Lumet ovat sulaneet melkein kokonaan ja alta on sitten paljastunut kaikki mitä sinne on talven aikana varastoitu mm. koiranpaskat. Kaupunki on huolehtinut siitä, että kakkapusseja on ILMAISEKSI saatavana mm. Puistokadun päästä. Silti Puistokadulla on pökäleitä. Jos ette osaa korjata lemmienne paskoja pois niin luopukaa sitten niistä lemmikeistänne. Ei niitä olisi edes pitänyt antaa noin vastuuttomille ihmisille. Sama talvella lumiaikaan, kun koko Puistotien reunus oli aivan keltainen. Muutama potkaisu lunta päälle olisi auttanut asiaa.
Koiranpaska
Vastuuta elintepidos
17316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kyllä paskaa maailmaan mahtuu, sinä olet elävä esimerkki siitä. kerää ne paskat jos häiritsee. Varma kevään merkki on kun joku reppana alkaa inisemään koiranpaskoista. Sinusta tulisi luopua, kun niinkin mitätön asia kuin koiranpaska saa sinut tuohtumaan sillä tavalla että kirjoitat siitä nettiin. Ala nyt seuraavaksi paasaamaan nuorison mopojen äänistä, niin kevät on täällä (ja kylähullut) Suhunkin muuten auttaisi muutama potkaisu lunta päälle.
Jos halua elää paskojen joukossa niin siitä vaan ole hyvä. Me muut "tavalliset" kansalaiset emme halua elää niin joten eiköhän tuo kirjoituksesi kerro sinusta aika paljon. Tervetuloa vaan lapsiperheet Muumimaahan Puistotietä pitkin koiranpaskoja vältellen. Joskus voisi ottaa huomioon muutkin ihmiset eikä vaan pyöriä oman napansa ympärillä. No, se on sinun ongelmasi ei muiden, onneksi.
heti kun muut alkavat siivoamaan uuden vuoden raketit, kalajapullot ja -tölkit, karkkipaperit, sipsipussit, tupakantumpit, rikkinäiset autonrenkaat yms. muut romut, joita luonto ei lahota. niih.
se koiran läjäkään kovin äkkiä laho! Ehkä sen jälkeen helpommin kun olet päälle astunut!
se paska lähtee ensimmäisessä sateessa, hanki silmälasit jos pitää paskojen päälle astua, jos tallot paskoja, niin varo jäämästä auton alle.
Koiralle kai sitten pitäisi myös laittaa vaipat ulkoilun ajaksi ja opettaa käymään sisätiloissa kakalla. Siinä sitä projektia.
Kaupunkihan voisi perustaa sellaisen koirankakankorjaajan toimen. Hän sitten kiertelisi pienellä avolavapakumopolla pitkin puistoja ja keräisi kakat talteen ja toimittaisi lannoitteeksi. Mutta jotta ei syntyisi kaupungille uusia kustannuksia niin jokaisesta koirasta tulisi maksaa 100-200 euroa kakkaveroa vuodessa . Maksu suhteutettaisiin arvioidun kakkatuotannon määrään, jolloin puudelilta menisi tuo sata ja labbikselta 200. Eu:ssa sitten voisivat joutilaat Hemmot laatia tarkempia kakkadirektiivejä kunhan ensin sinne joku valittaisi asiasta.
täytyy olla aikamoinen sade,jos meinaat että huuhtoo pois läjät! Pikkulapset niihin jalkoihin eivät osaa katsoa ja jos jalkoihin täytyy katsella silloinhan sinne auton alle jääkin! Kyllä haluaisin olla vieressä kun itse astut läjään ja viet hajut mukanasi eteiseesi...Tien varsilta löytyy suhteellisen hyvin pussiautomaatteja ja roskiksia, joten ei pitäisi olla vaikeata.
ennemmin se, että lapsi astuu lasinsiruun kuin paskaan, jonka saa pesemällä pois. Lasista voi jäädä elinikäiset arvet/ vauriot jalkaan ja teräväsiru voi viiltää kengän rikki.
Kokemusta on, kun uudehkon kumisaappaan pohjan läpi meni teräväsrmäinen siru, joka ulottui jalkapohjaan asti. Olipa siinä sitten kiva olla lääkärissä kun puudutepiikit iskettiin jalkapohjaan, jotta haava saatiin ommeltua ja puhdistettua. Arpi on muistona vieläkin.
Että vanhalla astiaharjalla, kumihanskoilla ja vedellä paska lähtee, (ja loput pesukoneessa) haava ei lähde millään.
P.s. Olen koiraton ihminen, mua ei paskat häiritse. Sitä ajetaan perunoidenkin päälle , jotta kasvaisivat paremmin. ja toisekseen, rakettien,yms jämät eivät maadu ikinä, toisin kuin paska tekee jonkun ajan kuluttua.
mieltä ylentänyt siivota jakakäytvää joka on kiinteistömme kohdalla ja jonka siivous kuuluuu meille omistajille. Itse olen päättänyt että jos näen koiranpaskattajan joko
A) vien pökäleen postiluukusta sisään tai
B) huudan että unohtui jotain ja kiikutan lapiolla pökäleen käteen.
Eilenkin Taimossa jälkakäytävällä oli 50 cm välein asfaltti läikkillä paskaa. ihan sama jos jotain häiritsee raketin roskat yms. mutta ne ei tule jaloissa kotiin eteisen matolle haisemaan.
Itselläni on muuten ollut 4 koiraa ja voin sanoa että kerätty on kuution verran. Vastuuttomat "p" päät koiranomistajat jotka pilaa koiranomistajien maineen jättämällä kasat siivoamatta aiheuttaa sen että koiranomistajista ei pidetä. Ihan turha vedota toisten roskiin jos ei pysty edes omiaan keräämään pois kun on sen verran luuseri.
Kuules kalle voit syödä ne paskat, Löytäjä saa kato pitää. Jos mun perään huutelet paskoista, niin voit olla varma, että kans tulet ne syömään.
Teillä on turhan pienet huolet elämässä. Tulee olemaan rankka loppuelämä jos paskat pistää pään noin pahasti sekaisin.
Jos ei iso mies niitä osaa kerätä niin kyllä saat ne rinnuksilta kerätä tai omasta postilaatikosta ihan kuten haluat.
Jos minä kerään oman koiran jätökset en todellakaan katso sitä että sinä minun tontilleni koirasi paskatat. Syö sinä huomennakin aamurauhottavasi ja emännän kanssa viagrasi ja opettele korjaamaan paskasi.
Toki voi myös kokeilla sitä että paskotat koirasi paikkaan mistä niitä ei tarvitse kerätä esim. metsään tai pellolle. Koirakin oppii sen helposti mutta usein umpiluu onkin narun toisessa päässä.
Aina kun näitä kakkakeskusteluja lukee voi vain todeta, että kyllä tässä maassa asiat vähän hemmetin hyvin on, kun murheet on tätä kokoluokkaa.
ne oli isot kakat kooltaan =)
Ai niin. Aina mä unohdan ton:)
Noh, laitetaan ny asian kunniaksi vielä linkki;
http://www.youtube.com/watch?v=EybHtRks_Qs
Minäpä söin tänään oikein muhevan ja haisevan läjän! Nam nam!
taisi mennä paskaenergia suoraan aivoihin, kun kirjoittelu on tätä luokkaa.
Ai että, tänään löysin taas aivan portin vierestä oikein ranteen vahvuisen vissiin parikytäsenttisen pökäleen! Varmaan oli joku Tanskandoggi ollut asialla! Laitoin taskuun ja toin kotiin! Nyt se on kirjahyllyssä kunniapaikalla!!