En todellakaan tiedä onko tämä viesti oikeassa paikassa vai ei,,Mutta ainakin täällä on äitejä jotka saattaisivat omasta kokemuksesta osata auttaa..
Eli ongelmani koskee minun ja äitini suhdetta..Meillä on erilaisista persoonoista huolimatta kohtuullisen hyvä ja lämmin suhde..Mutta äitini on pakkomielteinen painostani. Hän huomauttelee painostani ja syömisistäni joka päivä useaan otteeseen tyyliin "älä syö enää" "taasko syö" "menisit lenkille mielummin" "olisit niin kaunis jos et olisi noin iso" "kyllä taas maha roikkuu" "pitäisi tuonkin paidan olla paria kokoa suurempi" "näytät siltä kuin olisit raskaana" ja lista jatkuu..Tämä ei siis johdu mistään huolenpidosta että olisin sairaalloisen lihava vaan olen 170 pitkä ja painan 80 kiloa,,painoa siis toki on vähän ylimääräisrä mutta olen siitä huolimatta hyvässä kunnossa ja liikun n 3-4 kertaa viikossa..
Ongelma on se että tämä huomauttelu ja ns. morkkaus alkaa käydä psyykkeeni päälle,,Olen 22 vuotias ja käyn paljon viikonloppuisin ja kun on vapaata koulusta kylässä vanhempieni luona koska haluan nähdä perhettäni ja etenkin sisariani..muutama viikko sitte avoliittoni päätyi ja tarvitsisin nyt tukea ja ymmärrystä mutta keskustelu menee aina vain painooni ja siihen miten voisin laihduttaa..Tätä samaa jo jatkunut siitä asti kun olin 13 eli pian 10 vuotta ja oikeastaan painollani ei ole ollut merkitystä koska vaikka olen ollut 15 kevyempi niin olen saanut kuulla samaa huomauttelua..eli ratkausu tähän ongelmaan ei ole että vain yksinkertaisesti laihduttaisin itseni häntä miellyttävään lukuun koska sellaista ei tässä maailmassa luultavastikkaan ole.
Tiedän että tämä suurella todennäköisyydellä johtuu äitini suhteesta mummooni joka kuulemma oli myös tarkka ulkonäöstään ja olen kuullut että hän huomautteli äidilleni tämän painosta hänen ollessaan nuori. Ongelman ydin onkin että asiasta ei voi äidilleni huomauttaa tai asiasta puhua,,Hän suhtautuu aina hyvin ylimielisesti jos koitan sanoa että lopeta ja yleensä vain naureskelee minun yrityksilleni puhua asiasta.
Pelkään että tämä alkaa pian vaikuttaa väleihimme ihan tosissaan ja joku kaunis päivä kyllästyn nielemään kommentteja ja pistän välit poikki häneen. Äitini on niin taipumaton että sen jälkeen välejä ei saisi enää luultavastikkaan korjattua. Pelkään myös että jos tämä jatkuu näin niin siirrän saman taakan joskus mahdollisesti saamiini lapsiin ja sitä en kestäisi! Olen nyt umpikujassa enkä tiedä miten tästä eteen päin? Itse en enää jaksaisi kuunnella tuota jatkuvaa mollausta joka usein ottaa paikkansa myös ihmisten ilmoilla ja vieraiden aikana. Toisaalta ongelmaa ei voi ratkaista koska äitini pitää tuota kuittailua oikeutettuna ja minä rupean itkemään kun hän vähättelee puheitani. Isäni on tässä asiassa vähän helpompi eikä huomauttele samalla tavalla. Myöskään sisarukseni eivät saa samalla tavalla piikittelyä osalleen, enkä oikein edes ymmärrä miksi minuun on kohdistettu niin suuret odotukset joka kantilta.
Joten vinkkejä miten toimia ettei asia karkaisi käsistä? Ammattiavustakin olen äidilleni joskus maininnut että hän saisi puhua omista "traumoistaan" mutta kivisen pohjaan sekin ehdotus tippui..huoh kun ei tarvisi tämänkään asian kanssa aina taistella
Eli ongelmani koskee minun ja äitini suhdetta..Meillä on erilaisista persoonoista huolimatta kohtuullisen hyvä ja lämmin suhde..Mutta äitini on pakkomielteinen painostani. Hän huomauttelee painostani ja syömisistäni joka päivä useaan otteeseen tyyliin "älä syö enää" "taasko syö" "menisit lenkille mielummin" "olisit niin kaunis jos et olisi noin iso" "kyllä taas maha roikkuu" "pitäisi tuonkin paidan olla paria kokoa suurempi" "näytät siltä kuin olisit raskaana" ja lista jatkuu..Tämä ei siis johdu mistään huolenpidosta että olisin sairaalloisen lihava vaan olen 170 pitkä ja painan 80 kiloa,,painoa siis toki on vähän ylimääräisrä mutta olen siitä huolimatta hyvässä kunnossa ja liikun n 3-4 kertaa viikossa..
Ongelma on se että tämä huomauttelu ja ns. morkkaus alkaa käydä psyykkeeni päälle,,Olen 22 vuotias ja käyn paljon viikonloppuisin ja kun on vapaata koulusta kylässä vanhempieni luona koska haluan nähdä perhettäni ja etenkin sisariani..muutama viikko sitte avoliittoni päätyi ja tarvitsisin nyt tukea ja ymmärrystä mutta keskustelu menee aina vain painooni ja siihen miten voisin laihduttaa..Tätä samaa jo jatkunut siitä asti kun olin 13 eli pian 10 vuotta ja oikeastaan painollani ei ole ollut merkitystä koska vaikka olen ollut 15 kevyempi niin olen saanut kuulla samaa huomauttelua..eli ratkausu tähän ongelmaan ei ole että vain yksinkertaisesti laihduttaisin itseni häntä miellyttävään lukuun koska sellaista ei tässä maailmassa luultavastikkaan ole.
Tiedän että tämä suurella todennäköisyydellä johtuu äitini suhteesta mummooni joka kuulemma oli myös tarkka ulkonäöstään ja olen kuullut että hän huomautteli äidilleni tämän painosta hänen ollessaan nuori. Ongelman ydin onkin että asiasta ei voi äidilleni huomauttaa tai asiasta puhua,,Hän suhtautuu aina hyvin ylimielisesti jos koitan sanoa että lopeta ja yleensä vain naureskelee minun yrityksilleni puhua asiasta.
Pelkään että tämä alkaa pian vaikuttaa väleihimme ihan tosissaan ja joku kaunis päivä kyllästyn nielemään kommentteja ja pistän välit poikki häneen. Äitini on niin taipumaton että sen jälkeen välejä ei saisi enää luultavastikkaan korjattua. Pelkään myös että jos tämä jatkuu näin niin siirrän saman taakan joskus mahdollisesti saamiini lapsiin ja sitä en kestäisi! Olen nyt umpikujassa enkä tiedä miten tästä eteen päin? Itse en enää jaksaisi kuunnella tuota jatkuvaa mollausta joka usein ottaa paikkansa myös ihmisten ilmoilla ja vieraiden aikana. Toisaalta ongelmaa ei voi ratkaista koska äitini pitää tuota kuittailua oikeutettuna ja minä rupean itkemään kun hän vähättelee puheitani. Isäni on tässä asiassa vähän helpompi eikä huomauttele samalla tavalla. Myöskään sisarukseni eivät saa samalla tavalla piikittelyä osalleen, enkä oikein edes ymmärrä miksi minuun on kohdistettu niin suuret odotukset joka kantilta.
Joten vinkkejä miten toimia ettei asia karkaisi käsistä? Ammattiavustakin olen äidilleni joskus maininnut että hän saisi puhua omista "traumoistaan" mutta kivisen pohjaan sekin ehdotus tippui..huoh kun ei tarvisi tämänkään asian kanssa aina taistella
Vastaukset 9
Vanhimmat
nätisti: lopeta!
Ja jos se ei tehoa, niin aina kun soittaa, et vastaa...
sitten meet käymään ja jos vielä kuittailee, nouse ylös, ota tavarasi ja lähde.
Luulis ymmärtävän!
Koska et pysty määräämään mitä äitisi sanoo, on se vaihtoehto pois suljettu, että hän sanoisi tai olisi sanomatta mitä haluat kuullu tai olla kuulematta. Joten ratkaisu on vain sinun käsissäsi: joko suljet korvat äitisi kuittailuilta tai sitten et ole äitisi kanssa enää tekemisissä. Lievempi ratkaisu on, että olet häneen yhteydessä niin vähän kuin mahdollista ja kun on ns. pakko tavata (yhteiset juhlat) suljet korvasi ja hyräilet niitä näitä mielessäsi, kun kuulet vähänkään arvostelua itseesi liittyen.
Asia vain on niin että koko perhe on niin lomittais sidottu että en voi leikata äitiäni pois ilman ettei se vaikuttaisi suhteeseeni isääni ja mun sisaruksiin. Enkä edes haluaisi pistää välejä jäihin, mutta ei kai siinä auta..keskustelu/pyynnöt kun ei mee perille...
Asiaa pahentaa että eroni takia saatan joutua pyytämän taloudellista tukea vanhemmiltani,,Ja joudun töiden takia asumaan heidän luonaan kesän,,No ehkä se sitten syksyllä helpottaa
Jospa istuisitte äitisi kanssa hetkeksi keskustelemaan ja kerro hänelle miltä sinusta tuntuu tuo jatkuva mollaus. Eli sano, että se tuntuu pahalta ja pyydä häntä miettimään miltä hänestä tuntuisi itsestään, jos joku nälvisi jatkuvasti ulkonäöstä. Itse ilmoittaisin, että jos ei tuo haukkuminen lopu niin etäisyyttä on pakko ottaa. Tuo kaikki kun on sitä irtautumista vanhemmista ja heidän vaikutuspiiristään, ja heidänkin pitää alkaa suhtautumaan lapsiinsa täysvaltaisina kansalaisina. Eiväthän he naapureitaankaan voi käydä haukkumaan ja nälvimään, etteikö siitä nousisi älämölö. Nostapa sinäkin siis oma ihmisarvosi sieltä maanraosta.
En itse edes rahan takia tai taloudellisen avun vuoksi alkaisi nöyristelemään ja toimimaan kenenkään likaämpärinä - omanarvontuntoa pitää olla sen verran, että repisin rahat mistä tahansa muualta kuin kiusaajan ja nöyryyttäjän pussista. Väleissänne näkyy aika sairas vallankäyttökuvio: äitisi nauttii siitä, että saa kiusata sinua, kun tietää että olet riippuvainen hänestä. Koeta selvittää saisitko apua muualta, ettet joutuisi äitisi vallankäytön uhriksi.
Äitisi voi olla kateellinen sinulle, kun olet nuori ja elämä on edessä eikä keksi muutakaan kuin vähäiset ylikilot. Jos sinulla ei noita kiloja olisi, niin hän nälvisi jostain muusta. Selvästihän tuossa on takana jotain muuta katkeruutta, koska on ottanut sinun ulkonäköasiasi elämänsä pääteemaksi. Joskus ei tosiaan auta muuta kuin katkaista vahingollinen ja ihmisarvoa loukkaava ihmissuhde. On hyvä jos äitisi ja sisarukset tulevat tietämään, miksi näin tapahtuu. Hänhän voi pyytää sinulta myöhemmin anteeksi puheitaan ja välinne voivat korjaantua. Jos siis hän ymmärtää oman loukkaavan käytöksensä.
Ystävät voi valita itse, sukulaisia valitettavasti ei. Mutta etäisyyttä voi ottaa eikä aikuisen ihmisen ole pakko kuunnella loukkauksia keneltäkään, edes sukulaisilta.
avoimesti luulisi auttavan, miksi pitäis panna välit poikki?
Kerro miltä sinusta tuntuu aivan avoimesti ja rehellisesti äidillesi kun seuraavan kerran aloittaa keskustelun painostasi, ei kaikki maailmassa ole saman kokoisia/ näköisiä, jokainen on oma yksilönsä, eikä koko muuta ihmistä sen huonommaksi/ paremmaksi, vaan sisällä meissä on se paras olemus, luonteessa...
Itse äitinä ei kyllä ole tullut mieleenikään arvostella lasteni ulkonäköä/ kokoa, vaan ihailen valtavasti omia lapsiani, jokaisen äidin pitää rakastaa lapsiaan niin paljon, että tuntee lapsensa "maailman kauneimmaksi" olisivatpa he pullukampia tai laihempia, mutta kauniita kuitenkin.
niin,,asiasta olen siis jo koittanut puhua hänelle mutta asian noustessa esille äitini ikäänkuin sulkeutuu ja alkaa vain naureskella. Hän ei pysty asiasta järkevästi kommunikoimaan eikä edes kuuntelemaan.
Toivoisin itsekkin että olisi joku toinen keino kuin välien jäädytys mutta en vain tiedä mikä?
Täältä toivoin vinkkejä mutta näemmä ovat muutkin tulleet samaan tulokseen että pitää vain alkaa ottaa kovemmat keinot käyttöön..
Ei äitinikään mitenkään läpeensä paha ole ja hän antaa minulle myös positiivsta palautetta esim. koulumenestyksestä, musikaalisuudesta yms. Mutta tämä painoaihe on kuitenki ylivoimaisesti yleisin.
äitisi ei huomauttelisi, jos pitäisi sinua toivottomana läskinä. Nyt hän ehkä tarkoittaa ihan parastasi. Onhan se niin, että jos sinun ikäiselläsi on toistakymmentä ylikiloa, niistä kannattaisi hankkiutua eroon, ennen kuin painosta tulee todellinen ongelma.
Toisaalta on niin, että jos ihmisellä on ongelmia, hän ei useinkaan jaksa laihduttaa. Ja toisaalta niin, että kun paino alkaa pudota, kevenee mielialakin.
Mutta ei kukkokaan käskien laula. Sinun pitäisi löytää itsestäsi motivaatio laihduttaa.
Äidit ovat ikuisia huolehtijoita. Eihän se tunnu kivalta, mutta ehkä ei tuntuisi kivalta sekään, jos hän ei kiinnittäisi sinuun huomiota.
jos kertoisit äidillesi että "kuuleppas mammakulta kun tuo huomauttelu ei auta minua yhtään, päin vastoin, se saa minut vain huonolle tuulelle. Jos haluat oikeasti auttaa niin TEE jotain, pyydä minua vaikka yhteiselle kävelylenkille jotta saadaan esimerkiksi jutella samalla, mutta ole hyvä ja lopeta tuo jatkuva naljailu painostani. En halua kuulla sitä enää, enkä usko että sinä haluat oikeasti vain loukata minua. Vai haluatko?"
Ymmäsin että olet jo ottanut asian puheeksi, ehkä montakin kertaa, mutta sillä ei ole ollut vaikutusta. Pitäisikö sinun esittää uhkaus tyyliin "kun sinä seuraavan kerran naljailet, minä menen suorinta tietä pakastimelle ja syön litran jäätelöä yhdellä istumalla." Menisikö tuollainen viesti perille?
PERHONEN LAHIKSELLE!