Vartioivat rodut

Auttakaa :D

Eli tosiaan olen miettinyt mikä rotu itselleni olisi paras, koska vartiovan olen ajatellut kotiani ja mökkiäni varten ottaa. Asun kuitenkin kaupungissa niin mitään laumista en voi edes ajatella. Haluaisinkin koiran millä hyvä kyky huomata millon pitää toimia. Joten haukkuherkät rodut ei minua kiinnosta. Itse olen nyt paljon miettinytkin bordeauxindoggia, mutta tuleeko kellekkään mieleen muita vastaavia rotuja? Itselläni on kokemuksia rotikoista ja dobermanneista. Niissä ei ole mitään vikaa, mutta nyt olisi mielenkiintoista päästä hankkimaan eritavalla "toimivaa" rotua. Kiitos etukäteen kaikille vastenneille.

27

721

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asterismos

      Minä ehdottaisin sinulle amerikanakitaa. (täällä on näköjään paljon am.akitoista juttuja :-D)
      Amerikanakita mielletään usein kamalan vaativaksi roduksi. Se ei periaatteessa ole sen kummosempi rotu, kuin mikään muukaan.

      Luonteesta;
      Rotu ei ole niitä kaikkein miellyttämishaluisia. Mutta, se ei tarkoita aivan toivotonta tapausta.
      Tämä tarkoittaa sitä, että koira ei ole jalkojen juuressa palvomassa maatasi, vaan tykkää oleilla ihan omassa olossaankin.
      Toki tämä koira voi hieman kyseenalaistaa käskyjäsi. Tämä piirre itseäni viehättää hurjasti. Olen siis monet kerrat nauranut, kun koirani alkaa touhuamaan kaikkea muuta, kun hää ei nyt niin haluaisi sitä mitä käsketään.
      Se ei siis hyppää kaivoon, jos sä käsket. Se tajuaa sen käskyn olevan ihan idioottia.

      Nartut ovat yleensä tiukempiluonteisia, kuin urokset. Nartut osaa olla kaikkivaltiaita, mutta urokset ovat sitten niitä niin sanottuja putkiaivoja.

      Hyvin useat amerikanakitat ovat vieraskoira-agressiivisia. Tämä ei tarkoita sitä, että se syö kaikki vastaantulijat. Kouluttamalla saat koiran sietämään esim. ohitustilanteissa tulevat koirat.
      Iholle tulevia koiria se ei ehkä koskaan tule sietämään. Eli, ei välttämättä ole aikuisena koirana enää ns. koirapuistokoira.

      Amerikanakitat rakastaa harrastaa metsäjälkeä=mejä.
      Toisilla on riistavietti isompi, kuin toisilla. Omat koirani lähtevät kyllä pupun perään, jos vain pääsisivät sillä sekunnilla.

      Tämän koiran kanssa pitää olla jämpti. Esimerkiksi, kun teet esim. hoitotoimenpiteitä, niin sinä kanssa teet niin. Koira voi mukista vastaan, mutta sen tulee sietää sitä ja antaa hoitaa.

      Turkista;
      Koiralla on paksu pohjavilla joka vaihtuu sen pari kertaa vuodessa. Se onkin sitten ihan hurjaa, mutta "Furminator"-kampa on kaiken pelastus.

      Tämän rodun pennutkin ovat lähtiessään erittäin reippaita ja rohkeita. Voisi sanoa, että hieman tyhmän rohkeita.

      Tästä rodusta saat tietoa www.amerikanakita.fi sivuilta ja omat kotisivuni ovat www.kennelasterismos.webs.com

      • aloittaja...

        on tosiaan rotuna Amerikanakita. Toisaalta juuri tuo, että ovat aika riistaviettisiä laittaa tuossakin rodussa miettimään. Ilmeisesti kuitenkin erittäin vahva rotu ja kouluttamalla saa ihan kaupunki koiran? :)

      • asterismos
        aloittaja... kirjoitti:

        "kaupunkikoiran". Monet amerikanakitat asuvat kaupungissa, että kerrostaloissa. Juu, voimalla näitä ei pitele, vaan koira on koulutettava, kuten kaikki koirat.
        Tuosta riistavietistä. Toisilla sitä on enemmän ja toisilla vähemmän. Parempi varautua siihen enemmän riistaviettiseen yksilöön.

      • aloittaja...
        asterismos kirjoitti:

        joo niin minä hieman ajattelinkin.. Oli rotu kuin rotu kyseessä niin pitää aina osata varautua vaikeimpaan yksilöön.

    • noin...

      Mihin tarvitset vartioivaa koiraa? Haluatko joutua vastuuseen koiran aiheuttamista ihmiskuolemista? Mikset mielummin vain liity koiran kanssa suojelukoulutukseen, jossa koirat koulutetaan toimimaan omistajan käskyjen mukaisesti? Hiukankin vartioimaan yllytetty koira voi olla arvaamaton. Sitä paitsi, kaikki koirat puolustavat omistajaansa tarpeen vaatiessa, ovat ne sitten kuinka hyvin sosiaalistettuja hyvänsä. Mikään koira ei jää vain tuijottamaan, kun omistaja hakataan henkgiltä.

      • aloittaja...

        siis tosiaan itselläni on tarkoitus suojelukoulutukseen koira viedä, eikä ominpäin vaan sinnepäin kouluttaa. Kuitenkin olisi hyvä ettei hirveän haukkuherkkä rotu ole kyseessä.

    • 1 labbis

      Huippu varoittaja ilmoittaa jos joku on tulossa puolustaa kyllä perhettään riittävästi tarvittaessa, eikä aiheuta vastapuolessa agressiota.Sopeutuu täydellisesti kaikenlaiseen ympäristöön.

      • Solppa

        Onkos Dogot sopivia?

      • suosittelen..:-)
        Solppa kirjoitti:

        Onkos Dogot sopivia?

        Ei hauku turhia ja sopii hyvin suojelukoiraksi :-)

      • aloittaja...
        suosittelen..:-) kirjoitti:

        Ei hauku turhia ja sopii hyvin suojelukoiraksi :-)

        onn ollut myös vaihtoehtona. Millaisia Dogot muuten ovat?

      • jatketaan listaa
        suosittelen..:-) kirjoitti:

        Ei hauku turhia ja sopii hyvin suojelukoiraksi :-)

        eli entäs kuis olis fila brasileiro tai dogo canario? Kun tuollaisen otat mummonmökkiä vahtimaan niin voit melkoisen huoletta jättää sinne vaikka tiffany-munan, eikä kukaan vie...

      • gdehejhrj
        jatketaan listaa kirjoitti:

        eli entäs kuis olis fila brasileiro tai dogo canario? Kun tuollaisen otat mummonmökkiä vahtimaan niin voit melkoisen huoletta jättää sinne vaikka tiffany-munan, eikä kukaan vie...

        just joo ja soveltuu kaupunkiin. ;))

        Fila menee maalle perheeseen joka ei ole sosiaalinen eli ei tarvi kohdata vieraita.

      • suosittelen..:-)
        jatketaan listaa kirjoitti:

        eli entäs kuis olis fila brasileiro tai dogo canario? Kun tuollaisen otat mummonmökkiä vahtimaan niin voit melkoisen huoletta jättää sinne vaikka tiffany-munan, eikä kukaan vie...

        Noista kahdesta mainitsemastasi rodusta en tiedä paljoa, mutta kaverillani on ihmisrakas ja kiltti dogo argentino. Olen kumminkin kuullut dogo argentinoista tulleista suojelukoiravalioistakin :-)

        Mutta valitettavasti ihmisrakkaus voi koiralta haihtua, jos sen kouluttaa suojelemaan :-( Ihmisrakkaat koirat eivät tiedä ihmisten voivan olla uhkaavia.

    • fhgfjkggh

      appenzeller..on persoonallinen ja mukava vahtikoira. :)

    • Tämä on mielenkiintoista...

      Miten bordeauxindogilla on kykyä huomata milloin toimia? Oletko kuullut kenties esimerkkejä tai tiedätkö ihan oikeesti ?
      Miten niiden toiminta eroaa dobermannista ja rotikoista ja miten käytännössä haluat sen tulevan toimimaan kotisi ja mökkisi vartioinnissa?

      Mihin suojelukoulutukseen aiot bordeauxindogin viedä,jos sellainen sinulle tulisi ?

      • noin...

        Mihin aloittaja suojelukoulutusta tarvitsee? Tai vartioivaa koiraa? Mitä sellaisista on hyötyä? Onko pakko päästää koiraa hyökkäämään ihmisten kimppuun, kun viranomaisetkin ovat olemassa. Ja jos koira hyökkää ihmisen kimppuun ja vahingoittaa tätä, niin vastuussa on koiran omistaja. Varmasti vartioimaan tai suojelemaan koulutettu koira alkaa aikanaan tuntua turhalta ja siitä joudutaan luopumaan. Jos koira ei ole jossain virallisessa suojelukäytössä tai kilpailuissa, niin on aivan hyödytöntä opettaa koiraa tarkoituksella vartioimaan tai suojelemaan. Sellainen koira ei ikinä opi luottamaan vieraisiin ennempää kuin ajan kanssa huolella totutettuna.

      • aloittaja...

        Borkut eivät ole mielestäni niin haukku herkkiä kuin esim. dobermannit. Borkut ovat mielestäni erittäin rauhallisia. No jos minulle sellainen tulee minun varmaankin pitää ottaaa yhteyttä eri kouluttajiin ja kysellä asiasta. Joku mainitsi Filan, heh heh ei varmaan ihan sopiva minulle kaupunkiin.

      • Veb:n hankkija

        Miten Vanhaenglanninbulldoggi tai Amerikanbulldoggi?

      • aloittaja... kirjoitti:

        Borkut eivät ole mielestäni niin haukku herkkiä kuin esim. dobermannit. Borkut ovat mielestäni erittäin rauhallisia. No jos minulle sellainen tulee minun varmaankin pitää ottaaa yhteyttä eri kouluttajiin ja kysellä asiasta. Joku mainitsi Filan, heh heh ei varmaan ihan sopiva minulle kaupunkiin.

        Jotkut on,jotkut ei.Ja niillä millä sitä vahtiviettiä enemmän pukkaa,niin myös se haukku on herkemmässä...

        Mutta vielä kiinnostaa tuo mainitsemasi "kyky huomata milloin toimia" borkun yhteydessä eli mitä sillä tarkoitat ja miten se ilmenee? Ja miten haluat koiran toteuttavan vartiointinsa?

        Tuosta kouluttamisesta vähän sen verran,että sellaista tuskin on ...
        Kunnon suojelutreeneihin tuskin pääset "vääränrotuisen" kanssa ja ylipäätään niihin ei ihan potentiaalittomat siihen harrastukseen oikein pääse.
        Niin ja vähän sanoisin,että jos borkun kanssa alkaa jotain "suojelukoulutuksia" leikkimään,niin vähän on kuin alkaisi pommia virittämään...

      • aloittaja...
        molossi kirjoitti:

        siis mielestänio borkku tarkkailee tilannetta paljon kauemmin kuin toimii ja sen kaltaista olen etsimässä. En tosiaan halua kun hieman neuvoja ja opastusta, mielestäni ei travitse alkaa mitään keskustelupalstan taistelua tästä alkaa?!?

        Tuskin tässä mitään taistelua kukaan alkaa,vaan jotkut yrittää esittää ihan realiteettejä.
        Ja ei millään pahalla,mutta nyt ne on aikas hakusessa aloituksessa.

        Kun puhutaan vartioivista/puolustavista koirista,niin niiden omistamisessa on suuri vastuu.
        Jos sellaisen haluaa,niin vähintää pitää ottaa selvän kunnolla roduista ihan kunnolla vaikka rotupalstojen/kasvattajien/harrastajien kautta,ei ihan vaan sillä linjalla,että laittakaas ehdotuksia.Varsinkin kun ehdotukset voi olla mitä vaan,niin yleisesti,kuin myöskin kun ei toista tunne...
        Tärkeää olisi myös tietää,miten ko.tyyppisten koirien/rotujen kanssa toimitaan,käsitellään ja kasvatetaan kunnon koirakansalaiseksi.Jo puhe siitä,että napsasee vaan jonkun vartioimisvietin/puolustuksen omaavan koiran,nyt vaikka borkun,jostain ja vie sen johonkin "suojelukoulutukseen" tai mihin lie,kertoo että edes perusasiat tuontyyppisten omistamisessa ei ihan ole hallussa.Saati rodun,mitä miettii...
        Joten,ensin kannattaisi ottaa selvän ko.olevien koirien kanssa toimimisesta ym.niihin liittyvästä ja sitten miettiä sopiiko itselle vaativa koira.Sitten se rotu miettiä kunnolla,ettei tulisi kovin pian niitä ongelmia,joita sitten jo mediassakin on jo ihan liikaa ollut...

        Ja kyllä borkku tarkkailee kauemmin,mutta yksilöistä nyt puhutaan kuten mainitsemissakin roduissa.Mutta pointti on myös se,mitä vapauksia sille suodaan ja missä määrin...
        Kun on kyseessä rotu,joka on yksi puhtaimmista taistelukoirista historialtaan ja taustoiltaan,kannattaa miettiä tarkoin mihin tilanteisiin ne "laittaa" tai kannattaako sitä pommia päästä virittymään...

        Ihan hyviä juttuja olet mulle kertonut ja kiitos siitä. Kuten sanoin niin se borkku on yksi vaihtoehdoista, eikä sitä tiedä vaikka ihan vanhaan tuttuuun rotuun kuitenkin kallistun. Onko muuten itselläsi kokemusta mistä roduista?

        Henk.kohtaisesti jokusestakin ja niin eri kokoisten,kun muutenkin erilaisten.Mm.noista vähän vaativimmistakin.

        Harrastuksen kautta sitten aika laajasti monesta muustakin rodusta :) ,kuin myös ystäväpiirin kautta kertynyt jokuselta vuosikymmeneltä.

        Mutta lähinnä sydäntä yhä edelleen tietyt isot ja pikkumolossit :O)

        Ja ei se borkku huono juttu ylipäätään ole,jos/kun varsinkin selvittää ne asiat,joista kerroin ja puntaroi kunnolla,mitä hakee ja miksi .Eli ne realiteetit kunnolla :)

        kovasti kaikesta avusta. Borkku ollut tässä pidemmän aikaa se mitä mietin, aluksi mielessä oli myös Cane corso. Syystä tai toisesta en vaan ole sitä enään miettinyt.

      • ehdotan....
        aloittaja... kirjoitti:

        kovasti kaikesta avusta. Borkku ollut tässä pidemmän aikaa se mitä mietin, aluksi mielessä oli myös Cane corso. Syystä tai toisesta en vaan ole sitä enään miettinyt.

        Imeinasin ehdottaa tuota Cane Corsoa, mutta kerroit että olet sen unohtanut, miksi?

        Olen aika paljon tekemisissä Corsojen kanssa ja jos nuo alkuperäiset kriteerisi huomioidaan, niin corsohan on tosi uskollinen koira perheelleen ja yllättävän helppo koulutettavana. Kiva olisi tietysti nähdä se maalimies, joka ottaa corson vastaan;)

    • jadessan

      saksanpaimenkoira ,minun siskollani oli ennen sellainen ja sen sai koulutettua suojelemaan omaa perhettä ja taloa.

      • Dogoni on paras

        Ei hauku turhaan, todella harvoin, varoittaa murisemalla, ja jos et toimi niin se toimii,
        on käytetty myös poliisi koirina suomessa, hyvin vähän kyllä, mutta silti.

        luotettava koira(omistajalleen), hyvä kouluttaa ei kuitenkaan helppo, mutta todella oppimis haluinen
        Tykkää rapsutuksista ja pusuista, tykkää likkua paljon, ja tarvitseekin liikuntaa,
        myös virikkeitä, iso koirahan tämä on, näyttävä ja toimii kuin ajatuksen voimalla kun luottaa
        sinuun täysin. osaa ohittaa muut hyvin. viettiä on jonkin verrna, mutta pysyy kyllä käsissä.
        uskoo mitä sanot, ellei ole tyhmiä käskyjä, helppo hoitaa turkkinsa puolesta,
        perus terve, kuulo testi tehdään pentuna eli kuurous aika vahva geeneissä.

        tarvitsee virikkeitä, eli ei ole mikään lenkille sisälle koira, lelut eivät kauaa kestä.
        osaa olla opetettuna yksin pitkiäkin aikoja, koira on yleensä perus
        fiksu eli tietää kellon ajat, ulos menot ja tapahtumat, jos asiat suoritta suht samaan aikaan aina.

        Puollustaa sinua ellet itse siihen kykene, toimii 100% varmasti sen ajan tullessa.
        Vahtii myös asuntoa, että turha kenenkään tuntematoman tulla ilman lupaa sisälle,
        eli viemäreitä ei tartte tulla availee ellet oo kotona ym.
        Rohkeita koiria, ja niillä on hyvä muisti, kerran sattuu jotain, niin voi olla hankala saada oppiin toisin.
        Suosittelen enemmän kuin lämpimästi! elä ota tuonti koiraa vaan täysin suomalaiselta
        kasvattajalta! ja ole pennun kasvussa mukana mahdollisimman pian syntymästä, silloin
        saat täydellisen koiran sulle! koira muistaa varmasti 5 vuoden jälkeenkin kuinka sitä on kohdeltu ja kuka
        on kohdellut. omani ainakin, luottaa tuttuihin hyvin, ja tuntemattomiin tahtoo tutustua
        mutta ei päästä liian lähelle. eli hoitoon ei koskaan tuntemattomalle, silloin voi sattua jotakin.
        esim. omani on vain mummilla hoidossa tai kotonani serkkuni hoitamana.
        Ainoa miinus on väritys joka on valkoinen, lika näkyy aina. :S
        mutta tietää ainakin koska on aika mennä pesulle :D

        Itsellä tämmönen narttu ja ikinä en vaihtais, tosta aika jättää, niin
        uuden hankin, tai sitten en hanki koiraa ollenkaa!

        Saman tyyppinen on dogo canario, ehkä hiukan isompi ja vaikeempi vain.
        (näin olen kuulut) en siis rotua tunne yhtään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      101
      1011
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      57
      959
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      820
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      143
      768
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      685
    6. 78
      541
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      528
    8. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      99
      519
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      518
    10. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    Aihe