Mikä vika; seurakunnassa vai kaupungissa kun ei hakijoita löydy? Vai molemmissa?
Kirkkoherra
Ronkalta
4362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
maiine joka pappismiehiä pelvottaa.
1. Papeista on pula
2. Täällä on ollut pappeja, joiden maine pelottaa - tai ainakin: miksi pistää päätänsä kusiaispesään, kun paikkoja riittää.
3. Kokemäki, entinen mahtipitäjä, on nykyisen melkoinen takapajula. On haaste tulla tänne. Eihän tänne helposti saada muitakaan päteviä virkamiehiä, paitsi lyhyeksi aikaa.
Ja voi olla, että 5-6 vuotta Helsingissä teologiaa opiskelevat helsinkiläistyvät sen verran, että hakevat mieluiten paikkoja isoista kaupungeista. Vaikka maalla oikeasti voisi olla mukavampaa ja leppoisampaa toimia pappina. Toisaalta duunia saattaa pienessä maalaisseurakunnassa olla enemmän, jos työntekijöitä on vähän, ja maalla ihmiset ovat myös aktiivisempia kirkossa kävijöitä.
Jotkut voivat myös kokea, että heidän paikkansa on nimenomaan siellä, missä maasto on kovempaa uskonnollisesti.
Luulen, että syy on Suomen kirkolliskokouksessa, ei Kokemäellä. Sama ongelma on monissa muissakin seurakunnissa. Kirkolliskokouksen vaatimukset kaikista papeista, mm. kirkkoherroista, ovat niin tiukat, että halukkaat eivät saa asettua ehdolle (esim. naispappeusasenne ja aikaisemmat käsikirjat). Löytyyhän Kokemäen historiasta mm. piispa Henrik ja Länsi-Suomen herännäisyyden historian nimiä.
On totta, että papeista on pula.