Hankkiko Köyliön perusturvajohtaja materiaalia bisnekseen poikani huostaanotolla?
"Suomessa sosiaalitantat kaappaavat lapsia huostaan olemattomien syiden takia. Perusteita ei tarvitse olla. Lapsikauppa lihoo. Lastensuojeluun on syntynyt vahva yksityinen bisnes. Se maksaa veronmaksajille vuodessa 600 miljoonaa euroa.
Hinnasta on puhunut mm. Stakesin eläkkeellä oleva tutkimusprofessori Matti Rimpelä.
600 miljoonaa euroa. Lastensuojelulaitokset odottavat nälkäisinä koko ajan uutta purtavaa. "
Turku-palstalta lainattua
3
182
Vastaukset 3
- Juhani Laho
vainoharhas pahallakin tasolla. Näyttää olevan ihan huipussaan. Lopeta jo hölmö.
- von Lagerbom
Palstoilla löytääksesi kirjoituksiani. Eivät ne ole vainoharhaisuuksia vaan asiakirjoilla todennettavissa olevaa tietoa Köyliön sosiaalitoimen rikoksista. Jos tarkoitit vainoharhaisuudella kysymystäni, huom. kysymystä siitä, onko perusturvajohtaja hankkinut mahdolliselle tuttavalleen bisnekseen materiaalia, niin kyseessä oli vain kysymys, ei väite että niin olisi tapahtunut. Merkillistä kyllä on että lapsen huostaanottoa varten alennutaan väärentelemään asiakirjoja, ellei taka-ajatuksena ole jonkin tahon suosiminen. Onhan kyseinen huostaanotto lieveilmiöineen, mm lapsen äidin tukemisenakin maksanut Köyliön kunnalle huomattavia summia.
- arvollinen
von Lagerbom kirjoitti:

...Ei tarvii päivystää tuollaisen palstan täyttäjän juttuja. niitä sulta tulee kokoajan. lopeta jo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686