Tyttäreni kävi läpi vuosikausia jatkuvan masennuksen joka johtui koulukiusaamisesta. Tilanteen vakavuus paljastui kotona vasta kun löytyi pahat viillot käsivarsista. Siitä alkoi puolitoista vuotta kestäntyt sairaalakierre ryyditettynä muutamalla itsemurhayrityksellä. Sairaalavaihe oli todella raskas ja söi koko perhettä. Alkuun mentiin takapakkia satasella ja jokaista onnistumista kohti tuli vähintään kaksi epäonnistumista. Lapsi kävi kaikki tunneskaalat läpi vanhempien vihaamisesta itsensä vihaamiseen saakka. Juostiin viikottain erilaisissa palavereissa ja itkettiin pakettikaupalla nessuja märäksi.Nyt on tilanne sikäli rauhoittunut että tyttö on päässyt uuteen kouluun, lääkitys ja terapia ovat alkaneet vaikuttaa ja lapsi alkaa olemaan taas ns. "oma itsensä". Vieläkin kuljen kuitenkin varpaisillani, koska niin monta kertaa on löytänyt itsensä vatsaltaan jos on alkanut luottaa tilanteeseen.
Ongelma on se että kaiken ruon ryöpytyksen aikana välit tärkeimpiin sukulaisiin meni. Heiltä ei löytynyt ymmärrystä tilanteeseen ja neuvot olivat luokkaa "lapsi kannattaa varmaan antaa huostaa". Syytä he hakivat enemmän koko ajan lapsesta itsestään kuin ulkopuolisesta tilanteesta. Sikäli ymmärrettävää ettei lapsi aluksi pystynyt itse mitenkään kertomaan miksi hänellä oli paha olo. Olisin kaivannut silloin jopa ylipositiivista kannustusta (jota onneksi sain muutamalta ihmiseltä) kuin lääkärimäisiä analyyseja johon heillä ei kuitenkaan ollut mitään koulutusta. Mutta siitä selvittiin! Olemme yhdessä perheenä, tosin ihan riekaleina. Oma jaksaminen vaan alkaa olla lopussa. Tuo aika söi kaikki voimat ja ehkä tuon sukulaisten neuvojen myötäkin en uskalla kertoa olostani. Niillekin jotka jaksoivat meidän kanssamme on vaikea kertoa tästä tilanteesta koska kaikki ovat nyt vain onnellisia tilanteen lauettua. Olen huomannut erakoituneeni ja kaikki voimat menevät vaan tämän ulkokuoren säilyttämiseen. Työstä on tullut henkireikä johon pakenen jopa viikonloppuisin.
Ongelma on se että kaiken ruon ryöpytyksen aikana välit tärkeimpiin sukulaisiin meni. Heiltä ei löytynyt ymmärrystä tilanteeseen ja neuvot olivat luokkaa "lapsi kannattaa varmaan antaa huostaa". Syytä he hakivat enemmän koko ajan lapsesta itsestään kuin ulkopuolisesta tilanteesta. Sikäli ymmärrettävää ettei lapsi aluksi pystynyt itse mitenkään kertomaan miksi hänellä oli paha olo. Olisin kaivannut silloin jopa ylipositiivista kannustusta (jota onneksi sain muutamalta ihmiseltä) kuin lääkärimäisiä analyyseja johon heillä ei kuitenkaan ollut mitään koulutusta. Mutta siitä selvittiin! Olemme yhdessä perheenä, tosin ihan riekaleina. Oma jaksaminen vaan alkaa olla lopussa. Tuo aika söi kaikki voimat ja ehkä tuon sukulaisten neuvojen myötäkin en uskalla kertoa olostani. Niillekin jotka jaksoivat meidän kanssamme on vaikea kertoa tästä tilanteesta koska kaikki ovat nyt vain onnellisia tilanteen lauettua. Olen huomannut erakoituneeni ja kaikki voimat menevät vaan tämän ulkokuoren säilyttämiseen. Työstä on tullut henkireikä johon pakenen jopa viikonloppuisin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletko itse päässyt johonkin tukiryhmään?
Onko puoliso/isä kuvioissa? Oletteko keskustelleet asiasta?
Ehkä kannattaisi mennä vaikka Omaset mielenterveytyön tukena omasiryhmään purkamaan asioita.
Ohessa nettisivu
http://www.omaisten.org/
minun siskoni on aina ollut masentunut, äiti on lellinyt minua enemmän pienenä mutta nyt minä saan kaikki syyt niskoilleni. Aina saan kuulla siskoltani, että voi kun mun sisko on niin paljon nätimpi ja parempi kuin minä ja blaa blaa blaa. Hän kerää kaikki sympatiat ja kannustukset äidiltä, poikaystävältään ja kavereiltaan itselleen. Itsekin jaksoin aikani yrittää olla positiivinen, mutta nyt on tullut seinä vastaan. Olen perusluonteeltani iloinen ja mukava, mutta nyt olen alkanut masentumaan, sillä kaikki on ikään kuin minun syytä. Minä en saa koskaan olla masentunut tai pahalla tuulella, surulinen. Viimeksi tuli riita ja äiti haukkui minua vaikka sisko meni ja teki vittumaisen tempun minulle. Eli oikeastihan kukaan ei välitä minusta vittuakaan. Olen vissiin sitten se kiva barbinukke. Seuraavaksi vedän napit naamaan niin pääsee kaikki tästäkin riesasta eroon!!!!!!!!!!! Meidän äiti on loppujenlopuksi kieroutunut hullu. Jääköön yksin kun sitä haluaa.