Tiedoksi anto

________________________________________________________________________________________________________________________

6.4.2010

Nimimerkin "Mies itärajan läheisyydestä" näky pääsiäisenä 2010

Toinen yöllinen näky: Katselin taivaalle, jossa oli paljon vaaleita erikokoisia pilviä. Samalla tuli ymmärrys, että pilvet kuvasivat erillisiä ihmisryhmiä ja seurakuntia. Ne liikkuivat moneen suuntaan, kunnes niiden liike muuttui siten, että osa pilvistä jakaantui pienempiin osiin ja osa pilvistä liittyi toisiinsa suuremmaksi kokonaisuudeksi. Samalla taivaalla kuului ääni: "Nyt on alkanut erottautumisen aika."

_ _ _ _ _ _ _

Nimimerkki Tzurin kommentti 6.4.2010
Olen pitemmän aikaan kokenut täsmälleen samoin. On tulossa aika, jolloin toteutuu Herran antama kylväjävertaus: Lopulta pellossa ei ole näkyvissä kuin vain lustetta ja vain Herran viljaa, ei ole enää harmaata välimaastoa. Sitten tulee leikkuuaika, ja luste poltetaan tulessa, vilja kootaan Herran aittoihin.

Jako tulee kaikkiin kirkkoihin ja seurakuntaliikkeisiin, ei vain esim. Evankelisluterilaiseen kirkkoon, kuten nyt on käymässä, vaan kun kristityt jättävät uppoavan babylon-laivan, jäljelle jää vain hengellisesti kuollut, rappioliberaalinen, uskonnollinen kirkkolaitos.

Mutta sitä ennen tulee yhä kovenevampi uskovien ahdistaminen, joka lopulta on silkkaa vainoamista. Se ajaa kaikista seurakunnista kristityt yhteen. Puute, nälkä, ahdistus ja vaino ovat tulta, jolla Herra koettelee ja puhdistaa morsiamensa.

Vapaasti ulkomuistista: "Aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta, mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät ole evankeliumille kuuliaiset."
23228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Seulominen on käynnissä.

Äänestä
  • niin on oleva, se on hyvä vaan että uskovat löytävät toisensa vaikkakin ahdistusten ja vainojen kautta,
    niin että kullakin paikkakunnalla on vain yksi kristittyjen seurakunta, esim, että tampereeen seurakunta ja jne.
    Luopiokirkko on sitten missä on, tehkööt toimituksiansa niinku vaikka homojen vihkimisiä sillä siihen se lopulta menee.
    Luopiokirkko tulee vainoamaan uudestisyntyneitä kristittyjä.

    Äänestä

  • fakta homma kirjoitti:

    niin on oleva, se on hyvä vaan että uskovat löytävät toisensa vaikkakin ahdistusten ja vainojen kautta,

    Näin minäkin uskon! Seulominen on alkanut myöskin es.les.seurakunnassa.

    Luopiokirkko on voimaton ja voimattomammaksi käy. Isoveljen varjossa asetelma on vaikuttanut suomalaisten ajatteluun suuresta uhkasta, mutta kirkko hajoaa osiin ja samalla menettää valtansa( joka nytkin on mitätön)( jos siis kirkko alkaa hajoamaan).
    Ennen mitään vainoamisia ihmisten ilmeisesti kuuluu päästä vapaaksi ja tehdä omat valintansa.
    Vasta tämän jälkeen jokainen on valmis Jeesuksen eteen ja oikeuden käyntiin.
    Syy on se, että ihmisen todella kuuluu valita oma tiensä. Seuraako lapsen kaltaisena paimenta vai viritteleekö omia asetelmiaan, itseään ehostaakseen ja suuruuttaan , niin se on jokaisen sisäinen asia.
    Näitä ilmiöitä ilmenee täälläkin keskusteluissa, joten se on nostamassa päätään.
    Sinänsä kehitys on oikea ja terve, sillä olisihan hassua, että oikeasti lammas olisi väärien oppien alaisuudessa kärsien siitä. Lampaat etsivät paimenensa ja ovat onnellisia.

    Äänestä

  • fakta homma kirjoitti:

    niin on oleva, se on hyvä vaan että uskovat löytävät toisensa vaikkakin ahdistusten ja vainojen kautta,
    niin että kullakin paikkakunnalla on vain yksi kristittyjen seurakunta, esim, että tampereeen seurakunta ja jne.
    Luopiokirkko on sitten missä on, tehkööt toimituksiansa niinku vaikka homojen vihkimisiä sillä siihen se lopulta menee.
    Luopiokirkko tulee vainoamaan uudestisyntyneitä kristittyjä.

    jos tarkoitat näita normaalien kirkkoja.miksiköhän te siinä vielä olette ,tai ihmetyttää ette teityä ei ole jo heitetty pois.Olkaa omissanne,elkää toisten nurkissa..tehkää selvä pesänero.

    Äänestä

  • jeesuslainen minäkin kirjoitti:

    Näin minäkin uskon! Seulominen on alkanut myöskin es.les.seurakunnassa.

    .. hajaannuksista asti. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Näin käy kun aletaan rakentamaan muita parempaa tradiota ja luovutaan Kristus-uskosta, joka yhditäisi kristityt kautta koko kristikunnan.
    Omavanhurskaat tyytyvät muhimaan poteroissaan kahvin ja ruuan merkeissä, kun Kristus on päinvastoin käskenyt tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Ei olisi evankeliumi levinnyt juuri mihinkään jos Jeesuksen opetuslapset olisivat olleet lestadiolaisten kaltaisiä jäykkäniskajässiköita, kehuneet itseään ja haukkuneet muita, piilossa muuriensa suojissa.

    Puhtaan aatteellinen on aina ahtaan puutteellinen, mutta siellä missä turvataan Kristuksen kautta Jumalaan ja eletään Jumala-yhteydessä siellä rakkaus vallitsee.

    Äänestä

  • aikoihin on eletty kirjoitti:

    Onneks sie jäykkäniskajässikkä et oo olt miulle sanaa levittämäs. Olis varmaa jäänt vastaanottamata miult se sanoma. Nii miuta inhottaa kaik siu kaltases muitten mollaajat. Et muhi sie vaa omassa hurskauvessas ja oo nii hyvä ku ossaat. Hunajal saa enempi kärpäsii ko suolal.

    Äänestä

  • Suola ja hunaja kirjoitti:

    Onneks sie jäykkäniskajässikkä et oo olt miulle sanaa levittämäs. Olis varmaa jäänt vastaanottamata miult se sanoma. Nii miuta inhottaa kaik siu kaltases muitten mollaajat. Et muhi sie vaa omassa hurskauvessas ja oo nii hyvä ku ossaat. Hunajal saa enempi kärpäsii ko suolal.

    Todistukseni on: Jeesus pelastaa, (en siis minä) eikä liha hyödytä mitään.

    Jotkut ovat kohdanneet Jeesuksen luterilaisuudessa, jonka yksi herätysliike on eskoislestadiolisuus.
    Jotkut ovat kohdanneet Jeesuksen helluntaiseurakunnassa.
    Jotkut ovat kohdanneet Jeesuksen baptistiseurakunnassa.
    Jotkut ovat kodanneet Jeesuksen adventtiseurakunnassa.
    Kaikki edellä mainitut ovat kohdanneet Jeesuksen Jumalan sanassa ...
    ... jonka sanan nämä ihmiset ovat USKONEET omakohtaisesti.

    Hyvin yksinkertaista eikö totta? Jumala on järjestänyt erilaisille ihmisille mahdollisuuden uskoa HÄNEN sanaansa. Jumala on täydellinen, hänen sanansa on täydellinen ja hänen sanansa tekee eläväksi.
    Raamattu sanoo että joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu. Hallelujaa, tämä on totisesti tosi (aamen).

    Jäykkäniskojen uskontunnustuksessa mainitaan muun muassa niin, että pitää olla esikoislestadiolainen päästäkseen taivaaseen. Kysynkin nyt, oletko sinä jäykkäniskajässiköitä?

    Minä en ole käykkänista, yhdyn nimittäin apostoliseen uskontunnustukseen, mitään siihen lisäämättä taikka pois jättämättä. Myös Nikean uskontunnustukseksi kutsuttuun uskontunnustukseen yhdyn sanasta sanaan, siinä tuodaan Pyhä kolminaisuus Isä Pika ja Pyhä Henki korostetusti esiin.

    Jäykkäniskojen uskontunnustuslisäkkeet jätän omaan arvoonsa, koska ne ovat ihmisoppia joka ei perustu Jumalan sanaan. Tällaiset ihmisopit ovat vaarallisia siksi että ne tappavat rakkauden, jakavat Jumalan kansaa ja hajottavat seurakuntia.

    Äänestä

  • aiheetta enempään kirjoitti:

    Vaikka latasit pitkän rimsun niistä jotka ovat tunteneet Jeesuksen nimen porukoissaan ,
    se ei ole automaatio että niin voi olla ilmanmuuta , Sinunkin väitteesi voi olla pelkkä
    ihmisoppi ,ota huomioon .

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Mikään seurakunta ei pelasta, ei lestadiolaisuuskaan, vaan Jeesus kristus, sehän on viestini pääsisältö.
    Jeesuksen voi kohdata monen nimisissä seurakunnissa, joissa Jumalan sanaa julistetaan Raamatun mukaisesti.

    Koska et ymmärrä lukemasi tekstin sisältöä niin jätä vastaamatta. Viestieni vääristely on hyvin ikävää ja keskustelua harhaanjohtavaa. Sinusta ei ole minun eikä kenekään muunkaan neuvojaksi, sen olet todistanut melko pitkän ajan päivästä toiseen. Kuoki omaa sarkaasi, älä sotke asiallisia keskusteluja.

    Äänestä

Kyllä aika on jo sellainen että kohta kuohuu joka paikassa. Esim nyt paljastunut pedofilia katolisessa kirkossa joka on aikas laajamittainen. Lyhyt on matka elävästä uskosta kuolleeseen uskoon. Jeesus sanoo jossain paikassa että löytäneeköhän hän enaa uskoa maan päältä.

Äänestä
  • Ilmeisesti vuosisatoja kestänyt perinne, jolla ei ole mitään tekemistä nykykehityksen kanssa, ainoastaan se että jäivät kiinni harrastuksestaan, se on nykyaikaa.

    Totta on että maailma kiehuu loppunsa edellä, mutta sellainen kristitty jonka ainoa taito on sormella osoittelu, ei ole mikään elävä kristitty. Jos koska niin nyt on aika viedä voimallisesti Kristuksen evankeliumia kaikkeen maailmaan erottelematta ihmisiä tai ihmisryhmiä julistuksen ulkopuolelle.

    Äänestä

  • kristitty opetuslaps kirjoitti:

    Ilmeisesti vuosisatoja kestänyt perinne, jolla ei ole mitään tekemistä nykykehityksen kanssa, ainoastaan se että jäivät kiinni harrastuksestaan, se on nykyaikaa.

    Totta on että maailma kiehuu loppunsa edellä, mutta sellainen kristitty jonka ainoa taito on sormella osoittelu, ei ole mikään elävä kristitty. Jos koska niin nyt on aika viedä voimallisesti Kristuksen evankeliumia kaikkeen maailmaan erottelematta ihmisiä tai ihmisryhmiä julistuksen ulkopuolelle.

    Minusta sinä et ymmärrä asioista oikeen , mitä nykyaikaa sä tarkoitat
    Kun ihmiskunta menee vain huonompaan suuntaan , sen näkee ilmankin ,
    mitä harrastuksia siinä nyt tarvii , ja mitä sormenosoitusta sinä tarkoitat ,
    kun itse olet käyttänyt , aivan muuta metodia, minä sanon että sinunkin
    on osoitettava oikein asiat , sitten vasta kun se on tehty on kunnon kristitty.

    Äänestä

  • Niin minustakin se on erittäin lyhyt , varsinkin jos oikea usko ja kuollut usko hiplaa samaa sydäntä,
    tai paremminkin samassa sydämessä . Siinä on vuoron perään tunkemassa toinen taikka toinen ,
    saatanan edellytys kutittaa toista ,ja Jeesuksen tahdossa toinen .

    Äänestä

käännät Jeesuksen vertauksen sanat juuri päinvastoin kuin Herra tarkoittaa - et taida olla maanviljelijä!

Äänestä
  • En ole avaaja, enkä ota kantaa sen sisältöön, mutta ihmettelen täysin perustelematta jäänyttä heittoasi.

    Vähintä mitä minä odotan väitteitä sisältäviltä viesteiltä on, että ne perustellaan Jumalan sanalla.
    Muutoin ne jäävät pelkikäksi sanahelinäksi.

    Äänestä

  • aiheetta enempään kirjoitti:

    En ole avaaja, enkä ota kantaa sen sisältöön, mutta ihmettelen täysin perustelematta jäänyttä heittoasi.

    Vehnäpelloilla ei luste koskaan kasva selvästi omana alueenaan, jonka ihmiset kuvittelemallaan henkien erottamisen lahjallaan sitten osaisivat kitkeä pois. Jeesus kieltää sellaisen. Älkää tehkö sitä, vaan antakaa valhevehnän ja oikean vehnän kasvaa yhdessä. Elonkorjuun aikana Hänen enkelinsä sitten hoitelevat homman tarkasti ja virheettömästi. Eikö tämä ole Jeesuksen vertauksen todellinen kärki? tässä avauksessa evankeliumin sana on käännetty päälaelleen - poistakaa nuo valhevehnän laikut Herran elovainioilta?

    Se tietää sitä, että siihen on otettava Raamattu avuksi , kuinka se mahtaa käydä ,
    kun täällä vihataan Raamattua ?

    Äänestä

  • eloopelto kirjoitti:

    En ota kantaa avauksen sisältöön, vaan siihen että perustelemattomat heitot ovat lähinnä riidankylvöä, ilman pienintäkään uskottavuutta.

    Jos keskustella halutaan niin silloin kunnioitetaan toisen mielipidettä vaikka se eroaa omasta mielipiteestä.
    Jos halutaan osoittaa että toisen mielipide ei ole Jumalan sanan mukainen, silloin väite on perustelta hyvin Jumalan sanalla, ei tyhjällä hölinällä. Jos ihmisellä ei ole esittää tilalle rakentavaa vaihtoehtoa, on läppä pidettävä silloin suljettuna.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Se tietää sitä, että siihen on otettava Raamattu avuksi , kuinka se mahtaa käydä ,
    kun täällä vihataan Raamattua ?

    Tuollaista valhetta ei kenenkään saisi lausua.

    Mutta yhden teutatess-mooseksen kirjakopiot, maanisena sarjatuotantona (muiden opettamiseksi), sellainen häiriköinti on palstan säännöissä kielletty.

    Eihän se ole kielletty, että perustelet sanomasi Raamatun sanalla. Parempi vain jos se on suora kopio Raamatusta. Jos tuollaista yksinkertaista neuvoa et ymmärrä, niin silloin herää kysymys oletko oikea
    henkilö kirjoittelemaan julkiselle palstalle ollenkaan. Tämä palsta näkyy kaikkialla maapallolla, missä vain on internet yhteys. Sisältöön pitää kiinnittää huomiota, että se vastaa keskustelulle asetettuja kriiteitä.

    Sitten Jeesus lähetti väkijoukon pois ja meni sisälle. Opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon rikkaviljasta." Hän vastasi heille:

    "Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika. Pelto on maailma. Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat Paholaisen vallassa. Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on Saatana, elonkorjuu on maailman loppu, ja korjuumiehet ovat enkeleitä. Niin kuin rikkavilja kootaan ja hävitetään polttamalla, niin tapahtuu maailman lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita. Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon!

    Äänestä

  • aiheetta enempään kirjoitti:

    Tuollaista valhetta ei kenenkään saisi lausua.

    Mutta yhden teutatess-mooseksen kirjakopiot, maanisena sarjatuotantona (muiden opettamiseksi), sellainen häiriköinti on palstan säännöissä kielletty.

    Eihän se ole kielletty, että perustelet sanomasi Raamatun sanalla. Parempi vain jos se on suora kopio Raamatusta. Jos tuollaista yksinkertaista neuvoa et ymmärrä, niin silloin herää kysymys oletko oikea
    henkilö kirjoittelemaan julkiselle palstalle ollenkaan. Tämä palsta näkyy kaikkialla maapallolla, missä vain on internet yhteys. Sisältöön pitää kiinnittää huomiota, että se vastaa keskustelulle asetettuja kriiteitä.

    Minä koen että sain poikotin juuri raamatun tekstistä.

    Jos tässä nimittämässä otsikossa on vikaa niin oikase .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja efeson s.kirjoita kirjoitti:

________________________________________________________________________________________________________________________

6.4.2010

Nimimerkin "Mies itärajan läheisyydestä" näky pääsiäisenä 2010

Toinen yöllinen näky: Katselin taivaalle, jossa oli paljon vaaleita erikokoisia pilviä. Samalla tuli ymmärrys, että pilvet kuvasivat erillisiä ihmisryhmiä ja seurakuntia. Ne liikkuivat moneen suuntaan, kunnes niiden liike muuttui siten, että osa pilvistä jakaantui pienempiin osiin ja osa pilvistä liittyi toisiinsa suuremmaksi kokonaisuudeksi. Samalla taivaalla kuului ääni: "Nyt on alkanut erottautumisen aika."

_ _ _ _ _ _ _

Nimimerkki Tzurin kommentti 6.4.2010
Olen pitemmän aikaan kokenut täsmälleen samoin. On tulossa aika, jolloin toteutuu Herran antama kylväjävertaus: Lopulta pellossa ei ole näkyvissä kuin vain lustetta ja vain Herran viljaa, ei ole enää harmaata välimaastoa. Sitten tulee leikkuuaika, ja luste poltetaan tulessa, vilja kootaan Herran aittoihin.

Jako tulee kaikkiin kirkkoihin ja seurakuntaliikkeisiin, ei vain esim. Evankelisluterilaiseen kirkkoon, kuten nyt on käymässä, vaan kun kristityt jättävät uppoavan babylon-laivan, jäljelle jää vain hengellisesti kuollut, rappioliberaalinen, uskonnollinen kirkkolaitos.

Mutta sitä ennen tulee yhä kovenevampi uskovien ahdistaminen, joka lopulta on silkkaa vainoamista. Se ajaa kaikista seurakunnista kristityt yhteen. Puute, nälkä, ahdistus ja vaino ovat tulta, jolla Herra koettelee ja puhdistaa morsiamensa.

Vapaasti ulkomuistista: "Aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta, mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät ole evankeliumille kuuliaiset."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu