Hometurvakoti

Olen muutamille "piireihin" kuuluville silmäätekeville esittänyt toivomuksen, että maahamme tulevaisuudessa rakennettaisiin muutamia sijaiskoteja mihin homeasunnossa kovasti oireita esiintyvissä tapauksissa koko perhe voitaisiin sijoittaa. Heti sen jälkeen kun lääkäri on yhdellekään siitä porukasta sanonut, että "Homesairaus pois kotoa".

Tässä en enää ajatellut niinkään itseäni, vaan mielessä oli esm. työtön yksinhuoltajaäiti kolmen lapsensa kanssa. Mikäli tämä porukka ei pääse heti pois myrkkykämpästään, niin onhan se kauhia paikka.

Joku Insinööri, vaikka Nainenkin voisi alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta varten jonkin mallista "Hometurvakotia".

Tämän toteutumiseen käytännön tasolla tietenkin pitää lainsäädäntöä muuttaa kosteusvaurioituneessa rakennuksessa sairastuneiden osalta huomattavasti parempaan suuntaan.

Toivottavasti se vielä toteutuu elinaikanani. Olisihan siitä "Hometurvakodista" hyötyä itsellenikin siinä vaiheessa kun ei enää homepölyaivoilla jaksa miettiä mistä sitä "puhdasta" asuntoa lähtisi etsimään.

Armeijassa -66 olin muuten sinkomies. Sissi. Sinko on rekyylitön pääsääntöisesti panssarintorjuntaan tarkoitettu ase. Ei potki takaisin ja olkapää pysyy kunnossa. Tämä on vaan niitä miesten juttuja.
Yksi tapa puolustaa maatansa ja perhettään tosipaikan tullen.
Tässä kunnossa lähden mielelläni vaikka miinanpolkijaksi, jos käsky käy. Eikä se ole uskon asia.
23418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

tuokin ehdotus toteutuisi käytännössä, se vaatisi laajaa kannatusta yhteiskunnassa.

Samaa asiaa on yksi jos toinenkin ehdotellut moneen kertaan eri yhteyksissä viimeisten 20 vuoden aikana.

Miten sinä olet suhtautunut noihin aikaisempiin samaa asiaa koskeviin ehdotuksiin?

Todennäköisesti et mitenkään? Ehkä et ole edes ollut tietoinen niistä, vaikka julkisuudessakin on ollut juttua asiasta. Sinuakaan ei varmaankaan kiinnostanut sellaiset jutut ennen kuin niistä tuli omakohtaisia. Arvaanko oikein?

Niin on myös lähes kaikkien muidenkin kansalaisten kanssa. Asia ei kiinnosta juuri ketään ennen kuin siitä ole oma ongelma. Näin tämä maailma toimii. Vain kutakin itseään koskevat ongelmat kiinnostavat. Siksi asiat eivät etene.

Äänestä
  • En olisi uskonut jos ei olisi omalle kohdalle sattunut. En sitten millään.
    Ja siinä epäitietoisuudessa, epäuskossa ja asian vakavasta laidasta tietämättömänä en voinut edes ajatella auttaa sellaisia ihmisiä joilla on sairauden aiheuttajan myrkky joka ei haise aina, ei näy aina eikä muutenkaan ilmoita itsestään aina vaan jopa lymyää piilevänä jonku jääkaapin takana tai tapetin ja seinän välissä, mihin pikkumuksut väliin kosmuskynällä auringon kuvia piirtelevät. (pitkä lause).
    Joukkoon tummaan jouduin ja joutuu valitettavasti vielä useita.
    Kiirettä pitelee apteekkiin pitää tästä lähteä. Eiköhän tämä tästä.
    Pelastaisin niin monta kun voisin jos päättäjät tulisivat kaveriksemme.

    Äänestä

  • Kun asia ei kiinnosta ennen kuin siitä on tullut oma ongelma ja kun mitään ei ole toistaiseksi tapahtunut, on looginen johtopäätös, että ongelma ei kosketa montaakaan ihmistä.

    Äänestä

  • Logically kirjoitti:

    Kun asia ei kiinnosta ennen kuin siitä on tullut oma ongelma ja kun mitään ei ole toistaiseksi tapahtunut, on looginen johtopäätös, että ongelma ei kosketa montaakaan ihmistä.

    että se koskisi noin 300-400 perhettä vuosittain. Sinänsä iso määrä, mutta pieni verrattuna esimerkiksi kokonaan asunnottomiin ihmisiin, joille heillekään ei ole asuntoja saatu luotua.

    Äänestä

  • Logically kirjoitti:

    Kun asia ei kiinnosta ennen kuin siitä on tullut oma ongelma ja kun mitään ei ole toistaiseksi tapahtunut, on looginen johtopäätös, että ongelma ei kosketa montaakaan ihmistä.

    ettet vielä sanonut tämän olevan epänormaali reaktio.
    Lainaus alkaa:
    Kun asia ei kiinnosta ennen kuin siitä on tullut oma ongelma
    Lainaus loppu.

    Eri mieltä osittain olen kuitenkin tästä.

    Lainaus alkaa:
    johtopäätös, että ongelma ei kosketa montaakaan ihmistä
    Lainaus loppu.

    Koskettaa maassamme hirviän suurta määrää ihmisiä "mittarivilleistä" professoreihin. Homebisnes.
    On Hometalkoita ja monellaista avustajaporukkaa sun muuta. Kirjojen kirjoittajiakin.

    Mitään suuria muutoksia vakavasti mielessään tuskin on monellakaan joka tästä bisneksestä elantonsa saa "joka päivä ja joka ikinen yö".

    Miksi kymmeniä vuosia on asioita joukolla pohdittu, eikä vieläkään ole kunnolla päästy yhteisymmärrykseen siitä mikä kenenkin sairastutti. Homerakennus vai katupöly siinä rakennuksen vieressä.

    Mikä on oikeampi homesairaus no, astma tai syöpä vai monisairaus vai mikä.

    Niitä jotka ovat todella sairaita ja jotka vielä joutuvat turvautumaan kaltaisiisi avunantajiin, niin toivon mukaan ei ole yhtään. Sehän olisi todella epätoivoinen tilanne.

    AA-kerhoonkin menen ja "mölyämään" epäkohdista alan kunhan sekin juttu kohdalleni tupsahtaa.
    Marevan kyllä siirtää sitä tapahtumaa tuonnemaksi tulevaisuuteen.
    Nyt on asiaa vaikea käsitellä vielä. Kun ei ole omakohtaista kolausta tapahtunut. Ei kaukana ole tuokaan jollei yhteiskunnassamme ala vastuunkantajat kohtapuoliin ryhdistäytymään.

    KYSYMYS: Onko mitään yhteyttä homesairastuneilla/kosteusvaurioisessa rakennuksessa sairastuneilla ja alkoholisoitumisella?

    Miten on Nuorilla jotka ovat totaalisesti nostaneet kätensä pystyyn kun heidän "oireilunsa" on väännetty menetetyn mielenterveyden piikkiin. Kerro. Homeherkkä# tietää tästä aiheesta lisää.

    Äänestä

  • vertti-eetu kirjoitti:

    tarkoitettu nimimerkille Johtopäätös. Juttuni "Olipa hyvä," v-e.

    Äänestä

Hei Vertti-eetu,

ihan älyttömän hyvä idea!!

Tosiaan jos tällainen puhdas koti olisi niin kun siellä kaikki tulijat "desinfioitaisiin" ja vaatteet vaihdettaisiin hometurvakodin omiin puhtaisiin niin ei pääsisi kaikkien mukanaan tuoma lajisto runsastumaan ;-)

Äänestä
  • IgG:tä vielä odottelemme. Pitäisi vaan ottaa puolueettomasti koko vaarassa olevasta porukastamme.
    Noin 15-20 asian vakavuudesta tietämätöntä asukasta.
    Negativ tulos ei kuitenkaan pois sulje, etteikö asunnossa olisi toksiinimyrkkyjä tai solumyrkkyjä.
    Näin jostain luin, olikohan joku heli tai hali.

    Äänestä

  • vertti-eetu kirjoitti:

    IgG:tä vielä odottelemme. Pitäisi vaan ottaa puolueettomasti koko vaarassa olevasta porukastamme.
    Noin 15-20 asian vakavuudesta tietämätöntä asukasta.
    Negativ tulos ei kuitenkaan pois sulje, etteikö asunnossa olisi toksiinimyrkkyjä tai solumyrkkyjä.
    Näin jostain luin, olikohan joku heli tai hali.

    altistumista solumyrkyille.....

    Äänestä

  • * kirjoitti:

    altistumista solumyrkyille.....

    altistumista mikrobeille. Solumyrkyille altistumista ei voi mitata millään konstilla, koska niiden terveyvaikutusten tutkimusta ei ole vielä edes aloitettu. Riskin arviota varten riittää että mitataan altistumista myrkkyjä tuottaville mikrobeille.
    Myrkyistä viis, homeista sairastuttaa ainakin kuus.

    Äänestä

  • * kirjoitti:

    altistumista solumyrkyille.....

    ole näin edes väittänyt.

    Äänestä

  • vertti-eetu kirjoitti:

    ole näin edes väittänyt.

    katsoa kenelle vastaus on kirjoitettu ennen kuin kommentoit. tuo edellä oli kommentti nimi. * eikä sinulle.

    Äänestä

  • etulinjassa kirjoitti:

    katsoa kenelle vastaus on kirjoitettu ennen kuin kommentoit. tuo edellä oli kommentti nimi. * eikä sinulle.

    sinne sen kyllä tarkoitinkin. Siis Tuonne joku stara vai mikälie*.

    En osaa näitä kaikkia koukeroita miten voisin vastaukseni oikeaan paikkaan laittaa.
    Väliin loksahtaa kohilleen. Nyt valitettavasti ei. Olen aidosti pahoillani.
    Jos antaisit jotain ohjeita miten estäisin samat virheeni jatkossa niin kerro.

    Olipa pitkä "selitys" taasen.

    sen tekstin alla olevaa VASTAA palkkia, jolle haluat vastata.

    Äänestä

  • etulinjassa kirjoitti:

    sen tekstin alla olevaa VASTAA palkkia, jolle haluat vastata.

    olen kyllä näin yrittänyt toimia. Tuossa omassa koneessani ADSL jostain ihmeen syystä katkaisee välillä yhteyden ja pitää tehdä joku lähiverkon "korjaus" klikkailemalla.
    Palstalle kirjoittamani juttu kuitenkin jää ruutuun. Kun tämän verkon korjauksen jälkeen sitten jatkan kirjoitustani ja lähetän sen Suomi 24 niin se kirjoitus menee silloin ilmeisesti mihin sattuu alaspäin.
    Useinmiten sen osion alinmaiseksi vaikka olen sen tarkoittanut vastaukseksi aikaisempaan paikkaan.
    Muuta selitystä en keksi. Voikoha tuo olla edes mahdollista. Seurailen tilannetta ja yritän olla jatkossa hereillä.

    Äänestä

  • etulinjassa kirjoitti:

    sen tekstin alla olevaa VASTAA palkkia, jolle haluat vastata.

    Toisella koneella näkyy menevän juuri siihen paikkaan mihin VASTAAN.
    Tämä ei ole kertaakaan pudonnut itsekseen pois "verkosta".

    Äänestä

  • vertti-eetu kirjoitti:

    Toisella koneella näkyy menevän juuri siihen paikkaan mihin VASTAAN.
    Tämä ei ole kertaakaan pudonnut itsekseen pois "verkosta".

    yritimme samoja asioita kuin sinä nyt.

    Hometurvapaikka,homeeton lääkäriasema ym
    Silloin aika ei ollu kypsä,olisikohan nyt?

    Äänestä

  • just me kirjoitti:

    yritimme samoja asioita kuin sinä nyt.

    Hometurvapaikka,homeeton lääkäriasema ym
    Silloin aika ei ollu kypsä,olisikohan nyt?

    tuntisi nyt oikeat päättäjät ja silmää tekevät?

    Äänestä

  • näin toivon kirjoitti:

    tuntisi nyt oikeat päättäjät ja silmää tekevät?

    alla. Täytyy yrittää. Kavereita on.
    Mutta onkohan vaalien jälkeen? Näitä kavereita.

    Uudella taktiikalla etenen jatkossa. Ei sanaa home ja sairaudesta puhun sen oikealla nimellä.
    Kosteusvaurioituneessa rakennuksessa sairastunut. MONISAIRAUS. Ilman lääkitystä.
    Vitamiinit ja Hivenaineet kuten joku tuolla suosittelikin. (Erittäin hyvin suositus).

    Äänestä

  • verkko-eetu kirjoitti:

    kalamiehelle sattui kömmähdys. Pitää tietenkin olla vertti-eetu.
    Johtuu varmaan siitä kun alkaa uimaan nuo myrkyt verkkoon. Nykyisillä kotikulmilla.

    Äänestä

  • verkko-eetu kirjoitti:

    alla. Täytyy yrittää. Kavereita on.
    Mutta onkohan vaalien jälkeen? Näitä kavereita.

    Uudella taktiikalla etenen jatkossa. Ei sanaa home ja sairaudesta puhun sen oikealla nimellä.
    Kosteusvaurioituneessa rakennuksessa sairastunut. MONISAIRAUS. Ilman lääkitystä.
    Vitamiinit ja Hivenaineet kuten joku tuolla suosittelikin. (Erittäin hyvin suositus).

    sellaista kuin th1 krooniset sairaudet.

    Sieltä saa paljon tietoa .Monellahan on mykoplasmakeuhkokuume esimerkiksi.Ja krooninen väsymysoireyhtymä on seurausta myrkkyjen hengittämisestä
    Senkin dignoosin sain mutta se on selätetty vitamiinihoidolla ja ei yhtään myrkkyjä enää hengitetä

    Äänestä

  • toivoa. kirjoitti:

    päästä tästä myrkkyjen hengittämisestä tosiaan eroon. No toivon mukaan torstaina sijaisasunnossa se onnistuu. Niin ja pojilla tuo täydellinen keittiöremontti ennenkuin takaisin tänne muutamme. Kiitos vinkistä.
    Kolme päivää nyt olen ottanut Bion 3 senior. En ole vielä selättänyt tätä vauriota mutta varmaan pitää paikkansa "selätetty vitamiinihoidolla". Tämä on tavoite "ei yhtään myrkkyjä enää".

    Missä muuten myrkkyjä hengitit? Ei ole pakko vastata.

    Äänestä

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8980552

Tästä samasta olen keskustellut ja kirjoitellutkin keväällä kun en saanut isännöitsijältä apua vaikka pyysin.
Silloin yritin nukkua saunan lauteilla ja ikkuna auki. Pyysin tilapäisasuntoa kun homekoirat ja vokkipaskanmittaajat oli löytäneet asunnosta hometta ja myrkkyjä. Keuhkoista, perästä sekä nenästäkin niistäessä tuli verta.
Terveydensuojeluviranomaiset oli ihan pihalla. On sitä kyllä vieläkin. Ei siinä mitään. Tietävät paljon mutta myöntävät virallisesti vähän.
Osittain heidän ansiokseen laitan sen, että sairastuin vakavasti. Apua olen pyytänyt mutta sitä ei koskaan tullut? Seurataan tuleeko edes naapureille. Uusia sairastuneita ja oireilevia on jo ilmaantunut. Pois muuttoa suunnittelee jo muutama. Poismuuttaminen ei aina selvitä ongelmia. Ainakaan lähtöpäässä.
Mutta home-ensikoti tai jotain mitä kerrot. Siitä kehittelemään. Maksajista kai se on kiinni nykyisen oikeusturvan ja lakiasetusten mukaan. Köyhällä ei ole tuossakaan paljoa mahiksia. Raha ratkaisee.
Vasemmistopuolue auttamaan tai se uusin työmiehen auttaja PS.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vertti-eetu kirjoitti:

Olen muutamille "piireihin" kuuluville silmäätekeville esittänyt toivomuksen, että maahamme tulevaisuudessa rakennettaisiin muutamia sijaiskoteja mihin homeasunnossa kovasti oireita esiintyvissä tapauksissa koko perhe voitaisiin sijoittaa. Heti sen jälkeen kun lääkäri on yhdellekään siitä porukasta sanonut, että "Homesairaus pois kotoa".

Tässä en enää ajatellut niinkään itseäni, vaan mielessä oli esm. työtön yksinhuoltajaäiti kolmen lapsensa kanssa. Mikäli tämä porukka ei pääse heti pois myrkkykämpästään, niin onhan se kauhia paikka.

Joku Insinööri, vaikka Nainenkin voisi alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta varten jonkin mallista "Hometurvakotia".

Tämän toteutumiseen käytännön tasolla tietenkin pitää lainsäädäntöä muuttaa kosteusvaurioituneessa rakennuksessa sairastuneiden osalta huomattavasti parempaan suuntaan.

Toivottavasti se vielä toteutuu elinaikanani. Olisihan siitä "Hometurvakodista" hyötyä itsellenikin siinä vaiheessa kun ei enää homepölyaivoilla jaksa miettiä mistä sitä "puhdasta" asuntoa lähtisi etsimään.

Armeijassa -66 olin muuten sinkomies. Sissi. Sinko on rekyylitön pääsääntöisesti panssarintorjuntaan tarkoitettu ase. Ei potki takaisin ja olkapää pysyy kunnossa. Tämä on vaan niitä miesten juttuja.
Yksi tapa puolustaa maatansa ja perhettään tosipaikan tullen.
Tässä kunnossa lähden mielelläni vaikka miinanpolkijaksi, jos käsky käy. Eikä se ole uskon asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu