vaikeaa uusia raittius

Helkkari kun tämä on vaikeaaa. Pari viikoa voi mennä kivasti mutta sitten taas jokin "naksahtaa" päässä.
Aamulla harmittaa.
Olin miltei puolivuotta juomatta vaikeuksitta. Nyt kun olen yrittänyt niin ei onnistu enää.
Riippuvuus on henkistä ja en koe krapuloita, koska en juo kuin iltaisin enintään kaksi kertaa viikossa.
Määrät pieniä mutta siitähän tässä paskassa ei ole kysymys!
8373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kannattaa siirtyä tiukkaan viinaan!

Äänestä

Raittiuden uusiminen on ihan yhtä helppoa kuin tupakkilakon tekeminen, pitää vain tehdä päätös.

Paljon hankalampi on sitten pysytellä raittiina tai tupakoimattomana. Tää sinällään hassua, kun mun mielestä raittius kyllä tarkoittaa tupakointiakin, mutta melkein kaikki itseään raittiiksi kehuvat ovat ketjupolttajia, vähän naurettavaa.

Myn käsittääkseni sulla ei ole mitään alkoholiongelmaa. Teet vaan itse päässääsi siitä ongelman. Ei muutaman paukun takia tarvitse itseään ampua, eikä niitten takia joudu mihinkään helvettiin. Luulet, että olet heikkoluontenen ja joudut puliksi siltojen alle. Se on tätä luterilaista kulttuuria. Jos nyt ottaa drinkua illalla, pitääpi aatella, että nytpä ei tarvi taas vähään aikaan ottaakkaan. Sulla pyörii liikaa toi viina ajatuksissa, keksi muuta ajateltavaa. Kun jos kokoajan vatvot asiaa, sulla menee polttimo sekaisin. On sitä ihmisen elämässä tärkeämpääkin kietittävää, kuin pakkomielteinen morkkiksen kärsiminen muutamasta iltakaljasta.

Äänestä
  • Itse päätin vähentää tammikuussa alkoholia. Syy: Jatkuvat henkiset morkkikset, masennus ja tyhjyyden tunne mikä seurasi jokaikistä ryyppyreissua. Saatoin viime kesällä juoda tiedottomuushumalia ja syksyllä iskikin masennuskierre. Tuli jotenkin semmonen stoppi vastaan enkä ole pystynyt suhtautumaan alkoholinkäyttöön enää samalla tavalla, en muiden enkä omaan. Monta vuotta olin suurkuluttanut alkoholia välillä miettien että lopetan joksikin aikaa sitä kuitenkaan toteuttamatta. Aiemmin ajattelin että ryyppääminen on ihan jees ja juon muita vähemmän - ei siis mitään ongelmia. Kunnes tajusin että minähän se eniten kännissä olen ollut ja olen pitänyt illuusiota oman alkoholin kohtuullisuudesta valitsemalla baarikavereiksi alkoholin suurkuluttajia. Olen tehnyt itsestäni tarpeeksi monta kertaa pellen sekoillessani menemään. Itselle krapulat olivat ihan kauheita ja ne johtikin aluksi päätökseen ettei enää väkeviä ja siinä olen jopa pysynyt.

    Mielestäni alkoholi on ongelma silloin kun alkoholi alkaa vaikuttaa omaan elämään liikaa. Kun perjantaisesta "luvallisesta" päätyhjennysreissusta tulee päähänpinttymä ja kun ei osaa enää viettää viikonloppua ilman viinaksia. Kun päätyy humalassa tekemään asioita mitä ei selvinpäin tekisi ja kun alkoholi vaikuttaa omiin ajatuksiin liikaa. Nyt olen jollain tavalla onnistunut muuttamaan asennetta juomiseeni. Olen opetellut vaihtoehtoisia tapoja viettää viikonloppuja, hyväksynyt sen että ilman viinaa en ole niin vapautunut ihmisten seurassa viikonloppuisin jos muut ottavat paljon ja minä yhden (mutta toisaalta minulla ei ole enää samanlaista tarvetta olla yhtä kännissä), huomannut mikä on itselle liikaa ja oppinut suojelemaan itseäni. On pitänyt opetella kestämään tyhjyyden ja tylsyyden tunnetta, sillä mikä onkaan parempaa kuin nousukänni... Mutta joka ikinen kerta kun otan, haluan juoda kännit -siinäpä ongelma, se käy joka kerta mielessä ottaessani parikin. Kaipaan tuota vapautunutta tunnetta mikä känneistä tulee, mutta summatessa plussia ja miinuksia, en näe enää alkoholissa kovinkaan paljon plussia kohdallani. Kun juo vain muutaman, ei lähde lapasesta homma ja seuraavana päivänä ei tarvitse kärsiä niitä helvetillisiä morkkiksia. Tuo ja terve elämä motivoivat minua. Asenteisiini ei mitkään luterilaiset jeesusteluopit vaikuta vaan se että olen väsynyt alkoholin käytön aiheuttamiin vaikutuksiin itsessäni.

    Olin raittiina jonkin aikaa, mutta nyt yritän opetella asettamaan itselleni rajoja. Tulee varmasti aika jolloin rajat ylitän ja toivottavasti sitten palaan tähän kohtuukäyttölinjaan, mutta toistaiseksi ei ole tullut vedettyä kännejä. Itsetutkiskelu kannattaa sillä siten ehkä oppii mikä itselle sopii ja mikä ei. Rehellisyys kannattaa ja selittelyt kannattaa jättää ainakin itselleen tekemättä. Sitä minä vain mietin katsoessani noita ihmisiä baareissa ja ystäväpiirissäni jotka juovat paljon, että miten heidän päänsä kestää. Tuleeko heillä niitä helvetillisiä ahdistuskrapuloita kuten minulla. Joskus jotkut vitsailevat niistä, mutta itse en pysty edes vitsailemaan.. Kertoo jo hyvin syistäni miksi aloin miettiä alkoholinkäyttöäni. Ehkä mietin liikaa, mutta sellainen olen enkä miksikään muutu.

    Äänestä

  • janiiiina_ kirjoitti:

    Itse päätin vähentää tammikuussa alkoholia. Syy: Jatkuvat henkiset morkkikset, masennus ja tyhjyyden tunne mikä seurasi jokaikistä ryyppyreissua. Saatoin viime kesällä juoda tiedottomuushumalia ja syksyllä iskikin masennuskierre. Tuli jotenkin semmonen stoppi vastaan enkä ole pystynyt suhtautumaan alkoholinkäyttöön enää samalla tavalla, en muiden enkä omaan. Monta vuotta olin suurkuluttanut alkoholia välillä miettien että lopetan joksikin aikaa sitä kuitenkaan toteuttamatta. Aiemmin ajattelin että ryyppääminen on ihan jees ja juon muita vähemmän - ei siis mitään ongelmia. Kunnes tajusin että minähän se eniten kännissä olen ollut ja olen pitänyt illuusiota oman alkoholin kohtuullisuudesta valitsemalla baarikavereiksi alkoholin suurkuluttajia. Olen tehnyt itsestäni tarpeeksi monta kertaa pellen sekoillessani menemään. Itselle krapulat olivat ihan kauheita ja ne johtikin aluksi päätökseen ettei enää väkeviä ja siinä olen jopa pysynyt.

    Mielestäni alkoholi on ongelma silloin kun alkoholi alkaa vaikuttaa omaan elämään liikaa. Kun perjantaisesta "luvallisesta" päätyhjennysreissusta tulee päähänpinttymä ja kun ei osaa enää viettää viikonloppua ilman viinaksia. Kun päätyy humalassa tekemään asioita mitä ei selvinpäin tekisi ja kun alkoholi vaikuttaa omiin ajatuksiin liikaa. Nyt olen jollain tavalla onnistunut muuttamaan asennetta juomiseeni. Olen opetellut vaihtoehtoisia tapoja viettää viikonloppuja, hyväksynyt sen että ilman viinaa en ole niin vapautunut ihmisten seurassa viikonloppuisin jos muut ottavat paljon ja minä yhden (mutta toisaalta minulla ei ole enää samanlaista tarvetta olla yhtä kännissä), huomannut mikä on itselle liikaa ja oppinut suojelemaan itseäni. On pitänyt opetella kestämään tyhjyyden ja tylsyyden tunnetta, sillä mikä onkaan parempaa kuin nousukänni... Mutta joka ikinen kerta kun otan, haluan juoda kännit -siinäpä ongelma, se käy joka kerta mielessä ottaessani parikin. Kaipaan tuota vapautunutta tunnetta mikä känneistä tulee, mutta summatessa plussia ja miinuksia, en näe enää alkoholissa kovinkaan paljon plussia kohdallani. Kun juo vain muutaman, ei lähde lapasesta homma ja seuraavana päivänä ei tarvitse kärsiä niitä helvetillisiä morkkiksia. Tuo ja terve elämä motivoivat minua. Asenteisiini ei mitkään luterilaiset jeesusteluopit vaikuta vaan se että olen väsynyt alkoholin käytön aiheuttamiin vaikutuksiin itsessäni.

    Olin raittiina jonkin aikaa, mutta nyt yritän opetella asettamaan itselleni rajoja. Tulee varmasti aika jolloin rajat ylitän ja toivottavasti sitten palaan tähän kohtuukäyttölinjaan, mutta toistaiseksi ei ole tullut vedettyä kännejä. Itsetutkiskelu kannattaa sillä siten ehkä oppii mikä itselle sopii ja mikä ei. Rehellisyys kannattaa ja selittelyt kannattaa jättää ainakin itselleen tekemättä. Sitä minä vain mietin katsoessani noita ihmisiä baareissa ja ystäväpiirissäni jotka juovat paljon, että miten heidän päänsä kestää. Tuleeko heillä niitä helvetillisiä ahdistuskrapuloita kuten minulla. Joskus jotkut vitsailevat niistä, mutta itse en pysty edes vitsailemaan.. Kertoo jo hyvin syistäni miksi aloin miettiä alkoholinkäyttöäni. Ehkä mietin liikaa, mutta sellainen olen enkä miksikään muutu.

    Mietit kyllä liikaa. Vaan koita miettiä jotain muuta. Ja jos nyt sattuu, että välillä tekee mieli, pidä jääräpäisesti kiinni siitä, että et juo itteesi kovaan känniin. Kun raittius ja kohtuukäyttö ei ole ollenkaan eriasioita. Vähän kuin vivahde-eroja samasta asiasta. Sellainen on jo vakavaa, kun hampaat irvessä raitistellaan vaikka vuosi ja sitten kontataan holtittomana viikkotolkulla. Siinä on jo vakavasta mielenterveysongelmasta kyse. Ei mistään alkoholismista tai raittiudesta.

    Äänestä

  • -haukotus. kirjoitti:

    Olen samaa mieltä "haukotuksen" kanssa siitä että kohtuukäyttö ja raittius ovat vain vivahde-eroja, alkoholismi on ihan eri asia. Jos pystyy siihen, että ottaa sen 1-2 lasillista, mieluummin vielä ruuan kera (ei tyhjään vatsaan), ja siitä saa hyvän rentoutuneen olon, niin mitä haittaa siitä on ?

    Jos mieleen kuitenkin jää takomaan: enemmän, enemmän, enemmän . . . niin silloin on kyseessä oikea ongelma. Kun tiedostaa, että putkia ja perskännejä ei vedetä, eikä niihin ole haluja, niin silloin voidaan puhua onnistuneesta kohtuukäytöstä. Kyllä se suuremmalle osalle ihmisistä onnistuu.

    Mutta jokaisen on tiedettävä kumpaan ryhmään kuuluu ja elettävä sen mukaan.

    Äänestä

  • ei ehdoton kirjoitti:

    Minä en puhuisi kohdallani alkoholismista koska en ole sortunut varsinaisiin putkiin mutta mielestäni jonkinsorttinen ongelma on olemassa kun alkoholista alkaa tulla enemmän kärsimystä kuin iloa ja se alkaa saavuttaa jonkinsorttisen subjektin aseman elämässä (se alkaa pyörittää sinua) ja sitä alkaa pohtimaan enemmän kuin pitäisi. Eli alkaa esim. miettimään enemmän sitä että pääsee juomaan kuin sitä että näkemään tuttuja. Ehkä pelko pitäisi heittää kehiin että mitä jos käytän alkoholia liikaa ja enemmänkin pistää ne rajat ja yrittää pysyä niissä. Jos pysyy, silloin pystyy ehkä muuttumaan kohtuukäyttäjäksi, jos ei, voidaan alkaa puhua jo ongelmasta. Minä en ole laittanut itselleni mitään epärealistisia "liian pieniä " käyttörajoitteita vaan tiedän tasan tarkalleen kuinka alkoholi vaikuttaa minuun tietyissä tiloissa liikaa ja ylitettyäni tietyn rajan alan kiskomaan kännit. Ja näistä seuraa ongelmakäyttäytymistä ja morkkista milloin en ole onnellinen.

    Alkoholiasia ei ole niin helposti käsiteltävissä oleva asia kuin toteatte varsinkin impulsiiviselle ihmiselle, mitä monet alkoholin ongelmakäyttäjät ovat. Eli saatetaan hetkessä toimiakin ihan toisella tavalla kuin oli ajateltu. Kohtuukäyttöä voi mielestäni olla (ehkä ajattelen vielä melko positiivisesti mutta negatiivisemmin ja pessimistisemmin ajattelen kokoajan alk.käytöstä). Mielestäni raja kohtuukäytössä menee siinä kun sen kummempaa vahinkoa ei alkoholi aiheuta ihmisen elämässä eikä sitä ole korotettu mitenkään jalustalle. En pohdi liikaa, sillä oman alkoholinkäytön pohtiminen Kannattaa tietyissä määrissä että voi oppiakin jotain.

    Äänestä

minullakin niin kauan, että totesin olevani alkoholisti, ehkä sinäkin olet. Lopulta avun tarpeessa rohkenin astua AA-ryhmän ovesta sisään. Sen jälkeen ei ole tarvinnut yrittää ja erehtyä, vaan silloin alkanut raittius on jatkunut jo pitkään. Päivä kerrallaan toverien vertaistuella raitis elämä on ollut antoisaa ja mielenkiintoista.

Äänestä

Vaikeaa on kieltämättä..itse olen pelleilyt viinan kans jo 20v..viimeset monet (ko en halua muistella montako) vuodet suurkuluttajan tasolla.Viime vuonna todellakin pysäytti ko 2kk:n putken jälkeen sain haimatulehduksen.Mutta mutta,hengelläni leikin koska en pystynyt lopettamaan kokonaan..ei auttanu hoidot ei mitkään kerhot.Masennus iski viinan takia ilmeisesti koska en muutakaan syytäkään keksi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jatkuvaa pettymystä kirjoitti:

Helkkari kun tämä on vaikeaaa. Pari viikoa voi mennä kivasti mutta sitten taas jokin "naksahtaa" päässä.
Aamulla harmittaa.
Olin miltei puolivuotta juomatta vaikeuksitta. Nyt kun olen yrittänyt niin ei onnistu enää.
Riippuvuus on henkistä ja en koe krapuloita, koska en juo kuin iltaisin enintään kaksi kertaa viikossa.
Määrät pieniä mutta siitähän tässä paskassa ei ole kysymys!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu