Tämän haluan kirjoittaa pyytääkseni sulta anteeksi välinpitämättömyyttä sua kohtaan. Tai en tarvitse anteeksiantoa, mutta haluan sanoa olevani pahoillani siitä, koska se on ihmisarvoista kohtelua ja sulla on ihmisarvo. Vaikka tekisit mitä, sua ei saa kohdella pahaa oloa tuntematta miten sattuu, koska sulla on ihmisarvo ja ansaitset sen mukaista kohtelua. Toisaalta sulla pitäisi olla mun sydämessä myös jokin arvo, koska olit mulle niin rakas, mutta mä en pysty tuntemaan sitä niiden tapahtuneiden asioiden aiheuttaman kylmyyden vuoksi etkä tunnu olevan sydämessä. Voin vain yrittää toimia siten, kun tiedän että pitäisi. Mutta nämä ei tule sillä tavalla sydämestä kuin niiden pitäisi, koska sinne on yhteys tainnut lopullisesti katketa sun osalta.
Mä olen aina pyrkinyt sanomaan asioista ja omista tunteistani totuuden, jos jotain sanon. Niin hyvässä kuin pahassa. Voin vain toivoa, että tämä ei kauheasti loukkaa.
Mä en tunne enää oikeastaan mitään sua kohtaan. Ne tunteet hävisi niiden tapahtumien johdosta kokonaan. Et tunnu todelliselta ja tuntuu, että en olisi sua koskaan edes nähnytkään. Mun elämässä on vain aukko siinä kohdalla missä sä olit, niin kuin en koskaan olisi niitä kokenut. Kuin olisin ollut koomassa ja vasta nyt herännyt. Mun on todella vaikea yrittää saada kiinni suhun liittyvistä muistoista. Ja koska jatkuvasti unohdan minkä ikäinen itse olen, niin luulen, että tässä on ehkä pientä dissosiatiivisyyttä. Joka on ihan hyvä enkä halua sitä pois. Mutta se on varmaan osasyy miksi olen ollut varmasti usein jopa ilkeän välinpitämätön sua kohtaan. Mun on todella vaikea muistaa sua. Sitä on vaikea selittää, ehkä et ymmärrä. Mä rakastin sua paljon ja siksi sua on varmaan vaikea muistaa, että tulisi liikaa tuskaa. On helpompi laittaa sut kokonaan pois, niin kuin et olisi oikea ihminen.
Ihan silläkin tavalla, että koen sut ulkoisestikin kauhean vastenmielisenä. Jotenkin limaisena ja rumana. Eikä tätä pidä ottaa loukkauksena. Kunhan sanon miltä tuntuu ja siinä on niin valtava ero siihen, miten sut ennen koin, niin luulisin, että se on vaan jokin mielenmekanismi. Vaikka aina olen ollut sitäkin mieltä, että se mitä ihmisten sisällä on, vaikuttaa suoraan siihen miltä ne omiin silmiin näyttää. Siis niin kuin esim. pinnalliset ihmiset näyttävät yksiulotteisilta, kauhean lättänöiltä, epäonnistuneilta piirrustuksilta. Kun taas syvempien ihmisten ympärillä valokin näyttää pyörivän ihan eri tavalla. Kaikki ihon yksityiskohdat näkyy sillä tavalla, että silmä kiinnostuu ja on vaikea ymmärtää miten ihohuokoset voi olla niin ilmeikkäitä. Tällä tietysti sanoin rivien välissä oletuksen, että olisit sisältä limainen ja ruma. Mutta otan huomioon, että sun kohdalla kyse on varmasti puolustusmekanismista, koska et kauhean kiltisti kohdellut ja varmaankin sen jälkeen tarvitsee niitä, että pääsi susta yli ja voi jatkaa elämäänsä.
Tämä on sitä mitä mä koen sua kohtaan. Ehkä luonnollistakin, kun on sattunut ja unelmat murskaantuneet joskus. Kaikki se auttaa mua koko ajan siirtymään eteenpäin ja unohtamaan sut. Mä en oo sulle vihainen. Yritit varmaan satuttaa ja itse sulla on vapaus valita mitä teet, mutta ei mulla ole syytä olla vihainen. Lasken vain asiat läpi ja annan tilanteiden muuttua muutoksen myötä. Ehkä halusitkin, että ne muuttuu näin, en sitä tiedä. Tai ehkä sulla oli vaikeeta ja olet liian reaktioherkkä ja oman pään kanssa eläminen on vaikeaa. En tiedä sitäkään. Jokatapauksessa sulla itselläsi on teoistasi täysi vastuu. Ja joskus kai asiat on aika pienestä kiinni.
Vaikka olisit yrittänyt satuttaa mua, niin en siis ole vihainen. Enkä syytä sua siitä, että kaikki loppui. Ehkä parempi näin. Ja todellakin joskus asiat on vaan niin pienestä kiinni. Vaikka sä et niitä olisikaan lopettanut, niin ehkä sä et olisi vastannut mun seuraavaan tai sitä seuraavaankaan viestiin tai ehkä olisi tullut joitain väärinymmärryksiä tai ties vaikka olisin jäänyt auton alle jo. Ei elämästä voi tietää. Mun on helppo ajatella, että sun puolelta ei kauheasti yrittämisen halua ollutkaan ja mulle helpompi kun pääsin nopeasti irti enkä jäänyt roikkumaan tunteistani suhun ties kuinka moneksi vuodeksi aivan turhaan.
Turha mun on sua syyllistää. Sillä, joka on ratkaisut tehnyt on varmaan muutenkin raskasta. Ja mun on nykyään tosi vaikea muistaa miksi mä rakastin sua niin paljon. Vaikka jokaikinen ihminenhän on rakastamisen arvoinen, mutta en muista miksi niin paljon. Ei me oltaisi sovittu yhteen. Sulla on jo itsellesi sopiva ja mäkin olen löytänyt omani. Sun on ihan turha tuntea syyllisyyttä, asiat kuitenkin kääntyi ihan hyvin, vaikka aika pahasti keikkuivat. Etkä ollut paha ihminen, sulla oli vaan vaikeaa.
Mä olen aina pyrkinyt sanomaan asioista ja omista tunteistani totuuden, jos jotain sanon. Niin hyvässä kuin pahassa. Voin vain toivoa, että tämä ei kauheasti loukkaa.
Mä en tunne enää oikeastaan mitään sua kohtaan. Ne tunteet hävisi niiden tapahtumien johdosta kokonaan. Et tunnu todelliselta ja tuntuu, että en olisi sua koskaan edes nähnytkään. Mun elämässä on vain aukko siinä kohdalla missä sä olit, niin kuin en koskaan olisi niitä kokenut. Kuin olisin ollut koomassa ja vasta nyt herännyt. Mun on todella vaikea yrittää saada kiinni suhun liittyvistä muistoista. Ja koska jatkuvasti unohdan minkä ikäinen itse olen, niin luulen, että tässä on ehkä pientä dissosiatiivisyyttä. Joka on ihan hyvä enkä halua sitä pois. Mutta se on varmaan osasyy miksi olen ollut varmasti usein jopa ilkeän välinpitämätön sua kohtaan. Mun on todella vaikea muistaa sua. Sitä on vaikea selittää, ehkä et ymmärrä. Mä rakastin sua paljon ja siksi sua on varmaan vaikea muistaa, että tulisi liikaa tuskaa. On helpompi laittaa sut kokonaan pois, niin kuin et olisi oikea ihminen.
Ihan silläkin tavalla, että koen sut ulkoisestikin kauhean vastenmielisenä. Jotenkin limaisena ja rumana. Eikä tätä pidä ottaa loukkauksena. Kunhan sanon miltä tuntuu ja siinä on niin valtava ero siihen, miten sut ennen koin, niin luulisin, että se on vaan jokin mielenmekanismi. Vaikka aina olen ollut sitäkin mieltä, että se mitä ihmisten sisällä on, vaikuttaa suoraan siihen miltä ne omiin silmiin näyttää. Siis niin kuin esim. pinnalliset ihmiset näyttävät yksiulotteisilta, kauhean lättänöiltä, epäonnistuneilta piirrustuksilta. Kun taas syvempien ihmisten ympärillä valokin näyttää pyörivän ihan eri tavalla. Kaikki ihon yksityiskohdat näkyy sillä tavalla, että silmä kiinnostuu ja on vaikea ymmärtää miten ihohuokoset voi olla niin ilmeikkäitä. Tällä tietysti sanoin rivien välissä oletuksen, että olisit sisältä limainen ja ruma. Mutta otan huomioon, että sun kohdalla kyse on varmasti puolustusmekanismista, koska et kauhean kiltisti kohdellut ja varmaankin sen jälkeen tarvitsee niitä, että pääsi susta yli ja voi jatkaa elämäänsä.
Tämä on sitä mitä mä koen sua kohtaan. Ehkä luonnollistakin, kun on sattunut ja unelmat murskaantuneet joskus. Kaikki se auttaa mua koko ajan siirtymään eteenpäin ja unohtamaan sut. Mä en oo sulle vihainen. Yritit varmaan satuttaa ja itse sulla on vapaus valita mitä teet, mutta ei mulla ole syytä olla vihainen. Lasken vain asiat läpi ja annan tilanteiden muuttua muutoksen myötä. Ehkä halusitkin, että ne muuttuu näin, en sitä tiedä. Tai ehkä sulla oli vaikeeta ja olet liian reaktioherkkä ja oman pään kanssa eläminen on vaikeaa. En tiedä sitäkään. Jokatapauksessa sulla itselläsi on teoistasi täysi vastuu. Ja joskus kai asiat on aika pienestä kiinni.
Vaikka olisit yrittänyt satuttaa mua, niin en siis ole vihainen. Enkä syytä sua siitä, että kaikki loppui. Ehkä parempi näin. Ja todellakin joskus asiat on vaan niin pienestä kiinni. Vaikka sä et niitä olisikaan lopettanut, niin ehkä sä et olisi vastannut mun seuraavaan tai sitä seuraavaankaan viestiin tai ehkä olisi tullut joitain väärinymmärryksiä tai ties vaikka olisin jäänyt auton alle jo. Ei elämästä voi tietää. Mun on helppo ajatella, että sun puolelta ei kauheasti yrittämisen halua ollutkaan ja mulle helpompi kun pääsin nopeasti irti enkä jäänyt roikkumaan tunteistani suhun ties kuinka moneksi vuodeksi aivan turhaan.
Turha mun on sua syyllistää. Sillä, joka on ratkaisut tehnyt on varmaan muutenkin raskasta. Ja mun on nykyään tosi vaikea muistaa miksi mä rakastin sua niin paljon. Vaikka jokaikinen ihminenhän on rakastamisen arvoinen, mutta en muista miksi niin paljon. Ei me oltaisi sovittu yhteen. Sulla on jo itsellesi sopiva ja mäkin olen löytänyt omani. Sun on ihan turha tuntea syyllisyyttä, asiat kuitenkin kääntyi ihan hyvin, vaikka aika pahasti keikkuivat. Etkä ollut paha ihminen, sulla oli vaan vaikeaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jokatapauksessa kerran tämän elämäni elän, niin haluan olla onnellinen ja viettää iloisia hetkiä rakkaan ihmisen kanssa, enkä kokea sitä yksinäisyyttä ja tuskaa, mitä sun ajattelu aiheutti. Enkä niiden aikojen elämisen aiheuttamaa turtumusta ja ahtaassa tilassa olemisen tunnetta, vaan olla elossa ja iloinen. Saada ne asiat elämässä, jotka olen halunnut. Eikä mua enää ollenkaan haittaa, että se ei onnistunut sun kanssa. Ne unelmat kuolivat ja tilalle on kasvanut ihan uusia unelmia muiden kanssa. Voisihan sitä kai väittää, että kuolivat vähän helposti ollakseen niin vahvoja. Mutta kyllä sun isku aika kuolettavaan kohtaan osui. Enkä tietenkään sulta yhtään vähempää odottanutkaan. Kyllä mä sen aina tiesin, että jos päätät potkaista, niin se osuu sydämeen eikä yhtään ohi.
Ei kuolleet helposti ja olivat vahvoja. Ei tee kauheasti mieli miettiä, mutta tunsin todella vahvasti, että odottaisin sua vaikka loppuelämän, jos vain joskus voitaisiin olla yhdessä. Että yksinäisyydenkin kestäisi, osaisin kestää sen ja aikaa. Eikä siinä ollut mitään vääriä vivahteita, vaan tuntui vaan niin vahvasti ja oikeasti rakastin sua ja välitin susta.
Mä en oikeastaan tiedä mitä mä tein. Ymmärrän, että jotkin asiat saattaa tuntua inhottavilta. Mutta mä en kuitenkaan ymmärrä mitä MÄ tein. Tiedän, että olisi pitänyt yrittää selittää vanhat loukkaukset paremmin, en vaan osannut. Ja tunsin tosi paljon syyllisyyttä siitä, että lähdin reiluksi viikoksi ulkomaille. Toisaalta tajusin kyllä vähän ennen sitä, että on typerää, että mä muka tunnen syyllisyyttä siitä, että lähden siskon kanssa ulkomaille hetkeks. Vähän mua ehkä loukkasi, no mutta mitä siitä.
Jälkeenpäin mietittynä olisi voinut senkin ajan käyttää paremmin, kun siellä potki internet access-koneita, jotka kerta toisensa jälkeen söi mun kaikki kolikot ja jumittivat tai muuttivat yhtäkkiä kielen joksikin kiinaksi.
Selitän jo asian vierestä, kun piti vaan sanoa, että en todellakaan tiedä pitäisikö olla jostain oikeasti pahoillaan. Yritin miettiä, että olenko niin oman napani ympärillä, että en vain tajua jotain ilmiselvää. Vai mistä kaikki johtui. En ihan täysin ymmärrä ja on vaan ajateltava, että kaikista niistä pienistä asioista, jotka jokainen voi omassa päässään ymmärtää miten haluaa. En vain tiedä mitä tein enkä osaa olla pahoillani.
Ehkä sillä ei ole väliä. Tiedän, että sunkin on varmasti kivempi jatkaa elämääsi kun sun kokemukset huomioidaan, mutta mä en vaan tiedä mistä mun pitäisi pyytää anteeksi. En tiedä, ehkä tää menee ihan pieleen, mutta ehkä sä oot viettänyt niin vähän aikaa yksin, että olit jo kerennyt unohtamaan millaisia humalaiset ihmiset on kesällä. Kuinka paljon ne ottaa kontaktia ja käyttäytyy vähän epämääräisestikin. Enkä mä ole koskaan ollut sellainen, että haluaisin sanoa inhottavasti. Siis sillä tavalla, että ehkä jotkut tavat sentään on, edes vähän. En mäkään haluaisi, että mulle sanottaisiin inhottavasti. Eikä se, ettei käske häipymään välttämättä tarkoita etteikö tuntuisi epämukavalta.
Ja päälle voin sanoa vielä sen, että jos nyt jaksaisin muistella vähän, niin ihmisten läsnäolo muuttaa tunnelmaa. Mulle käy usein niin. Eri ihmisistä tulee eri olo. Todella pieni tunnelman muutos, jota on vaikea rekisteröidä heti mistään johtuvaksi. Susta tuli aina sellainen ilo, että miksi mä murjotan, nyt on maailman paras päivä. Tyyliin jäätelö ihan yhtäkkiä maistuu parhaimmalta kuin koskaan. Ja epämukava olo muuttuukin mukavaksi olon keveydeksi. En mä ole näistä täysin varma, mutta jos yritän muistella, niin muita asioita, jotka yhtäkkiä muuttuivat mukavimmiksi ikinä ovat olleet esim. se, että en olekaan ollut yhtä ruskettunut kuin joku tuttu ja jossain oven suussa kengät hiersi ja astuin vähän huonosti koron päälle, kun joku meni niin nopeasti edellä.
Olen siis pahoillani siitä välinpitämättömyydestä, joten olen sinua tapahtumien jälkeen kohdellut. Osaksi en ole varma olenko täysin pahoillani, koska en osaa suhtautua sinuun enää siten, että olisit oikeasti olemassa. Mutta toisaalta ymmärrän sen, että toista ihmistä ei tule kohdella sillä tavalla. Eikä mahdollisesti sellaistakaan, joka on ennen ollut niin rakas, mutta jonka kanssa asiat vaan romahti. Vaikka todellisuus on sitä, että se välinpitämättömyys vaan kasvaa, kun etäisyys kasvaa ja aikaa kuluu. Se on luonnollista. Hajonneet asiat menettävät merkityksensä ja jäävät menneisyyteen. Ehkä se ei ole kauhean kaunis ajatus tai tapa toimia. Koska kyllä varmasti sinulla, jota joskus suuresti rakastin, pitäisi kaikesta huolimatta säilyä mun päässä jokin arvo. Mutta ehkä se on ne puolustusmekanismit. Muhun sattui oikeasti niin paljon, että tarvitsen niitä ja ne tekee susta epätodellisen ja lisäävät välinpitämättömyyttä.
Mä en tule tänne enää takaisin edes lukemaan tähän tulleita vastauksia. Eli siis pitää kai sanoa, että meni miehelle. Ilmansuuntia en jaksa miettiä. Enkä laittaa nimeäni tähän, koska oikeastaan tällä ei ole väliä. Eikä tämä ole oikea viestimiskeino, vaikka oikeasti jokaikinen keino on oikea viestimiskeino. Pulloposteista metsälle huutamiseen. Enkä mä halua tätä mitenkään tarkemmin nimellisenä tuoda julki eikä tällä ole juuri väliä. Mutta siis mikään ei ole enää multa. Tulee kevät ja kesä, niin ehkä voi mennä ulos ja jättää tietokoneen pölyttymään.
Motiivini kirjoittaa tämä, on ehkä osaksi anteeksipyynnön poistaminen sisuksista, mutta suurimmaksi osaksi oman olon purkaminen ja näiden asioiden sivuun laittaminen ihan viimeistä ajatusta myöten.
Anteeksipyynnöt esitetään kyllä ihan henkilökohtaisesti, että täysin turha avautuminen tänne.
olisit voinut koko paskan jättää kirjoittamatta. Plus miinus nolla. Heh.
No toivottavasti auttoi. Tähän on nyt kenenkään turha edes vastata mitään jos ap. ei edes tule lukemaan vastauksia.
lukea tuollaisen läpinän ajatuksella? Itse yritin edes jotenkin mut täytyy kyllä sanoa et onpa sellaista asioiden vetvomista ettei pahemmasta väliä. No jospa se joku lukee tuon ja tunnistaa omakseen. Luulenpa ettei sille taida todellisuudessa osoitetta ollakaan. Noita-akkako taas liikkeellä?
Mude kerto. Oottelen kutsuu ;)