Aktiivi lavatanssiharrastus turruttaa normaalin sitoutumiskyvyn

Pääsiäinen kului aktiivisesti tanssien, jopa kolme päivää tuli uhratuksi harrastukselle. Päivät kuluivat voimia kerätessä niin, että illalla jaksaisi aikaa parketilla kuluttaa.

Takana upeita tanssihetkiä; äärimmäisestä hulluttelusta rauhallisiin ja sydäntäsärkeviin tangoihin. Paljon kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Ympärillä pyörii tansseista tuttuja ihmisiä monen vuoden ajalta. Heidän kanssaan on nautinnollista viettää aikaa ja kiertää kärkiluokan artistien illoissa tanssien ja nauttien.

Silti olo on jotenkin tyhjä. Miksi?

Kun arki koittaa, tajuan kuitenkin olevani yksin. Yksin kulkemisen tunnetta ei riitä paikkaamaan 100 naamakirjakaveria tai 5 eri foorumin jäsenyyttä. Tansseissa usein pohtii, jos jonkin kanssa voisi luoda jotain hieman pysyvää mm. tasapainoista arjen jakamista toisiian tukien.

Silti kaipaan tanssia enemmän sydämessäni kuin parisuhdetta. Toisaalta, en tunne itseäni nykyisessäkään tilanteessa kovin riittäväksi. Oikeastaan tunnen riittämättömyyttä. Taloudellinen tilanteeni on hyvä, tapaan säännöllisesti sukulaisiani ja voin mielestäni sanoa tanssin sarallakin olevani huippu sarjassa. Ei siis ole pulaa, etten pääsisi tanssimaan tai viettämään aikaa tasokkaiden tanssijoiden kanssa.

Edessä on taas pitkä viikko, ilman sitä oikeaa ihmistä, jonka kanssa kohdata arjen tuomia asioita. Yksin menen nukkumaan, tarkistan säännöllisesti netin viestintävälineitä, olisiko joku laittanut jotain. Pohjimmiltaan haluan olla myös yksin, ettei tanssillista vapauttani riistetä.

Oikeastaan en tiedä, mitä haluan.

Iloista ja keväistä viikkoa.

http://www.youtube.com/watch?v=TTsVru6wcHo
482259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

VEIT SANAT SUUSTANI HETI KUIN OISIN ITSE KIRJOITTANUT NO ENSI VIIKON LOPPUNA TAAS MENNÄÄN

Äänestä
  • Aivan ihana että jollai toisellakin on samoja fiiliksiä kuin minulla. Tommilla on tosi hyvä ääni sitä pitäs päästä kuuntelemaan lavoille. Pääsiäisen jälkeinen olo on kuin olisi "takki on tyhjä", onkohan sitä antanut itsestään niin paljon ja kokenut niin paljon, huomenna voi olla paljon parempi päivä kun on funtsinut yön yli tanssi-iltoja :-)

    Äänestä

Miten ei voi olla yksin... haluaisi olla kiinnitetty...ja että tanssivapautta ei riistettäisi?
Vastaus: Kun on tehnyt selväksi itsellensä mitä haluaa. Kun tietää sen(yleensä kestää aika kauan), voikin alkaa toteuttamaan.
Minun mielestäni uuvuttaa liiaksi itseään harrastamalla vain tanssia, sillä kokonaisuus kertyy myös muista asioista, sopivasti harrastaen. Siis liika on liikaa(pätee mihin asiaan vaan) ja itse eksyy matkallaan.
Jos miettii sitoutumista, kannattaa harkita koeaikaa ensin voidakseen testata käytännössä oman toteutuksen pitävyyttä. Jos aina vaan menee sukset ristiin, ei voi olla oikein.

Äänestä

Itse sanot juuri sen mitä tarkoitatkin ! (Oikeastaan en tiedä mitä haluan).

Omituisimman kertomusestasi tekee se että, et halua mitenkään elää yhdessä tai sitoutua kehenkään mutta haluat henkilön joka sietäsi täysin itsekästä ajatteluasi. Olet vaihtanut kai ihmis suhteet tanssiin?

Sitä saa mitä ansaitsee, outoa vain se ettei tuota suostuta hyväksymään.

Tyhjästä on paha nyhjäistä niin kiehtovaa se on se yksinäisyys.

Äänestä
  • Tosiasia on se, että avauskirjoitukseni on kirjoitettu tunnepainoitteisesti, mutten pysty tilannetta kovin puhtaasti järjelläkään ratkaisemaan. Ehkä odotan tilannetta, jossa kohtaan sellaisen ihmisen, jonka kanssa asiat voivat edetä elämässä ja tanssissa itsestään, ilman suurempia ponnisteluja.

    "Olet vaihtanut kai ihmis suhteet tanssiin?!

    Näin siinä kai on käynyt, valitettavasti. Toisin sanoen, ihmissuhteet ovat kaventuneet tanssin tullessa elämään. Suurta kaveriporukkaa en tietysti muutenkaan kaipaa elämääni. Sellaista ei ole ollut ennen tanssiakaan. Olen toki sitä mieltä, että tanssii lisää ainakin minussa itsekkyyttä, vaikka olenkin huomioonottavainen ja ensisijaisesti ajattelen usein lähimpien ihmisten etua.

    Tanssimaailmaan ja siihen täydellisesti uppoutuminen on niin puoleensa vetävää, että sen "himolle" on varmasti useampi tämänkin palstan kirjoittajista antautunut.

    Voisi kysyä, että mikä fiksuihinkin ihmisiin menee, kun tanssille antaa pikkusormen?

    Oikeastaan arki-iltoina kaipaan sitä toista, jonka kanssa voisin tehdä suunnitelmia ja jakaa elämää. Viikonloput menevät tanssinhuumassa, eikä silloin elämänkulkuakaan sen koommin mietiskele.

    Äänestä

  • Yksinäinen joutsen kirjoitti:

    Tosiasia on se, että avauskirjoitukseni on kirjoitettu tunnepainoitteisesti, mutten pysty tilannetta kovin puhtaasti järjelläkään ratkaisemaan. Ehkä odotan tilannetta, jossa kohtaan sellaisen ihmisen, jonka kanssa asiat voivat edetä elämässä ja tanssissa itsestään, ilman suurempia ponnisteluja.

    "Olet vaihtanut kai ihmis suhteet tanssiin?!

    Näin siinä kai on käynyt, valitettavasti. Toisin sanoen, ihmissuhteet ovat kaventuneet tanssin tullessa elämään. Suurta kaveriporukkaa en tietysti muutenkaan kaipaa elämääni. Sellaista ei ole ollut ennen tanssiakaan. Olen toki sitä mieltä, että tanssii lisää ainakin minussa itsekkyyttä, vaikka olenkin huomioonottavainen ja ensisijaisesti ajattelen usein lähimpien ihmisten etua.

    Tanssimaailmaan ja siihen täydellisesti uppoutuminen on niin puoleensa vetävää, että sen "himolle" on varmasti useampi tämänkin palstan kirjoittajista antautunut.

    Voisi kysyä, että mikä fiksuihinkin ihmisiin menee, kun tanssille antaa pikkusormen?

    Oikeastaan arki-iltoina kaipaan sitä toista, jonka kanssa voisin tehdä suunnitelmia ja jakaa elämää. Viikonloput menevät tanssinhuumassa, eikä silloin elämänkulkuakaan sen koommin mietiskele.

    Eihän kukaan voi tietenkään toiselle kertoa mitä tämän tulisi tehdä, jos on tullut elämässään tienristeykseen, missä valita suunta.

    Riippuu niin äärettömän paljon siitä, mitä odottaa omalle kohdalleen(mitkä unelmat, eli määränpäät).
    Ikä laittaa omat paineet, jos ei vielä ole perhettä perustanut. Varsinkin naisilla on se usein vielä ehkä enemmän kuin miehillä, jopa stressiä aiheuttava tekijä. Jos taas on jo ohittanut "ne" paineet ja ehkä jo eronnutkin, on arkipäivä ehkä sitä missä yrittää sitten käytännössä saada elämän toimimaan, ja vakikaverin etsiminen jää tärkeimpien unelmien listalla loppupäähän ainakin väliaikaisesti.

    Se että ei tiedä mitä tekisi, on selvä merkki siitä, että ei kannata kiirehtiä ja tee mitään isoja ratkaisuja ainakaan juuri sen epätietoisuuden aikana. Toteuttaa siis sitä mekanismia, kun sanotaan että: "jos työinto yllättää on parasta istua alas odottelemaan että se menee ohi".

    Toisaalta on suuri riski käydä niin, että menee aina vaan enemmän epätietoisuuteen, jossa tilassa, sen jatkuessa pitkään, voi myöskin tehdä virhearviointeja, ja menettää kompassinsa, kun ei ne unelmat toteudu, kun on mielestään jo niin kauan tehnyt työtä niiden eteen.

    On mielestäni hyvä ratkaisu jossakin vaiheessa katkaista tilanne ja tehdä tietoinen inventaario tilastaan, säännöllisesti. Kukapa tietäisi automatiikalla heti aina mikä suunta täytyy ottaa, eli menee varmaan harhaan usein, ennenkuin on sitten asettunut oikeille urilleen, minkä tilan sitten kokee oikeaksi kohdalleen.

    Minusta suuri ystävien parvi voi tuossa epätietoisuuden tilassa olla haitaksi, kun kaikki, jos nyt jollekin edes puhuisi tilastaan, pyrkivät auttamaan, niin että ei tarvitse edes itse ajatellakaan lopulta omia valintoja. Jokaisella kun on oma ehdotus tilanteeseen, voikin olla lopulta aikamoinen sotku, mitä alkaa selvittämään, kun nekään neuvot eivät olleet oikeita, juuri silloin sinun tilanteeseen.

    Jossakin vaiheessa vaan pitää uskaltaa katsoa elämäänsä suoraan kasvoihin ja yrittää olla rehellinen itselleen(ja elämälleen).

    Yksi minun tavoistani antaa ystävälle neuvo on sanoa: "Pyri joka tilanteessa, jossa et tiedä, ja joutuu pakosta valitsemaan, hyvinvointisi kannalta, valita se minkä itse koet tunteella ja järjellä itsellesi oikeaksi, juuri siinä tilanteessa missä valinnan paikka on".

    Toinen tapa mitä toteutan on "vain olla" läsnä, siis pidän yhteyttä ja kysyn mitä kuuluu?

    Äänestä

http://www.fleurdelis.com/desiderata.htm
Kaikki koemme säännöllisesti yksinäisyyttä voidaksemme latautua uudella voimalla, huolimatta siitä onko kylkiäinen tai ei. Minäkin rakastan tanssimista yli kaiken. Hienoa jos sen harrastuksen voi jakaa toisen kanssa, vaikkakin vain täällä.

Äänestä

Haluaisin tanssittaa monia mielenkiintoisia naisia, enkä haluaisi enää sitoutua yhteen. Koska sitoutunut pari leipääntyy ja tanssista tulee pakonomaista ja hulluttelu jää pois.

Mutta toisin pakkaa käydä - on niin mukavia ja hyvin seuraavia naisia, että niitä on vaikea jättää vain yhdenillanjutuksi. Naisiin ihastuu vaikka yrittää olla sitoutumatta. Voikun voisi sitoutua moneen ihanaan naiseen, ei vaan onnistu. Vaikea olla mies.

Äänestä
  • Mielestäni paras pysyä ystävyystasolla, lyhyellä tähtäimellä, vaikka ihastuukin, eikä heittäytyä yksistään tunteidensa varaan, jos kerran on tärkeää tavata ja hankkia "uusia" ystäviä, ja tanssiminen on kuitenkin 1:nä. Tiedän miten raastava ja työläs tuo prosessi on, sillä emmehän ole robotteja, joilla ei ole tunteita.

    Kyllä ystävien kanssa voi tehdä asioita yhdessä, joka on sitten sitä tyhjän arjen täyttämistä. Pyytää luoseen kylään esim. On sitä todellista ystävyyttä, josta sitten voi kasvaa muuta yhdessäoloa ja kiinnostus yhteiseen arkeen lisääntyy. On siis luonnollinen kehitys ajan mukana.

    Voi olla että on tyypillistä kaikille, ihastua kovin nopeasti.
    Ei se tarkoita mielestäni sitä, että pitäisi heti alkaa "jumittautumaan soffalle", ihastuksen kohteen kanssa, ja jättää tanssiminen. Ihannetilanne mielestäni on että molemmat pitävät tanssimisesta.

    Ennakkoluulot ja omat asenteet erilaisiin asioihin laittavat yleensä esteitä luonnolliselle kehitykselle, myös suhteessa toiseen. Mustasukkaisuus on yksi luonnollinen piirre kaikissa ihmisissä, mutta kun pyrkii terveelliseen tunteeseen siinäkin, ei se tuota ongelmia.

    Jotenkin on minulla sellainen kuva että ihmiset yleensä "jäävät" kahdestaan tanssimaan loppuelämäksi, kun ihastuvat, ja "oleentuvat pariksi" ja onko se sitten molempien mielestä ok? On hyvä jos osaa joustaa, mielestäni, sillä tanssiva ihminen ymmärtää kyllä että pari voi haluta tanssia myös ystävien kanssa, ajattelisin.

    Vakisuhde ei ole kuitenkaan mielestäni "aito", jos sitten on toisella halu hakea koko ajan tanssimaan ja etsimään "uusia" tuttavuuksia.

    Onkin hyvin tärkeää ottaa selvää omista asenteistaan ja heikkouksistaan ja pyrkiä kasvattamaan itseään oikeissa, itselle tärkeissä asioissa. Nuo asenteet eivät usein ole ennakoitavissa, vaan ilmenevät vasta sitten lähemmässä kanssakäymisissä, ja ehkä vasta pitemmän ajan kuluttua.

    Mikään ei ole niin arvokasta kun että löytää uudistuksellisen, keskustelusta kiinnostuneen, ymmärtävän, ei kaavoihin kangistuneen ystävän.

    Äänestä

  • Niin juuri tanssiharrastusta aloitellessa tuppasi käymään, ikävä jäi mimmejä. Varmaan 25 ensimmäistä muistaa about vieläkin, 15 vuoden jälkeen. Sittemmin nimien kysely tms on vähentynyt, nykyisin tuskin seuraavana päivänä tai loppuillastakaan muistaa, kenen kanssa on rutiinilla veivannut foxistandardit..

    Reaalimaailmaa: kuinka kestävän ystävyyssuhteen odotat hetkessä saavasi tanssitytöltä, joka on viimeisten esim 3kk .n kuluessa steppaillut ehkä 65 eri viejän kanssa? Toinen toistaan parempia, ehkä seuraava on vielä parempi kuin tämä, tai ehkä ensi viikolla törmään siihen once for a lifetime -viejään. Kannattaako paljon satsata tutustumismielessä? Löysitkö keskusteluista kiinnostuneen, ymmärtävän, uudistuksellisen ystävän? Not!

    Tuo mielentila jää sitten päälle, siviilissä liikkuessa ei oikeastaan näe ketään. Ei oikein jaksakaan, jos vähänkään panostaa per lady 38C lämpätilassa, 4 henk per m2 ja koreografian pitäisi matchata beattiin ihastuneella habituksella. 16 missiä illassa vietävänä, eipä ihme jos on tyhjä fiilis arkena.

    Äänestä

Olet riippuvainen tanssimisesta ja tanssittajista ja et kykene parisuhteeseen, koska et halua mahdollisesti menettää tanssittajiasi.

Äänestä
  • Ei halua vaan itselleen myöntää ja suhtautua asiaan tietoisesti ja kantaen todellisuuden. Tanssittajat tulle tosiaan pakkomielteeksi ja riippuvuus vain kasvaa. On turhaa höpistä ja hakea "vertaistukea" selvään asiaan.

    Myös se että mennään tanssimaan "leikisti vain tanssimaan" vaatii tosiaan aidon kiinostuksen tanssiin tanssina eli kouluttautuminen ja kehittyminen sekä luottamuksen sekä kunnioituksen parisuhteessa joka nojaa yhteisymmärrykseen ja uskollisuuteen.

    Suurin osa vain tanssijoista on etuajassa tai jäökijättäisesti viestimässä oman sisinpänsä sekavuudesta ja tunneailahteluista, sekä etsimässä vahvistusta itselleen muilta.

    Äänestä

  • Voiko ollakkaan kirjoitti:

    Ei halua vaan itselleen myöntää ja suhtautua asiaan tietoisesti ja kantaen todellisuuden. Tanssittajat tulle tosiaan pakkomielteeksi ja riippuvuus vain kasvaa. On turhaa höpistä ja hakea "vertaistukea" selvään asiaan.

    Myös se että mennään tanssimaan "leikisti vain tanssimaan" vaatii tosiaan aidon kiinostuksen tanssiin tanssina eli kouluttautuminen ja kehittyminen sekä luottamuksen sekä kunnioituksen parisuhteessa joka nojaa yhteisymmärrykseen ja uskollisuuteen.

    Suurin osa vain tanssijoista on etuajassa tai jäökijättäisesti viestimässä oman sisinpänsä sekavuudesta ja tunneailahteluista, sekä etsimässä vahvistusta itselleen muilta.

    Voi olla, että tanssittajat ovat myös tietynlainen pakkomielle. Olen ns. jumissa tilanteessa.

    "On turhaa höpistä ja hakea "vertaistukea" selvään asiaan."

    Tätä kommenttia en täysin ymmärrä. Miksi ihminen ei voi muka hakea "vertaistukea" asiaan, joka toiselle on täysin selvä. Ihmiset tuntevat erilailla eri asioita.

    Onko tämä siis tyypillinen putkiaivotyyppinen lähtökohta?

    Jos asia on järjellä ratkaistavissa, siihen ei tarvitsekaan hakea vertaistukea. Sitä paitsi moni ihminen on hyvin tietoinen omista puutteistaan ja vaikeasti tilanteista. Silti ei pysty ilman toisien neuvoja menemään eteenpäin.

    Tämä ketju on mielestäni erittäin antoisa näin keskellä viikkoa ja uskon että ajatuksia voisi vielä syventää.

    Äänestä

  • virittelyä kirjoitti:

    Tämä ketju on mielestäni erittäin antoisa näin keskellä viikkoa ja uskon että ajatuksia voisi vielä syventää.

    Voidaan myös ajatella toisinpäin, että kun elämässä on muutakin sisältöä niin parinmuodostuksen
    ei tarvitse olla kouristuksenomainen pakko. Kyllä se tanssijallekin pari löytyy kun niikseen tulee.
    Mitä te hätäilette luonnollisissa asioissa.

    Äänestä

Samalla tavalla voisi kirjoittaa intohimoisesti uintia, golfia tai vaikka kieliä opiskeleva. Harrastuksen parissa saa onnistumisia ja tapaa ihmisiä. Mieli kohenee. Harrastus mahdollistaa asioita mutta ei yksistään tee autuaaksi ts. poista sitä ongelmaa jos aloitekyvyssä ja/tai omassa markkina-arvossa sukupuolimarkkinoilla on puutteita.

Tanssissa aika helposti syntyy kuvitelma, että pääsee jatkuvasti harrastamaan toisen sukupuolen kanssa jotain sinnepäin, mitä elämästä puuttuukin. Lisäksi tuohon jää koukkuun. Varsinkin miehet. Näitä lavoja kiertäviä addiktoituneita reppanoita näkee samoissa paikoissa vuodesta toiseen.

Äänestä
  • Missä tahansa harrastuksessa aika helposti syntyy kuvitelma, että pääsee jatkuvasti harrastamaan jotain korvaavaa, mitä elämästä puuttuukin. Lisäksi tuohon jää koukkuun. Yleensä aktiivisesti harrastavat ovat muutenkin aktiivisia. Ovatko nämä addiktoituneita reppanoita, ketä näkee samoissa paikoissa vuodesta toiseen, vai elämästään aktiivisesti nauttivia. Mikä tahansa aktiivitetti hallitsee ihmisen elämää enemmän kuin jokin passiivisempi asia. Se onko korkein vapaa-ajan aktiivitetti tanssi vai joku muu, ei ole mitään väliä näkeekö näitä reppanoita samoissa paikoissa vuodesta toiseen - pääasia että näkee. Harrastamattomat ovat enemän reppanoita.

    Äänestä

  • Yks reppana kirjoitti:

    Missä tahansa harrastuksessa aika helposti syntyy kuvitelma, että pääsee jatkuvasti harrastamaan jotain korvaavaa, mitä elämästä puuttuukin. Lisäksi tuohon jää koukkuun. Yleensä aktiivisesti harrastavat ovat muutenkin aktiivisia. Ovatko nämä addiktoituneita reppanoita, ketä näkee samoissa paikoissa vuodesta toiseen, vai elämästään aktiivisesti nauttivia. Mikä tahansa aktiivitetti hallitsee ihmisen elämää enemmän kuin jokin passiivisempi asia. Se onko korkein vapaa-ajan aktiivitetti tanssi vai joku muu, ei ole mitään väliä näkeekö näitä reppanoita samoissa paikoissa vuodesta toiseen - pääasia että näkee. Harrastamattomat ovat enemän reppanoita.

    Joskus vois olalle koputtaa että tanssita niitä vaan seuraavat kymmenen vuotta mutta et sinä koskaan panemaan pääse. Vaikka iltaisin mielessäs kuvittelet.

    Äänestä

  • "Näitä lavoja kiertäviä addiktoituneita reppanoita näkee samoissa paikoissa vuodesta toiseen. "

    Ehkä niitä todellisia reppanoita löytää kuitenkin kapakoista halki Suomen niemen. Jos et usko, mene lähimpään lähiökapakkaan ja vertaile näkemääsi näihin lavojen miehiin. Ovatko miehet kapakoissa vuodesta toiseen on sitten toinen asia. Viinan elinikää lyhentävä vaikutus saattaa karulla tavalla estää sen.

    Let's face it! Suomalaiset miehet eivät vaan ole riittävän tasokkaita sinulle.

    Se muuten sattuu olemaan totta, että suomalaisten miehillä tavallaan menee heikosti, tilastojen mukaan heidän terveydentilansa on samaa luokkaa kuin Albaniassa, kaukana muiden Pohjoismaiden tasosta. Tuskin aktiivinen lavatanssiharrastus kuitenkaan heikentää miehen terveyttä. Ehkei muutenkaan kannattaisi nimitellä heitä näin halventavasti, etenkin kun puutteistaan huolimatta kelpaavat monille naisille tanssittajiksi. Lavatansseista olisi enemmän iloa naisillekin, jos näitä nimittelemiäsi olisi enemmän. Paradoksaalista, eikö totta?

    Äänestä

  • jnj kirjoitti:

    "Näitä lavoja kiertäviä addiktoituneita reppanoita näkee samoissa paikoissa vuodesta toiseen. "

    Ehkä niitä todellisia reppanoita löytää kuitenkin kapakoista halki Suomen niemen. Jos et usko, mene lähimpään lähiökapakkaan ja vertaile näkemääsi näihin lavojen miehiin. Ovatko miehet kapakoissa vuodesta toiseen on sitten toinen asia. Viinan elinikää lyhentävä vaikutus saattaa karulla tavalla estää sen.

    Let's face it! Suomalaiset miehet eivät vaan ole riittävän tasokkaita sinulle.

    Se muuten sattuu olemaan totta, että suomalaisten miehillä tavallaan menee heikosti, tilastojen mukaan heidän terveydentilansa on samaa luokkaa kuin Albaniassa, kaukana muiden Pohjoismaiden tasosta. Tuskin aktiivinen lavatanssiharrastus kuitenkaan heikentää miehen terveyttä. Ehkei muutenkaan kannattaisi nimitellä heitä näin halventavasti, etenkin kun puutteistaan huolimatta kelpaavat monille naisille tanssittajiksi. Lavatansseista olisi enemmän iloa naisillekin, jos näitä nimittelemiäsi olisi enemmän. Paradoksaalista, eikö totta?

    Paras teksti pitkään aikaan tällä palstalla.

    Upea juttu. Viisaitakin kirjoittajia löytyy vielä. :)

    Äänestä

  • "Tuskin aktiivinen lavatanssiharrastus kuitenkaan heikentää miehen terveyttä." Varmasti heikentää, kun harrastus muuttuu riippuvuudeksi. Illasta toiseen lavoilla, treeniä ja päivätyöt päälle. Mikään ei riitä ja eläkeikä lähellä. Ei siis mikään poikanen. Tulitikut silmiin, että pysyy simmut auki lavalta kotia kohti ajellessa...

    Äänestä

  • Hieno avautuminen, arvostan. Mutta ihminen voi päättää toisin, mennä vaikka pyöräilemään joka toinen ilta, ja nauttia siitä.

    Äänestä

Niin ja lavatanssijat, ainakin jatkuvat palstoilla ruikuttajat - eivät huomaa kuinka itsekkäitä ovat. Ilta on pilalla jos tilaisuutta ei ole katettu heidän tarpeisiinsa. Jos vesimuki maksaa 10 centtiä liikaa tai paikalla on ns. tavallisiakin vapaa-ajan viettäjiä, jotka eivät tanssietikettien kaikkiin kiemuroihin ole perehtyneet. Se että itsellä ei toimi, tuppaa olemaan toisten vika.

Äänestä
  • Älä sinä tuulipukutanssija mussuta. Me käytetään satoja-tuhansia euroja kursseihin että osaisimme tanssia paremmin kuin te. Vain ME osaamme fiilistellä ja nauttia tanssista.

    Oletko edes koskaan käynyt tansseissa, en usko. Kateellinen vain.

    Äänestä

  • kehityskelpoinen' kirjoitti:

    Älä sinä tuulipukutanssija mussuta. Me käytetään satoja-tuhansia euroja kursseihin että osaisimme tanssia paremmin kuin te. Vain ME osaamme fiilistellä ja nauttia tanssista.

    Oletko edes koskaan käynyt tansseissa, en usko. Kateellinen vain.

    Mikä oli todistettava...

    Kun vähän ikää tulee ja karvat kasvaa niin ehkä huomaatte että tanssilavalla elvistely ei pätevöitä muussa elämässä. Itse asiassa se on aika pieni hiekkalaatikko.

    Äänestä

  • eiadd kirjoitti:

    Mikä oli todistettava...

    Kun vähän ikää tulee ja karvat kasvaa niin ehkä huomaatte että tanssilavalla elvistely ei pätevöitä muussa elämässä. Itse asiassa se on aika pieni hiekkalaatikko.

    Asia menee myös päinvastoin, muussa elämässä elvistely ei myöskään pätevöitä tanssilavalla.

    Äänestä

  • kehityskelpoinen' kirjoitti:

    Älä sinä tuulipukutanssija mussuta. Me käytetään satoja-tuhansia euroja kursseihin että osaisimme tanssia paremmin kuin te. Vain ME osaamme fiilistellä ja nauttia tanssista.

    Oletko edes koskaan käynyt tansseissa, en usko. Kateellinen vain.

    Aivan uusiako on tulossa , näkemys on niin yhtenevä? hiukan hiipuvalle ylitietoisuudelle. Ei kai tuo liene totta.

    Äänestä

Minun mielestä mikään tanssikokemus ei voita toisen ihmisen aitoa läheisyyttä. Sitä että se toinen oikeasti haluaa sinua. Haluaa viettää kanssasi aikaa ja herätä viereltä.

Ei mikään hetken tanssinautinto voi sitä korvata. Olkoot vaikka kuinka ihanaa. Kun se päättyy niin silmät etsivät heti seuraavaa paria ja seuraavaa tanssia.

Onhan näissä kahdessa selkeä ero. Ihmekös tuo jos jää tyhjä olo.

Äänestä
  • Ritke - ihanasti sanottu. Tuo kerran koettu ja en unohda koskaa, enkä sitä kun sormeni ujutin "Ritken" hiuksiin.

    Äänestä

  • Jospa tanssinarkomaanit uppoutuvatkin niin syvälle tanssin pauloihin juuri syystä, että pelkäävät oikeaa läheisyyttä ja sitoutumista? Tanssiminen on turvallista korviketta oikealle suhteelle. "Suhde" tanssipartneriin kestää vain reilut viisi minuuttia ja sitten on taas vapaa.

    Olen joskus etsiskellyt sitä oikeaa tanssipaikoiltakin, mutta en enää aikoihin. Itsekäs tanssinautinnon maksimoija tuskin olisi kumppanina kovin antoisaa seuraa. Satunnaisen tavistanssijan saattaisin kelpuuttaakin.

    Tämä ketju on näköjään jo vanha kuin mikä, mutta osoittaa, että on tällä palstalla joskus kirjoiteltu ihan asiaakin.

    Äänestä

Onko sulla numbaa Ritke?

Äänestä

Ei sitte.

Äänestä

Minua kiinnostaa mikä aloittajan eli yksinäisen joutsenen tilanne on tällä hetkellä?
Aloitusviestistä on toki jo melkoisesti aikaa, mutta ollaanko edelleen yksin ja tyhjällä ololla?

Äänestä
  • Olen löytänyt löytänyt tansseista 26 kestävää suhdetta, joista pisimmät kestivät jopa yhden viikon. Hyvin on tilanne avaukseni jälkeen kehittynyt!

    1Äänestä

Hyvä kirjoitus! Tanssiharrastuksen aloittavan kannattaa varoa, ettei mene henkisesti mukaan lajiin kuuluvaan flirttailuun. Miehet varsinkin ovat vaarassa: tulee harhaluulo daamin olevan oikeasti ihastunut hetken yhdessäoloon. Kymmenien tai satojen tanssien jälkeen 'tutustumisenergia' on loppuun käytetty.

Paritanssiin kuuluu, että mennään yhdessä ne muutamat minuutit, osataan viedä ja seurata. Varmasti tulee tyhjyyden tunne, jos ei ymmärrä toisen olevan paikalla vain urheilumielessä. Parhaimmillaankin tanssi on vain kaunista harhaa, oikea elämä on muualla.

Äänestä
  • Kahdelle yksinäiselle kohtalo voi tehdä tepposet!

    Äänestä

  • "Paritanssiin kuuluu, että mennään yhdessä ne muutamat minuutit, osataan viedä ja seurata. Varmasti tulee tyhjyyden tunne, jos ei ymmärrä toisen olevan paikalla vain urheilumielessä. Parhaimmillaankin tanssi on vain kaunista harhaa, oikea elämä on muualla "
    - kahdelle varatulle kohtalo voi tehdä tepposet ;)
    - lavoilla juoksevilla varatuilla kannattaa olla avioehto jos jako yllättää ;)
    https://www.youtube.com/watch?v=rGes03z7oPI

    Äänestä

  • lavallaonvaaroja kirjoitti:

    "Paritanssiin kuuluu, että mennään yhdessä ne muutamat minuutit, osataan viedä ja seurata. Varmasti tulee tyhjyyden tunne, jos ei ymmärrä toisen olevan paikalla vain urheilumielessä. Parhaimmillaankin tanssi on vain kaunista harhaa, oikea elämä on muualla "
    - kahdelle varatulle kohtalo voi tehdä tepposet ;)
    - lavoilla juoksevilla varatuilla kannattaa olla avioehto jos jako yllättää ;)
    https://www.youtube.com/watch?v=rGes03z7oPI

    - eihän miehen tarvitse koko "lehmää" ottaa ,
    vaan käy "lypsyllä" silloin kuin huvittaa , tanssien jälkeen.
    Näin parisuhde pysyy pystyssä , saa molemmat huvit.
    https://www.youtube.com/watch?v=YwFaJdw530A

    Äänestä

  • "Parhaimmillaankin tanssi on vain kaunista harhaa, oikea elämä on muualla."
    Harvinaisen fiksua puhetta ja riipaisevan totta.

    Äänestä

  • uusaika kirjoitti:

    Tallaat vääriä polkuja. Nyt haetaan näitä.
    https://www.youtube.com/watch?v=umS20Xp9FjM

    Tätä päivää nyt muodissa on , että se "hän on mun lökäpöksy" otetaan lavalle mukaan ja laitetaan miestenriviin, itse siirtyen naistenriviin tanssi-iltaa nauttimaan
    muidenkin tanssijoiden kanssa.
    Loppuillasta otetaan siitä siipasta kinni ja näytetään, että ollaankin parina.
    Toiset saavat nummeroita illan aikana -

    https://www.youtube.com/watch?v=ZtC-yQkPndc
    https://www.youtube.com/watch?v=Tx9lm6vkXWc

    Äänestä

  • uusaika kirjoitti:

    Tallaat vääriä polkuja. Nyt haetaan näitä.
    https://www.youtube.com/watch?v=umS20Xp9FjM

    Niinpä. Toisaalta turhaa enää aloittelijoita ohjeistaa: 10v kuluttua ei ole lavatanssikulttuuria. Nykyisten harrastajien liikut alkaa olla vähissä, eikä nuorisolla ole tarvetta kulkea yökausia ja tuhansien ajokilometreja viihtyäkseen viikonloppuja. Tanssiminen siis ei ole parinmuodostus -rituaali vaan urheiluharrastus. Omat isännät/emännät ovat joko mukana tai turvallisesti kotona. Vapaana kulkevat reppanat ovat ja pysyvät sellaisina jos liiaksi koukuttuvat Satumaahan.

    Tuon videon emännällä on kyllä hurmaava katse kohti lökäpöksyhurmuriaan! Toivottavasti se on aito eikä prosenteilla piristetty

    Äänestä

  • Ihan samalla tavalla jossain baareissa / yöelämä "kulttuurissa" voi se oma puoliso olla mukana tai kotona. Ja reppanat kulkevat paikasta toiseen lasi kädessä seiniin nojaillen. Tansseissa nojaillaan vaan toisiin ihmisiin. Molemmista voi jäädä tyhjä olo jos ei koskaan uskalla tehdä mitään.

    Äänestä

  • Yksinjääjoshaluaa kirjoitti:

    Ihan samalla tavalla jossain baareissa / yöelämä "kulttuurissa" voi se oma puoliso olla mukana tai kotona. Ja reppanat kulkevat paikasta toiseen lasi kädessä seiniin nojaillen. Tansseissa nojaillaan vaan toisiin ihmisiin. Molemmista voi jäädä tyhjä olo jos ei koskaan uskalla tehdä mitään.

    Niinpä. Seuraa löytyy lavoilta niin sinkuille kuin varatuille.
    Lavoilla on sitä romantikkaa. Siellä on lämpöä ja rakkautta.
    https://www.youtube.com/watch?v=SBz5FLvu_X8
    https://www.youtube.com/watch?v=iivaKGvNAuM

    Äänestä

  • paritvaihtuulavalla kirjoitti:

    Tätä päivää nyt muodissa on , että se "hän on mun lökäpöksy" otetaan lavalle mukaan ja laitetaan miestenriviin, itse siirtyen naistenriviin tanssi-iltaa nauttimaan
    muidenkin tanssijoiden kanssa.
    Loppuillasta otetaan siitä siipasta kinni ja näytetään, että ollaankin parina.
    Toiset saavat nummeroita illan aikana -

    https://www.youtube.com/watch?v=ZtC-yQkPndc
    https://www.youtube.com/watch?v=Tx9lm6vkXWc

    "Hän on mun lökäpöksy otetaan lavalle mukaan ja laitetaan miestenriviin, itse siirtyen naistenriviin tanssi-iltaa nauttimaan
    muidenkin tanssijoiden kanssa."

    Minun lökäpöksylle ei oma nainen riitä, vaan on pakko päästä muita hakemaan. Minulle se oma kyllä riittäisi. Päästän tanssiaddiktin kiertämään säännöllisesti yksin, että saa riippuvuutensa tyydytettyä. On muitakin liikuntaharrastuksia.

    Äänestä

"Silti kaipaan tanssia enemmän sydämessäni kuin parisuhdetta."

Sitoutumisen pelko siellä on taustalla. Ja pelko siitä että kumppani estäisi tanssimisen toisten kanssa. Noh..kai sitä sitten jossain vaiheessa tulee järkiinsä. Toivottavasti ennen vaihdevuosia.

Äänestä

Tanssi voi myös pelastaa. Pitkä ja kivinen tie, mutta jos on esimerkiksi ujo mies eikä fyysisesti uskalla lähestyä saati koskea naista, kyllä tanssin parissa siedättyy. Tunnen monta tällaista tarinaa jotka päättyvät onnellisesti. Ja niitäkin joissa tanssin sijaan päädytään baareihin ja juoppoudutaan. Samanlaisista herkistä kavereista on kyse, mutta toinen harrastus on paljon terveempi kuin toinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Yksinäinen joutsen kirjoitti:

Pääsiäinen kului aktiivisesti tanssien, jopa kolme päivää tuli uhratuksi harrastukselle. Päivät kuluivat voimia kerätessä niin, että illalla jaksaisi aikaa parketilla kuluttaa.

Takana upeita tanssihetkiä; äärimmäisestä hulluttelusta rauhallisiin ja sydäntäsärkeviin tangoihin. Paljon kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Ympärillä pyörii tansseista tuttuja ihmisiä monen vuoden ajalta. Heidän kanssaan on nautinnollista viettää aikaa ja kiertää kärkiluokan artistien illoissa tanssien ja nauttien.

Silti olo on jotenkin tyhjä. Miksi?

Kun arki koittaa, tajuan kuitenkin olevani yksin. Yksin kulkemisen tunnetta ei riitä paikkaamaan 100 naamakirjakaveria tai 5 eri foorumin jäsenyyttä. Tansseissa usein pohtii, jos jonkin kanssa voisi luoda jotain hieman pysyvää mm. tasapainoista arjen jakamista toisiian tukien.

Silti kaipaan tanssia enemmän sydämessäni kuin parisuhdetta. Toisaalta, en tunne itseäni nykyisessäkään tilanteessa kovin riittäväksi. Oikeastaan tunnen riittämättömyyttä. Taloudellinen tilanteeni on hyvä, tapaan säännöllisesti sukulaisiani ja voin mielestäni sanoa tanssin sarallakin olevani huippu sarjassa. Ei siis ole pulaa, etten pääsisi tanssimaan tai viettämään aikaa tasokkaiden tanssijoiden kanssa.

Edessä on taas pitkä viikko, ilman sitä oikeaa ihmistä, jonka kanssa kohdata arjen tuomia asioita. Yksin menen nukkumaan, tarkistan säännöllisesti netin viestintävälineitä, olisiko joku laittanut jotain. Pohjimmiltaan haluan olla myös yksin, ettei tanssillista vapauttani riistetä.

Oikeastaan en tiedä, mitä haluan.

Iloista ja keväistä viikkoa.

http://www.youtube.com/watch?v=TTsVru6wcHo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu