Ihan piti alkaa mieltäni purkamaan ja jos vielä löytyisi kohtalotovereita.
Minulla on vanhin poika 20v. Meillä on yhteinen auto, koska hänellä yksin ei ole varaa sitä pitää.
No tässä iltana muutamana oli puhe, että tarvitsisin kyytiä seuraavana päivänä, no hän heitti mulle kiukuspäissään auton avaimet, vaikka pyysin vain häneltä kyytiä. Ja muutenkin hän on hirmu kiukkuinen sellainen äyskijä luonne, verrattuna minun nuorimpaan poikaani, toki lapset erilaisia ovatkin, mutta kun miettii tätä mun vanhinta lasta, hän kumminkin jo 20v. ja vielä välillä kiukkuaa kuin 10v.
Tuntuu välillä, että meillä ei ole muuta yhteistä kuin auto, hän asuu jo omillaan. Olenkin sanonut pojalle, että ostetaan kumpikin oma auto, jotta saadaan kumpainenkin ajaa silloin kun halutaan, eikä tarvitse aina vinkua autoa, kun se auto on suurimman osan ajasta pojallani. Se auto on vielä sellainen ns. teiniauto, että en senkään vuoksi sillä viittisi ajaa.
Annan hänen mielellään ajaa, toki nuorethan tarvitsee ajokokemusta, eikä aina vaikka autoa häneltä pyydän niin hän ole kiukkumaakari, mutta jostain syystä tällä kertaa oli, liekkö syynä ollut kun hänen seurassaan oli hänen tyttöystävä ja eräs kaveri. Poikani on vähän sellainen virnuilija kun hänelle sitten asiasta mainitsen, vähän tulee sellainen tunne, että niinku tahallaan ärsyttäis jne. Tänä iltana ei suostunut vastaamaan edes puhelimeen, menin sitten käymään hänen luonaan, niin aika nolonahan oi kuunteli, mutta samalla virnuillen, aivan kuin nauttisi äidin mielipahasta.
Minä en niinku voi ymmärtää, että mitä ihmeen pahaa olen tälle vanhimmalle pojalle tehnyt, kumpaakin olen yrittänyt tasapuolisesti kohdella ja olenkin, mutta vanhempi on niin äkäinen, niin erilainen luonteeltaan.
Kokemuksia muilla äideillä?
Kiitoksia asiallisista vastauksista jo etukäteen.
T:taas kerran mielensä pahoittanut äiti
Minulla on vanhin poika 20v. Meillä on yhteinen auto, koska hänellä yksin ei ole varaa sitä pitää.
No tässä iltana muutamana oli puhe, että tarvitsisin kyytiä seuraavana päivänä, no hän heitti mulle kiukuspäissään auton avaimet, vaikka pyysin vain häneltä kyytiä. Ja muutenkin hän on hirmu kiukkuinen sellainen äyskijä luonne, verrattuna minun nuorimpaan poikaani, toki lapset erilaisia ovatkin, mutta kun miettii tätä mun vanhinta lasta, hän kumminkin jo 20v. ja vielä välillä kiukkuaa kuin 10v.
Tuntuu välillä, että meillä ei ole muuta yhteistä kuin auto, hän asuu jo omillaan. Olenkin sanonut pojalle, että ostetaan kumpikin oma auto, jotta saadaan kumpainenkin ajaa silloin kun halutaan, eikä tarvitse aina vinkua autoa, kun se auto on suurimman osan ajasta pojallani. Se auto on vielä sellainen ns. teiniauto, että en senkään vuoksi sillä viittisi ajaa.
Annan hänen mielellään ajaa, toki nuorethan tarvitsee ajokokemusta, eikä aina vaikka autoa häneltä pyydän niin hän ole kiukkumaakari, mutta jostain syystä tällä kertaa oli, liekkö syynä ollut kun hänen seurassaan oli hänen tyttöystävä ja eräs kaveri. Poikani on vähän sellainen virnuilija kun hänelle sitten asiasta mainitsen, vähän tulee sellainen tunne, että niinku tahallaan ärsyttäis jne. Tänä iltana ei suostunut vastaamaan edes puhelimeen, menin sitten käymään hänen luonaan, niin aika nolonahan oi kuunteli, mutta samalla virnuillen, aivan kuin nauttisi äidin mielipahasta.
Minä en niinku voi ymmärtää, että mitä ihmeen pahaa olen tälle vanhimmalle pojalle tehnyt, kumpaakin olen yrittänyt tasapuolisesti kohdella ja olenkin, mutta vanhempi on niin äkäinen, niin erilainen luonteeltaan.
Kokemuksia muilla äideillä?
Kiitoksia asiallisista vastauksista jo etukäteen.
T:taas kerran mielensä pahoittanut äiti
Vastaukset 4
Vanhimmat
tavallinen nuori aikuinenhan tuo. Tuossa iässä eivät monetkaan osaa arvostaa vanhempiaan, päinvastoin vanhemmat koetaan usein varsin ärsyttävinä, tylsinä, eikä heidän arvomaailmaansa kunnioiteta ja kanssakäyminenkin vähän vaivalloista. Vanhemmat ovat monille vain sellaisia, joista hyödytään jotakin (=palvelut, rahat) tosin hetkittäin voi olla ihan mukavaakin heidän kanssaan. Miehillä omien vanhempien arvostus nousee kolmenkympin hujakoilla etenkin oman perheen ja ammatin myötä-jos silloinkaan. No , yleistää ei tientenkään voi. Tosiasia on, että pelkällä olemisellasi et saavuta poikasi arvostusta, etkä voi asialle mitään tehdä. Et ole tehnyt siis mitään väärää. Rakasta poikaasi, ole sinä ystävällinen ja tue tarpeen mukaan. Osta itsellesi oma auto -ehdottomasti! ja anna pojan pitää omansa! Kiusallista tuonikäisen jakaa teiniauto ÄITINSÄ kanssa (vai oliko kirjoitus provo????). Odota, että poikasi aikuistuu ehkä jonakin päivänä.
poika hankkikoon varallisuutta sen verran että voi autoa pitää tai muuten saa ajelut vähiin jäädä. Sinä hankit itsellesi kunnon mamma-auton! Aikuinenhan tuo on ja omillaan voisi jo pärjäillä. Älä anna käyttää sinua liikaa hyväkseen!
Kiitoksia asiallisesta vastauksesta. Ei ollut provo, vaan ihan totisinta totta. Joo ajattelinkin ehdottaa pojalle, että jos hänellä ei ole haluja myydä tämän hetkistä autoa, niin maksakoon mulle siitä autosta puolet, vaikka erissä ja sitten hän ottaa vakuutuksen omiin nimiin jne.
Kunhan tulee käymään, minä en nyt hälle soittele enkä laulele, koska eieilen vastannut mun puheluihin lukuisista yrityserroista huolimatta, joten poika saa olla se, joka otta ensin yhteyttä, koska eilen niin monta kertaa iski mulle törkeästi luurin korvaan.
Esikoiseni, myös omanlaisensa.
Isänsä alkoi maksaa elatusmaksun hänelle kun täytti 18v. ja opiskeli vielä. Poika ei maksanut mitään ruoastaan eikä asumastamme vuokra asunnosta ihan oma päätöksenään. Maksoin hänelle kuorma-auton ajokortin ylioppilaslahjaksi. Poika ajoi autollani, jopa naapureita heidän asioilleen, sai ja otti maksun, mutta yhtäkään bensalitraa ei ostanut. Aina kun pyysin osallistumaan esim. siivoukseen tai viemään mennessään roskat, ei todella, syy oli kun muuttaa juuri omaan asuntoon...
Aloin sitten kysellä koska muuttaa, se oli vain virnuilun ja naureskelun paikka. Sitten alkoi hiillostaa minua, paljonko maksan Hänelle elatusapua, kun muuttaa omilleen.
Kaksi vuotta kuuntelin ja katselin ja anelin osallistumaan kotitöihin. Hän käytti elatusapurahan elokuviin vaateisiin ja ravintoloissa käynteihin...
Sitten marssin pankkiin ja otin selvää voinko saada asuntolainan. Kyllä saisin, koska olin tallettanut saamani mummuni perinnön määräaikaistilille, joka oli noin 15–20 % asunto-osakkeen hinnasta.
Kohdalle sattui täysremontti sisätiloihin tarvitseva pieni kaksio, jonka sain n. verotusarvolla, koska siihen ei saanut enää vuokralaisia huonon kunnon vuoksi. Muutin aluksi sellaisenaan asuntoon, tein remontin vasta 5-6 v. kuluttua, kun sain lainaa vähennettyä.
Pankki lainasi tarvittavan summan, takuina kahden vuoden päästä avautuva tilini. Käsirahaksi myin auton. Tein kaupat ja sanoin vuokra-asunnon irti. Ilmoitin pojalle; asunto on käytettävissäsi kuun loppuun, minä ja kuopus kanssani, muutamme osaamaani asunto-osakkeeseen.
Poika nauroi oikein tosissaan hyvälle vitsille, seuraavana päivänä toistin asian; hae asunto ei ole koko kuukautta aikaa.
Mikään ei ole suhteessamme muuttunut, Poika kävi säännöllisesti ilkeilemässä ja haukkumassa jopa kukkien laitto parvekkeelle ole hänestä turhaan: “MITÄ SINÄ NIILLÄ ENÄÄ TEET?”
Elatus asia ei ollut yllätys, molemmat pojat olivat täysin tietoisia; niin kauan kuin on yhteinen ulko-ovi, maksan asunnon ja hankin ruuan. Kaikkien rukoilujen keskellä osallistua kotityöhön, olin sen sanonut. Tukea siihen, ettei täysi ikäiselle ole velvollinen maksamaan elatusapua, sain työkavereilta. Olin työssä laitoskeittiössä, joten palkkani ei ole iso, ammattitaidosta oli hyötyä kotitalouden hoidossa.
Nyt jo eläkkeestä, maksan vielä viimeisiä kuukausia asuntolainaani.