Hei!
Lapsia minulla kaksi, 5ja 6 vuotiaat ja alla paha ero 4 vuotta sitten kun avokki lähti lapsineen uuden miehen mukaan.
Nyt on nämä vuodet menny välillä todella hyvin ja välillä on laskuaikaa. Ei todellakaan mennyt niin että kun tietyn ajan kärsin,niin sitten se helpottaa.Noh,onhan erohässäkkä koettu ja sillai,mutta nyt on AIVAN HIRVITTÄVÄ VÄSYMYS.
Lapset asuu siis äitinsä luona ja lapset tulevat tosi mielellään minun luokseni ja nauttivat kovasti.
Ongelma on siinä etten jaksa hoitaa niitä.En tiedä kuinka akuan tätä väsymystä on jatkunut,ehkä kuukausia tai puolisen vuotta.
Muistan aikoja parin vuoden takaa kun heräsin hyvin aamulla,tein aamupalat lapsille ja mentiin ulos leikkimään ennen puoltapäivää jo. Olin virkeä ja elinvoimainen.
NYKYÄÄN en jaksa nousta sängystä ylös. Hikiseen jaksan tehdä aamupalan lapsille klo 7-8 aikaan ja meen takas nukkumaan. Heräilen sitten joskus iltapäivällä vaikkapa klo 13 aikoihin.
Lapset on tietenki leluillaan sotkeneet kämpän ja muutenkin ottaneet jääkaapista kaikkea ja sotkeneet ja karkkivarastot tyhjentäneet. En vain jaksa nousta aamulla. Nykysin en jaksa kovin usein mennä heidän kaa leikkipuistoonkaan vaan usein tapaamisviikonloppuina möllötetään kotona tai kerran päivässä puistoon kauppareissun yhteydessä.
Olen siis todella väsynyt iskä.Viikko sitten viikonloppu (nyt lauantai) olivat lapset täällä kotonani viimeksi ja vieläkään en ole jaksanu keräillä leluja talteen enkä siivota. Minusta todella tuntuu että voisin seuraavan tai pari seuraavaa viikonloppua jättää lapset ottamatta kun en vain yksinkertaisesti jaksa hoitaa niitä.
Urheilen toki,ja käyn aktiivisesti salilla,mutta siihen liikkumiseni jää. Tottakai mielessä on yhä katkeria ajatuksia ja en saa nukuttua öisin. Tänäkään yönä en oo nukkunu vile sekuntiakaan (klo 5.44).
Medipamia kävin hakee lääkäristä jotta rauhottuisin ja välillä syön eri unilääkkeitä jos viittin hakea.
Olen siis hirmu väsynyt, melkein yhtä väsynyt kuin eron jälkeisen vuoden.Silloin kyllä selvisin miehisesti 2 vaippamankelin hoidosta ja valvotuista öistä, mutta nyt tuntuu että puhti ja into hoitaa laspia on poissa.
Toki meillä on huisin hauskaa yhdessä leikkiä ja pelata, mutta on tuskaa herätä aikaisin ja siivota jälkiä. Voisi sanoa että tarttisin jonkun kodinhoitajan tai siivoojan.
Kysymys kuuluukin, että pitäiskö mun lopettaa lasten tapailut joksikin aikaa ja antaa lasteni äidille yksinhuoltajuus. Hän on aina haukkunut minua vaikka ite lähti, enää en vaan jaksais ponnistella.
Onko muita kohtalotovereita jotka tuntevat itsensä tosi väsyneeksi ja masentuneeksi,että ei edes omien lasten tapaaminen piristä ja on vain halu levätä,levätä,levätä ja levätä.
En ole nyt työelämässäkään, ja uskoisin että olisin vielä väsyneempi jos töihin menisin.
Sitä vaan joskus tulee aikakausia elämässä kun ei ihan oikeesti jaksa.
Mitä teen? Otanko taukoa ja toivin että joskus "paranen" vai kuinka tästä eteenpäin.....?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Taiat olla masentunu. Eihä tuo lasten kannalta kovin ihanalta kuulosta jos iskä vaan nukkuu ko ovat siellä. Mut ei siu sentää tartte äitille yksinhuoltajuutta sen takia antaa eikä muutenkaan. Voit kuitekii pitää taukoo lasten tapaamisissa.
Hanki itelles apua (lääkäri, psykologi), rupeet voimaa paremmi ja jaksat taas lasten kanssa. Pelkkä toipumisen "toivominen" tuskin auttaa, jos tuota väsymystä on jo puolisen vuotta jatkunu.
sairauslomalla kun kerrot ettet ole työelämässä?
Hei!
Vaikuttaa siltä, että olet mahdollisesti masentunut. Eli energian puutteesi, väsymyksesti ja toimintakyvyn laskusi johtuu mahdollisesti masennuksesta, jonka johdosta on luonnollista, että et jaksa olla lastesi kanssa. Se ei siis johdu sinänsä lapsistasi, vaan siitä, että olet tällä hetkellä jaksamisesi äärirajoilla. Masennuksesta paranee, ja on tärkeää hakea apua, koska aivan kuin fiksua on hakea apua jos on jalka poikki, on fiksua hakea apua jos alkaa olla psyykkisesti poikki.
Eli varaa aika lääkärille, ja pyydä lähetettä psykologille tms (usein se menee niin, että terveyskeskuslääkärin kautta voi saada lähetteen psykologille; ehkä joillain paikkakunnilla voi varata itsekin ajan). Jos olet työelämässä, saatat saada Kelan kustantamana psykoterapiaa jos työkykysi on uhattuna (Kelan tukeman psykoterapian saamisen kriteerinä, että työ- tai opiskelukyky uhattuna).
Pyri tekemään mukavia asioita. Jos sinulla on läheisiä ihmisiä, joille voit puhua tilanteestasi, juttele heille.
Voitko kertoa ex-vaimollesi, että tämänhetkisen tilanteesi johdosta et ole kykeneväinen hoitamaan lapsia kuten aiemmin? Voisitko ottaa lapset luoksesi lyhemmäksi ajaksi, esim puoleksi päiväksi? Voit myös pitää hieman väliä heidän näkemisestään, se ei tarkoita että olet huono isä; jos et kertakaikkiaan jaksa hoitaa heitä, on vastuullista, että ajattelee missä lapsilla on hyvä olla ja on tärkeää huolehtia myös omasta jaksemisestaan. Jos et näe lapsia hetkeen, he helposti ajattelevat että heissä on jotain vikaa, joten hyvä selittää lapsille, että ero ei johdu heistä eikä heissä ole mitään vikaa ja että rakastat heitä. Lapset kuvittelevat kuitenkin jonkun syyn sille, jos heitä ei näe niin usein kun aiemmin, että parempi mielestäni kertoa heille oikea syy - kertoa, että isä on nyt niin väsynyt ja että se on hoidettavissa oleva asia ja että s ei johdu lapsista, ja että kunhan isä voi taas paremmin, se voi taas nähdä lapsia useammin.
Lapsille totaalinen ero olisi raskas, joten jos saisit järjestettyä niin, että näkisit heitä kuitenkin jonkun verran, tai näkisit heitä niin, että sinulla olisi lastenhoitoapua, se olisi varmaankin hyvä.
Kuka tahansa voi masentua, ja on luonnollista että raskaan avioeron jälkeen tulee masennus. Silloin on tärkeä hakea apua, koska apua voi saada ja masennuksesta voi parantua! Paljon voimia sinulle!
jo tuosta masennuksesta. Uskon, että olet itsekin varmaan sen tiedostanut jo, että sitä se varmasti on.. Ihme kunnei lääkärit ole sitä epäilleet määrätessään noita muita lääkkeitä sulle (vai ootko hankkinut niitä omin päin?).. No, jokatapauksessa ihan ensialkuun se lääkäriajan varaaminen varmaan olisi se ensimmäinen askel. Kumminkaan se masennus nyt ei ole enää 2000-luvulla mikään ihmeellinen asia, vaikka se joskus vuosikymmeniä sitten sitä olisikin ollut. Fiksu on se, joka haluaa hoitaa itsensä kuntoon. Ja uskon kyllä, että se kynnys siihen on tosi korkea, mutta ajattele että teet sen vaikka lastesi takia, tai tulevan naisystäväsi takia.
Sitten ne lapset. Oisko sellainen mahdollista, että ottaisit välillä aina vaan toisen lapsen vuorotellen? Yhdessä lapsessa kuitenkin on vaan yhden lapsen työ, mutta kahdessa tuntuu välillä olevan kolmenkin lapsen työ (ihan kokemuksesta). Voisit lapsen kanssa sitten keksiä jotain tekemistä, vaikka mennä elokuviin tai jotain muuta siitä normiarjesta poikkeavaa... ja seuraavalla kerralla sitten toisen kanssa. Kyllä lapset oppii yksinäänkin olemaan ja teillä voisi olla ihan erilaista, kun saisit olla kahdestaan välillä kummankin lapsesi kanssa. Tai sitten ottaisin vaan yhdeksi yöksi lapset...
Ja kyllä mun mielestä kannattaa sanoa sun exälle mikä sun tilanne on. Älä häntä siitä syytä, äläkä haasta riitaa, vaan sanot vaan että tilanne on nyt semmonen, että sun tarvii vähän aikaa ladata akkuja. Voithan lapsille soittaa kuitenkin, vaikket heitä näkisikään sinäkin aikana kunnet heitä voi ottaa luoksesi.
Itsekin kävin joskus eron jälkeen tuon saman väsymysvaiheen läpi ja silloin sanoin etten ota toista lasta kuin vuorokaudeksi kerrallaan. Koko viikonloppu tuntui silloin eliniänpituiselta ajalta ja jos joskus koko viikonloppu lasten kanssa menikin, loppuajasta laskin jo tunteja ja minuutteja, koska lasten isä tulee hakemaan. Ja meillä lapset on kilttejä ja ihan fiksujakin, mutta se energiamäärä vaan oli niillä satakertainen muhun verrattuna. Nyt lasten kasvettua on paljon helpompaa. Silloin ne oli pieniä vielä ja työllistivät 24h/vrk.
On hyvä, kun olet tajunnut tilanteesi! Lääkärit ovat vähän huonoja auttamaan masentuneita, kun he vain hoitelevat kaikki asiat lääkkeillä, vaikka nyt tarvitset ihan muita juttuja toipuaksesi.
Et ole vain masentunut, vaan loppuun palanut. Tiedän omakohtaisesti nuo kuvailemasi oireet, että mikä on homman nimi. Ajatukset leikkaavat kiinni ja pääkopassa samat mollisoinnut jyskyttävät, eikä oravanpyörää saa vaimenemaan edes yöksi, kun pitäisi levätä ja nukkua. Sitten kun ei saa yöllä nukutuksi, menee päivä uupuneena zombina häröillessä.
Olen itse toipunut lähes täysin omasta uupumuksestani ja täysin masennuksestani. Vuosi tai parikin meni, että sain ajatukset valoisalle puolelle. Elämänmuutos on aikaavievä prosessi, mutta alkuunpääseminen on jo voitto sinänsä. Itse pääsin alkuun kunnallisessa mielenterveystoimistossa psykologin kanssa jutellessa, varsinainen elämänasennemuutos syntyi lukiessa kirjaston kirjoja, jotka käsittelivät psykologiaa ja yleensä ihmisen henkistä kasvua ja ajatusmaailmaa.
Jos haluat jutella ymmärtävän ihmisen kanssa, saada vertaistukea ja kuuntelijan, niin täällä olen..
joo sinuna ottaisin kyllä taukoa tosta hoitamisesta ja kertoisin kyllä lasten äidillekkin totuuden. Hoidat itsesi kuntoon niin sen jälkeen on mukava hoitaa lapsiakin. Äläkä silti syö niitä lääkkeitä niin kauheesti. Onhan se vanhemmuus välillä ihan kaikilla tosi väsyttävää puuhaa, mutta lapsista on pakko pitää huolta (eikä maata siellä sängyn pohjalla silloin kun ne ihanat kullanmuruset on käymässä).
Voit varata ajan lääkäristä ihan tuolla syyllä; väsymys. Ainakin perusverenkuva olisi hyvä ottaa, oletko koska viimeksi ollut kokeissa? Syy voi olla ihan esimerkiksi alhainen hemoglobiini tai kilpirauhasen vajaatoiminta. Älä vaivu epätoivoon vaan hae apua jo tänään!
Tiedäthän nyt selvästi eron huoltajuudella ja tapaamisilla. Jos annat yksinhuoltajuuden äidille, niin sitten luovut huoltajuudestasi lapsiisi. Tapaamisia voi sovitella ja järjestellä uudelleen, mutta en tiedä luopuisinko huoltajuudesta uupumuksen vuoksi, joka on hoidettavissa. Koska siinä on aina se, että välttämättä et sitä takaisin saa. Toki sitten et asettaudu hankalaksi passien ym. takia, mutta nyt musta tärkeintä on toi että hoidat itsesi, mietit vasta sitten huoltajuuksia kun olet saanut kerättyä voimiasi.