Olen kylmä ja etäinen ihminen luonteeltani. En helposti ota ihmisiä luokseni ja olen kylmä niitä kohtaan joita ujostelen.
Sitten kerrankin erän jätkä alkoi jutella minulle. Ensin ajattelin kielimuurin takia, että hän ei ajattele samalla tasolla kuin minä ja että hän on hieman 'maalaisjuntti' ja minä city tyttö, joka tietää asioita. Mutta annoin kaikkeni siihen, koska ajattelin että hän kuitenkin on loppu peleissä innostuneenmpi kuin minä.
Mutta viimeisimmän keskustelun takia yhtäkkiä huomasin olleeni idiotti kahdesta syystä: 1. olen liikaa mukana tässä 2. hän olikin fiksumpi kuin odotin hänen olevan. Ja nyt minusta tuntuu, että olen se 'maalaisjuntti', joka on liian innoissaan, ja jolla ei järki pelaa. Hän ei halua suhdetta siinä missä minä halusin, etäisyyden takia ja hän ei halua että loukkaan itseni sellaisessa suhteessa.
Siis WTF.
Niin ja jatkamme tutustumista toisiimme yhä kuitenkin. Ja vaikka aluksi koko tyyppi ei kiinnostunut-kunhan roikuin mukana-mutta nyt tuntuu, että tunteet vetää jotain omaa rataansa eikä sitä oikein järkikään tunnu enää toimivan. Haluan hänet, eli se mitä ei voi saada. Äkkiä joku muu mies tänne ennen kuin tästä tulee mun päässä jotain pakkomielteistä..

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.