Olin laivalla jossain. Kysymyksessä oli ilmeisesti risteilyalus mutta alus muistutti enemmän jotakin kalastus- ja sotilaslaivan väliltä. Se oli jollain tapaa vihertävä. Jostain syystä meidät piti evakuoida laivalta. Syynä ei ollut kuitenkaan uppoaminen ja tunnelma oli rauhallinen. Meidät tultiin hakemaan pienellä lentokoneella, mutta ongelmaksi muodostui se miten se saataisiin takaisin lentoon, sillä aluksen kansi oli liian lyhyt kiitoradaksi.
Unen kuva vaihtui, vajosin veteen ja näin laivan pohjan, joka hohteli jollain tavalla. Vajosin kokoajan syvemmälle ja tunsin jonkinlaista painetta korvissani. En olisi halunnut vajota ihan pohjaan asti ja aloinkin nousta veden pohjasta. Jollain tapaa tuntui kun vajoamiskohta olisi ollut 'dokumentti' jota katselin tapahtuneesta onnettomuudesta laivalta.
Pystyykö kukaan tulkitsemaan tätä? Yritin itse tutkia unikirjoista, mutta en saanut minkäänlaista järkevää tulkintaa aikaiseksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.