Flunssapiru

Monesta paikasta olen saanut lukea, että raskaus heikentää vastustuskykyä. Laskettuun aikaan on vielä pari kuukautta ja olen nyt raskauden aikana ollut neljä kertaa rajussa flunssassa! Syön monivitamiini- ja rautatabletteja, koitan syödä hedelmiä ja huolehdin käsihygieniasta. Tuntuu, että mikään ei auta. Sikainfluenssarokotetta en ole ottanut, mutta todennäköisesti sekin on jo tullut sairastettua, kun näitä flunssia on ollut jatkuvasti. Onko muilla samankaltaisia ongelmia ja miten vastustuskykyä voisi vieläkin enemmän parantaa!? Liikuntaa saan töissä koko päivän, mutta ulkoilma saattaisi myös auttaa, se jää rankan työn takia hieman vähäisemmälle :( Kaiken lisäksi olen tosi huono jäämään töistä pois, joten en ole flunssieni takia jäänyt kotiin lepäämään kertaakaan, vaikka olisi ehkä pitänyt :( Tässä huolettaa myös se, voiko jatkuva flunssailu vaikuttaa jotenkin sikiöön!?
3133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on ollut ihan toisin päin: en ole sairastanut mitään raskauden aikana. En tiedä onko psykologisilla tekijöillä merkitystä, silä äitini on aina puhunut kuinka raskausaikoina hän on ollut terveempi kuin koskaan muulloin. Tältä pohjalta olin siinä käsityksessä että raskaus pikemminkin tehostaa puolustuskykyä, kunnes luin että jotkut sairastelevat paljon ja kokevat puolustuskyvyn nimenomaan heikentyneen raskauden aikana.
Suositeltu D-vitamiinilisä lokakuusta lähtien lienee vaikuttanut, samoin tehostettu käsihygienia. Työssä altistun erittäin paljon pöpöille - liekö siitäkin vastustuskyky kohonnut...?

No, oli niin tai näin sinun huoleesi sanoisin että käsitykseni mukaan raskauden ensimmäinen kolmannes on se riskialttein, silloin kun saisi itsensä varjeltua taudeilta, erinäiset ongelmat ainakin tilastollisesti vähenee. MUTTA tähän varmasti löytyy monia kommentoijia, jotka ovat sairastelleet paljon raskausaikana, myös alkuvaiheessa ja silti saaneet terveen lapsen. Eli ei kannata panikoida liikaa, tekee asialle sen minkä pystyy!

Sinuna kiinnittäisin huomiota lepoon. Muutoinkin, mutta etenkin raskaana ollessa pitäisi ehdottomasti jäädä kotiin lepäämään sairaus pois. Olen itsekin aiemmin ollut tunnollinen työntekijä ts. raahauduin töihin vaikka minkä kuntoisena, kunnes tajusin että tavallinen flunssakin vaan pitkittyy, jos Buranan voimin lähtee liikkeelle. Puhumattakaan erilaisista jälkitaudeista.
Riittävä lepo ja yöuni (mitä se kenellekin on) on muutenkin tärkeitä. Eräs ystäväni on elämäntavoiltaan varsinainen terveellisyyden perikuva (ravinto, liikunta, vitamiinit, ei tupakoi ja alkoholinkäyttö minimaalista...) mutta hän on tosi usein flunssainen. Selitys voisi olla kuormittava työ (fyysinen rasitus plus stressi, välillä työasioiden miettiminen öisinkin) sillä tuntuu ihan kummalliselta että kaikin tavoin itsestään huolehtiva ihminen sairastaa monta flunssaa jälkitauteineen vuodessa.
Sinullakin on fyysisesti kuormittava työ, miten muuten eli onko kiirettä, suorituspaineita...? Raskaanaollessa on mielestäni lupa hellittää ja se pitäisi työnantajallekin olla selvää. En tarkoita että jäädään kotiin pienimmästäkin vaivasta tai kieltäydytään töissä kaikesta raskauteen vedoten, mutta puolensa saa kyllä pitää. Jos olet kovin tunnollinen, ehkä on vaikein antaa tämä rennommin ottamisen lupa itselle...?

Äänestä
  • Mulla oli sellainen reilun kahden kuukauden flunssa- ja jälkitautiputki, joka alkoi kuin kylmetin uutena vuotena itseni. Oli flunssa, sitten poskiontelontulehdus, taas flunssa ja sitten keuhkoputkentulehdus ja vielä sitten poskiontelon tulehdus uusi. Itseänikin huoletti, mutta kierre meni poikki poskionteloiden punkteerauksen jälkeen - onneksi. Kunto pääsi hiukan huonoksi ja tän raskauden aikana olen syöny 3 krt antibioottikuurin : (. Mulla ei siis oikein vastutuskykyä tosiaan ole. Onneksi olen ollut kotona loppuraskauden, sain levättyä tarvittaessa.

    Suosittelen sinulle lepoa putken taittamiseksi. Eipä noista vitamiineistakaan haittaa varmasti ole.

    Äänestä

  • flunssailija kirjoitti:

    Mulla oli sellainen reilun kahden kuukauden flunssa- ja jälkitautiputki, joka alkoi kuin kylmetin uutena vuotena itseni. Oli flunssa, sitten poskiontelontulehdus, taas flunssa ja sitten keuhkoputkentulehdus ja vielä sitten poskiontelon tulehdus uusi. Itseänikin huoletti, mutta kierre meni poikki poskionteloiden punkteerauksen jälkeen - onneksi. Kunto pääsi hiukan huonoksi ja tän raskauden aikana olen syöny 3 krt antibioottikuurin : (. Mulla ei siis oikein vastutuskykyä tosiaan ole. Onneksi olen ollut kotona loppuraskauden, sain levättyä tarvittaessa.

    Suosittelen sinulle lepoa putken taittamiseksi. Eipä noista vitamiineistakaan haittaa varmasti ole.

    Otin ohjeista vaarin ja vein tänään vanhemman lapseni hoitoon isovanhemmille koko päiväksi. Joten nyt olen saanut rauhassa lepäillä. Veto on ihan pois ja väsyttää kamalasti, mutta jospa tämä tästä pikkuhiljaa helpottaisi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut-83 kirjoitti:

Monesta paikasta olen saanut lukea, että raskaus heikentää vastustuskykyä. Laskettuun aikaan on vielä pari kuukautta ja olen nyt raskauden aikana ollut neljä kertaa rajussa flunssassa! Syön monivitamiini- ja rautatabletteja, koitan syödä hedelmiä ja huolehdin käsihygieniasta. Tuntuu, että mikään ei auta. Sikainfluenssarokotetta en ole ottanut, mutta todennäköisesti sekin on jo tullut sairastettua, kun näitä flunssia on ollut jatkuvasti. Onko muilla samankaltaisia ongelmia ja miten vastustuskykyä voisi vieläkin enemmän parantaa!? Liikuntaa saan töissä koko päivän, mutta ulkoilma saattaisi myös auttaa, se jää rankan työn takia hieman vähäisemmälle :( Kaiken lisäksi olen tosi huono jäämään töistä pois, joten en ole flunssieni takia jäänyt kotiin lepäämään kertaakaan, vaikka olisi ehkä pitänyt :( Tässä huolettaa myös se, voiko jatkuva flunssailu vaikuttaa jotenkin sikiöön!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu