Saako

Naantalin vanhalle hautausmaalle haudata ruumiin arkussa? Ja eräs asia, niin tuhkien paikkana pieni kivikasa on outo juttu Naantalin hautausmaan uurnahautojen puolella. Ihmisruumis kuuluu arkkuun laitettavaksi ja maahan laskettavaksi. Hautausmaalle, vanhallekin kyllä arkkuhautauksia mahtuu vaikka kuinka.

Se, miksi polttohautaukset ovat yleistyneet, johtuvat kaupallisesta ajattelusta. Buissnes on siinäkin kysymyksessä, sillä,....polttohautaukseen tarvitaan arkku, arkun kuljetus Naantalin kirkosta polttohautaukseen Turkuun, uurna tarvitsee ostaa arkun lisäksi ja uurna noudetaan ja lasketaan sitten hautaan. Kuka haluaa tällaista?????? Siis hautajaiset ovat kaiken kaikkiaan polttohautauksessa paljon kalliimmat kuin arkkuhautauksessa eli siis perinteisessä hautaustoimituksessa ja maahan laskussa. Seurakuntien tulisi kannustaa ja vaalia arkkuhautaamistapaa, koska ihmisen ruumis on se, joka muuttuu maaksi. Se on perinteinen ja hyvä, kunnioitettava tapa. Se on myöskin konkreettinen ja todellakin silloin edesmenneen läheisen arkku ja jäännökset todellakin ovat hautausmaalla, jolloin myöskin haudalla käynnin merkitys on läheisille ja omaisille erilainen kuin tuhkien päälle kukkasten asettaminen ja kynttilöiden vieminen Jouluna.

Perinteiden vaaliminen on yksi seurakunnan tehtävistä.
1241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tahto on se, miten haluaa tulla haudatuksi. Minä haluan tulla tuhkatuksi, mua ei kiinnosta olla matojen syötävänä. Ja jokaisen oma asia on mistä hautauspalveluista maksaa. Itse asiassa on paljon parempi tulla poltetuksi kuin arkussa haudatuski, tiesitkö että se on ympäristöystävällisempi tapa?
Nimittäin ruumiista tulee lahoessaan erilaisia nesteita jotka imeytyvät maaperään ja sitä kautta saastuttavat maaperää. Tuhkatusta vainajasta tätä ei tule. Lisäksi Suomessa (ja maailmalla myös) on firmoja, jotka tekevät vainajan tuhkasta timantin, jos niin omaiset haluavat. Mik'ä olisikaan kauniimpaa, kuin olla koruna rakkaan kaulalla kuin maata matojen syötävänä?

Omaiseni on poltettu hänen toivomuksestaan. Hän ei halunnut, että olisi "pakko" käydä haudallaan jouluna, syntymä- ja kuolinpäivänä, koska ilmoista, sairastumisista jne ei koskaan tiedä. Hänen puolestaan jokainen voi kotona laittaa kynttilän hänelle silloin kun haluaa, ei se ole sidottu merkkipäiviin. Tämä oli helpotus myös iäkkäille omaisille, joille kulkeminen rollaattorin tai pyörätuolin kanssa on hankalaa esim. lumisena/ kuraisena aikana. Lisäksi matka vaatii aina taksin tai bussin.

Itse olin aiemmin jotenkin vanhoillisena epäileväinen, nyt kun olen nähnyt tämän asian käytännössä, tein myös itselleni paperit hautajaisistani, vaikka olen vasta alle 40v, mutta päivistään ei koskaan tiedä. Minut tullaan tuhkaamaan ja sirotellaan luontoon aikoinaan. Toivon, että se päivä olisi vielä kaukana, sllä en ole ihan vielä valmis lähtemään.

Ei se millä tavalla kukin tulee haudatuksi vähennä yhtään vainajan arvoa. Olisipa kauheaa jos vainajat laitettaisiin eriarvoiseen asemaan sillä perusteella, miten kukin on haudattu. Se, jos mikä on epäkristillistä ja anteeksiantamatonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erkki L. Naantali kirjoitti:

Naantalin vanhalle hautausmaalle haudata ruumiin arkussa? Ja eräs asia, niin tuhkien paikkana pieni kivikasa on outo juttu Naantalin hautausmaan uurnahautojen puolella. Ihmisruumis kuuluu arkkuun laitettavaksi ja maahan laskettavaksi. Hautausmaalle, vanhallekin kyllä arkkuhautauksia mahtuu vaikka kuinka.

Se, miksi polttohautaukset ovat yleistyneet, johtuvat kaupallisesta ajattelusta. Buissnes on siinäkin kysymyksessä, sillä,....polttohautaukseen tarvitaan arkku, arkun kuljetus Naantalin kirkosta polttohautaukseen Turkuun, uurna tarvitsee ostaa arkun lisäksi ja uurna noudetaan ja lasketaan sitten hautaan. Kuka haluaa tällaista?????? Siis hautajaiset ovat kaiken kaikkiaan polttohautauksessa paljon kalliimmat kuin arkkuhautauksessa eli siis perinteisessä hautaustoimituksessa ja maahan laskussa. Seurakuntien tulisi kannustaa ja vaalia arkkuhautaamistapaa, koska ihmisen ruumis on se, joka muuttuu maaksi. Se on perinteinen ja hyvä, kunnioitettava tapa. Se on myöskin konkreettinen ja todellakin silloin edesmenneen läheisen arkku ja jäännökset todellakin ovat hautausmaalla, jolloin myöskin haudalla käynnin merkitys on läheisille ja omaisille erilainen kuin tuhkien päälle kukkasten asettaminen ja kynttilöiden vieminen Jouluna.

Perinteiden vaaliminen on yksi seurakunnan tehtävistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu