Vahingoittaminen

Ihan sattumalta yläaste-ikäisenä jalkojeni mustelmille raapimisen olevan ahdistusta lievittävää. Tapa jäi, ja noin kerran kuussa mulla oli sitten viikon ajan 20cm pitkät kynnenjälkivanat etureisissäni. Nyt olen ollut edelliset 2v täysin irroittautunut tuosta tavasta. Ahdistuskin on ollut lähes tämän ajan poissa, joten se on ollut suhteellisen helppoa.

Nyt ahdistus on hiipinyt takaisin, ja jo viikkojen ajan olen halunnut raapia itseäni. Olen jopa huomannut pettyneeni kun en ole käsivarsiini saanut kunnon jälkiä aikaan. Viiltely ei ole koskaan ollut juttuni, mutta raapiminen on siihen rinnastettavissa, siitä vain ei jää lopullisia arpia.
Haluaisinkin joitain neuvoja, mitä voin tehdä silloin kun ahdistaa, että tilanne menisi ohi? Tiedän että jos nyt sorrun uudelleen kunnolla tähän tapaan, vie kauan ennen kun pystyn sen lopettamaan. Kerrankin olisin siis ajoissa pyytämässä jo nyt neuvoja.. Talven jäljiltä voimat ovat aivan lopussa.
6229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse kaipaisin vinkkejä samantapaiseen tilanteeseen. Itse tosin viiltelen. Nyt olen pari kuukautta ollut "kiltisti", mutta mieliteko iskee välillä useastikin. Vaatii järjettömästi energiaa estää itseään. Olen yrittäny rauhallisesti hengittelemistä ja muuta rentoutumista, mutta turhaan... Jos joku on keksinyt jotain toimivaa, niin kertokee toki. :)

Äänestä
  • Ei varsinaisesti vastaus kysymykseesi mutta kun koen ahdistusta ym niin KÄRSIN. En ole "keksinyt" mitään mikä lievittäisi sitä. Liikunta vie pahimman terän ahdistukselta kyllä ja lääkkeet. Mutta en haluaisi käyttää lääkkeitä.

    Sen kun tietäisi et millä ahdistuksen ym saa pois, en kestä tätä enää kovin pitkään!

    Äänestä

  • daizy kirjoitti:

    Ei varsinaisesti vastaus kysymykseesi mutta kun koen ahdistusta ym niin KÄRSIN. En ole "keksinyt" mitään mikä lievittäisi sitä. Liikunta vie pahimman terän ahdistukselta kyllä ja lääkkeet. Mutta en haluaisi käyttää lääkkeitä.

    Sen kun tietäisi et millä ahdistuksen ym saa pois, en kestä tätä enää kovin pitkään!

    hakekaa apua.

    Äänestä

Niin tosiaan, mulla on olemassa rauhoittavia jos oikeasti menee pää kasaan. Mutta en siis haluaisi välttämättä mitään terapiaa tässä vaiheessa, ihan alkuun haluaisin edes kokeilla omahoitoa jos jollain on mitään apukeinoja mainittavaksi. Asun korvessa joten kaikki kaupunkijutut ovat tietyllä tapaa myös rasite.

Uskon että tällä palstalla pyörii jonkin verran itsetuhoisesti käyttäytyviä ihmisiä, joten ajattelin myös jakaa tätä asiaa hieman niiden kanssa, jos vaikka jollekin meistä tästä olisi hyötyäkin.

En siis juo kahvia tai liikakäytä alkoholia tms. mitkä ilmeisesti voivat aiheuttaa ahdistusta, ja liikun aika paljon, joten tarvitsisin neuvoja samaan tapaan kuin tupakoija haluaa (lopettaessaan) kuulla mitä tekisi sormillaan silloin kun muut tupakoivat, tai minkä rutiinin voisi ottaa tilalle muutosvaiheessa. Eli siis, mitä vähemmän tuhoisaa voisin tehdä silloin kun ahdistaa, niin, ettei tarvitsisi satuttaa itseään..?

Äänestä

Olen ollut itsetuhoinen lähes 4 vuotta. Olen viillellyt, hakannut ja polttanut itseäni. Näiden lisäksi ottanut lääkkeitä väärin, impannut ja juonut alkoholia jotka ovat epäsuoraaitsetuhoisuutta.

Nyt olen ollut muutaman kuukauden tekemättä itselleni mitään, mutta en saa siitä mitään ylpeyden aihetta.

Äänestä

Tosiaan samoin itse olen joskus (harvemmin onneksi) väärinkäyttänyt lääkkeitä. Siitä en ole ylpeä, sillä ensinnäkin tarkoituksenani on ollut siirtää henkinen pahoinvointi fyysiseksi näin kemiallisesti, mikä ei todellakaan ole terveellistä näin jälkikäteen ajateltuna.
Samoin neulalla on tullut puhkottua ihoa, juuri samaisista reisistä mitä raavinkin. Helppo paikka piilottaa.

Viime aikoina (viimeiset puolisen vuotta) olen todella saanut taistella itseni kanssa etten alkaisi käyttämään alkoholiakin itseni turruttamiseen. Laskelmoin ettei juominen olisi huomattavaa, ja toisinaan pidän taukoa koko alkoholista jos tuntuu että muuten tulee otettua selvästikin liikaa ja liian usein. Se ei tee minulle edes hetkeksikään hyvää oloa, korkeintaan rentouttaa kehoa ja turruttaa tunteita.

Näiden kanssa varmasti painii meistä moni, mutta se ei tee siitä yhtään helpommaksi mulle ihmisenä ja yksilönä. Omat kamppailut on käytävä täysin yksin pään sisällä, ilman kenenkään tukea tai halua edes kuulla elämääni kuuluvista ongelmistani. On niin h*lv*tin yksin täällä vaikka muits ihmisiä olisikin fyysisesti lähellä. Olen monelle ihmiselle kokeillut avautua, mutta kukaan ei ole halunnut kuulla minua. Ehkä niillä on omat ongelmansa eikä riitä voimat enää mun auttamiseen, mutta kun ei munkaan voimat aina riitä. Mä taistelen hengitysilmasta kun muut eivät edes tajua että se voi joillakin loppua kesken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


#Perenna# kirjoitti:

Ihan sattumalta yläaste-ikäisenä jalkojeni mustelmille raapimisen olevan ahdistusta lievittävää. Tapa jäi, ja noin kerran kuussa mulla oli sitten viikon ajan 20cm pitkät kynnenjälkivanat etureisissäni. Nyt olen ollut edelliset 2v täysin irroittautunut tuosta tavasta. Ahdistuskin on ollut lähes tämän ajan poissa, joten se on ollut suhteellisen helppoa.

Nyt ahdistus on hiipinyt takaisin, ja jo viikkojen ajan olen halunnut raapia itseäni. Olen jopa huomannut pettyneeni kun en ole käsivarsiini saanut kunnon jälkiä aikaan. Viiltely ei ole koskaan ollut juttuni, mutta raapiminen on siihen rinnastettavissa, siitä vain ei jää lopullisia arpia.
Haluaisinkin joitain neuvoja, mitä voin tehdä silloin kun ahdistaa, että tilanne menisi ohi? Tiedän että jos nyt sorrun uudelleen kunnolla tähän tapaan, vie kauan ennen kun pystyn sen lopettamaan. Kerrankin olisin siis ajoissa pyytämässä jo nyt neuvoja.. Talven jäljiltä voimat ovat aivan lopussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu