Syytä mennä lääkäriin? Tuntuu, että testi olisi tarkoitettu niille, jotka ovat olleet aikuisina onnellisia, mutta sitten masentuneet. Minä tunnen olleeni masentunut koko teini-iän ja aikuisuuden, joten en tiedä, mitä vastata testin kysymyksiin. Olen siis parissakymmenissä, naispuolinen opiskelija. Erityisesti tämä kevät on tuntunut melko vaikealta ja olen kauan halunnut hakea apua. Päällisin puolin minulla on kaikki asiat hyvin, joten pelkäänkin, ettei minua oteta vakavasti apua hakiessani. Ystäviä, joille puhua ongelmistani, ei oikein ole. Vanhemmilleni olen jotain yrittänyt sanoa, mutta eivät tainneet ymmärtää, kuinka huono olo minulla välillä on. Tapasin muutama päivä sitten ohimennen erään miehen, juttelimme, ja hän näytti osoittavan kiinnostusta minuun. En voinut uskoa, että sellainen mies voisi olla kiinnostunut minusta, ja melkeinpä harmitti, että hän tuhlasi aikaansa minunlaiseen tyttöön. Kiemurtelin itseni ulos tilanteesta ennen kuin vaihdettiin numeroita, sillä pelkäsin tuottavani hänelle kuitenkin pettymyksen. Pari päivää tapauksen jälkeen leijuin pilvissä, sain tarmoa tehdä asioita. Nyt asiat on taas ennallaan, en jaksa mitään, mikä vaatisi suurempaa ponnistusta. En tiedä, miten käyttäytyä, jos kohtaan saman miehen uudestaan. En voi mitenkään kelvata hänelle. En tiedä, miten suhtautua saamaani pistemäärään. Tunnen syyllisyyttä siitä, että en pääse tästä jatkuvasta alakulosta eroon, aivan kuin en haluaisikaan päästä.
Sain 36 pistettä
Beckin testistä...
12306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olisi hyvä että menisit lääkriin ja kertoisit kaikki oireesi
.. joten hae apua.
Rohkeasti
sain 43 pistettä beckin testistä... :S olen nyt tehnyt sitä ueammin kuin kerran,ehkä 2-5 päivän välein. (ei kuitenkaan aina) tietääkseni vähän "tilannetta". Kyll' se 40-43 pisteen välillä pyörii :s apua haluaisin hakea, mutten usko että minua otetaan vakavasti :s
olen muuten 13 vuotias...
Miksei otettas vakavasti? Masennus on vakava sairaus
Puhu jollekin. Juuri sun iässä ahdistuin ja itsetuntoni romahti. Itse en puhunut kenellekään huonosta olostani, vaan purin itkuni ainoastaan päiväkirjaani. Kysymykseen "miten menee?" vastasin aina "ihan hyvin", koska niin vain oli helpompi sanoa. Minun olisi pitänyt kymmenen vuotta sitten avautua ongelmistani. Moni ajattelee, että teiniangsti menee ajan kanssa ohi, ja itsekin ehdin jo luulla päässeeni ahdistuksestani...Mutta ei se taida mennä ohi ilman puhumista jollekin aikuiselle. Nyt pelkään, että apaattisuus jää ikuisiksi ajoiksi osaksi persoonaani, koska en rohjennut hakea apua teininä ja annoin masennuksen kasvaa itseeni kiinni. En halua, että sulle käy samoin. Yritä löytää jokin aikuinen (kuraattori, isä, äiti...), jolle puhua. Ei tarvitse heti täräyttää, että sulla on masennus, vaan vaikkapa ottaa edes sen yhden ongelman esille, josta purkautua. Voimia sulle ja *halaus*.
mutta jos he ajattelevat tämän vain teini agnstiksi :s ja enhän minä sitä itse 100 varmaksi tiedä että olen masentunut (?)
mutta todellakin, itse jopa ehkä haluaisin apua. mm. pahaan olooni, myös siihen että vahingoitan itseäni ahdistuksen takia...
tuntuu ettei kukaan ota vakavasti...sanotaan vaan
"tollainen asioden negatiivisenä kuuleminen on normaalia tuossa iässä, ja että persoona muutenkin muuttuu"
mutta uskaltaisinpa täräyttää siihen että; "no onkos se sitten normaalia, että hakkaan, ja viiltelen itseäni? tai että piirrän ihmisiä jotka viiltelevät, ja tekevät itsemurhaa. hirttäytyvät, tai ampuvat?!"
huoh...jos jokou ymmärtäisi tilata minulle ajan! äiti sitä on jo ehdotellut mutta siihen se jäikin ^^
-toivottavasti joku/sinä löydät vielä tämän viestin, ja voisit jotenkin auttaa *-*
No mä voin yrittää esittää sulle kysymyksiä, joiden avulla sä voit haravoida oireitasi ja tietää vaivaako sinua todella masennus. Voit käydä mielessäsi läpi näitä kysymyksiä ja vastata niihin totuudenmukaisesti.
1. Miten paljon yleensäkin ajattelet negatiivisesti? Viekö alakuloisuus voimia koulussa ja muualla?
2. Miten usein sinulla on itsetuhoisi ajatuksia? Jos on, niin tekisitkö itsellesi jotain jos siihen olisi mahdollisuus? Arvostatko omaa itseäsi ja elämääsi?
3. Onko sinun vaikeaa olla oma itsesi; tuoda mielipiteitäsi julki, tehdä päätöksiä, olla tyyliltäsi sellainen kuin haluat olla?
4. Herpaantuuko keskittymisesi helposti ja oletko äreämpi kuin ennen?
5. Onko sinun vaikeaa nukahtaa illalla surullisten ajatusten pyöriessä mielessäsi?
6. Pelkäätkö tai onko sinulla ennakkoluuloja ihmisiä kohtaan? Jos, niin etenkin oman ikäisiäsi kohtaan? Entä onko sukupuolella merkitystä tässä asiassa?
7. Onko sinun vaikeaa irtautua kotoa ihmisten ilmoille? Jos, niin miksi? Jännitätkö, pelkäätkö, eikö sinua kiinnosta?
8. Onko sinulla usein päänsärkyä?
9. Mitä teet vapaa-ajallasi? Kuluuko aika useimmiten mietiskelyyn ja pohtimiseen?
10. Tarvitsetko mielialaa lievittäviä helpotteita, joilla palkitset itseäsi kun olet onnistunut? Tuntuuko elämä suorittamiselta?
11. Tuntuuko normaalit päivittäiset asiat suurilta ponnistuksilta?
12. Onko sinulla paniikinomaisia oireita, kuten esimerkiksi että sinun on päästävä joskus pakoon epämiellyttäviä tilanteita?
13. Vältätkö riskien ottamista? Jos, niin miksi? Pelkäätkö epäonnistuvasi?
Saatan epäonnistua auttamisessani, mutta yrittänyttä ei laiteta. :)
laitoin vastauksia tänne;
1.negatiivisesti ajatteleminen on todella yleistä. Alakuloisuuta on...voimia ei juuri mihinkään harrastuksissa ei jaksaisi käydä, koulussa en paljon mitään teekkään, kaikki missä pitää käyttää aivoja, esim. matikka ei poikein suju kahdesta viimeisimmästä kokeesta 7 puol, tunnilla piirtelen vihkoon (lähinnä vain viiltely- ja itsemurha piirroksia.
2.päivittäin. Mahdollisuuden tullen, eikun veitsi/sakset käteen ja viiltelemään. Ehdin tehdä niin jopa tänään aamulla vessassa, ja eilen illalla alkuyöllä. Itseäni en arvosta minkään vertaa, olen liian läski ja ruma, ennkä muutenkaan onnistu missään. olen ihmisenä epäonnistunut.Elämääni....sitä arvostan ja en arvosta, se on siinä laudalla...itsemurhaa en kyllä tässä tilanteessa vielä halua tehdä, sen verran arvostan kuitenkin.
3. todella vaikeaa. (mm. taustojen takia) en uskalla olla oma itseni etenkään koulussa.
4.herpaantuu,mihinkään en jaksaisi keskittyä kunnolla, ja olen.
5.kun surullliset ajatukset pyörivät mielessäni, en saa nukuttua kunnolla. melkein joka yö käy niin, tai alan pelätä jotain. muuten en kyllä pahemmin heräile öisin. joskus. ja ei se unen saantikaan KAUHEAN pitkälle usein veny.
6. En oikein luota keneenkään. Saman ikäisiin vähiten. pelkään että aina kaverisuhde menee poikki ja he pitäisivät minua vain luuserina. mikä minä olenkin, mutta en halua kenenkään pitävän minua sellaisena. sukupuolista merkitystä ei ole.
7. kouluuun on pakko mennä vaikkei haluaisi, mutta jos esim. vapaa päivinä esim. pääsiäsi lomalla, en halua mennä ihmisten ilmoille yhtään. istuisin vain koneen ääressä tai muuten vain sisällä. häpeän itseäni, enkä halua nähdä ketään. varsinkaan "vihamiehiäni" joista yksi asuu naapurissani :I
pelottaaa, että näen jonkun, eikä kiinnosta liikkua minnekkään, kun ei jaksaisi millään.
8. hmm...en pahemmin muistaisi minnulla olevan päänsärkyä usein.
9. vapaa-ajalla kuuntelen musiikkia. (usein surullista) olen koneella, mietin, pohdin. Joskus jopa siihen että istun huoneessani nyyhkytellen, toivoen ettei kukaan huomaa, tai miettien keinoa vahingoittaa itseäni. joskus piirtelen myös kuvia tai kirjottelen lappuselle erilaisia tunteitani.
10. en pakitse itseäni mistään. mutta haluan koko ajan syödä karkkia suklaata, limua, jotain hyvää. tai jos ei ole niin leipäkin käy. syön vaikka ei nälkä olisikaan.
11. riippuu. koulu ja harjoituksiin meneminen; kyllä.
12. en oikein kunnolla tajunnut kysymystä, haluaisin kyllä kadota maan alle vähänkin noloissa tilanteissa, (jotka minulle vaikeita tilanteita) epämiellyttävistä tilanteista haluaisin vain juosta pois. kun äiti piti saarnaa, halusin vain häipyä jonnekkin. mikä vain epämiellyttävä tilanne, haluaisin siitä pois. en oikein osannut vastata kysymykseen :s mutta noita tilanteita vältän.
13. vältän, koska epäonnistun aina mitä sitten teenkin.
anteeksi pitkistä vastauksista, yritin rehellisesti vastata :)
toivottavasti jaksoit lukea, ja toivottavasti vastaat minulle taas...
Sillä ei ole oikeastaan yhtään mitään väliä, että oletko masentunut vai "vain teiniagstaaja". Jokaisella on oikeus hakea apua, vaikka ei olisi "masentunut"-leimaa otsassa. Tärkeintä on opetella puhumaan ongelmistaan. Helpommin toki sanottu kuin tehty. Itse en sitä osaa vieläkään. Yritä löytää hyvä kuuntelija, joka ei vähettele ongelmiasi. Sano äidillesi, että varaa sen ajan. Jaksamisia sulle!
teini angsatusta?
-anteeksi että vaivasin sinua omilla vaikka sinullakin oli niitä omia ongelmia...
En ehkä ilmaissut asiaani tarpeeksi selkeästi. Ei ole järkeä pohtia yksikseen, onko sinulla masennus vai ei. Sillä ei ole mitään merkitystä. Sen sijaan kysy itseltäsi yksinkertainen kysymys:
Onko sinulla huono olla?
On? No niin. Vain sillä on merkitystä, että tiedät voivasi huonosti. Jos voi huonosti, niin täytyy hakea apua. Puhu jollekin aikuiselle. Vaikka joku kuittaisi masennuksesi teiniahdistuksena, niin ei se silti vähennä tuskaasi ja oikeutta apuun. Sulla on huono olo, kerro siis siitä jollekin aikuiselle. Jollekin läheiselle tai kouluterkkarille. Tsemppiä.
Mulla on ollu tässä vähän aikaa jotenkin erityisen vaikeaa. On ollut puol vuotta paha olo kokoajan. Mutta nyt se jotenkin rysähti kertaheitolla.. Mä en oo syönyt juuri mitään puoleentoista viikkoon, oon ihan hajalla, itken vaan.
Mullakin on kaikki päällisinpuolin hyvin.. Mulla on vakituinen, ok työpaikka, mies, kiva koti, kivoja kavereita, hyvät välit porukoihin.. Mitään suurta dramatiikkaa ei ole. Mutta mä en vaan jaksa enää. Mä en jaksa enää elää. Tulevaisuutta kun ajattelee, niin on vain sellainen olo että kaiken mokaan ym. Mä haluan jatkaa opiskeluja, mutten kuitenkaan pääse pääsykokeista läpi. Jos pääsenkin niin en osaa ja on pakko lopettaa koulu kesken.. Ja jos pääsenkin koulun läpi, en saa töitä tai jos saankin ni vituiks sekin menee.. Tästä vaan pääsee ajatukseen että miks ees yrittää. Kaupan kassalle en halua jäädä, ja em tapahtumien sarja ei kiinnosta kokea.. Joten jäljelle jää hävitä vaan olemasta. Kaikki mitä tulevaisuudesta ajattelen päätyy samaan, mikään ei onnistu, mitään hyvää ei ikinä tule, mä mokaan kaiken tai en vaan osaa, oon huono, kaikessa myös ihmisyydessä.. Joten miks ees yrittää? Jos vaan vois hävitä, kuolla pois, niin ei tarvitsisi miettiä mitä pitäisi tehdä ja miten sen voisi mokata..
Eilen mun mies käski mun mennä lääkäriin.. No työterveydestä sain vain hoitajalle ajan mutta se teki mulle ton testin ja mä sain tulokseski 52. Huomena sitten lääkäriin.. Hoitaja sanoi että olisi pitänyt mennä jo hakemaan apua ajat sitten. En mä nytkään olis mennyt, mutta mies vaati että menen. Ja nyt on koko pääsiäinen ollut ihan romuna ja eka työpäivä olis "loman" jälkeen ollu tänää, enkä pystynyt menemään.
Muuta en osaa sanoa, kun mene hakemaan apua.. Jos ne vaikka antaa jotain lääkkeitä millä parannat ittes etkä vajois ihan niin pohjalle ku missä minä olen..