Noin vuosi sitten tutustuin yhteen todella hurmaavaan nuoreen naiseen. Olosuhteiden pakosta olimme tekemisissä toistemme kanssa päivittäin ja kuinka ollakaan me molemmat kiinnostuimme toisistamme.
Meni jonkun aikaa ja olimme käyneet yhdessä ulkona useampaan otteeseen kun sain kuulla ko. naiselta että, hän on laestadiolainen. Aihe tuntui tietyllä tavalla olevan arka asia, enkä katsonut aiheelliseksi jutella siitä sen enempää kuin hän itse halusi.
Myöhemmin selvisi että, hän oli opiskellessaan pari vuotta aiemmin kääntynyt laestadiolaisuuteen. Rivien välistä oli luettavissa että, tämä oli tapahtunut suht heti parisuhteen kariutumisen jälkeen. Suurimmat vaikuttajat olivat tähän olleet hänen "onnelliset" luokkatoverinsa.
Naisen herkkää tilaa ja surua oli ilmeisestikin käytetty hyväksi hänen käännyttämisessään. Juttelimme asioista ja hän mainitsi ettei voisi koskaan kuvitella muuta kuin seurustelevansa uskovan miehen kanssa. Koska voisi olla varma ettei häntä petettäisi. Mies ei joisi alkoholia eikä muutenkaan tekisi syntiä jne. Kuulostaa minusta aika kaukaa haetulta.
Itse en tuohon aikaan tiennyt laestadiolaisuudesta tiennyt juuri mitään ja se mitä hänen kauttaan sain oppia oli aika uskomatonta.
Muiden uskovaisten kuten luterilaisten "taviksien", jehovan todistajien, hare krisnojen, baptistien, juutalaisten, buddhalaisten, muslimien ja saatananpalvojien kanssa olen ollut aiemmin tekemisissä. Ilman että, olisin sotkeutunut heidän uskoonsa sen enempää kuin käydyt keskustelut aiheesta. Oman kokemukseni mukaan yksikään näistä uskoista ei ole ollut niin ahdasmielinen kuin laestadiolaisuus. Kukin kuitenkin taaplaa tyylillään.
Muiden kieltäminen ja oman uskon korostus tulivat todella vahvoina esille. Lisäksi tuntui seurakunnan painostus olevan asia jota nainen pelkäsi yli kaiken. Eli olin tarkoin varjeltu salaisuus josta kukaan ei saanut tietää.
Hän kävi seuroissa ja muissa viikonloppu "riennoissa" laestadiolaisten kanssa, mutta heti kun oli ns. vapaata teimme yhdessä jotain kivaa. Kuten kävimme kävelyillä, elokuvissa, syömässä yms. Keskustelimme kaikenmaailman aiheista ja välillä myös uskosta.
Minussa suurta kummastusta herätti se ettei hän oikein osannut vastailla kysymyksiini aiheesta. Yleensä sain vastauksen sillä viiveellä että, hän oli käynyt seuraavan kerran seuroissa ja oli ottanut asiasta selkoa.
Eniten ihmetytti kuitenkin se että, kuinka kaksinaismoralistiselta koko usko tuntui. TV:n katselu oli pahasta, silti sitä katsottiin melkein joka ilta, kun hänellä kuitenkin oli tv kotonaan.
Muita kuin siionin lauluja, psalmeja yms. uskonnollista musiikkia ei saanut kuunnella, silti myös radiosta ja levyiltä kuultava iskelmä- ja pop-musiikki kuten jopa joku heavy-rock:kin tuntui kuulostavan ihan siedettävältä.
Alkoholiakaan ei kuulemma saanut uskon mukaan juoda. Tästäkin kuitenkin poikettiin mm. ulkomaan reissun yhteydessä. Kuten esiaviollinen seksikin tuntui olevan tabu. Tosin sitä en ymmärtänyt ollenkaan, koska hän ei todellakaan ollut aiempien parisuhteidensa jäljiltä neitsyt. (Käännynnäinen aikuisiällä) Kuitenkin ajauduimme samaan sänkyyn ja harrastimme ihanaa seksiä. Nainen sai siitä jonkinasteisia tunnontuskia, mutta mikäli tapailumme olisi jatkunut pidempään, ilmeisestikin olisi luistanut periaatteistaan / uskostaan. Itseasiassa hän oli suhteen se osapuoli joka oli enemmän seksin perään.
Huomasin että, ko. nainen käy uskomatonta kamppailua itsensä kanssa mitä tekee asioiden suhteen. Kuitenkin hän vuorenvakaasti aina ilmoitti ettei hän halua uskostaan luopua.
Eniten minua kuitenkin hämmästytti se että, hän selvästi koki suuria tunteita minua kohtaan, mutta pelko uskonveljien ja -sisarien kohtelusta teki kaikesta mahdotonta.
Kaikki hyvähän kuitenkin loppuu aikanaan ja tuli aika jolloin nainen muutti takaisin kotipaikkakunnalleen. Pidimme vielä jonkin hetken yhteyttä, mutta sitten ilmeisesti käännytys ja painostus alkoivat niin voimallisina että, meidän oli haudattava suhteemme.
Omalta kohdaltani voin vain sanoa että, tämä oli suunnaton menetys, koska ehdin rakastua ko. naiseen. Siltikään en ole valmis rakkauden vuoksi taistelemaan kokonaista uskontoa vastaan.
Voin vain todeta ettei ko. uskonto tule koskaan saamaan minulta sympatiaa ahdasmielisyydessään ja kaksinaismoralistisuudeessaan. Ihmettelenpä vaan kuinka raamattua ja sen oppeja voidaankin tulkita niin mielivaltaisesti. Tosin ko. piirre tuntuu olevan yhteistä kaikkien uskontojen ääriliikkeille.
Uskontojen vastustaja...
Meni jonkun aikaa ja olimme käyneet yhdessä ulkona useampaan otteeseen kun sain kuulla ko. naiselta että, hän on laestadiolainen. Aihe tuntui tietyllä tavalla olevan arka asia, enkä katsonut aiheelliseksi jutella siitä sen enempää kuin hän itse halusi.
Myöhemmin selvisi että, hän oli opiskellessaan pari vuotta aiemmin kääntynyt laestadiolaisuuteen. Rivien välistä oli luettavissa että, tämä oli tapahtunut suht heti parisuhteen kariutumisen jälkeen. Suurimmat vaikuttajat olivat tähän olleet hänen "onnelliset" luokkatoverinsa.
Naisen herkkää tilaa ja surua oli ilmeisestikin käytetty hyväksi hänen käännyttämisessään. Juttelimme asioista ja hän mainitsi ettei voisi koskaan kuvitella muuta kuin seurustelevansa uskovan miehen kanssa. Koska voisi olla varma ettei häntä petettäisi. Mies ei joisi alkoholia eikä muutenkaan tekisi syntiä jne. Kuulostaa minusta aika kaukaa haetulta.
Itse en tuohon aikaan tiennyt laestadiolaisuudesta tiennyt juuri mitään ja se mitä hänen kauttaan sain oppia oli aika uskomatonta.
Muiden uskovaisten kuten luterilaisten "taviksien", jehovan todistajien, hare krisnojen, baptistien, juutalaisten, buddhalaisten, muslimien ja saatananpalvojien kanssa olen ollut aiemmin tekemisissä. Ilman että, olisin sotkeutunut heidän uskoonsa sen enempää kuin käydyt keskustelut aiheesta. Oman kokemukseni mukaan yksikään näistä uskoista ei ole ollut niin ahdasmielinen kuin laestadiolaisuus. Kukin kuitenkin taaplaa tyylillään.
Muiden kieltäminen ja oman uskon korostus tulivat todella vahvoina esille. Lisäksi tuntui seurakunnan painostus olevan asia jota nainen pelkäsi yli kaiken. Eli olin tarkoin varjeltu salaisuus josta kukaan ei saanut tietää.
Hän kävi seuroissa ja muissa viikonloppu "riennoissa" laestadiolaisten kanssa, mutta heti kun oli ns. vapaata teimme yhdessä jotain kivaa. Kuten kävimme kävelyillä, elokuvissa, syömässä yms. Keskustelimme kaikenmaailman aiheista ja välillä myös uskosta.
Minussa suurta kummastusta herätti se ettei hän oikein osannut vastailla kysymyksiini aiheesta. Yleensä sain vastauksen sillä viiveellä että, hän oli käynyt seuraavan kerran seuroissa ja oli ottanut asiasta selkoa.
Eniten ihmetytti kuitenkin se että, kuinka kaksinaismoralistiselta koko usko tuntui. TV:n katselu oli pahasta, silti sitä katsottiin melkein joka ilta, kun hänellä kuitenkin oli tv kotonaan.
Muita kuin siionin lauluja, psalmeja yms. uskonnollista musiikkia ei saanut kuunnella, silti myös radiosta ja levyiltä kuultava iskelmä- ja pop-musiikki kuten jopa joku heavy-rock:kin tuntui kuulostavan ihan siedettävältä.
Alkoholiakaan ei kuulemma saanut uskon mukaan juoda. Tästäkin kuitenkin poikettiin mm. ulkomaan reissun yhteydessä. Kuten esiaviollinen seksikin tuntui olevan tabu. Tosin sitä en ymmärtänyt ollenkaan, koska hän ei todellakaan ollut aiempien parisuhteidensa jäljiltä neitsyt. (Käännynnäinen aikuisiällä) Kuitenkin ajauduimme samaan sänkyyn ja harrastimme ihanaa seksiä. Nainen sai siitä jonkinasteisia tunnontuskia, mutta mikäli tapailumme olisi jatkunut pidempään, ilmeisestikin olisi luistanut periaatteistaan / uskostaan. Itseasiassa hän oli suhteen se osapuoli joka oli enemmän seksin perään.
Huomasin että, ko. nainen käy uskomatonta kamppailua itsensä kanssa mitä tekee asioiden suhteen. Kuitenkin hän vuorenvakaasti aina ilmoitti ettei hän halua uskostaan luopua.
Eniten minua kuitenkin hämmästytti se että, hän selvästi koki suuria tunteita minua kohtaan, mutta pelko uskonveljien ja -sisarien kohtelusta teki kaikesta mahdotonta.
Kaikki hyvähän kuitenkin loppuu aikanaan ja tuli aika jolloin nainen muutti takaisin kotipaikkakunnalleen. Pidimme vielä jonkin hetken yhteyttä, mutta sitten ilmeisesti käännytys ja painostus alkoivat niin voimallisina että, meidän oli haudattava suhteemme.
Omalta kohdaltani voin vain sanoa että, tämä oli suunnaton menetys, koska ehdin rakastua ko. naiseen. Siltikään en ole valmis rakkauden vuoksi taistelemaan kokonaista uskontoa vastaan.
Voin vain todeta ettei ko. uskonto tule koskaan saamaan minulta sympatiaa ahdasmielisyydessään ja kaksinaismoralistisuudeessaan. Ihmettelenpä vaan kuinka raamattua ja sen oppeja voidaankin tulkita niin mielivaltaisesti. Tosin ko. piirre tuntuu olevan yhteistä kaikkien uskontojen ääriliikkeille.
Uskontojen vastustaja...
Vastaukset 23
Vanhimmat
hetimiten. Tästä tehdään lestadiolaisten palstaa, ja muut pannaan pois.
Pahoin pelkään, että näin käy.
Palstalla suositaan lestadiolaismyönteisiä kirjoituksia, muita viestejä karsitaan ankaralla kädellä. Se juuri tappaa keskustelun.
Miksi tämän tekstin poistaisin? Eihän se riko palstan sääntöjä, on asiallinen ja on hyvä keskustelunaihe:)
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
vanha vaimo
että useimmat lestadiolaisvastaiset kirjoittajat eivät edes tiedä mitä koko lestadiolaisuus on. Siksi on syytäkin että selvät provot ja urbaanit legendat sun muut poistetaan.
kirjoittajan kokemukset ja näkemykset ovat
toisenkäden tietoa, ei omakohtaista kokemusta
lestadiolaisuuden sisältä.
Vielä, tässä ei tule ilmi minkä suunnan lestadiolaisuudesta on kysymys.
Totta. Tietoni on ns. toisen käden tietoa ja tällä hetkellä se riittää minulle oikein hyvin.
Käsittääkseni Suomen Rauhanyhdistykset "edustavat" vanhoillislestadolaisia. Kuten aiemmassa tekstissäni totesin, en laestadiolaisuudesta tiennyt enkä vieläkään tiedä juuri mitään.
Olisin mielelläni ko. naisen kanssa käynyt tutustumassa uskoonne syvemminkin. Kuitenkaan se ei ko. naisesta tuntunut hyvältä ajatukselta.
Ehkä tämä johtui siitä että, kysymykset ja näkökulmat joita hänellä asioista esitin olivat liian monisäikeisiä ja hän todennäköisesti olisi joutunut "vaikeuksiin" jos olisin niitä esittänyt uskonveljilleen ja -sisarilleen.
Sinänsä sekin ihmetyttää.
Uskontojen vastustaja
voinut ja voit vieläkin käydä kuulemassa ja
kyselemässä itsellesi tarpeellisista asioista.
Miksi siihen olisit tarvinnut tämän naisen , etkö omana itsenäsi voinut käydä asiaasi esittämään?
Jos ko. naisen tuntemus kristillisyydestä perustui parin vuoden takaiseen parannuksen tekoon , olisin melko varma , etteivät hänen
tietonsa ja ymmärryksensä vastanneet täysin todellisuutta.
Jos olisin tuo nainen , enpä uskoisi omaavani sitä rohkeutta jota näyt häneltä odottaneen.
Tuollaiselta se saattaa näyttää ulkopuoliselta. Jotenkin ymmärrän sinua. Mutta ei sitä onnea ja uskon tuomaa iloa voikaan varmasti käsittää, jollei ole itse saanut kokea. Eikä sitä, että meille se usko on oikeastikin KAIKISTA tärkein asia. Elämän perusta. Se menee ajallisen rakkauden yms. edelle. Uskostamme löytyy sellainen suuri lohtu ja rauha, mitä ei muualla ole. Luotamme Jumalaan, kun Hän on luvannut uskovaisen ihmisen elämän siunata ja antaa kaiken maallisen tarpeellisenkin meille. Se sisältää myös puolison.
Uskonasia oli arka tuntemallesi naiselle. Harvat meistä uskovaisista kokevat olevansa vahvoja uskossa, hyviä uskossa. Ja siksi monet (minä mukaan lukien) kokevat arkuutta omasta uskostansa puhumiseen. Ihmiseltä, joka tekee parannuksen, ei vaadita, että hänen tulisi ensin tutustua tarkoin joihinkin kuviteltuihin säädöksiin. Tai että hänen tulisi jotenkin saavuttaa tekemisten kautta usko. Parannuksen tekemisessä ei kysytä muuta kuin halua uskoa syntinsä anteeksi. Se on hyvin yksinkertaista.
Ihmisellä, joka on aiemmin ollut epäuskoinen, mutta saanut parannuksen armon, elämäntavat yleensä aika paljonkin muuttuvat. Voi kuitenkin viedä aikansa, ennekuin "oppii" kuuntelemaan omantuntonsa ääntä. Mutta että, onhan se jokaisella meillä se elämä koko ajan opettelua taivaan tien kulkemisessa. Kukaan Jeesusta lukuunottamatta sitä ei ole osannut täydellisesti kulkea. Vikoihin ja syntiin meistä itse kukin lankeaa, olipa sitten vasta tehnyt parannuksen tai sitten ollut aina uskovainen. Mutta tärkeintä onkin se, että kuuntelee omantunnon nuhteita ja jaksaa käydä pyytämässä lankeemuksiaan anteeksi.
Kertomasi perusteella näkee senkin, että ystäväsi kävi kamppailua uskon ja maailman välillä. Hän oli aiemmin elänyt elämää, jollaista nykyään maailmassa eletään. Kanssasi ollessaan se tuntui varmasti hänestä tutulta. Mutta sitten kuitenkin usko sai vaikuttaa sen, että hänen omatuntonsa tuli kipeäksi. Et sitä maininnut, ehkä tiennytkään, mutta ilmeisimmin hän sai uskoa nekin lankeemuksensa anteeksi. Ja sen myötä hänellä oli halu pysyä uskomassa. Ymmärrän häntäkin jotenkin hyvin. Että ei se ole helppoa muuttaa yhtäkkiä elämäntapojansa. Eikä välttämättä heti löytää sellaista elämäntapaa, mitä hyvällä omalla tunnolla voi elää. Mutta, kuten aiemmin viittasin, tärkeintä on halu kuunnella omantunnon ja Jumalan valtakunnan ääntä.
"Huomasin että, ko. nainen käy uskomatonta kamppailua itsensä kanssa mitä tekee asioiden suhteen. Kuitenkin hän vuorenvakaasti aina ilmoitti ettei hän halua uskostaan luopua."
Sellaista meidän elämä monesti on, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Kamppailua oman, turmeltuneen itsensä kanssa. Kun aikamme on niin kovastikin erilainen meidän elämäntapamme kanssa. Mutta siihen kamppailuun saa rukoilla voimia. Ja Jumala niitä kullekin sopivasti antaa.
Katsomme määränpäähän, Taivaan kotiin.
arvoisa Annu ja muut palstaa lukevat. Kirjoitit uskomisen ilosta ja uskosta elämän perustana. Tekstistäsi tuli julki myös syvä luottamuksesi taivaan isää kohtaan.
Kuitenkin on niin, että itse olen lapsuudestani asti saanut olla omistamassa tätä samaa uskoa, synnit ovat anteeksiannettu ja rauha omallatunnolla. sisälläni asuvalle realistille en mahda mitään ja sanon että et voi puhua kuin omasta puolestasi kirjoittaessasi siitä mitä usko on elämääsi tuonut.
Kertokaamme rakkaat sisaret ja veljet jatkossa vain siitä, mitä itse koemme omistaessamme tämän armolahjan. Ei Vl-yhteisö ole todellakaan niin homogeeninen massa kuin mitä luulemme. Emme todellakaan ajattele uskonasioista kaikki samalla tavalla. Emme me kaikki koe tätä hyvyyttä ehkä niin hyvänä. Puhukaamme siis vain omasta puolestamme.
Anteeksi, jos jotenkin pahoitin mieltäsi. Mutta en pohjimmiltaan ymmärtänyt, mitä tarkoitit. Olen ymmälläni. Kirjoitinko jotenkin väärin? Mitä tarkoitat sillä, ettemme kaikki koe hyvyyttä ehkä niin hyvänä?
Kun on tehnyt jotain sopimatonta ja saa uskoa synnit anteeksi ja antaa myös jollekin toiselle anteeksi, niin siinä kokee suuren ilon sydämmessään. Ilo on molemminpuolista ja sen kyllä vaistoo myös siitä toisesta. Se on lapsen usko, joka sydämmeen tulee.
"Synti tarttuu ja tekee matkan hitaaksi." Uskovaisina pyrimme panemaan pois tuota syntiä, joka jokaiseen ihmiseen tarttuu.
Olen Annun kanssa samaa mieltä.
Kiitos sanoistasi!! :) Vaikka sydämensä syvimmistä tunnoista kirjoittaa, niin silti ehdin vähän säikähtää tuota Teemun kommenttia erilaisista ajatusmaailmoista uskonasioiden suhteen. Itelle tulee ensimmäisenä mieleen, että olenko jotenkin ymmärtänyt väärin/kirjoittanut väärin.
Onhan niitä päiviä, jolloin ei aina muista ajatella sitä uskon kalleutta ja hyvyyttä tavallisen arjen keskellä. Mutta pohjimmiltaan, syvimmiltään se ainakin minulle on elämän tärkein ja arvokkain asia, koska sitten kun ajallinen elämä loppu, ei muuta jää kuin usko.
Ja kun lankeemukset saa uskoa anteeksi, en voi sitä muuten kuvata, kuin suurella ilolla ja rauhalla, joka sieluun palaa. Sen jälkeen tekee mieli vain hymyillä. :) Ja kaiken päällimmäiseksi nousee nöyrä kiitos TAivaan Isälle, kun Hänen armonsa vielä riittä minullekin kompastelevalle Taivaan tien kulkijalle.
Vastasin tuohon sinun alkuperäiseen viestiin yömyöhällä ja saattaa olla, että en saanut sinua ymmärtämään. Et loukannut minua kirjoituksellasi mitenkään, joten ole vapaa. Pointtini oli se, että itse elän uskovaisena nuhteetonta elämää, teen parannusta jos olen toista ihmistä loukannut tai toiminut väärin eri tilanteissa. Tyylisi kirjoittaa uskonasioista on kuitenkin sellainen, että en tunnista itseäni täysin samanlailla ajattelevaksi. Rippikoulussa ja opistovuonna olin uskomisen suhteen paljon avoimempi, mutta nyttemmin aikuisikää jo pitkälle ehtineenä asiat ovat edelleen tärkeitä, mutta mutta varmasti yhtä tärkeää on ihmisten keskinäinen rakkaus yli uskonrajojen. Tätä tarkoitusta meidän vanhoillislestadiolainen kristillisyytemme ei aina jokaisen uskovan kohdalla palvele. Paavali kirjoitti, että ei ole olemassa juutalaisia eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista, sillä kaikki ovat yhtä Jeesuksessa Kristuksessa. (Gal. 3:28).
Eli mielestäni et voi kirjoittaa me - persoonassa, koska uskon lahjan sanotaa olevan salattu viisailta joita tässäkin herätysliikkeessä valitettavasti on.
Ja missään nimessä en halua ahdistaa sinua tällä näppäimistön paukuttelulla.
Saat kirjoittaa mitä ikinä haluat. Sitä en voi kieltää :)
"Voin vain todeta ettei ko. uskonto tule koskaan saamaan minulta sympatiaa ahdasmielisyydessään ja kaksinaismoralistisuudeessaan. "
Mistä uskonnosta tai herätysliikkeestä nyt oli kyse?
Miten uskonnon ahdasmielisyys tuli esille?
Mitä kaksinaismoralistista tässä herätysliikkeessä oli? Sekö että yksi nuori nainen ei osannut päättää kuuluako siihen vai ei?
Ehkäpä sun pitäis lukee uudestaan läpi ja miettiä... :)
"Omalta kohdaltani voin vain sanoa että, tämä oli suunnaton menetys, koska ehdin rakastua ko. naiseen."
Kirjoituksesi perusteella et tainnut kovin pahasti rakastua. Ainakin lestadiolaisen perinteen mukaan rakastaminen käsittää myös kunnioituksen tuota rakkauden kohdetta kohtaan. Kirjoituksessasi on havaittavissa varsin epämiellyttävä halveksiva sävy tuota tyttöä ja hänen valintojaan kohtaan.
Ymmärrän, että halusit hänet eroon lestadiolaisuudesta. Mitä sinulla oli tarjota tilalle ? Et taida olla niitä ihmisiä, jotka ottavat vastuuta lähimmäisistään ...
Tosiasiassa - tuo sun kirjoitus on huono tarina eikä taida sisältää totta edes siteeksi. Eihän ? Ei kukaan voi tuolla tavalla rakastamaansa naista kohdella.
Ensimmäiseksi täytyy kiittää teitä kaikkia jotka olette tekstin lukeneet ja jopa oman mielipiteenne / ajatuksenne ilmaisseet vastauksen muodossa.
On ollut mielenkiintoista lukea vastauksianne ja erityiset kiitokset Annulle ja vanhalle vaimolle jotka mielestäni ovat vastanneet asiallisimmin.
Kenties muissa vastauksissa on aistittavissa jonkin asteista provosointia. Kaikki vastauksenne ovat kuitenkin olleet tervetulleita koska ne ovat avartaneet omia suppeita katsantokantojani.
Kuten totesin en lestadiolaisuudesta juurikaan mitään tiedä ja tiedot jotka olen saanut ovat varsin puutteellisia. Jostain kumman syystä kuitenkin osa palautteesta on sangen vihamielistä.
Ensinnäkään en ole uskovainen, eikä minua sellaiseksi tuleminen toistaiseksi kiinnosta.(Jumala ei ole minua kutsunut) Ei ainakaan sillä tavalla että, tarvitsisin siihen seurakuntaa tai mitään ns. riittejä taikka oppeja. Siltikään en koe olevani huonompi ihminen kuin muutkaan.
Tiedän kyllä että, olen huono ihminen ja teen virheitä ja "syntiä" kuten kaikki muutkin elävät olennot. Ehkä kuitenkin olen sovittanut "syntini" siinä vaiheessa kun mielenrauhani ja onnellisuus palaavat aina jossain vaiheessa.
Suvaitsemattomuudesta sen verran etten todellakaan halunnut ko. naisen uskoon vaikuttaa millään tavalla. Itse kuitenkin totesin jo heti alussa että, mikäli jutustamme jotain tulisi hänen täytyisi hyväksyä sekin vaihtoehto etten välttämättä koskaan kääntyisi, mutta kuitenkin sekin mahdollisuus olisi aina olemassa.
Toisaalta olisin ollut valmis hänen seurassaan, ottamaan osaa ja tutustumaan laajemminkin hänen uskoonsa. Kuitenkin sain sellaisen käsityksen ettei sitä katsottaisi kovin hyvällä. Koska en ole valmiiksi minkään sortin uskovainen.
Tämän vuoksi hän ilmeisesti olisi joutunut erinäköisiin tilanteisiin joissa olisi joutunut uskonsisarilleen selittelemään valintojaan ja tekemisiään. Vakuuttelemaan minun sovinnaisuuttani jne.
Kaksinaismoralismi tuli kuitenkin mieleen siitä että, hän keskusteli ko. asioista muiden lestadiolaisten kanssa jotka myös olivat langenneet. Lisäksi puheista sai sellaisen käsityksen ettei se edes olisi niin harvinaista uskovien keskuudessa. Siis sääntöjen rikkominen kun kukaan (uskovainen) ei näe tai oletetusti saa tietää.
Eli heräsi vaan ajatus että, miksi pitää olla sääntöjä joita kuitenkin rikotaan. Ja ne kuitenkin saa suht heti anteeksi. Siis ketä tässä nyt sitten eniten petetään, itseä vaiko uskonsisaria...
Itse kuitenkin mieluiten vastaan itse aiheuttamistani asioista. Toisaalta olisinko vain minä ollut velvoitettu luopumaan erinäisistä asioista hänen uskonsa hyväksi. Loppupeleissä sekin olisi ollut aivan sama koska, kun maallinen vaellus loppuu niin mitään täältä ei saa mukaansa. Ei kokemuksia, muistoja, tavaroita ei edes ruumistaan. Sielun olemassa oloahan ei ole todistettu vaikka sen väitetäänkin painavan 21 grammaa. Itse ajattelen että, kun ihminen kuolee niin silloin vaan loppuu sähkökemialliset prosessit aivoissa ja elimistössä.
Ilmeisestikään en ole kykeneväinen itseäni sanallisesti ilmaisemaan, ainakaan riittävän tarkasti, jotta lukijat ymmärtäväisit minun ajatuksiani.
Taikka sitten osa vastaajista ei ole sen vertaa sisälukutaitoisia että, ymmärtäväisivät pitää lauseet kontekstissaan. On helppo irroittaa asioita kokonaisuuksista jotka kokonaisuudessaankin ovat puutteellisia. Siltä pohjalta johtopäätöksien vetäminen väärin on todella helppoa tahattomastikin. En voi kieltää ettenkö itsekin olisi siihen syyllistynyt.
Lisäksi kunnioitan ko. naista erittäin paljon ja olisin mielelläni edelleen hänen kanssaan tekemisissä. Yksi syy miksi häneen ihastuin / rakastuin että, hän olisi ehdottomasti ollut kaikkein paras nainen tulevaisuudessa vaimoksi, mitä olen koskaan tavannut.
Tietysti niin lyhyen tuntemisen jälkeen on vaikea mennä sitäkään vannomaan, mutta kuitenkin.
Lisäksi kunnioitan hänen ajatuksiaan ja uskoaan sen verran etten voi häntä vaatia luopumaan mistään vuokseni. Toisaalta siinähän saattaisi ego kasvaa suunnattoman suureksi jos joku hylkäisi uskonsa vuokseni.
Sekin on yksi ihmetyksen aiheistani. Ovatko uskovat ihmiset oikeasti niin heikossa uskossa että, he pelkäävät jonkin maallisen voivan voittaa sen.
Tässä olisi tätä nyt tältä erää. Jotenkin minusta tuntuu että, saan kirjoittaa tänne ajatuksiani vielä tulevaisuudessa lisää.
Jos jotain asioita jäi käsittelemättä niin olen pahoillani. Teksti lähti hiukan rönsyilemään.
Uskontojen vastustaja
Nukkumaan olin jo menossa...mutta pakko parista asiasta vielä kirjoittaa.
"Toisaalta olisin ollut valmis hänen seurassaan, ottamaan osaa ja tutustumaan laajemminkin hänen uskoonsa. Kuitenkin sain sellaisen käsityksen ettei sitä katsottaisi kovin hyvällä. Koska en ole valmiiksi minkään sortin uskovainen. Tämän vuoksi hän ilmeisesti olisi joutunut erinäköisiin tilanteisiin joissa olisi joutunut uskonsisarilleen selittelemään valintojaan ja tekemisiään. Vakuuttelemaan minun sovinnaisuuttani jne. "
Jaa-a, tuohon en osaa sanoa, miksi hän menetteli niin. VAikea mitään sanoa, kun ei tiedä kys. naisen ajatusta asiasta. Meidän uskovaisten keskuudessa ei yleisesti ottaen ajatella että joku ei-uskovainen ei olisi sovelias tulemaan tilaisuuksiimme. Kaikki ovat niihin tervetulleita. Sillä ei ole merkitystä, tunnustaako jotain uskoa vai ei.
"Kaksinaismoralismi tuli kuitenkin mieleen siitä että, hän keskusteli ko. asioista muiden lestadiolaisten kanssa jotka myös olivat langenneet. Lisäksi puheista sai sellaisen käsityksen ettei se edes olisi niin harvinaista uskovien keskuudessa. Siis sääntöjen rikkominen kun kukaan (uskovainen) ei näe tai oletetusti saa tietää. Eli heräsi vaan ajatus että, miksi pitää olla sääntöjä joita kuitenkin rikotaan. Ja ne kuitenkin saa suht heti anteeksi. Siis ketä tässä nyt sitten eniten petetään, itseä vaiko uskonsisaria..."
Niin, se asia ei menekään ihan noin. Me ihmiset olemme kaksiosaisia. Omalta maalliselta puoleltamme olemme turmeltuneita ja kaikkeen syntiin taipuvaisia. Mutta Jumala on saanut sytyttää uskovaisissa uskon, joka asuu Pyhän Hengen vaikuttamana meidän sydämissämme. Tätä kautta omatunto(Pyhän hengen ohjaamana) ohjaisi elämään puhtaasti. Se kertoo, mikä on väärin ja mikä oikein. Ei meillä ole mitään sellaisia sääntöjä, miten tulee elää.
No, sitten...kukaan meistä uskovaisista ei ole omalta puoleltaan hyvä ihminen. Jokaista koetellaan ja jokaista sielunvihollinen kiusaa. Kukaan ei selviä synnittömänä. Me jokainen lankeamme synteihin, turmeltuneita ihmisiä kun olemme. Eli se ei ole "harvinaista" uskovaisten keskuudessa se lankeaminen. Mutta, kun saa omistaa uskon sydämellä, niin omatunto niistä lankeemuksista nuhtelee, tunto tulee kipeäksi ja tulee synninhätä. Siinä vaiheessa sillä ei ole merkitystä, tietääkö joku muu uskovainen minun langenneen. Joka tapauksessa Jumala näkee meidän jokaisen sydämiin, näkee meidän jokaisen hiuskarvankin putoamisen.
Se synnistä aiheutuva hätä sydämellä aiheuttaa sen, että niitä lankeemuksiaan katuu ja haluaa "panna ne pois", eli uskoa ne anteeksi. Ja kun on toiselta uskovaiselta saanut kuulla armoevankeliumin, saanut uskoa ne synnit anteeksi, niin se ihmeellinen rauha palaa tunnolle. Ja se tunnon rauha vaikuttaa sen, että ei halua enää tehdä syntiä ja haluaa taistella sitä vastaan. No, tässä pääsen taas sitten siihen, että vaikka me sydämestämme haluaisimme elää puhtaasti ja synnittä, niin siinä me emme onnistu. Mutta tärkeää onkin se, että vilpittömästi sydämessään haluaa olla uskovainen, haluaa olla kuuliainen Pyhän Hengen äänelle eikä halua tehdä syntiä. Tätä se usko pohjimmiltaan on. Uskoa Jumalaan, halua seurata Jeesuksen kulkemaa puhdasta, virheetöntä tietä. Halua kilvoitella sielunvihollisen houkutuksia vastaan. Halua säilyttää puhdas ja loukkaamaton omatunto.
Tekisi mieli lainata tähän vielä Paavalin sanoja. Jotenkin näin se menee: "Sitä hyvää, mitä minä tahdon, sitä minä en tee ja sitä pahaa mitä minä en tahdo, sitä minä teen."
No, en tiedä tuliko se nyt selkeästi. Mutta kysy lisää, jos jäi epäselväksi. :)
Luin ja ymmärsin mielestäni joka sanan! Teksti kuvasti osuvasti uskovaisen taivallusta täällä maailmassa. Hieno oli! Hyvää yötä, JR!
Olen mielenkiinnolla lukenut näitä kommentteja teksteihisi. Ovat todella vaihtelevia. Kuitenkin osa on perusteellisesti ja aidosti kirjoittanut sinulle (kuten annu).
Itse olet todella syvällisesti ja vilpittömästi ajatteleva mies. Olet kirjoittanut tänne erittäin asiallisesti ja vailla pilkkaamista ja loan heittoa, siitä suuri kiitos sinulle. Ehkä olet tämän kirjeenvaihdon kautta saanut työstettyä myös menetystäsi ja suruasi. Olen pahoillani puolestasi. Elämä on kuitenkin tällaista, välillä ilon ja onnen hetkiä, välillä surua ja murhetta.
Kuitenkin, hyvää jatkoa elämääsi kaikesta huolimatta. Tervetuloa uudelleen palstalle, jos sinulla on jotakin kirjoitettavaa.
vanha vaimo
Kiitos kirjoituksestasi.
Jouduin itse lestadiolaisen viettelemäksi. Suhde meni aika tavalla samoin kuin sinullakin.
Kaksinaismoralismi ihmetytti minuakin. Kyseinen lestadiolainen harrasti netissä pornosivuja, seksi chattejä ja seksipalstoja. Esiaviollista seksiä hän oli harrastanut paljon ennen minuakin.
Hän katseli televisiota, poltti tupakkaa, käytti alkoholia halutessaan...
Minut hän jätti täysin selittämättä. Ainoa selitys oli se, etten ollut lestadiolainen.
Kipeintä on se, että hän vietteli minut. Minä rakastuin häneen ja rakastan häntä yhäkin...