Täällä paljon vaan puhutaan huonoista kokemuksista ja peloista ym liittyen alatiesynnytyksiin, joten kerronpa vaihtelun vuoksi hyvän synnytyskokemuksen. Toivon että tänne kertyy niitä myös lisää :)
Sain esikoiseni 13 päivää sitten, pienen kauniin ihmisen. Synnytys pelotti ja jännitti vaikken tiennyt mitä pelätä, kai kaikki kauhukertomukset olivat minuunkin vaikutuksensa tehneet. Kaikki alkoi limatulpan irtoamisella, silloin tuli joitain kipeitä supistuksia jo. Seuraavana aamuna meni vedet, mutta supistukset loppuivat. Vuorokauden odottelimme kotona synnärin ohjeen mukaan supistusten alkua, sitten lähdimme seuraavana aamuna sairaalaan antibiootteja ja käynnistystä varten. Yhden murun Cytotecia sain ja kävimme kävelyllä, jonka jälkeen supistukset voimistuivat ja muuttuivat säännöllisiksi. Ajantaju itseltä hämärtyi kun keskittyi vaan edistymiseen ja odotti saliin pääsyä. Noin neljän tunnin kuluttua supistukset sattuivat jo kohtuulisesti eikä muut avut enää helpottaneet joten pyysin kätilöltä jotain vinkkiä olon helpottamiseksi. Hän toi minulle Oxynorm-piikin ja katsoi kohdunsuun tilanteen, saimmekin jo siirtyä saliin sillä avautuminen oli ihan hyvin alkanut. Salissa sain lisäksi ilokaasua. Olo tuli näillä tosi hyväksi, tuli hieman humalaankin, olo oli hilpeä :) Tässä vaiheessa sain vähän levättyäkin.
Muutaman tunnin kuluttua supistukset jälleen voimistuivat. Lähdin liikkeelle ja yritin helpottaa oloa vaikka millä mutta sitten alkoi kipu olla sellaista etten oikein osannut enää rennosti hengittää. Silloin sain nopeasti epiduraalin. Ehkä 10 kipeää supistusta ehti tulla kun olo jo helpotti, puudutus auttoi tosi hyvin. Se ei kuitenkaan vienyt tuntoa kokonaan, supistusten tultua hengitin ilokaasua, mutta olo todellakin oli ihan siedetävä ja oli ilo tuntea edistys itse koko ajan. Sain jälleen levätä. Pissalle noustiin pari kertaa, silloin pyörrytti, verenpaineet kai laskivat, joten sängyssä olin lopun aikaa. Lopulta havahduin siihen että paineen tunne selvästi lisääntyi ja soitin kätilölle. Kohdunsuu oli jo 9 cm auki!!! Ja olo oli edelleen ihan hyvä. Kätilö laittoi vielä pudenduspuudutuksen. jonkin ajan kuluttua alkoi selvästi ponnistuttaa ja kätilö totesi että saa alkaa ponnistaa. Koko ajan "tunsin" lapsen liikkuvan eteenpäin ja tunsin ponnistussuunnan hyvin koska tunto ei ollut mennyt. Kipu oli tässä vaiheessa kovaa paineen tunnetta ja ponnistustarve peitti senkin lähes kokonaan. Kun lapsi alkoi jo olla lähellä syntymää, kätilö puudutti vielä välilihan.
Muutamalla tiukalla ponnistuksella pieni tyttö syntyi hienosti tähän maailmaan. Vähän taisin huutaa siinä vaiheessa, en kipua vaan pelkkää voimaa huusin. Ja voi sitä ilon kyynelten määrää kun sain lapsen rinnalleni!! Se hetki oli korvaamaton!!!
Synnytys kesti kaikkiaan lähes 20 tuntia, ponnistusvaihe 20 minuuttia. Eikä pienintäkään repeämää tullut mihinkään!! Olen itse siro ja hoikka joten olin melkein varma ettei "paikat kestä", mutta väärin luulin! Tyttö painoi 3600g eli ihan hyvän kokoinenkin oli!!
Toipunut olen hyvin, masu katosi nopeasti ja painoa on lähtötilanteeseen nähden enää 2kg ylimääräistä vaikka syönyt olen hyvin. Alkuun tietysti alakerta oli "hellänä" ja lantio tuntui kipeältä, mutta ne vaivat katosivat nopeasti ja peittyivät ensipäivien huumaan!
Tiedän että kaikki eivät erinäisistä syistä ole yhtä onnekkaita kuin minä, eli synnytys voi olla kauheakin kokemus, mutta haluan oman tarinani kertoa valaakseni rohkeutta niihin, joiden synnytys on pian lähellä. Uskokaa vaan että teissä on hirveästi voimaa ja pyytäkää rohkeasti kätilöiltä apua ja neuvoa, he ovat upeita ammattilaisia!!
Sain esikoiseni 13 päivää sitten, pienen kauniin ihmisen. Synnytys pelotti ja jännitti vaikken tiennyt mitä pelätä, kai kaikki kauhukertomukset olivat minuunkin vaikutuksensa tehneet. Kaikki alkoi limatulpan irtoamisella, silloin tuli joitain kipeitä supistuksia jo. Seuraavana aamuna meni vedet, mutta supistukset loppuivat. Vuorokauden odottelimme kotona synnärin ohjeen mukaan supistusten alkua, sitten lähdimme seuraavana aamuna sairaalaan antibiootteja ja käynnistystä varten. Yhden murun Cytotecia sain ja kävimme kävelyllä, jonka jälkeen supistukset voimistuivat ja muuttuivat säännöllisiksi. Ajantaju itseltä hämärtyi kun keskittyi vaan edistymiseen ja odotti saliin pääsyä. Noin neljän tunnin kuluttua supistukset sattuivat jo kohtuulisesti eikä muut avut enää helpottaneet joten pyysin kätilöltä jotain vinkkiä olon helpottamiseksi. Hän toi minulle Oxynorm-piikin ja katsoi kohdunsuun tilanteen, saimmekin jo siirtyä saliin sillä avautuminen oli ihan hyvin alkanut. Salissa sain lisäksi ilokaasua. Olo tuli näillä tosi hyväksi, tuli hieman humalaankin, olo oli hilpeä :) Tässä vaiheessa sain vähän levättyäkin.
Muutaman tunnin kuluttua supistukset jälleen voimistuivat. Lähdin liikkeelle ja yritin helpottaa oloa vaikka millä mutta sitten alkoi kipu olla sellaista etten oikein osannut enää rennosti hengittää. Silloin sain nopeasti epiduraalin. Ehkä 10 kipeää supistusta ehti tulla kun olo jo helpotti, puudutus auttoi tosi hyvin. Se ei kuitenkaan vienyt tuntoa kokonaan, supistusten tultua hengitin ilokaasua, mutta olo todellakin oli ihan siedetävä ja oli ilo tuntea edistys itse koko ajan. Sain jälleen levätä. Pissalle noustiin pari kertaa, silloin pyörrytti, verenpaineet kai laskivat, joten sängyssä olin lopun aikaa. Lopulta havahduin siihen että paineen tunne selvästi lisääntyi ja soitin kätilölle. Kohdunsuu oli jo 9 cm auki!!! Ja olo oli edelleen ihan hyvä. Kätilö laittoi vielä pudenduspuudutuksen. jonkin ajan kuluttua alkoi selvästi ponnistuttaa ja kätilö totesi että saa alkaa ponnistaa. Koko ajan "tunsin" lapsen liikkuvan eteenpäin ja tunsin ponnistussuunnan hyvin koska tunto ei ollut mennyt. Kipu oli tässä vaiheessa kovaa paineen tunnetta ja ponnistustarve peitti senkin lähes kokonaan. Kun lapsi alkoi jo olla lähellä syntymää, kätilö puudutti vielä välilihan.
Muutamalla tiukalla ponnistuksella pieni tyttö syntyi hienosti tähän maailmaan. Vähän taisin huutaa siinä vaiheessa, en kipua vaan pelkkää voimaa huusin. Ja voi sitä ilon kyynelten määrää kun sain lapsen rinnalleni!! Se hetki oli korvaamaton!!!
Synnytys kesti kaikkiaan lähes 20 tuntia, ponnistusvaihe 20 minuuttia. Eikä pienintäkään repeämää tullut mihinkään!! Olen itse siro ja hoikka joten olin melkein varma ettei "paikat kestä", mutta väärin luulin! Tyttö painoi 3600g eli ihan hyvän kokoinenkin oli!!
Toipunut olen hyvin, masu katosi nopeasti ja painoa on lähtötilanteeseen nähden enää 2kg ylimääräistä vaikka syönyt olen hyvin. Alkuun tietysti alakerta oli "hellänä" ja lantio tuntui kipeältä, mutta ne vaivat katosivat nopeasti ja peittyivät ensipäivien huumaan!
Tiedän että kaikki eivät erinäisistä syistä ole yhtä onnekkaita kuin minä, eli synnytys voi olla kauheakin kokemus, mutta haluan oman tarinani kertoa valaakseni rohkeutta niihin, joiden synnytys on pian lähellä. Uskokaa vaan että teissä on hirveästi voimaa ja pyytäkää rohkeasti kätilöiltä apua ja neuvoa, he ovat upeita ammattilaisia!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja upeeta että sulla meni noin hyvin.
Mulle tuli ekan lapsen kans sektio kun on kapee lantio ja vauva oli 3.6 kg. Samoin tän toisen kans käy ellei synny ennenaikasena.
Sektio oli myös ihana kokemus vaikka jännittikin aikalailla. Olin vaan 3 yötä sairaalassa ja palauduin hyvin ja en ollu kovin kipee. maito nous hyvin rintoihin vaik olin aika laiska imettämään..
Ja kaksi edellistäkin löytyy (ensimmäinen 3 h lapsiveden menosta ilokaasulla, toinen 5 h lapsiveden menosta epiduraalin kera). Tämä kolmas synnytykseni alkoi rauhallisesti supistellen säännöllisen epäsäännölllisesti 6-10 min välein. Menimme kätilöopistolle ja kohdunsuu oli auki 4-5 cm. Ulos kävelylle ja salissa odottelua 4 tuntia 2 cm lisää avautumista, kunnes luvallani kätilö puhkaisi kalvot ja synnytys pääsi vauhdilla etenemään. Pärjäsin kalvojen puhkaisuun asti ilman mitään kipulääkettä. Puhetta oli kyllä kivunlievityksestä, mutta otimme tavoitteeksi että ilokaasulla pärjättäisiin.
Ilokaasu otettiin käyttöön kun supistukset kovenivat. Auttoi hyvin tuonne 8-9 cm:ään asti kunnes viimeiset puoli tuntia oli rajuja putkeen tulevia kovia supistuksia ja siirtymävaihe joihin ei enää tehonnut. Loppu synnytys vesien puhkaisusta vauvan syntymään kesti n. 3 h.
En väitä etteikö kipeää tehnyt, mutta "I did it!" En olisi uskonut itsekään, mutta kätilö oli ihan mahtavan rauhallinen tsemppari. Vauva syntyikin sitten vauhdikkaalla kolmen minuutin ponnistuksella ja korvasi kaiken kivun saman tein = ). Pieni mustatukkainen pyöreäposkinen pojan nyssykkä.
Pääsimme vahingossa Kätilöopiston Haikaranpesään pääsiäisruuhkan takia. Ihana paikka, rauhallinen, kodikas ja ammattitaitoiset kätilöt. Seitsämän tuntia meni vauhdilla ja olimme hyvissä käsissä koko ajan. Kätilöopistosta muutenkin pelkkää positiivista kokemusta aikaisemmilta kerroilta.
Synnytykset ovat tosiaan erilaisia, mutta näitä positiivisia kokemuksia minusta on hyvä olla myös täällä, että tulee tasapainoa eri ääripäiden välille. Kaikki voikin sujua yllättävän hyvin ja oma kivunsietokyky yllättää positiivisesti.
sinulle, aloittaja ja muillekin positiivisista tarinoista.
Eka synnytyskokemukseni voi alkaa koska vaan, joten rohkaisua kaivataan todella! Ja vaikkei oma kokemukseni tulisikaan olemaan niin positiivinen, on mielestäni hukkaan heitettyä aikaa ja energiaa kiusata itseään etukäteen niillä ei-niin-positiivisilla tarinoilla. Sillä mennään, mitä on, synnytyksessä vaikka minuutti kerrallaan! Loppuu se kuitenkin joskus...
Toivon todella että pääsen muutaman päivän päästä kirjoittamaan tähän ketjuun!
mulla on kaksi lasta ja kaksi täysin erilaista, mut hyvää synnytyskokemusta. esikoinen syntyi syöksyllä kotiin, synnytyksen kesto alle puoli tuntia. kaikki meni hyvin, joten hyvä maku jäi.
toinen syntyi sairaalassa, kesto n. 6 h, josta sairaalassa 2 h. synnytys kesti "kauan" koska poika tuli kasvot ylöspäin ulos. ilman kivunlievitystä olen molemmat tehnyt, ja tikkejä on ommeltu yhteensä 4! toipuminen on ollut molemmissa nopeaa.
Kiva kuulla näitä hyviä synnytyskokemuksia :) Minulla on ennestään 1 poika, ja toista odotan. Ensimmäisen lapsen synnytyksestä jäi hyvä kokemus, heräsin neljältä aamuyöllä sänkyyn valuvaan lapsiveteen. Ensin hätäännyin mutta seuraava tunnetila oli että "ihanaa, vauva vihdoin syntyy". Parin tunnin kuluttua siitä lähdimme sairaalaan, jossa supistukset alkoivat aamulla kahdeksan maissa. Yhdeksältä olin 3 senttiä auki. Mun kipuja helpotti paljon se, että kävelin ympäriinsä lähes koko synnytyksen ajan, oli vaan pakottava tarve lähteä liikkeelle supistuksen alkaessa. Jossain välissä jouduin olemaan pitkällään kun kohdunsuuta katsottiin, ja kipu oli huomattavasti voimakkaampi silloin. Soittelimme siskolle ja tuleville isovanhemmille synnytyssalista, tunnelma oli leppoisa supistuksista huolimatta eikä mieskään onneksi ole kovin helposti hättääntyvää sorttia. Valmistauduin henkisesti siihen että ollaan ainakin seuraavaan yöhön asti synnyttämässä, mutta ei tarvinnutkaan vaan olin jo kahdelta iltapäivällä täysin auki. Vähän ennen sitä sain spinaalipuudutuksen, mutta kohdunsuun aukeaminen katsottin vasta sen jälkeen ja yllättäen olinkin täysin auki ja pääsin ponnistamaan heti. Puolen tunnin kuluttua maailman ihanin poikavauva syntyi.
Tämä toinen raskauteni on ollut hieman vaikeampi kuin ensimmäinen, ja odotan mielenkiinnolla synnytystä. Ensimmäisen kestoksi kirjattiin 6 h 20 min, eikä minulla ollut kovaa kipua. Synnytykset ovat erilaisia, ja jokaisella äidillä on omanlaisensa kokemus. Olen myös kuullut, että jotkut äidit ovat hädin tuskin mitään tunteneet synnyttäessään. Löytyyköhän täältä sellaisia?
Kiva lukea positiivisiakin synnytyksiä! Alatie ja sektio :)
Itselläni on takana 2 synnytystä. Ensimmäisen synnytyksen aikaan olin ihan hukassa enkä oikein tiennyt mitä teen :D Mutta todella positiivinen olo jäi. Tämä lähti käyntiin kertaheitolla kipeillä suppareilla. Sairaalassa olin siitä ajasta 6h. Kivut nyt oli mitä oli, mutta epiduraali auttoi :) Ainoa miinus siinä synnytyksessä oli etten päässyt sängystä mihinkään. Ponnistusvaihe 15min. Kokonaisaika 10h30min.
Toinen olikin sitten paljon helpompi. Supistuksia pystyi kuvailemaan menkkajomotukseksi. Onneksi sentään tajusin sairaalaan lähteä! Pystyin liikkumaan ja olemaan. Vasta viimeinen tunti oli hyvin kivulias että sain spinaalin. Synnytyksen kesto 8h9min. Ponnistusaika 6min.
Mutta sitten tämän toisen synnytyksen jälkeen tunsi todella todella hyvin jälkisupistukset ja ne sattu! Olivat kauheampi kokemus kuin itse synnytys :D
Kummastakaan synnytyksestä ei tullut kuin pieniä naarmuja alas, heti kykenin liikkumaan ja istumaan. Vähänhän se huippas mutta syömällä meni ohi :)
te, jotka ette ole ollenkaan revenneet tai revenneet vain vähän: oletto osanneet jotenkin ennakoida sen? tämä kuulostaa kauhean ronskilta kysymykseltä :) ..mutta itselleni mahtuu juuri ja juuri penis sisään ja on vaikea uskoa, että pystyisin synnyttämään ilman isoa epparia.
Ekan kanssa tehtiin eppari, joka parani nopeasti. Kahdessa jälkimmäisessä päässyt parilla tikillä ja nirhaumilla. Eipä noita etukäteen tiedä, mutta paikat helpommin auki, kun usea synnytys takana. Musta ei hirveästi eroa alatuntemuksissa epparilla tai repeämällä. Kipeät ne paikat on kuitenkin. Toki pienemmät repeämät paranee hiukan nopeammin.
Siellä laitoksella kaikki kävelee sillai omalla tyylillä että on tullut synnyttettyä ; ). Kyllä ne paikat onneksi nopsasti paranee. Älä huoli etukäteen.