Elikkä siis, miten ns. aloititte laihdutuksen? Millä tavoilla se ilmeni teillä? Teittekö päätöksen, että nyt laihdutte, mutta miten aloititte koko jutun?
Saa kertoa muutakin, vinkkejä tms. jos haluaa :)
Ja siis, en tosiaan ole mikään 180cm ja 12 kiloa, yhyy. En tosiaan. Olen ''normaalipainoinen'', mutta ajattelin aloittaa laihdutuksen. Nyt heti. En vaan kestä tätä. Oon lihavampi kuin kaikki kaverini. Kaikki luokkalaiseni...
Noniin, se siitä. Kiitos paljon kaikille, jotka viitsitte vastata!
Saa kertoa muutakin, vinkkejä tms. jos haluaa :)
Ja siis, en tosiaan ole mikään 180cm ja 12 kiloa, yhyy. En tosiaan. Olen ''normaalipainoinen'', mutta ajattelin aloittaa laihdutuksen. Nyt heti. En vaan kestä tätä. Oon lihavampi kuin kaikki kaverini. Kaikki luokkalaiseni...
Noniin, se siitä. Kiitos paljon kaikille, jotka viitsitte vastata!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletan, että olisit halunnut kirjoittaa tämän viestin laihdutuspuolelle, etkä anoreksian puolelle. Anoreksia on syömishäiriö, sairaus, eikä terveellinen tie laihaan elämään.
Laihduttamisesta voin antaa oman kokemukseni. Vuosi sitten päädyin jälleen kerran aloittamaan laihduttamisen. Olin muiden tavoin yrittänyt sitä miljoona kertaa aikaisemminkin, ilman tuloksia. Niimpä tuolloin aloittaessa uskoni onnistumiseen ei ollut kovin suuri, kunhan taas aloitin.
- Aloin tarkkailemaan syömistäni (1200-1500kcal päivässä)
En tarkalleen muista miten kaikki alkoi. Mutta aloin alkuun vähentää syömisiä. Vain vähentämään, en mitenkään terveellistämään. Inhosin itseäni mutta en ajatellut mitään kauheaa laihuuden ihannointia. Olin jäänyt sairaslomalle ja yhtäkkiä olikin paljon aikaa liikkua. Aloin siis liikkua ja paljon plus syömiset väheni. Jossain vaiheessa huomasin kun housut jäi pieneksi vaikka en tajunnut että olin laihtunut. Sit rupesi muut huomauttelemaan. Jossain vaiheessa mopo lähti käsistä ja olin valmis tekemään ihan mitä tahansa laihtuakseni. Ja aloin tehdä tavoitepainorajoja. Aikaa meni vuosia...
Kunnes olin sairaalassa ja jäinkin sinne. En päässyt pois, olin sairastunut laihuushäiriöön. Siitä alkoi sitten pitkä ja hidas paranemisprosessi. Paitsi alkuun en tietenkään omasta mielestäni ollut sairas enkä siis tarvinnut hoitoa. Kuitenkin väsyin totaalisesti kaikkeen syömisen tarkkailuun, oksenteluun, ahmimiseen, liikkumiseen, painon tarkkailuun yms. Puhumattakaan somaattisista vaivoista.
Laihduin ilmeisemmin aika paljon kun kävin läpi sairaalajaksot, psykoterapian, fysioterapian, ravitsemusneuvonnan ja mitä lie.
Tyhmintä mitä ikinä olen tehnyt. En saanut edes laihuutta. Terveys, mielenterveys ja elämä meni uusiksi kaikin tavoin. Kaiken lisäksi olin alun alkaen laiha, nyt monta vuotta myöhemmin, suht parantuneena paljon lihavampi. Vaikkakin tyytyväisempi, onnellisempi, jaksavampi ja iloisempi kuin tosi laihana.
En halua sanoa kuin että rakastakaa itseänne sellaisena kuin olette, juuri hyvänä sellaisena! Ihmisessä on paljon muutakin kuin paino.