Varoitus. Seuraava tarina sisältää raakaa väkivaltaa, kidustusta ja pakottamista seksiin. Älä lue, jos ei kiinnosta.
Fabius Cassius Dio kuunteli, kuinka palatsin ovet ryskyivät muurinmurtajan iskuista. Viimeiset porttia puolustaneet legioonalaiset olivat kaatuneet ja Karthagon sotilaat olivat portilla. Dio katseli maljaa, joka oli täynnä myrkytettyä viiniä. Se hänen olisi nyt juotava, koska karthagolaisten käsissä häntä odottaisi vain kidutus ja kuolema. Roomalainen ei alistuisi siihen, vaan ennemmin kuolisi tyynesti oman käden kautta. Mutta Dio ei olisi halunnut kuolla. Ei 17-vuotiaana ylimyksen poikana, jolla olisi voinut olla mukava elämä edessään. Miksi hän olikaan suostunut lähtemään tähän pikkukaupunkiin nimelliseksi kuvernööriksi? Maine ja hyvä lähtökohta poliittiselle uralle vaihtuisikin nyt myrkkymaljaan. Mutta ei, Dio ei halunnut kuolla. Hän kaatoi viinin lattialle ja jäi odottamaan vangitsijoitaan.
Dio marssitettiin kuningatar Sabian eteen tämän hallituspalatsissa eräässä Karhagon lukuisista liittolaiskaupungeista. Hoviväki oli kerääntynyt valtaistuinhuoneeseen katsomaan, mikä olisi tärkeän vangin kohtalo. Poika käveli sotilaiden saattamana ohi uteiliaiden karthagolaisten aatelisten aivan valtaistuimen eteen. Kädet ja jalat kahlittuina, mutta pystypäin. Kuningatar oli juuri niin upean kaunis kuin Dio oli kuullutkin. 25-vuotiaana hän ei ollut vielä kelpuuttanut ainuttakaan prinssipuolisoa, vaikka moni Karthagon ylimyys oli sellaiseksi pyrkinyt. Huhut kertoivat, että hän tyydytti poikeukselliset himonsa orjillaan, joiden kohtalosta oli viisaampi vaieta. Sellaisen naisen armoilla Dio nyt oli. Hän oli kuitenkin päättänyt olla nöyristelemättä, ehkä Sabia tapattaisi hänet, mutta itsensä nöyryyttäminen ei pelastaisi häntä yhtään sen varmemmin kuin rohkeuskaan.
- Polvillesi roomalaissika. Saat nuolla kengänpohjani puhtaiksi, Sabia määräsi heti ensimmäiseksi.
- En. Se ei ole patriisin arvon mukaista, Dio vastasi varoen kuitenkin esittämästä mitään vaatimuksia vapauttamisesta saati uhkauksia.
Sabia vain hymyili ja antoi kädellään merkin. Sotilaat tarttuivat Dioon ja repivät häneltä tunikan yltä. Sen jälkeen oli lannevaatteen vuoro ja pian Dio olikin alastomana vangitsijoidensa edessä. Sotilaat potkaisivat häneltä jalat alta ja tönäisivät häntä niin, että hän kaatui naamalleen kivilattialle.
- Nuole, Sabia käski.
- En, en, Dio huohotti järkyttyneenä mutta yhä päättäväisenä.
Sabia antoi taas merkin. Sotilaat tarttuivat Dioon uudestaan ja pakottivat hänet kontalleen. Sitten yksi heistä työnsi keihäänsä varren raa'asti Dion peräsuoleen. Poika parkaisi tuskasta. Keihäänvarsi tunkeutui yhä syvemmälle.
- Nuole, minä sanoin!
- En ikinä, en tämän jälkeen ainakaan, Dio huusi raivoissaan nöyryytyksestä.
- Viekää hänet valmisteltavaksi, kyllä poika pian taipuu, Sabia käski.
Fabius Cassius Dio kuunteli, kuinka palatsin ovet ryskyivät muurinmurtajan iskuista. Viimeiset porttia puolustaneet legioonalaiset olivat kaatuneet ja Karthagon sotilaat olivat portilla. Dio katseli maljaa, joka oli täynnä myrkytettyä viiniä. Se hänen olisi nyt juotava, koska karthagolaisten käsissä häntä odottaisi vain kidutus ja kuolema. Roomalainen ei alistuisi siihen, vaan ennemmin kuolisi tyynesti oman käden kautta. Mutta Dio ei olisi halunnut kuolla. Ei 17-vuotiaana ylimyksen poikana, jolla olisi voinut olla mukava elämä edessään. Miksi hän olikaan suostunut lähtemään tähän pikkukaupunkiin nimelliseksi kuvernööriksi? Maine ja hyvä lähtökohta poliittiselle uralle vaihtuisikin nyt myrkkymaljaan. Mutta ei, Dio ei halunnut kuolla. Hän kaatoi viinin lattialle ja jäi odottamaan vangitsijoitaan.
Dio marssitettiin kuningatar Sabian eteen tämän hallituspalatsissa eräässä Karhagon lukuisista liittolaiskaupungeista. Hoviväki oli kerääntynyt valtaistuinhuoneeseen katsomaan, mikä olisi tärkeän vangin kohtalo. Poika käveli sotilaiden saattamana ohi uteiliaiden karthagolaisten aatelisten aivan valtaistuimen eteen. Kädet ja jalat kahlittuina, mutta pystypäin. Kuningatar oli juuri niin upean kaunis kuin Dio oli kuullutkin. 25-vuotiaana hän ei ollut vielä kelpuuttanut ainuttakaan prinssipuolisoa, vaikka moni Karthagon ylimyys oli sellaiseksi pyrkinyt. Huhut kertoivat, että hän tyydytti poikeukselliset himonsa orjillaan, joiden kohtalosta oli viisaampi vaieta. Sellaisen naisen armoilla Dio nyt oli. Hän oli kuitenkin päättänyt olla nöyristelemättä, ehkä Sabia tapattaisi hänet, mutta itsensä nöyryyttäminen ei pelastaisi häntä yhtään sen varmemmin kuin rohkeuskaan.
- Polvillesi roomalaissika. Saat nuolla kengänpohjani puhtaiksi, Sabia määräsi heti ensimmäiseksi.
- En. Se ei ole patriisin arvon mukaista, Dio vastasi varoen kuitenkin esittämästä mitään vaatimuksia vapauttamisesta saati uhkauksia.
Sabia vain hymyili ja antoi kädellään merkin. Sotilaat tarttuivat Dioon ja repivät häneltä tunikan yltä. Sen jälkeen oli lannevaatteen vuoro ja pian Dio olikin alastomana vangitsijoidensa edessä. Sotilaat potkaisivat häneltä jalat alta ja tönäisivät häntä niin, että hän kaatui naamalleen kivilattialle.
- Nuole, Sabia käski.
- En, en, Dio huohotti järkyttyneenä mutta yhä päättäväisenä.
Sabia antoi taas merkin. Sotilaat tarttuivat Dioon uudestaan ja pakottivat hänet kontalleen. Sitten yksi heistä työnsi keihäänsä varren raa'asti Dion peräsuoleen. Poika parkaisi tuskasta. Keihäänvarsi tunkeutui yhä syvemmälle.
- Nuole, minä sanoin!
- En ikinä, en tämän jälkeen ainakaan, Dio huusi raivoissaan nöyryytyksestä.
- Viekää hänet valmisteltavaksi, kyllä poika pian taipuu, Sabia käski.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Dio odotti tyrmässä kidutuksen alkua. Edessä olisi pitkä kärsimys, teki hän mitä hyvänsä. Hän voisi tietysti suostua nuolemaan kuningattaren kenkiä, mutta tämä keksisi joka tapauksessa hänelle lisäpiinaa. Olisi vain alistuttava. Dio siis odotti. Kahlittuna. Poika seisoi kädet ylhäällä kiinnitettyinä katosta roikkuviin ketjuihin. Jalat oli puolestaan kahlittu lattiaan niin, että hän oli täysin puolustuskyvytön. Tyrmässä oli täydellisen pimeää ja alaston poika värisi vilusta.
Tyrmän ovi avautui ja sisään astui Dion ikäinen tyttö lyhty kädessään. Hämmästyksekseen Dio tunsi tytön.
- Livia, Dio sanoi hämmästyneenä.
- Niin, minäpä hyvinkin, entinen orjattaresi. Kumma kun muistat nimen, vaikket muuten niin paljon minua arvostanutkaan.
- Mitä? Sinähän olit suosikkiorjiani, Dio sanoi hämmästyneenä ja jatkoi: - En ole koskaan kohdellut sinua huonosti.
- Vai et. Mietihän montako kertaa olet raiskannut minut? Oletko pitänyt kirjaa?
Dio nielaisi. Totta kai hän oli vaatinut kauniin orjattaren vuoteeseensa. Ei orjilta kysytty. Hänelle ei ollut tullut edes mieleen, että asiassa olisi jotain erikoista.
- Minä olen. Seitsemänkymmentäkolme kertaa, Livia sanoi. - Ja nyt sinä maksat siitä. Se olin minä, joka päästi karthagolaiset muurin yli. Elän rikkaana loppuikäni, mutta tärkeintä on, että saan osallistua sinun rankaisemiseesi, tyttö sanoi ja tuli aivan avuttomaksi kahlitun Dion viereen.
- Sinä olit pelkkä orja ja olet loppuikäsi, Dio sihahti vihaisena. Hän ei aikonut nöyristellä kuningattaren edessä eikä ainakaan tämän orjatytön.
Livia tarttui kädellään Dion kiveksiin. Poika säikähti, muttei puhunut mitään. Sitten tyttö puristi. Puristi ja väänsi kovaa. Dion vartalo tempoili kivusta. Hän koetti turhaan riuhtoa kahleitaan, mutta puristi huulensa yhteen eikä päästänyt ääntäkään. Lopulta tyttö hellitti.
- Se oli alkua. Täällä on toinenkin, jolla on kaunoja sinua kohtaan. Toinen, jota sinä kutsuisit rikoskumppanikseni. Tule Marcus, Livia huusi tyrmän ovelle.
Marcus astui sisään. Myös hän oli Dion entisiä orjia. Poika ja ehkä vuotta Dioa nuorempi. Liviaa Dio ei ollut halunnut kiusata, mutta Marcuksen alistaminen oli ollut hänen huvejaan, se hänen täytyi myöntää. Hän oli juoksuttanut poikaa paljain jaloin hevosvaljakon perään sidottuna, piiskannut tätä, pakottanut seisomaan tunteja auringossa ja paljon muuta, mitä nuori ylimys vain voi keksiä vallassaan olevalle ihmiselle. Pariin kertaan hän oli pakottanut Marcuksen ottamaan itseltään suihinkin, muttei ollut varsinaisesti innostunut tästä huvista. Ja nyt oli Marcuksen koston hetki koittanut.
Marcuksen kädessä oli nahkapunoksesta tehty raippa. Kahden kyynärän pituinen, taipuisa ja kova. Hän ei vaivautunut edes puhumaan, iski vain. Lyönti osui Dion kylkeen ja vatsaan. Kipu oli äkillinen ja hirvittävä. Dio parkaisi tuskasta ja Marcus jatkoi ruoskintaa. Hän piiskasi raipalla Dion koko alastoman, suojattoman vartalon. Sääret, reidet, käsivarret, kyljet, selän, pakarat, rinnan ja vatsan. Dio kiljui ruoskinnan tuskasta ja kyynelet valuivat hänen silmistään kuumottaville poskille.
Ruoskinnan jälkeen Dio roikkui kahleissa hervottomana henkeään haukkoen. Miten hän voisi kestää tällaista? Mutta armon anominen ei auttaisi mitään, sen hän tiesi. Hänen olisi vain kestettävä.
- Siinä hieman maistiaisia. Seuraavaksi viemmekin sinut oikeaan kidutukseen, Marcus sanoi ja alkoi irrottaa Dion kahleita.
Dio makasi selällään alaston vartalo venytyspenkkiin kahlittuna. Kahleet olivat niin kireällä, ettei hän voinut liikahtaakaan. Hän oli kidutuskammiossa kahdestaan kuningatar Sabian kanssa ja nainen lähestyi häntä. Sabia laski kätensä Dion vatsalle ja teki kevyttä kiertävää liikettä pojan kireillä vatsalihaksilla. Dio pysyi vaiti, puhumisesta ei olisi hyötyä. Sabia koetteli kädellään pojan kiveksiä, puristeli niitä kevyesti ja hieroi sormella terskaa. Dio tunsi kalunsa jäykistyvän hieman ja Sabian kasvoille nousi hymy.
Sabia tarttui piinapenkin kampeen ja alkoi vääntää sitä hitaasti katsellen samalla Dion reaktioita. Venytyspenkin rattaat pyörivät ja kahleet venyttivät pojan alastonta, tuskasta tärisevää vartaloa yhä enemmän ja enemmän. Dio oli kuvitellut venytyspenkin kidutuksen tuntuvan lähinnä hartioissa, mutta hän oli väärässä. Tuska lävisti koko hänen kehonsa.Kahleet painoivat nilkkojen ja ranteiden luita tuskallisesti, hartiat olivat kuin tulessa, vatsalihakset kiristyivät, selkäranka tuntui oikenevan ja hengitys onnistui vain vaivoin keuhkojen painuessa kasaan. Tämä ei ollut enää kipua vaan kokonaisvaltaista kärsimystä. Dio huusi tuskasta minkä särkeviltä keuhkoiltaan kykeni.
Sabia lopetti kiristämisen ja katseli huohottavaa poikaa.
- Ihmistä voi venyttää joskus neljäkin tuumaa ennen kuin kädet repeävät irti tai selkäranka katkeaa. Mitä luulet, kumpi sinulle mahtaa taphatua ensin, hän kysyi kuin puhuisi siitä, onko huomenna pouta.
- Älä enempää, poika pyysi tuskissaan.
- Sinua on nyt venytetty tuuma. Kaltaisesi terve ja vahva nuorukainen kestää kyllä vielä paljon kidutusta ennen kuolemaansa. Mutta ehkä voin olla armollinen, jos miellytät minua tarpeeksi, Sabia kehräsi.
- Mitä haluat?
- Tätä, Sabia sanoi ja tarttui sormillaan Dion penikseen. Hän puristeli sitä kevyesti, veti terskan paljaaksi ja lipaisi sitä kielellään. - Ellet miellytä, minun täytyy jatkaa kidutusta.
Dio koetti häivyttää kidutuksen tuskan mielestään ja keskittyä vain siihen, mitä Sabia teki hänen sukupuolielimilleen. Sabia nuoli penistä, puristeli kevyesti kiveksiä, hiveli kalua sormillaan ja imi. Pian Dio jäykistyi ja Sabia saattoi aloittaa lopullisen rynnäkkönsä. Se ei ollut turhaa ja viimein Dio laukesi kuningattaren suuhun.
- Hienoa poika. Palvelit minua hyvin. Kuten sanoin, en nyt enää kiduta sinua. Oletko kiitollinen armostani, Sabia kysyi piinapenkissä yhä viruvalta Diolta.
- Kyllä kuningatar, olen kiitollinen, Dio vastasi nöyrästi toivoen pääsevänsä irti kidutuslaitteesta.
- Niin, en kuitenkaan puhunut mitään Liviasta ja Marcuksesta. He saavat jatkaa tästä.
Dio sulki silmänsä arvaten, että pahin oli vasta edessä.
- Puoli tuumaa lisää, Livia sanoi.
Marcus väänsi piinapenkin kampea. Väkipyörät kirskuivat hitaasti ja Dion vartalosta kuului rustojen ja nikamien naksahtelua sen venyessä pidemmälle kuin nivelsiteet antoivat myöten. Kaiken ylle kohosi kuitenkin pojan lakkaamaton tuskanhuuto, jonka vain nopeat sisäänhenkäykset katkaisivat.
- Armoa, minä en kestä enää! En kestä enää, Dio valitti Marcuksen viimein lopetettua lisäkiristämisen.
- Olet ansainnut rangaistuksesi ja minä aion kohdistaa sen sinne, millä olet rikkonut minua vastaan, Livia sanoi jäätävällä äänellä.
Dio näki, että tytöllä oli kädessään notkea ratsupiiska. Ei kovinkaan pelottava väline verrattuna kidutuskammiosta löytyviin väkäruoskiin, leikkureihin, puristimiin ja sahalaitaisiin koukkuihin. Mutta miten Livia piiskaa käyttäisi? Tyttö nosti piiskan ja iski sillä terävästi suoraan Dion suojattomiin kiveksiin. Poika kiljaisi kivusta. Livia nosti piiskan ja löi uudestaan. Ja uudestaan. Dio olisi halunnut käpertyä kokoon kivusta, joka iski armotta hänen hoikan ja paljaan pojanvartalonsa arimpiin paikkoihin. Mutta se oli mahdotonta, hänet oli kahlittu venytyspenkkiin ja vartalo oli venytetty äärimmilleen. Dio oli täysin puolustuskyvytön. Hänen oli vain katsottava ja odotettava. Livia nosti piiskan ylös ennen jokaista iskua tehden pojalle täysin selväksi, että hän oli kiduttajansa armoilla. Jokainen isku kirvoitti tuskan huutoja, jotka kaikuivat tyrmän kolkoista kiviseinistä. Kyynelet valuivat Dion silmistä ja hän vikisi armoa, jota ei annettu.
- Lopeta jo, nyt on minun vuoroni, Marcus sanoi.
Livia lopetti pettyneenä Dion kivesten piiskauksen.
- Älkää enää. Minä rukoilen teitä, Dio valitti kiduttajilleen.
Marcus tarttui taas piinapenkin kampeen ja väänsi puoli tuumaa lisää.
- Eiiiiiiii!!!!! Auuuu!!!!! Aaahhh!!! Aaaahhh!!!
Dio oli käynyt hetken tajuttomana ja palasi pimeydestä takaisin kidutuskammion kärsimykseen. Hänen alaston vartalonsa oli yhä kiristettynä piinapenkkiin ja kylmät hikinorot valuivat pitkin vaaleaa, paljasta ihoa. Dio käänsi hieman päätään ja näki Marcuksen kuin usvan läpi. Pojalla oli kädessään rauta. Rauta oli kuumennettu tulisijassa punahehkuiseksi ja ohut savukiehkura nousi siitä. Ilmeisesti siihen oli tarttunut jonkun aiemman uhrin palanutta ihoa. Dio oli oksentaa kauhusta. - Eiiiiii!!!!!!
Mutta mikään ei auttanut. Marcus toi raudan lähemmäs, kohti Dion suojattomia nivusia.
- Armoa, älä tee tuota, minä pyydän! Dio aneli ja koetti samalla riuhtoa kahleitaan. Se oli turhaa - tietenkin.
Marcus painoi armotta hehkuvan raudan vasten Dion paljasta ihoa. Alavatsassa, vähän nivusten yläpuolella. Rauta sihahti polttaessaan ihoa ja lihaa. Dio huusi. Huusi loputtomasti, kunnes vaipui taas tajuttomuuden pimeyteen.
Tajuttomuuden läpi Dio kuuli vielä puhetta.
- Eiköhän tämä riitä ensimmäiseltä päivältä. Viedään se odottamaan jatkoa, meillä on vielä paljon aikaa huvitella.
Sitten Dio vaipui uudestaan pimeyteen.
On se jännä. Kyllä väkivalta, kidutus ja raiskaaminen sallitaan, mutta annas olla kun joku esimerkiksi mainitseekin jonkinlaisen sukulaisen, niin kyllä viesti lähtee. Jännää tämä suomalainen kaksinaismoralismi.
Mutta ei se mitään, ilmoitetaan nämäkin laittomuudet poistettavaksi. Väkivalta, kiduttaminen ja raiskaaminen ovat kaikki asiattomia ja sairaita laittomuuksia. Eikä asia muuksi muutu vaikka puhuttaisiinkin pelkistä fantasioista tai vedottaisiin sananvapauteen.
Tällä palstalla alkoi nyt uusi aika - poliittisen korrektiuden aika.
palstalta!!!