paruja piiloteltiin yli 5 vuotta vai oliko enemmän ja sitten käräjäoikeus määräsi paprut hävitykseen, mutta eihä se kaupunkia kiinnosta kun media-agentin sanoo ettei anna aihetta mihinkään toimenpiteisiin ja ilman sitäkin!

    Äänestä

  • ei voi käsittää kirjoitti:

    Ensin Kervisen paruja piiloteltiin yli 5 vuotta vai oliko enemmän ja sitten käräjäoikeus määräsi paprut hävitykseen, mutta eihä se kaupunkia kiinnosta kun media-agentin sanoo ettei anna aihetta mihinkään toimenpiteisiin ja ilman sitäkin!

    Kotka on siitä erikoinen kunnallispoliittinen kummajainen, joka ei piittaa muista päätöksistä kuin yhteisöllisyyden joukollatehdyistä. Siksi tätäkin asiaa haluaa luottamus/virkamiehet vatvoa niin kauan, että käytryjen oikeuksien jälkeen asia ajautuu EU:N viranomaisten käsittelyyn.

    Näin Kotka saadaan kuuluisaksi miten sosiaallinendemokratia toimii Suomessa suhteessa yksilöön.

    Äänestä

  • Korkkiruuvi kierre kirjoitti:

    Asia on tuotava ensin uusien perusteiden ja oikeuden päätöksen takia uudelleen hallintokäsittelyyn.

    Jos kaupunki kieltäytyy oikaisemasta arkistotiedoista perättömiä asiakirjoja pois, seuraavaksi asiat on vietävä eteenpäin vaikaa EU:n asti.

    Äänestä

  • uusintakäsittely kirjoitti:

    Kyllä saamillani selvityksillä Askon asia pidetään vireillä ainakin seuraaviin vuoden 2012 kuntavaaleihin asti! Vasta sitten tehdään asiassa uusia päätöksiä!

    Äänestä

  • uusintakäsittely kirjoitti:

    Asia on tuotava ensin uusien perusteiden ja oikeuden päätöksen takia uudelleen hallintokäsittelyyn.

    Jos kaupunki kieltäytyy oikaisemasta arkistotiedoista perättömiä asiakirjoja pois, seuraavaksi asiat on vietävä eteenpäin vaikaa EU:n asti.

    Onko Kotkan hallituksen syytä käynnistää virkatutkinta Asko Kervisen asioiden vääristä ja valheellisin perustein suoritetuista virkamiesten tekemistä esityksistä päättäjille?

    Yksi merkittävä Kervisen asioiden todistaja työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen on kertonut virka-asemassa väärää ja valheellista tietoa Kervisestä viranomaisessa. Oikeusratkaisu vahvisti asioiden todellisen laidan.

    Kaupungin viranhaltijat ovat nojautuneet lausunnoissaan aikaisempiin oikeuden päätöksiin, jotka nyt paljastuivat väärin perustein ratkaistuiksi.

    Asioiden laaja määrä vaatisi Kotkalta oman tutkijalautakunnan perustamista selvitystyötä varten.

    Äänestä

  • sisäinen tarkastus kirjoitti:

    Sisäisen tarkastustoimen tehtävä on tutkia myös Kotkan kaupunginhallituksen tekemät Asko Kervisen asioita koskevat päätökset.

    Vastuullisten päättäjien on uskallettava puuttua hallituksen tekemiin Kervisen asioiden väärillä perusteilla tehtyihin päätöksiin. Nyt on tullut aika korjata tapahtunut pitkäaikainen epäkohtelu Kervistä kohtaan.

    Laittomien asiakirjatietojen oikaiseminen ja poistaminen arkistotiedostoista vaatii laajan operaation Kotkan hallinnolta. Oikeuden päätöstä asiassa on noudatettava.

    Kokonaan toinen juttu on virkatutkinta väärillä tiedoilla valmisteltujen ja päätettyjen asioiden selvitys virkamiesten osalta. Kaikki asiasta paljastuneet seikat todistavat virkamiesten toimineen täysin tietoisina laittomasta menettelystä. Se on raskauttava seikka asianomaisa virkamiehiä vastaan.

    Riittääkö uskallus asian todelliseen tutkimiseen?

    Äänestä

  • KooHoo kirjoitti:

    Määrättiin käräjäoikeudessa viranpuolesta Kotkan kaupinkia poistamaan kaikki valheet ja vääryydet Asko Kervistä vastaan kaupunginkirjaamosta.

    Myös hoitaa työsuojeluriiristä sinne lähetetyt tiedot. Odottajan aika käy pitkäksi. Onko taas haettava oikeudesta vauhtia asian hoitumiseen.

    Äänestä

  • KooHoo kirjoitti:

    Sisäisen tarkastustoimen tehtävä on tutkia myös Kotkan kaupunginhallituksen tekemät Asko Kervisen asioita koskevat päätökset.

    Vastuullisten päättäjien on uskallettava puuttua hallituksen tekemiin Kervisen asioiden väärillä perusteilla tehtyihin päätöksiin. Nyt on tullut aika korjata tapahtunut pitkäaikainen epäkohtelu Kervistä kohtaan.

    Laittomien asiakirjatietojen oikaiseminen ja poistaminen arkistotiedostoista vaatii laajan operaation Kotkan hallinnolta. Oikeuden päätöstä asiassa on noudatettava.

    Kokonaan toinen juttu on virkatutkinta väärillä tiedoilla valmisteltujen ja päätettyjen asioiden selvitys virkamiesten osalta. Kaikki asiasta paljastuneet seikat todistavat virkamiesten toimineen täysin tietoisina laittomasta menettelystä. Se on raskauttava seikka asianomaisa virkamiehiä vastaan.

    Riittääkö uskallus asian todelliseen tutkimiseen?

    Onko tutkinta aloitettava Kotkan työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkisesta? Kymenlaakson käräjäoikeuden päätös kertoo koko totuuden Pulkkisen vuosia kestäneestä valheellisesta menettelystä Asko Kervisen asioiden yhteydessä. Tapani Pulkkinen on syytä asettaa vastuuseen virkansa puolesta tekemistään lausunnoistaan, jotka ovat pohjautuneet perättömiin mustien listojen tietoihin.

    Kotkan kaupunki on velvoitettu oikeuden päätöksellä poistamaan mustien listojen tiedot arkistomerkinnöistään. Se tietää kaupungille velvoitetta tehdä aikaisempien asiaa koskevien päätösten purkupäätökset.
    Samaisiin asiakirjatietoihin merkityt perättömät tiedot on poistettava myös muiden viranomaisten rekisteritiedoista.

    Asko Kervisen maine on puhdistettava.

    Käräjäoikeudestahan voi nyt vaatia vahingonkorvausta ja hallinto-oikeudeta uhkasakkoa! Pitääkö minun tämäkin hoitaa, kun toi Taipale ei näytä mitään osaavan!

    Äänestä

Kotkan työsuojelupäällikön rooli on vuosia kestäneessä Asko Kervisen irtisanomisesta alkaneesta tutkinta- ja rikossarjassa ollut keskeinen hänen vaikuttavan ja korkean virka-asemansa takia. Pulkkinen käytti vuosia museonjohtajan lähdetietoihin perustuvia tekaistuja asiakirjatietoja (mustia listoja) ja niistä laadittuja lausuntoja Asko Kervistä vastaan.

Vasta yli kuuden vuoden selvittelyn ja todistelun jälkeen Kymenlaakson käräjäoikeuden päätöksellä on ns. mustat listat määrätty poistettavaksi Kotkan hallinnon ja viranomaisten päätösten perusteluista.

Aikaisempien vääriin asiakirjatietoihin perustuneet hallituksen ja valtuuston päätökset on kumottava. Se on Kotkan hallinnolle mittava työ.

Oikeuden päätös sitoo Pulkkista huolehtimaan virkamiehenä esittämään päätöksien purkamisen. Voidaanko sanoa, että Pulkkinen on paljon vartijana virkansa puolesta?

Äänestä
  • Miten Tapani Pulkkinen aikoo hoitaa omat velvoitteensa oikeuden päätöksestä?

    Miksi asia ei ole edistynyt edes kaupunginhallituksen esityslistalle?

    Hyvät virkamiehet: Asko Kervisen asiat on yksinkertaisesti vain hoidettava lain kirjaimen mukaan kuntoon!

    Äänestä

  • virka-asemassa kirjoitti:

    Miten Tapani Pulkkinen aikoo hoitaa omat velvoitteensa oikeuden päätöksestä?

    Miksi asia ei ole edistynyt edes kaupunginhallituksen esityslistalle?

    Hyvät virkamiehet: Asko Kervisen asiat on yksinkertaisesti vain hoidettava lain kirjaimen mukaan kuntoon!

    Oikeudenkäynnin jälkeen työsuojelupäällikkö Pulkkinen on vahvasti syyllistetty virkamiehenä lainvastaisista lausunnoista Kervisen tapauksessa. Mutta miksi vain Pulkkinen on syyllistetty?

    Lainvastaisien perustelujen käyttöön on asiassa syyllistynyt laaja joukko muitakin Kotkan kaupungin virkamiehiä. Miksi asiasta täysin tietoisia olleita valmistelijoita, lakimiehiä ja heidän esimiehiään ei kukaan aseta vastuuseen väärästä menettelystä?

    Saman kysymyksen voi varmaan esittää myös asiaa käsitelleille päättäjille.

    Asko Kervisen väärä kohtelu on paljastunut ja vaadittu oikeuden päätöksellä korjattavaksi. Se on Kotkan kaupungin hallinto-organisaation tehtävä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

3,14 kirjoitti:

Nimimerkki virka-asemassa on kirjoittanut niin hyvin, että asia syytä laittaa uudeksi avaukseksi selventämään Kymenlaakson yhtä suurinta rikostutkintakokonaisuutta.

Käytti hyväkseen viestiä
virka-asemassa 2.4.2010 11:36
Vastauksia: 6
Lukukertoja: 74

Työsuojelupäällikkö Tapani Pulkkinen käytti hyväkseen riitakumppaninsa Asko Kervisen oikeudelle lähettämää vertausviestiä kaupungin hallinnossa. Hän sai jopa kaupungin johdon uskomaan että viesti olisi lähetetty kaupungintalon työntekijälle. Kervinen ei lähettänyt viestiä Pulkkiselle vaan poliisi.

Pulkkinen halusi pönkittää oman kunnianloukkauksensa tutkintapyyntönsä tueksi Kervisen oikeudelle lähettämää viestiä tarkoituksenaan mustamaalata oikeuskiistan vastapuolta.

Vasta oikeudelle lähettämänsä vertausviestin jälkeen KHO:n 8 tuomarin täysistunnon päätös määräsi Kotkan kaupungin luovuttamaan Kervistä koskevat salaiset asiakirjat eli ns. mustat listat asianomaiselle yli viiden vuoden pyytämisen jälkeen. Olisiko Kervinen saanut asiakirjoja haltuunsa ilman vertauskuvallista uhkausviestiä oikeudelle?

Nyt on aika korjata Kerviselle aiheutettu vääryys ja oikaista hänen työhistoriansa mustamaalatut tiedot terveystietoineen pois Kotkan kaupungin arkistomerkinnöistä. Älkää hyvät virkavirheitä tehneet viranhaltijat ja poliittiset päättäjät vain uskotelko vastaukseksi ettei arkistonmuodostussuunnitelmaa voi enää nykypäivänä muuttaa!

Pulkkisen on syytä vihdoin tunnustaa vilpillinen menettelynsä ja että Kervinen on syytön tässä Kymenlaakson poliisipiirin laajimmassa rikosepäilykiistassa.

Tietolähde: KH:n pöytäkirjat, KHO:n päätös ja salaiset asiakirjat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu