On löytynyt ihmislaatu, joka ei koskaan tee virheitä, eikä itse ole ikinä syyllinen mihinkään. Kuulostaako tutulta?
Varmasti.
Tälläinen on "narsistin uhri".
Varmasti.
Tälläinen on "narsistin uhri".
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Niin se on. Tuska teki mutkin sokeaksi ensin. Näin toisen aiheuttaman pahan, sitten ajan kuluessa aloin nähdä myös aiheuttamani pahan. Ja molempien hyvätkin puolet tietysti :)
Yksin ihminen ei ole uhri eikä narsitsi.
Siinä mielessä kuulostaa tutulta, viime aikoina paljon tätä palstaa lukeneena, että noinhan narsistit helposti väittävät.
Ongelma on se, että narsistien uhrit kokevat narsistinkin tekemät virheet omiksi virheikseen ja syyttävät itseään narsistilta saamastaan huonosta kohtelusta. Ja narsistit tekevät kaikkensa, että saisivat uhrit uskomaan että uhrit ovat kaikkeen itse syyllisiä. Tässä lienee yksi tärkeä syy, miksi uhrit jatkavat kiduttavaa suhdetta liian kauan, syy ei ole siinä, että uhrit tietoisesti haluaisivat olla uhreja ja olisivat tietoisesti VALINNEET kumppanikseen narsistin, joka piinaa loputtomasti vaan juuri se, että uhrit syyllistävät itsensä ja hakevat liian kauan vikaa itsestään, jos suhde ei toimi.
Koska narsistit eivät yhtään kestä häpeää omista pahoista teoistaan (eivätkä myönnä niitä) niin he ikään kuin siirtävät sen häpeän uhriinsa.
"Ongelma on se, että narsistien uhrit kokevat narsistinkin tekemät virheet omiksi virheikseen ja syyttävät itseään narsistilta saamastaan huonosta kohtelusta."
Tämä ei tällä palstalla kyllä näy ollenkaan.
"Koska narsistit eivät yhtään kestä häpeää omista pahoista teoistaan (eivätkä myönnä niitä) niin he ikään kuin siirtävät sen häpeän uhriinsa."
Samalla tavalla toimii uhri.
Kyllä mä häpesin itseäni kun tajusin menneeni koukkuun, ja häpeän vieläkin jossain määrin. Minuun siirrettiin vuosia exän toimestä hänen häpeäänsä, ja lisäksi häpesin itseäni. Tiukka paikka, onnittelen itseäni, että selvisin hengissä kaiken sen kuorman alla.
Kannan oma syyni meistä. Minulla on taustalla tekijöitä, joiden takia valitsin exäni, siltä osin syy on minun. Lisäksi ristiriitatilanteissa osa syy on minussa. Hän ei kantanut omaa osaansa, vaan laittoi senkin minun kannettavakseni. Kannoin kahden ihmisen syyllisyyden taakkaa. Ihme, että selvisin hengissä.
Hetkinä jolloin taakkoja on ollut liian raskas kantaa, olen siirtänyt niitä sinne mihin ne kuuluvat. Tämä on ollut hankalaa, koska on pitänyt eritellä mikä kuuluu kenellekin. Omaa osuuttani en ole siirtänyt pois, ja tämä on useita muita uhreja ihmetyttänyt. Hehän ovat täysin uhreja, syyttömiä ja vain muiden maahan polkemia. Varsinkin näitä löytyy uhrien vertaispalstalta.
Koen, että kun ihmisellä (uhrilla) ei irtipääsyn jälkeen ole jäljellä voimia, hän heittää häpeän ja syyllisyyden pois itseltään muille. Kun toipuminen etenee, tuosta asetelmasta pitäisi päästä eteenpäin ja katsoa myös sitä oman navan osuutta asioihin. Toipuminen jämähtää paikalleen, jos pitää tiukasti kiinni tuosta häpeän ja syyllisyyden siirtämisestä muille, eikä ota vastuuta itsestään koko kuviossa.
Narsistin uhri on syyllinen usein moneen asiaan, mutta harvemmin narsistille tyypillisiin asioihin.
Se ihmislaatu kuuluu kyllä narsistille itselle.
Ottaako totuuden kuuleminen otsaan jo nuin paljon.hehehehehhehheheee!!!!!
Tälle foorumille ominaisella tavalla tässä taas haetaan kai ajatusmallia, ettei narsisteille ominaista kanssaihmistensä röyhkeää ja tunteetonta kohtelua saisi arvostella kuin sellaiset, jotka eivät tee koskaan virheitä eivätkä ole syyllisiä mihinkään. Eli heidän omasta mielestään heitä ei saisi kukaan kritisoida. Sinänsä lapsellinen ja epärealistinen ajatus, koska kaikki ihmiset tekevät virheitä ja ovat syyllisiä johonkin, niin narsistien uhrit kuin kaikki ei-narsistit. Mutta sellaiset, jotka eivät ole narsisteja, eivät ole sellaisia etteivät välitä toisten ihmisten kärsimyksistä, kuten narsistit ovat.
narsistien nk. uhrit ovat juuri tällaista ihmislaatua: heitä ei saa kukaan arvostella heidän omista valinnoistaan!
Ainoa "vika", jonka he myöntävät omistavansa on se, etteivät tunnistaneet narsistia aiemmin. En pidä tuollaista uhria narsistia kummempana.
Musta tuntuu, että voipi olla niinkin että täysin terveet ihmiset ei ymmärrä narsisteja eikä uhreja niinkään hyvin kuin me jotka tiedostamme olevamme uhreja ja/tai narsistisia.
"Terveistä" olemme ehkä jotain kummajaisia?
Että sellainenkin vastakkainasettelu saattaa löytyä.
"narsistina puolustan uhreja terveitä vastaan" =)
Valtaosa narsistien uhreista on uskoakseni niitä "täysin" terveitä ihmisiä. Eli jos narsisin uhrit menisivät psykiatrin testeihin niin heillä ei olisi mitään mielen tai tunne-elämän sairautta. Esim. läheisriippuvaisuus, mitä varmaan joillakin uhreilla on, ei tietääkseni ole mikään sairaus, painvastoin kun narsistinen persoonallisuushäiriö on.
Narsisteilla on näköjään suuri taipumus niputtaa itsensä ja uhrinsa samaan nippuun. Siten kai on helpompi pakoilla vastuuta omista teoistaan.
En mä tiedä meneekö se sittenkään noin. Musta parisuhteen "heikompi" ja "voimakkaampi" osapuoli kyllä aikaa myöten itsekin tajuaa että kyseessä oli p a r i - s u h d e.
Meidän jokaisen sisältä löytyy lauhkea lammas. Ja leijona. :)
Ei narsistinen persoonallisuushäiriökään mikään sairaus ole ja tutkimuksissa on todettu, että paksu- ja ohutnahkainen hakeutuvat usein parsisuhteessa toisestensa seuraan. He projisoivat toisiinsa niitä tunteita, joita eivät pysty itse tuntemaan. Eli, jos seulottaisiin narsistien uhreja, niin heistäkin löytyy varmasti kaikenlaisia tunnevammaisia ihmisiä.
Narsismi -----Natsismi ompa pelottavan lähekkäiset sanat, Vain yhden kirjaimen ero.....