Luin sitten viimeinkin läpi tuon Brianin väitöskirjan viime viikolla.
Ihan hyvä väitöskirja tämän päivän tasoon suhteutettuna. Mutta mielenkiintoisinta oli että Brian ei käytännössä ollut kirjoittanut mitään uutta, eikä tehnyt mitään uusia mittauksia, kokeita tai testejä aineistoonsa, jonka hän oli kerännyt vuosina 1970-74, eli sama käsikirjoitus mikä vuonna -74 ei riittänyt väitöskirjaksi, meni kevyesti läpi vuonna 2007.
Ei sinänsä mikään yllätys, väitöskirjojen taso ja tohtorien vaatimustaso on romahtanut 30 vuodessa niin suomessda kuin maailmallakin, joten Brian sai ihan täysistä ansiosta tohtorin hatun nyt, mutta samoilla ansioilla se ei olisi irronnut 30 vuotta sitten.
Brian Mayn väitöskirja
4
572
Vastaukset 4
- ...
"Ei sinänsä mikään yllätys, väitöskirjojen taso ja tohtorien vaatimustaso on romahtanut 30 vuodessa niin suomessda kuin maailmallakin, joten Brian sai ihan täysistä ansiosta tohtorin hatun nyt, mutta samoilla ansioilla se ei olisi irronnut 30 vuotta sitten."
Mitenköhän on vaikuttanut tuohon hatutukseen se että kerrankin laitoksella on ollut tilaisuus saada edes etäisesti mediaseksikäs persoona kataloogiinsa?
Brian Mayltä olisi varmaan hyväksytty puhelinluettelokin väitöskirjaksi. - SoBro
Itse en ole lukenut sen paremmin valmista väitöskirjaa kuin vuoden '74 luonnostakaan (mistä sinä sen olet käsiisi saanut?), enkä edes 70-luvun alussa julkaistuja artikkeleja, sen verran kauas omasta alasta tuo tutkimus menee, mutta Brianin Soapboxista, haastatteluista, biografioista ym. olen saanut sen käsityksen, että väikkäri jäi viimeistelyä vaille valmiiksi, eikä Brian edes yrittänyt sitä tuolloin läpi saada. Nyt kun eläkeläisellä oli vihdoinkin aikaa, käsikirjoitus tuli hiottua julkaisukuntoon.
Ja kun universitysta tulee tulosta tekevä multiversity, jossa määrä on laatua tärkeämpi kriteeri, taso laskee vääjäämättä. Kai kauppatiet. tri tämän tietää? ;)- Kauppat. tri
En ole saanut käsiini alkuperäistä käsikirjoitusta, mutta kirjassa selostetaan mitä on tehty ja milloin.
Kirjan lainasin yliopiston kirjastosta.
Tiedän kyllä että nykyään tehtaillaan tohtoreita koska yliopisto saa niistä rahaa.
Pahin moka kirjassa oli Brianin väite siitä että tietty julkaisu oli julkaistu vuonna 1983 "samaan aikaan kun kiersin bändini Queenin kanssa etelä-amerikassa". Vuonna 1983 Queen ei kiertänyt missään, eli viittaus oli väärin ja muutenkin ihan turha väitöskirjassa.
- Satunnainen fanittaj
Olisiko linkkiä ? Tutustuisin mielelläni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1281966
- 51979
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r156836Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 71684
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.133593Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 6494
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486- 4469
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140451