ihminen, joka on saanut syntinsä anteeksi. Jumalan hyvyys vetää vieläkin kaikkia, nurisijoitakin parannukseen. Tulkaa kaikki janoavaiset vetten äärelle. Vielä on armon aika. Vielä on pelastuksen päivä. - - Onko enää huomenna?
Parannus
>>>>Kävin kolme, neljä kertaa luulemassa sanaa samassa huoneessa ja näin, kuinka muut olivat iloisia ja riemussa kiittivät Jeesusta. joka heidät oli verellään lunastanut. Mutta minä tulin aina murheellisemmaksi. Taas joku kerran kysyi minulta, miksi en minäkin iloinnut. En tiennyt sitä hänelle selittää.
”Ettekö ole kuullut korvillasi sanan, että kaikki sinunkin syntisi on sovitettu ja maksettu Jeesuksen viattomassa kuolemassa Golgatan ristinpuulla huudolla: ”Se on täytetty?”
Tästä huomasin mitä minulta puuttui, kun kysymys tuli näin omalle kohdalle .Vastasin että olen kyllä kuullut, mutta en ollut sitä ymmärtänyt. Siihen rakkaat veljet jatkoivat puhettaan kysymyksillä:
”Uskotko sinä meillä olevan sen vallan, jonka Jeesus antoi opetuslapsilleen, antaa synnit anteeksi?”
Ymmärsin asian näin olevan ja vastasin: ”Uskon.” Ja ne Jumalan seurakunnan ihmiset antoivat minulle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä laskien pyhät kätensä minun päälleni. Silloin tunsin sellaisen voiman ja rauhan omassatunnossani, etten sanoa saata. Oikein monta kertaa minä huokasin, iloitsin ja uskoin. Kuinka kauan on hyvä Jumala minua vetänyt ja pitkämielisesti synnyttänyt. – Kiitos! Ja iankaikkinen kunnia Isälle nyt ja aina, amen, halleluja, amen!
Nyt minä olen seuraamassa sitä päätöstä, joka tehtiin Jumalassa Jeesuksen nimeen ja Jumalan valtakunnassa. Onnellinen on se ihminen, joka tässä armovaltakunnassa on saanut syntinsä anteeksi ja myös uskonut sen, että ihminen voi toiselle murheelliselle sanalla avata taivaan ja sulkea helvetin. Onnelliset olette kaikki, jotka tämän uskotte! Onnellinen ja iankaikkisesti onnellinen olen minäkin. Jumala on minulle vielä ilokseni antanut kristityn vaimonkin. >>>>
http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=2802

Vastaukset 4
Vanhimmat
ennenkin. Sasma usko Lutherilla, Lestadiuksella, Raattamaalla, vaikka täällä on toisin yritetty väittää
Yhdessä uskossa saarnasivat he samaa evankeliumia aikojen mennen.
http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=4119
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F07935_5
epäilen että olet saanut harhauttajan valekastajan kasteen. Jumalan Valtakunnallakin on asioihin mielipiteensä.