Jahaas- se olis sunnuntai- kääntynyt kohti iltaa- ja raittiina ollaan oltu- ja ollaan.
04.04.2010
raitis
4142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Raittiina on mennyt koko pääsiäinen.
Raitis ja raikas päivä. Hiljaista ja pitkäveteistä on ollut koko päivän. Ei edes Jehovan todistajat ole poikenneet. Eipä silti. Riitaan sellainen tapaaminen olisi kuitenkin päätynyt.
Pääsiäinen kun on kumminkin jonkinsortin uskonnollinen juhla.......
Kuusi vuotta sitten pääsiäisenä lopetin tupakan polton, monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Onnistuin.
Tähtäsin tähän samaan vuodenaikaan kun suunittelin juomisen lopettamista. (Ei ole ensimmäinen kerta kun yritän).
Nyt olen kuitenkin ollut ilman koko pääsiäisen ajan ja hyvin on mennyt, vaikka kyllä se juominen on mielessä käynyt ehkäpä kerran pari minuutissa.
Liikuntaa ja liikuntaa.