Kirjoittakaa jotain, joka edes hieman helpottaisi oloani. Minulla on ollut pienestä asti lieviä oppimisongelmia keskittyen juuri matematiikkaan. Myös ongelmanratkaisuissani voisi olla parantamisen varaa. Olen hajamielinen ja unohtelen asioita helposti. Pelkään minulle avautuville mahdollisuuksille, koska pelkään epäonnistuvani esimerkiksi työelämässä. Oppimisvaikeudet ovat tuoneet minulle myös paljon hallaa elämässä suoriutumiseen.
Olen siis erilainen oppija. Minulla on ollut traumaattisia kokemuksia menneisyydessä, kun ihmiset eivät ole ymmärtäneet minua ja käytöstäni tietyissä tilanteissa. He pitivät minua ylimielisenä tai tyhmänä, vaikkei asia ole niin. Ongelmana on, että minun täytyy keskittyä tiettyihin asioihin kolme kertaa huolellisemmin kuin normaali ihminen. Sitten mielessä olisi unelmieni työpaikka eräässä yrityksessä, mutta siellä tarvitaan huolellisuutta ja kohtalaisen hyvää laskupäätä. Minulla ei ole sitä vähääkään. En ole kehdannut kertoa kenellekään erilaisuudestani, koska pelkään että minut leimataan vammaiseksi yms.
Haluaisin nauttia työstä ja ihmiskontakteista, mutta aina se musta mörkö tulee vastaan. En tiedä itsekään, mistä on kysymys. Apua! :(

Vastaukset 1
Vanhimmat
Googleta ensalkuun ADHD tai katsele onko mitään tuttua neurologiset sairaudet-palstan ADHD-aikuisten kertomuksissa.
Tämähän on vain arvaus puskasta, mutta kun apua pyysit niin täs olis : )
Huolellisuutta vaativan työpaikan suhteen..harkintaa, itsetuntemusta..joko pystyt siihen työhön tai et. Se on sinun itse pääteltävä oikein. Jos työ osoittautuu liian vaativaksi jälkeenpäin, älä murru, totea vain että tää on elämää. Kaikilla meillä on omat handikappimme, ainakin kirjoittajalla.