Petri

Olen niin ihastunut sinuun vaikka emme ole kunnolla edes jutelleet. Käteni vapisevat ja sydänalaan pistää, kun näen sinut. En uskalla katsoa sinua edes silmiin enää. En tiedä mitä tehdä, olet unissani ja ajatuksissani päivittäin. Kaikki alkoi lopullisesti viime syksynä.

Välillä olen varma, että en voi elää, ellen tee asialle jotain. Mietin sopivia sanoja. Hymyjä, katseita. Sitten joku pahanen päässäni alkaa puhumaan minulle "järkeä" ja kertoo, että ei kaltaisesi ihana ihminen voi enää olla vapaa. Jos olitkin jossain vaiheessa minusta kiinnostunut, olet varmaan jatkanut elämääsi eteen päin.

Ensi viikolla jälleen toivottavasti näen sinut. Mitä teen?
13529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mikä minussa kiehtoo? Aknen runtelemat kasvoni? vai köyhän miehen "dark poet" lookkini?

Äänestä

Kun seuraavan kerran tapaat hänet, pyydä vaikka kahville.. sopivan neutraali aloitus.

Äänestä

varattu!

Äänestä

aloin kuvittelemaan, jos tämä olisi sinulta minulle, todella sitä toivon.
Kirjoituksessasi ei ole ainuttakaan kohtaan, mikä ei täsmäisi, tai mistä voisi päätellä jotain muuta.
Jos olisit hän, voin sanoa olevani erittäin kiinnostunut;)

Annatko jotain vinkkiä, missä tai milloin nähdään, ikää jne?

Niin, ja olen vapaa:)

-Petri

Äänestä
  • se mukavaa, jos sinä olisit se kenen sinun toivoisin olevan ja minä se kenen sinä toivoisit minun olevan.

    Joka tapauksessa oli kiva lukea viestisi. Ehkä mä uskallan voittaa itseni ja olla tulevalla viikolla oma avoin ja rohkea itseni - ja tehdä jotain kaavoihin kangistumatonta. Ole sinäkin rohkea, jos sinulla on joku sellainen, josta toivot enemmän. Ei me koskaan muutoin saavuteta mitään.

    Kaipaan niin paljon oikeaa tunnetta ja harvoin ihastunut toiseen ihmiseen tavalla, jolla olen P:n ihastunut. Perhosia tuntuu mahassa, sydän tykyttää. Olisi haaskausta tappaa moinen tuntuma edes selvittämättä sitä, saisiko kaverin elämänleikkiin mukaan.

    Äänestä

  • Retkahtanut kirjoitti:

    se mukavaa, jos sinä olisit se kenen sinun toivoisin olevan ja minä se kenen sinä toivoisit minun olevan.

    Joka tapauksessa oli kiva lukea viestisi. Ehkä mä uskallan voittaa itseni ja olla tulevalla viikolla oma avoin ja rohkea itseni - ja tehdä jotain kaavoihin kangistumatonta. Ole sinäkin rohkea, jos sinulla on joku sellainen, josta toivot enemmän. Ei me koskaan muutoin saavuteta mitään.

    Kaipaan niin paljon oikeaa tunnetta ja harvoin ihastunut toiseen ihmiseen tavalla, jolla olen P:n ihastunut. Perhosia tuntuu mahassa, sydän tykyttää. Olisi haaskausta tappaa moinen tuntuma edes selvittämättä sitä, saisiko kaverin elämänleikkiin mukaan.

    mihin ikäryhmään kuulumme, 20-30, 30-40, 40-50, 50-60 (?)

    Sais jotain selvyyttä, vaikka täällähän se ei tietenkään selviä.

    Oletkö Uudeltamaalta?

    -Petri

    Äänestä

  • sanoa kirjoitti:

    mihin ikäryhmään kuulumme, 20-30, 30-40, 40-50, 50-60 (?)

    Sais jotain selvyyttä, vaikka täällähän se ei tietenkään selviä.

    Oletkö Uudeltamaalta?

    -Petri

    Kyllä me siinä kolmenkympin tienoilla ollaan.

    En ole Uudeltamaalta :)

    Äänestä

  • Retkahtanut kirjoitti:

    Kyllä me siinä kolmenkympin tienoilla ollaan.

    En ole Uudeltamaalta :)

    se ei ollut yllätys:)

    Äänestä

  • P kirjoitti:

    se ei ollut yllätys:)

    Sä olet Uudeltamaalta?

    Joka tapauksessa tehdäänkö lupaus toisillemme itsiemme takia... selvitetään juttumme tahoillamme ja jutellaan ihastustemme kanssa. Ei nää hommat muuten selviä...

    Äänestä

  • Retkahtanut kirjoitti:

    Kyllä me siinä kolmenkympin tienoilla ollaan.

    En ole Uudeltamaalta :)

    Ap:n viesti olisi voinut olla vaikka minun kynästä, sillä olen myös ihastunut erääseen Petriin.
    Tämä ihastus ei tunnu menevän ohi, vaan tämä ihana mies pyörii mielessäni kaikenaikaa.
    Menee Uudellemaalle ja ikähaarukka osuu 30-40v.

    Äänestä

  • Retkahtanut kirjoitti:

    Sä olet Uudeltamaalta?

    Joka tapauksessa tehdäänkö lupaus toisillemme itsiemme takia... selvitetään juttumme tahoillamme ja jutellaan ihastustemme kanssa. Ei nää hommat muuten selviä...

    olen. Niin, ei siinä muu auta kuin ottaa selvää,
    jotta jotain selvyyttä asiaan saisi..

    Äänestä

onkos sulla paljon rahaa.

Äänestä

Minäkin ilmoittaudun Petrin ihailijoihin;)

"Minun" Petrillä on ikää ehkä 30-35v ja asuu Itä-Uudellamaalla.

Voi kun tulisit joskus puhumaan! Minä kun en taida uskaltaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Retkahtanut kirjoitti:

Olen niin ihastunut sinuun vaikka emme ole kunnolla edes jutelleet. Käteni vapisevat ja sydänalaan pistää, kun näen sinut. En uskalla katsoa sinua edes silmiin enää. En tiedä mitä tehdä, olet unissani ja ajatuksissani päivittäin. Kaikki alkoi lopullisesti viime syksynä.

Välillä olen varma, että en voi elää, ellen tee asialle jotain. Mietin sopivia sanoja. Hymyjä, katseita. Sitten joku pahanen päässäni alkaa puhumaan minulle "järkeä" ja kertoo, että ei kaltaisesi ihana ihminen voi enää olla vapaa. Jos olitkin jossain vaiheessa minusta kiinnostunut, olet varmaan jatkanut elämääsi eteen päin.

Ensi viikolla jälleen toivottavasti näen sinut. Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu