Huono-osaisuuden periyttäjät 10.3.2010
Sakari Karvonen kirjoittaa vieraskynässä huono-osaisuuden siirtymisestä sukupolvelta toiselle (HS 10.3.2010). Kirjoittaja tulee siihen johtopäätökseen, että riittävä ja kattava perusturva ehkäisee sukupolvelta toiselle siirtyvää köyhyyttä tehokkaasti. Hyvä havainto.
Lastensuojelun sosiaalityössäkin puhutaan sukupolvien yli siirtyvästä huono-osaisuudesta ja tämän ketjun katkaisemisesta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lapsi tulee ajoissa ottaa pois vanhemmiltaan parempaan perheeseen (varhainen puuttuminen).
On havaittavissa, että lastensuojeluksi nimetty toiminta itsessään aiheuttaa huono-osaisuutta, ja sekä lasten että vanhempien syrjäyttämistä.
Syrjäyttäminen tapahtuu lasten kohdalla siten, että kodeistaan pois otetut lapset suistetaan raiteiltaan, heidän turvallisuudentunteensa horjutetaan, heidät ajetaan usein päihteiden käyttäjiksi, rikollisiksi ja altistetaan seksuaaliselle hyväksikäytölle lastensuojelulaitoksissa. Moni lapsi jää vaille perusopetusta, terveydenhuollon palveluita, joutuu elämään vankilamaisissa oloissa alistettuna ja jää siten loppuelämäkseen sosiaalitoimen asiakkaaksi.
Tästä syrjäyttämisestä kunnat ovat halukkaita maksamaan, usein jopa 10 000 euroa kuukaudessa per lapsi.
Vanhempien syrjäyttäminen tapahtuu siten, että vanhemmat pakotetaan irtisanomaan itsensä työpaikoistaan, siirtymään perhekuntoutus -nimikkeellä oleviin laitoksiin ja oleilemaan siellä toimetonna, vanhempia juoksutetaan työajalla hyödyttömissä neuvotteluissa, joissa jauhetaan aina samoja asioita ja ongelmia näkemättä kasvavassa ja kehittyvässä lapsessa tai heidän vanhemmissaan mitään hyvää.
Vanhempia ja lapsia pyritään syrjäyttämään myös estämällä lapsen ja vanhemman tapaamiset tai järjestämällä lapsen tapaamiset satojen kilometrien päähän lastenkotiin niin, että kaikki vapaa-aika kuluu joko matkustamiseen tai lapsen tapaamisasioiden järjestämiseen.
Usein vanhemmat päätyvät lastensuojelun toiminnan takia mielenterveystoimiston asiakkuuteen tai jäämään uupumuksen takia sairaslomalle.
Lastensuojelun toiminta on siten tehokasta syrjäyttämistoimintaa eli huono-osaisuuden periyttämistä. Sen kustannukset yhteiskunnalle ovat mittaamattomat sekä rahana että inhimillisinä kärsimyksinä.
Olisiko sosiaali- ja terveysministeriöllä itsetutkiskelun paikka?
Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo
http://www.knuutilaki.net/node/26
Sakari Karvonen kirjoittaa vieraskynässä huono-osaisuuden siirtymisestä sukupolvelta toiselle (HS 10.3.2010). Kirjoittaja tulee siihen johtopäätökseen, että riittävä ja kattava perusturva ehkäisee sukupolvelta toiselle siirtyvää köyhyyttä tehokkaasti. Hyvä havainto.
Lastensuojelun sosiaalityössäkin puhutaan sukupolvien yli siirtyvästä huono-osaisuudesta ja tämän ketjun katkaisemisesta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lapsi tulee ajoissa ottaa pois vanhemmiltaan parempaan perheeseen (varhainen puuttuminen).
On havaittavissa, että lastensuojeluksi nimetty toiminta itsessään aiheuttaa huono-osaisuutta, ja sekä lasten että vanhempien syrjäyttämistä.
Syrjäyttäminen tapahtuu lasten kohdalla siten, että kodeistaan pois otetut lapset suistetaan raiteiltaan, heidän turvallisuudentunteensa horjutetaan, heidät ajetaan usein päihteiden käyttäjiksi, rikollisiksi ja altistetaan seksuaaliselle hyväksikäytölle lastensuojelulaitoksissa. Moni lapsi jää vaille perusopetusta, terveydenhuollon palveluita, joutuu elämään vankilamaisissa oloissa alistettuna ja jää siten loppuelämäkseen sosiaalitoimen asiakkaaksi.
Tästä syrjäyttämisestä kunnat ovat halukkaita maksamaan, usein jopa 10 000 euroa kuukaudessa per lapsi.
Vanhempien syrjäyttäminen tapahtuu siten, että vanhemmat pakotetaan irtisanomaan itsensä työpaikoistaan, siirtymään perhekuntoutus -nimikkeellä oleviin laitoksiin ja oleilemaan siellä toimetonna, vanhempia juoksutetaan työajalla hyödyttömissä neuvotteluissa, joissa jauhetaan aina samoja asioita ja ongelmia näkemättä kasvavassa ja kehittyvässä lapsessa tai heidän vanhemmissaan mitään hyvää.
Vanhempia ja lapsia pyritään syrjäyttämään myös estämällä lapsen ja vanhemman tapaamiset tai järjestämällä lapsen tapaamiset satojen kilometrien päähän lastenkotiin niin, että kaikki vapaa-aika kuluu joko matkustamiseen tai lapsen tapaamisasioiden järjestämiseen.
Usein vanhemmat päätyvät lastensuojelun toiminnan takia mielenterveystoimiston asiakkuuteen tai jäämään uupumuksen takia sairaslomalle.
Lastensuojelun toiminta on siten tehokasta syrjäyttämistoimintaa eli huono-osaisuuden periyttämistä. Sen kustannukset yhteiskunnalle ovat mittaamattomat sekä rahana että inhimillisinä kärsimyksinä.
Olisiko sosiaali- ja terveysministeriöllä itsetutkiskelun paikka?
Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo
http://www.knuutilaki.net/node/26
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.