Touhuamme 60-luvun lopulla valmistuneen porukkamme kokoontumista.
24:stä on tavoitettu 19 henkilöä joista 6 on kuollut!
Kaverit ovat oman ikäni kahden puolen. Samoin pois nukkuneet.
Kahden kohtalon tiesinkin mutta tuo kokonaismäärä yllätti.
Onko elintavoissamme, asenteissamme, työssämme (hyvin erilaisia tehtäviä) tai olosuhteissa jotain ikää lyhentävää?
Välivuosina olivat omat elintapani sen tyyppisiä että olisin tähän mennessä saattanut liittyä poistuneiden joukkoon.
Ovatko ikäluokkani miehet ottaneet liian suuren kuorman kantaakseen?
En aio jatkossa miettiä ko. asiaa.
Tarkoitus on parin vuoden sisällä uusia monipuolinen roketesuoja vakaalla aikomuksella sen hyödyntäminen kokonaisuudessaan.
Saattaisi riittää loppuiäksi?
Naiset ovat päässeet paljon helpommalla.
En tosin tiedä kavereiden vaimojen hengissäolo%:a.
Useita eroja siellä kylläkin on.
Kuolleiden osuutta katsoessani tulee väistämättä mieleeni että vajaa 14-vuotta sitten toteuttamani päätös vähitellen työelämästä irtautumiseksi on todennäköisesti pitänyt minut hengissä.
24:stä on tavoitettu 19 henkilöä joista 6 on kuollut!
Kaverit ovat oman ikäni kahden puolen. Samoin pois nukkuneet.
Kahden kohtalon tiesinkin mutta tuo kokonaismäärä yllätti.
Onko elintavoissamme, asenteissamme, työssämme (hyvin erilaisia tehtäviä) tai olosuhteissa jotain ikää lyhentävää?
Välivuosina olivat omat elintapani sen tyyppisiä että olisin tähän mennessä saattanut liittyä poistuneiden joukkoon.
Ovatko ikäluokkani miehet ottaneet liian suuren kuorman kantaakseen?
En aio jatkossa miettiä ko. asiaa.
Tarkoitus on parin vuoden sisällä uusia monipuolinen roketesuoja vakaalla aikomuksella sen hyödyntäminen kokonaisuudessaan.
Saattaisi riittää loppuiäksi?
Naiset ovat päässeet paljon helpommalla.
En tosin tiedä kavereiden vaimojen hengissäolo%:a.
Useita eroja siellä kylläkin on.
Kuolleiden osuutta katsoessani tulee väistämättä mieleeni että vajaa 14-vuotta sitten toteuttamani päätös vähitellen työelämästä irtautumiseksi on todennäköisesti pitänyt minut hengissä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
On naisiakin paljon poistunut. Olen 64v, ja kolme lapsuuden, nuoruuden ystävääni, on kahden vuoden sisällä poistunut vahvuudestamme. Sunnuntain hesarin mukaan, tuttavistani liki 40%, siis sellaisia, joiden kanssa ei pidetty enää yhteyttä, mutta joiden kanssa koulussa, opiskellessa hyvinkin tiiviisti.
Joka sunnuntai, hätkähdän, miten paljon yleensäkin meitä 40 luvulla syntyneitä poituu keskuudestamme.
Se siitä eläkepommista.
Toiset ikäisemme putoavat jaloiltaan tuonpuoleiseen. Minä kitkuttelen, olen hengissä selvinnyt monesta tilanteesta, jossa lääketieteellisesti ei enää hengissä pitäisi olla. Juurikin toissapäivänä olin verisuonilääkärillä. Mulla ei ole verenpaineongelmia, mutta raajojen verisuonet ovat vaikeasti tuhoutuneet jo nuorena. Juontaa perinnöllisestiä taipumuksesta. Esim. verikokeen otto on melkoista sirkusta, vaikka ennen muutamia kymmeniä vuosia sitten verisuoneni olivat tosi hyvät, senkuin vain tökkäsi neulan, nyt verisuonet ovat lähes kadonneet. Neulaa ei meinaa saada mistään menemään suoneen, siis löytämään verisuoni. Ja jos löytyy, se menee rikki neulan edessä.
Saas nähdä, kauanko tässä vielä keikkuu?
Viime syksyyn asti painoin täysillä duunia, usein ylipitkiä päiviä. Otin myös rentouttavat ryypyt silloin tällöin, joskus myös reilusti yli suositusten. Syksyllä kuntoni heikkeni nopeasti, lopetin työt ja samalla alkoholin käyttöni loppui lähes tyystin.
Verenpaine on aina ollut kohdallaan, mutta versuoniongelmia on minullakin, varsinkin alaraajoissa ja jaloissa. Lisäksi alaraajoissa särky ja kylmät jalat, niin että yölläkin olen käyttänyt villasukkia. Lopetin buranat ja panadolit viikko sitten, nyt pyhänä olen viinaa vähän tissutellut, särkyä ei ole ja jalat ovat lämpimät.
Helmikuusta lähtien minut on tutkittu perusteellisesti, on otettu kymmeniä putkiloita verta ja monenlaisissa koneissa olen ollut. Kerran labrassa suoneesta loppui veri ja lisää piti ottaa toisesta kädestä. Kaikki sisäkalut ovat kunnossa, maksa, haima, munuaiset jne.
Tahattomasti olen puolessa vuodessa laihtunut yli 15 kg ja kohta olen alipainoinen. Diagnoosit ovat toistaiseksi hypersedimentaatio, gynekomasti ja sarkoidoosi. Ovat minulle niin vieraita sanoja, etten niistä mitään ymmärrä. Vielä on lähete pariin erikoislääkäriin ja ehkä jotakin seviää. Muuten pitää jo arkkua alkaa suunnitella, tai ruveta ryyppäämään.
Elinaikaa voipi olla hyvinkin vielä 40 vuotta. Äitini sanoi 50:senä valmistautuessaan veljensä hautajaisiin, ettei hän enää talvikenkiäkään osta, kun kohta kuolee kuitenkin, turhaan niihin rahaa haaskaa. Eli kuitenkin monien monien sairauksiensa kanssa vielä 40 vuotta, kuoli 90:senä. (Samat sairaudet kun mulla) sukuvika kun suki ei suju...
Muuten mun ei palela jalkoja eikä särje ei siitäkään huolimatta että on vaikea asteinen laskimovajaatoiminta. Joten eipä tässä ryypiskelemään tarttee ruveta sen puoleen ainakaan.
Kiehtovaa on kymmenien vuosien jälkeen tavata nuoruuden ystäviä.
Juhannuspäivävä -08 seurakunta kutsui 50 vuotta sitten ripille päässeet jumalanpalvelukseen ja kahville.
He, joita olen vuosittain tavannut, eivät olleet lainkaan muuttuneet, mutta toisia en edes tuntenut, vanhoja ukkoja ja akkoja olivat. Eläkeläsisiä olivat kaikki ja taisin olla porukan ainoa, joka silloin vielä oli työelämässä mukana.
Useat olivat myös luokkakavereita keskikoulun ajoilta. Luokallamme oli 8 poikaa, joista lisäkseni vain yksi oli tilaisuudessa läsnä. En häntäkään ollut nähnyt koulun jälkeen. Istuimme samassa pöydässä vastakkain ja muistelimme kavereita. Kolme oli jo mullan alla, kolmesta emme kumpikaan tienneet mitään.
Hiukan petyin, kun tyttö jonka kanssa oli pientä vipinää ollut, ei edes minua muistanut. Toinen tyttö, jonka kanssa kuljin samassa linja-autokyydissä kouluun, kysyi, että pitäisikö minun sinut tuntea. Sanoin että niin kai, mutta olen pahoillani siitä, etten minäkään sinua tunne. Hän oli silloin tummatukkainen, lähes musta, nyt vaalea, melkein valkoinen.
Eräs saman kylän poika, jonka kanssa oli ollut paljon yhteistä, tönäsi minut vasta esittelykierroksen jälkeen, sanoi etten todella sinua tuntenut. En minäkään häntä olisi tuntenut.
Näin aika meidät muuttaa. Pian olemme kaikki samannäköiset, samassa mullassa.
Olen sisarusparvessa 2vanhempaa sisarta ja veli siis nuorin. Ihmettelen yhä edelleen miksi äitini heitti minut yli laidan ja samaa jatkaa sisareni. Isän syntymäpäiville ei annettu tulla, äiti sanoi ei niitä pidetä, kumminkin oli muut sisarukset perheineen ja sukulaiset, naapurit.
Kansakoulu jossa kävin juhli kymmenvuosia, siareni sanoi ettei kylällä ole juhlia, sain tietää yleinen kutsu on olemassa - netin kautta- ja änkesin juhlaan. Vanhat koulukaverit olivat tosi innoissaan muistelimme mennyttä aikaa. Sisareni kysyi mistä sinä tänne tiesit tulla? Onhan tässä kysymys myös perinnönjaosta, äiti jakoi ison omaisuuden sisarilleni ja minulle ei puhuttu asiasta mitään jätti ilman, vasta kun oli kulunut yli 10v.
En tajua tilannetta, ei puhelinsoittoja ja muita yhteydenottoja. Nyt kun vanhin sisar on yli80v tarvitsee apua, minulle ilmoitettiin minun velvollisuus on mennä apuun, tyttäriä on 2kpl tosin työssä lähialueilla.
En aio mennä koska kotini on 350km päässä ja viihdyn täällä hyvin, on minulla omatkin lapset.En ole katkera mutta kuitenkin ihmettelen heidän menettelyä.
äitisi syrjähyppy.... tällaista tulee mieleen. Mutta jos mulla olisi syrjähypyn tulos, kohtelisin häntä paremmin kuin muita lapsia. Varmaan lellisin.
Minun näkemykseni on se,että viina se taitaa olla suurin syyllinen. Kyllä se ensimmäisenä eläkevuotena meinasi lipsahtaa,mutta otin itseäni niskasta kiinni ja samalla kiersin liian löysän korkin lopullisesti niin tiukkaan .että en pysty sitä enään aukaisemaan.
Eilen kaverini kysyi minulta leikillisesti onko kansanedustaja Ha Ma vai laulaja Danny vanhempi.
Katsoin syntymäajat ja olin pyörtyä. Ja sitten soitin kaverille ja naurettiin niin helkkaristi.
Ei se muusikon työ sittenkään ole niin kuluttavaa kuin kansanedustajan.
eläkkeelle jäämisestä, Lasse, soveltui varmasti sinulle ja kaltaisillesi, joilla elämä on ollut hyvästi hanskassa jo ennen eläköitymistä. Valitettavasti on niitäkin, joille "vapaus" on sietämätön. Se voi laukaista masennuksen, aiheuttaa aviokriisin ja mitä kaikkea muuta. Mahdollisuuksia se tietenkin antaa, jos niitä osaa rakentavasti käyttää.
Elämäntapojen vaikutuksesta sairastuvuuteen ja varhaisiin kuolemiin on puhuttu paljon. Tahtoisin uskoa, että näihin voi itse vaikuttaa, mutta kun olen läheltä nähnyt muutaman perusterveen ja elämäntavoiltaan esimerkillisen henkilön sairastuneen ja menehtyneen syöpään, sekin usko on joutunut koetukselle.
Niin, että eipä tässä voi kuin levitellä käsiään ja ajatella, että "kaikilla on kellonsa pohjass´ sydämen´, kun se seisahtaa niin kuolon aika alkaa..."
Oma isäni oli varoittava esimerkki viime vuosiin saakka raatamisesta.
Ehti kitumaan sairaseläkkeellä kaksi vuotta ennen kuolemaa.
Nekin vuodet olivat erittäin riitaisia äitini kanssa vahvistaen osaltaan sinun teoriaasi.
Toinen koskee erään läheiseni, perusterveen ihmisen sairastumista syöpään, todistettavasti ilman omaa tuottamusta.
Tutavapiiristäni, kuten varmaan muidenkin, löytyy useampikin esimerkki vähäisiksi jääneistä eläkevuosista.
Varsinkaan terveistä.
Onneksi on paljon poikkeuksiakin.
Kaikki läheiset naapurit, ystävät molemmat miehet ovat kuolleet viinan seurauksiin, ei yksikään tupakan aiheuttamiin.
Olen itsekin oman osuuteni juonut ja poltan vieläkin sillä tupakka on nopeimmin vaikuttava spyykelääke. Parit hermarit kun tempaisee niin kummasti rauhoittaa.
Oppini olen saanut - otsasi hiessä sinun on työtäsi tekemän - vai oliko se leipäsi hankkiman, niin olen koko elämäni ollut raskaissa ruummiilissa töissä ja tässä tulos. Kolottaa, kävely mennyt, ystävät kuolleet sukulaisia ei ole ja muutenkin yksinäisyys painaa päälle. Näin sisäilmaihmisenä.
Oliko tarkoituksesi viitata tuolla sövällä, että sairastui syöpään siitä suuresta elämänmuutoksesta, mitä eläkkeelle jääminen hänelle aiheutti?
Jos näin ajattelet, ymmärrän kyllä yhteenlaskusi, mutta se on kyllä väärä. Ei syöpä kehity tuosta noin vaan. Kyllä se on aloittanut kehittymisensä jo paljon ennen eläkkeelle jäämistä. Sattui vaan samaan saumaan sattumalta.
Minäkin sairastuin syöpään himpun päälle 40 ja jouduin siitä sitten jäämäänkin tökyvyttömyyseläkkeelle.
Mielestäni ilmaisin melko selkeästi hämmästykseni sen johdosta että erittäin terve ja hyväkuntoinen ihminen sairastuu syöpään.
Syynä yksiselitteisesti perimä!
Epäterveelliset elämäntavat olisivat SAATTANEET nopeuttaa sen puhkeamista mutta ei taatusti estää.
Omalla toiminnalla ei ollut mitään merkitystä!
Geneettinen syöpä ei taida olla psykosomaattista alkuperää!
Alkuperä löytyy jostain sukupuusta, ei kuitenkaan ilmennyt vanhemmissa.
Ps. Elämänmuutos ei ollut järkyttävän suuri vaan vuosien saatossa harjoiteltu.
Enkä kuvittele tämän harjoitteluajankaan houkutelleen syöpää puhkeamaan!!!!
Luen netistä ruotsinkielen säilyttämiseksi Aftonbladettia ja Expresseniä. Siellä on aina vihjeitä, miten syövän voi välttää. Viimeksi sanottiin, että tomaatti on syöpäsoluja vastaan kuin pieni pommi. Lukekaa itse, ja kokeilkaa. Meillä syödään nyt aamiaisen kanssa 3-4 kirsikkatomaattia, illalla lisää salaatissa.
Kotimainen vanhempi vastaisku syöpää vastaan on puolukka. Liekö tehty peräti tutkimuksiakin, en tiedä, mutta on olemassa tiukka uskontokunta joka puolukan puolesta puhuu. Ja ihan kokemuksen äänellä. Muistan esim. kuunnelleeni kerran lentomatkalla vierustoverini varmaa uskoa tihkuvan kertomuksen puolukan syöpää vastustavasta voimasta. Kannattaisi ehkä suosia jo 100-prosenttisen kotimaisuusasteen vuoksi.
Mutta aloitukseen: kun katselen kansakoulun 1. luokan valokuvaa, niin pojista neljä on tietämäni mukaan mullan alla - melkoisen iso prosentti. Tytöt taitavat olla elossa kaikki. Jokunen sellainenkin toki kuvassa on, joiden myöhempiä elämänvaiheita en tiedä. Käsittääkseni viina ei ole ollut syynä yhdessäkään. Pari taisi olla itsemurhia (toisessa ehkä alkoholikin taustalla, ei kuitenkaan välttämättä), yksi syöpä ja yksi muu vakava sairaus.
Jos syöpärasite juontaa juurensa epämääräiseen menneisyyteen niin saattaa olla myöhäistä aloittaa sen torjunta tomaatilla tai puolukalla.
Tomaatti on kuulunut osana päivittäiseen salaattiimme koko kotikokkiurani ajan.
Puolukkaa ja enemmänkin karpaloa kuluu ympärivuotisesti katsottuna vähemmän.
Mutta tuo kuuden poisnukkuneen kopla.
Yksi, porukan ainoa minua vanhempi, teki itsemurhan.
Toinen kuoli äskettäin syöpää.
Lopuista neljästä minulla ei nyt ole tietoa.
Poistunut 25% vahvuudesta.
Naisia ei, silloin miehiseksi koetulla alalla ollut.
kertoi äidistään, jolla oli joskus aiemmin todettu "pahaksi päässyt" syöpä. Kasvi leikattiin, mutta suuria toiveita äidin selviämisestä ei annettu. Perhepiirissä alettiin silloin kuulemma syödä ja tehdä ruokaa puolukasta, mitä kaikkea keksittiinkään - aina puolukasta jos vain mahdollista. Äiti selvisi. Vasta sairastumisen ja leikkauksen jälkeen siis aloittivat tuon suurimittaisen puolukan hyödyntämisen äidin ruokavaliossa. Tapauksesta on jo varmaan 15 vuotta joten en muista kovin tarkkaan, mutta minuun teki vaikutuksen se puolukkaruokien laaja ja monipuolinen kirjo.
Uskollakin selviää monesta asiasta, ehkäpä sekin auttoi. Ehkä puolukallakin oli osansa, kukapa sen tietää. Lääketieteellistä näyttöä en ole kuullut asiasta olevan, mutta kansan suussa tieto kulkee ja leviää. Toivottavasti jotakuta auttaakin.
Keräämme perinteisesti puolukkaa joka vuosi, ennen kotona survottuja puolukoita oli iso saavillinen talven varalle. Emme siis syövän tahi muiden tautien pelossa, vaan kotoa opitun tavan mukaan. Karpaloitakin kerään, teen siitä vispipuuroa puolukkapuuron tapaan. Ovat molemmat oiva lisä ruokavalioon.