Miksi

kiusaat minua? Tiedät kyllä, että jokainen huomionosoitus on tuskallinen, kiemurtelen kuin mato koukussa.

En voi enää tavata sua, ikinä. En kestäisi sitä.

Omat tunteeni eivät ole koskaan ennen johtaneet mua näin pahasti harhaan. Miksi niin kävi ja mikä ihmeen tarkoitus on kaikella tällaisella turhalla kärsimyksellä?
3355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

puutun tähän kirjoitukseesi.
Tämä on luultavasti sattuma, en oikein voi kuvitella hänen kirjoittavan minulle noin. Mutta
nimimerkkisi osui silmiini ja ..




Sinulle toivon että asiasi kääntyvät parhain päin. Ihminen ei voi tunteilleen mitään, mutta
aina on paras koittaa selvittää asioita oikeasti eikä täällä, koska tämä jos joku saa asiat sekaantumaan
entistä pahemmin.
Aika auttaa. Tosin sitä saattaa kulua ihmisikä. Jaksamista toivon sinulle.

Hänelle halaus ja tervehdys. Jos hän nyt täällä sattuisi edes enää olemaan ja lukemaan.
Minun on joskus vaikea löytää sanoja ja muutenkin olen sellainen kun olen..mutta aina
hänen näkemisensä ilostuttaa niin paljon.
en osaa nyt tähän laittaa muuta.
Hyvää pääsiäistä kaikille.

Äänestä
  • ei tarkoita mitään, vain leffa josta pidän.

    Ei, en ole niin irrationaalinen, että tekisin tosielämän ratkaisuja tämän perusteella.

    Hyvää pääsiäistä myös sinulle.

    Äänestä

  • F.Y.E.O. kirjoitti:

    ei tarkoita mitään, vain leffa josta pidän.

    Ei, en ole niin irrationaalinen, että tekisin tosielämän ratkaisuja tämän perusteella.

    Hyvää pääsiäistä myös sinulle.

    mun piti etsiä tämä vielä, kun askarrutti.
    Kirjoitin itse kerran jotain samalla nimimerkillä ja muutenkin oli eräs juttu oikeassa elämässä.

    Ei näiden varaan mitään saa kukaan laskeakaan.
    nyt ehdi muuta.
    Kauniita unia kaikille.

    http://www.youtube.com/watch?v=8BOWrm4xzQ0

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ForYourEyesOnly. kirjoitti:

kiusaat minua? Tiedät kyllä, että jokainen huomionosoitus on tuskallinen, kiemurtelen kuin mato koukussa.

En voi enää tavata sua, ikinä. En kestäisi sitä.

Omat tunteeni eivät ole koskaan ennen johtaneet mua näin pahasti harhaan. Miksi niin kävi ja mikä ihmeen tarkoitus on kaikella tällaisella turhalla kärsimyksellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu