Tervehdys ! : )
Narsismi on tänään tälläinen muotisana joten hyvä aika ottaa tämä esille.
Olen 14 vee. kun olin 3 - 9 vee, äitini oli hyvin epävakaa tunteiltaan. Hän joko oli mitä ihanin superäiti, joka ylisti minua ja piti huolta, tai oli vihaisen näköinen stressipommi, joka on jopa sanonut, ettei rakasta minua. Siinä tilanteessa minulla oli varmaan muodostunut narsismi. OLin epäreilu harvoille kavereilleni, rajaton, elin mielikuvitusmaailmassa, ajattelin vain itseäni ja olin ahne. Halusin vanhempieni ostavan sitä ja tätä. Minun ja maailman välillä oli muuri. Pienen lapsen tyhmä mieli, itsekeskeisyys ja jatkuva videopelien pelaaminen ei antanut minun kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Kokemukset kuitenkin kasvattivat minua. Vaikka olin jopa koulukiusattu ja halveksittu koko koulun ajan kaiken kukkuraksi, minulla oli jotenkin kuitenkin kyky oppia virheistäni ja tutkia itseäni. Kun kasvoin, äitikin tajusi, millainen hän oli ollut minua kohtaan. Minun on täytynyt 3 vuotta siitä eteenpäin kasvaa tosimaailmaan ja herätä itseeni, muihin ja elämään. Ensin meni maaginen ajattelu, mikä avarsi mieltäni. Sitten meni rajattomuus ja lopultai itsekeskeisyys. Tämä saattaa kuulostaa haaveilulta ja haihattelulta, mutta itse koen näin.
Minusta tämä on esimerrki, miten pieni lapsi, jossa kehittyy narsisti, voi parantua, jos ilmapiiri kotona ja elämäkin paranee. Opiskelen nykyään sisäoppilaitoksessakin ja sekin on opettanu minua paljon. Minulla on paljon ystäviä, hyvä itsetunto, ulkonäkö, lahjoja, hyvä tulevaisuus edessä...ja kun on vielä ihana kesä tulossa, se saa elämän kukoistamaan. Olen joutunut kehittymään paljon, mutta selviydyin siitä. Jos joku vanhempi lukee tämän, olkaa kilttejä ja esitelkää lapsille maailman rajattomia mahdollisuuksia, elämän mielekkyyttä ja ennen kaikkea antakaa heille hyvä itsetunto. Ette halua, että lapsenne joutuu kokemaan saman kuin minä ja eikä ehkä jopa parane. Halusin vain kertoa kokemukseni ja toivon, että tämä antaa uusia näkökulmia narsuista.
Tämä saattaa kuulostaa hyvinkin suurennellulta, maagiselta ja dramaattiselta, mutta vain siksi, että minä saan sen kuulostamaan siltä, mutta kaikki on totta. Minä, äiti ja opettajat tehtiin töitä eteeni ja se onnistui. Olin silloin ikävä lapsi, nyt olen hyvä nuori.
Narsismi on tänään tälläinen muotisana joten hyvä aika ottaa tämä esille.
Olen 14 vee. kun olin 3 - 9 vee, äitini oli hyvin epävakaa tunteiltaan. Hän joko oli mitä ihanin superäiti, joka ylisti minua ja piti huolta, tai oli vihaisen näköinen stressipommi, joka on jopa sanonut, ettei rakasta minua. Siinä tilanteessa minulla oli varmaan muodostunut narsismi. OLin epäreilu harvoille kavereilleni, rajaton, elin mielikuvitusmaailmassa, ajattelin vain itseäni ja olin ahne. Halusin vanhempieni ostavan sitä ja tätä. Minun ja maailman välillä oli muuri. Pienen lapsen tyhmä mieli, itsekeskeisyys ja jatkuva videopelien pelaaminen ei antanut minun kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Kokemukset kuitenkin kasvattivat minua. Vaikka olin jopa koulukiusattu ja halveksittu koko koulun ajan kaiken kukkuraksi, minulla oli jotenkin kuitenkin kyky oppia virheistäni ja tutkia itseäni. Kun kasvoin, äitikin tajusi, millainen hän oli ollut minua kohtaan. Minun on täytynyt 3 vuotta siitä eteenpäin kasvaa tosimaailmaan ja herätä itseeni, muihin ja elämään. Ensin meni maaginen ajattelu, mikä avarsi mieltäni. Sitten meni rajattomuus ja lopultai itsekeskeisyys. Tämä saattaa kuulostaa haaveilulta ja haihattelulta, mutta itse koen näin.
Minusta tämä on esimerrki, miten pieni lapsi, jossa kehittyy narsisti, voi parantua, jos ilmapiiri kotona ja elämäkin paranee. Opiskelen nykyään sisäoppilaitoksessakin ja sekin on opettanu minua paljon. Minulla on paljon ystäviä, hyvä itsetunto, ulkonäkö, lahjoja, hyvä tulevaisuus edessä...ja kun on vielä ihana kesä tulossa, se saa elämän kukoistamaan. Olen joutunut kehittymään paljon, mutta selviydyin siitä. Jos joku vanhempi lukee tämän, olkaa kilttejä ja esitelkää lapsille maailman rajattomia mahdollisuuksia, elämän mielekkyyttä ja ennen kaikkea antakaa heille hyvä itsetunto. Ette halua, että lapsenne joutuu kokemaan saman kuin minä ja eikä ehkä jopa parane. Halusin vain kertoa kokemukseni ja toivon, että tämä antaa uusia näkökulmia narsuista.
Tämä saattaa kuulostaa hyvinkin suurennellulta, maagiselta ja dramaattiselta, mutta vain siksi, että minä saan sen kuulostamaan siltä, mutta kaikki on totta. Minä, äiti ja opettajat tehtiin töitä eteeni ja se onnistui. Olin silloin ikävä lapsi, nyt olen hyvä nuori.
Vastaukset 31
Vanhimmat
En usko, että sinulla olisi ollut narsistinen persoonallisuushäiriö vaan että olet reagoinut omiin lapsuuden kokemuksiisi jopa narsistisillakin piirteillä. Jos on todella narsistinen persoonallisuushäiriö niin ei pysty noin paljoa kehittymään ihmisenä ja muuttumaan. Uskoisin niin.
Narsismi kehittyy varhaislapsuudessa huonojen kokemusten myötä. Vuielä siinä vaiheessa tilanteeseen voi vaikuttaa paljonkin, kun lapsen mieli on vielä johdateltavissa. Ei tämä mikään ihme parantuminen ole. En sitä siksi kutsunutkaan. Tämä tapahtuu monella lapsella, jolal on samantapaisia kokemuksia. Kasvaessaan tajuaa, että ei voi olla näin itsekeskeinen, eikä ilkkua tai lyödä toista. Tämän kehityksen aikana vain sopii toivoa, että jää hyvä itsetunto
Narsistinen persoonallisuushäiriö alkaa ilmetä kunnolla vasta varhaisessa nuoruusiässä, joten tuossa sun iässä ne piirteet alkaisivat vasta näkyä...Ehkä tuo sun "ihmeparantuminen" onkin sairastumisen alkua? Jos näin on niin, Onneksi olkoon!
"Pienen lapsen tyhmä mieli, itsekeskeisyys ja jatkuva videopelien pelaaminen ei antanut minun kehittyä ja kasvaa ihmisenä."
Tämä lause, pisti epäilemään olisiko kyseessä provo. :)
No mitäs provoa tässä on ?
Hyvin mahdollistahan se on, että tämä on vasta narsismin alku, mutta aika sen näyttää. Nyt vain nautin elämästä, kun siihen pystyn : ) Mutta mitä epäilyyn tulee, kerron vain omat kokemukseni. Minähän se olen nämä asiat kokenut, ette te. Tätä asiaa on vain vaikea selittää tekstillä
Olen minäkin ollut neljätoistavuotias...Niin narsistinen ikä.
Okei, en tiedä mitä sillouin 14 vuotiaana teit. Ehkä rikoit lakia pahasti, satutit ystävääsi tai jotain. En tiedä, mutta en itse tekisi kumpaakaan noista. Mutta ihmisiä on erilaisia. Saatan olla ikäisekseni hyvinkin fiksu tai sitten täysi pönttö, kuten sanoit, en sitä vielä voi tietää. Välttämättä en koskaan. Mutta minulla on rakastava äiti ja isä, ystäviä, hyvä koulutus, ulkonäkö ja kesäkin tulossa. En pidä itsestään selvyyksinä, vaan vaalin niitä. Jos tosiaan olisi narsismi kehittymässä, tai jotain, olisiko minulla oikeita ystäviä ? Narsismihan ei pysty sellaisiin ystävyyssuhteisiin. Mutta aika näyttää jos näyttää.
"Jos tosiaan olisi narsismi kehittymässä, tai jotain, olisiko minulla oikeita ystäviä ? "
Tuskinpa.
"Okei, en tiedä mitä sillouin 14 vuotiaana teit. Ehkä rikoit lakia pahasti, satutit ystävääsi tai jotain. En tiedä, mutta en itse tekisi kumpaakaan noista."
Good for you! Mutta ihmisillä on erilaiset lähtökohdat...Kaikilla meillä. Eikä kannata koskaan sanoa "ei koskaan." Sillä ikinä ei voi tietää miten nurkkaan ihminen ajetaan. Epätoivoisena tekee epätoivoisia tekoja. Ihan jokainen. :)
On/oli minullakin laaja kaveriporukka, varsinkin ennen,( sellaisessa n.30:nen ihmisen porukassa aina juhlittiin ) nykyäänkin ystäviä on vieläkin ihan kiitettävästi, mutta kun ikää tulee lisää, ja ihmiset muuttaa sun muuta, ei olla enää ihan niin tiiviisti yhteyksissä kaikkien kanssa.
Eli minun mielestäni narsistisuus ei sulje pois ystävien mahdollisuutta, monesti päinvastoin. Narsistillahan on paljon ystäviä, koska hän on monien mielestä niin ihana ihminen. :)
Mutta myönnetään, että itse omistan myös niitä vihamiehiä...
"Narsismihan" Tarkoitat kai narsisti...Kannattaisi ainakin opetella kirjoittamaan sanat oikein, ennenkuin niitä käytät. :)
Saanko kysyä, miten neljätoistavuotiaalla voi olla "hyvä koulutus??" :D
Tarkoitat kai hyvää keskiarvoa...tai sitten vain puhuit itsesi pussiin ja pahasti!
Itsekin pääsisin omilla arvosanoillani, vaikka yliopistoon, mutta aina ei elämä mene niinkuin haluaisi.
Naiivius paistaa ainakin tekstistäsi, mutta eiköhän sekin ajan kanssa karise..."Siperia opettaa!" :D
Onhan minullakin niitä vihamiehiä, mutta se johtuu siitä, että he pitävät ulkonäköäni homona, pitävät minua muutenkin erikoisena, ovat kateellisia, ei muuten vain kemiat kohtaa tai sitten olen kenties loukannut toista ( ja hankin anteeksipyynnön kaikin keinoin ja yrittää hyvittää sen. Tämä tosiaan sattui vain kerran )
Jos nyt parilla sanalla on väliä.
Ei naiivius ole välttämättä paha asia. Tiedän olevani naiivi ja lapsekas, mutta se ei ole tuonut ongelmia, vaan päinvastoin, ystäväni ehkä pitävät minussa juuri siitä.
Se riippuu tilanteesta, miten ihminen jossakin tilanteessa toimii. Jos pitäisi valita joko vanhempieni, tai minun välillä ? Tai jos minulla olisi lapsi ja joko hän tai minä kuolisin ? Tai paras ystäväni tai minä kuolisin ? Mieluummin minä noissa kaikissa ( naiivius paistaa : D )
Kateelliset...Tuttua, tuttua. Niitähän riittää!
Mutta taidetaan puhua vihamiehistä vähän eri mittakaavassa. Mun vihamiehet välillä yrittävät tehdä kaikkensa, päästääkseen mut päiviltä. Ei tule onnistumaan. :)
On melkein pakko nukkua pesäpallomaila sängyn vieressä...
No mutta ole iloinen jos asiat ovat noin hyvin kuosissa, sinuna unohtaisin koko narsismin ja alkaisin elää...
Sillä, että olisi valmis kuolemaan jonkun puolesta ei ole mitään tekemistä naiiviuden kanssa, vai onko..? Ei minusta. Jos joku käy jonkun mun läheisen kimppuun, niin tottakai itsekin menisin väliin ja olen niin tehnytkin, useastikin...
Tarkoitin naiiviuudella noita aikaisempia juttuja mistä kerroit...Tosin sun puheet menee niin kummallisesti ristiin ja rastiin, joten enpä tiedä mitä haet tällä aloituksellasi takaa?
Tuo aloitushan suorastaan huutaa:" hei! Olen neljätoista-vuotias ja luulen naiivisti olevani niin älykäs, että osaan neuvoa aikuisia ihmisiä ymmärtämään enemmän narsismista ja elämästä yleensä, vaikka en tosiasiassa edes tiedä mikä ero on narsismilla ja narsistilla, puhumattakaan siitä, että olen yhä lapsi..."
Ei ollut v*****lua mutta mikä oli pointti?
kertoa vain omasta kokemuksestani ? Minusta tuo on ihan hyvä esimerkki, miten lapsi kokee ikävät kokemukset ja miten selviää niistä. Mutta en minä odottanutkaan vakuuttavani ketään. Jotkut ostaa, jotkut ei. Sinä koet sen tuolla tavalla, joku jollain muulla tavalla. Tästähän tässä on kyse, jakaa mielipiteitä/kokemuksia ja saada palautetta. Tarvitaanko välttämättä mitään pointtia ?
Pointti on aitous. Muuten on väärällä tiellä!
Miten sen ottaa. Jos tarvitsette pointin, keksikää se itse kirjoituksesta. Mikä opetus,esimerkki tai mielipide sieltä heijastuu ? En minä mitään pointtia tarvinnut kokemuksiani kirjoittaessa. Jos ei aloitus kelpaa, voi siirtyä toiselle palstalle. Mutta en jaksa nyt täällä koneella kykkiä joten lähden nyt tältä palstalta ja tuskin tänne palaan. Uuden aiheen saatan luoda tos piakkoin. Ei välttämättä kokemuksesta tai narsismista. Se on adios ! : )
Löysin jo pointin! Se on pätemisentarve. :D
Arvelen että osuit oikeaan 'joku'.
Ei tässä hommassa ole järkeä jos ei ole rehellinen itselleen ja kanssakulkijoille.. :'(
Kuullostat tavalliselta nuorelta, lapsuusikään ja nuoruuteen kuuluu itsekeskeisyys yms. Mielestäni helpoin kysymys, jos haluaa määrittää onko itsellä joku persoonallisuushäiriö, on kysymys, olenko patologinen valehtelija. Psykiatria ei tunne patologista valehtelua muuten kuin tiettyjen persoonallisuushäiriöiden oireena.
Mille persoonallisuushäiriölle on tyypillistä saada "itkupotkuraivareita"...Sellaisia mitä normaalisti pikkulapsella esiintyy...Tuli vaan mieleen... :P
Se on jokin emotionaalisista häiriöistä. Olisiki huomionhakuinen ?
Aspergerit ja autistit toimivat noin lapsuudessaan, ei tietääkseni kuulu mihinkään persoonallisuushäiriöön. Mutta kai kaikki lapset voi sellaisenkin saada.
Sarjamurhaajat lapsuudessaan sytyttävät tulipaloja, kiduttavat eläimiä ja yökastelevat.
Hmm...Jos puhutaan ihan aikuisesta ihmisestä.
Tunnen vain tällaisen tapauksen, jolla tällainen käytös korostuu erityisesti, ja on sellainen ollut ihan lapsesta aikuiseen. Kauheita itkuraivarikohtauksia, ja tavarat lentelee...Ja nyrkistä saattaa tulla jos erehtyy väliin menemään. En usko että asperger, sillä melkoinen patologinen valehtelija kyseessä. :)
Huomionhakuista en ole ennen ajatellutkaan...
Sopisi siltä osin, että on kauhea materialisti, ja on tärkeää esittää vaatteilla, tavaroilla, autoilla sun muilla...Ja keksimällä jotain ihme juttuja, joilla ei ole mitään todenperäistä pohjaa.
Kuullostaa naapuriltani:D
Kuvaus sopii tuntemaani rajatilapersoonallisuushäiriöiseen, mutta tietoni, eivät riitä esim. persoonallisuushäiriöisten lasten käyttäytymiseen...aspergerilapsista olen tehnyt tutkimuspaperin.
Hmm...Paljon narsistisia piirteitä kyllä tällä on, mutta ihan täysnarskun en usko olevan kyseessä...Vaikka niin joskus luulin...Käyttäytyminen on kyllä täysin arvaamatonta ja äkkipikaista. Äärimmäisen impulssiivinen, mutta toisaalta melkoinen pelkuri. :D
No, eiköhän se joku kaunis päivä valkene millainen häiriö on kyseessä...Tiedoistaisi paremmin itsekin sitten missä kohtaa on toiminut kyseisen henkilön kanssa väärin.
Halu tietää missä olet toiminut väärin, todistaa ettet ole narsku ;-)
...Entistä hullumpana todennäköisesti. :)
*viheltelee innoissaan*
hih hih. :D
Kai se on mun jatkuva silmiin tuijottaminen, joka ihmisiä hermostuttaa... 8)
en tiedä...
Ota iisisti vaan :)
Sen hermoilu ei oo sun ongelma. Voisit sanoa sille että on yx ex joka harhailee hanko - utsjoki välillä ovelta ovelle kysymässä onko joku kotona? Ja taas meille selli paukkuis, hih hih ;-)
Tarkemmin ajatellen se on tod näk. proffa, hih hih.. :)
Voisit peuhata sen laatikon kun se käy jossain, ja pölliä..hmm..siis ottaa haltuun sen sienet?
Ihan sen omaksi parhaaksi.. ;-)
Sehän pitäis mua ihan pöpinä, kun alkaisin yxistä existä ja proffista höpöttelemään... :D
Sienistä puhumattakaan...
Hih hih hih :)
Pöpiys on kuule kova sana. Ihminen voi saada silloin kun itsekin avautuu.
Palstallakin kukoistaa välillä pöpiys, ja nauru on parasta terapiaa joskus eli aina.
Se lämpöpatterille puhujakin kiitteli meitä ;-)