Paatero ei uskalla puuttua

Etkö uskalla

omien poliisijohtajiensa talousepäselvyyksiin. Jos asiassa ei olisi perää niin luulisi että poliisi olisi tiedottanut asiasta jo aikoja sitten? Mutta ne tapaamiset Välkin kanssa sekä puhelinkeskustelut kun on äänitetty niin ei voi astua julkisuuteen.

Et uskalla Paatero puuttua asiaan.

Äänitetyt puhelinkeskustelut on äänitetty ennen Jouni Välkin kohtalokasta itsemurhaa. Nauhat on toimitettu Pois Suomesta myöhempää julkaisua varten. Asia on koskenut jättimäistä rahanpesua suosina 1999-2007. Asiaan liittyy etelä-italialainen huumekartelli. EX-poliisijohtaja Markku Salminen ja supon ex-johtaja Seppo Nevala ei ole enää keskuudessamme todistamassa tapahtunutta, kuten ei poliisiylitarkastaja Jouni Välkki. He kaikki kuolivat ennenaikaisesti.

Heti-vasta-argumentit ovat tiedossa: mutta en tiedä, olisiko tuossa viettävän pinnan riski, että näin sitten alkaisi vapaan lehdistön suitsenta, siis lain väärinkäyttö. Eli harkinta ei pelaa sentin vertaa, ja lehtiä olisi mahdollista vaientaa lailla?
Ketkä olivat ne poliisit jotka antoivat Suomen kuvalehdelle/alibille Jouni Välkin itsemurhan tiedoksi?
Ei ole Suomessa mahdollista?
On! kaikki se, sekä salaaminen että vuotaminen.
Viittasin tuolla alibin artikkelilla , poliisijohtaja, poliisiylitarkastaja Jouni Välkin itsemurhan 02.10.2008, joka salattiin, ja jota käsitteli kai ainoastaan vain rikoslehti Alibi (1/2009).
Viimeisessä artikkelissa muuan jättijutusta Välkin näkemys puhunee puolestaan:
Näin suurta korruptiota ei voi selvittää julkisesti, etenkin kun asiaan on sotkeutunut korkea-arvoisia poliisiviranomaisia.
Salaiseksi luokiteltavat asiakirjat, jotka koski jättimäistä rahanpesua ajanjaksolla 1999-2007 olisi nyt toimitettava sisäministeriöön.

Poliisi on viime vuosina saanut lisää toimivaltuuksia ja se on herättänyt pohdintaa laillisuusvalvonnan lisäämisestä.
Toimivaltuuksien käytön valvonta ei niinkään ole ongelma. Isomman haasteen muodostaa jatkuva tekninen kehitys. Pysymmekö me valvontaa suorittavat ajan tasalla? Täytyy itsekriittisesti todeta, että emme välttämättä riittävästi. Tämä on jatkuvaa opiskelua, Välkki totesi Mtv3-kanavalla 13.12.2007.

24

775

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toistoa?

      Eikös tämä ollut jo kerran aikaisemmin tällä palstalla?

    • lähtökö?

      Paaterolle saatte etsiä kohta seuraajaa.
      Ei hyvältä näytä nämä poliisihallinnon hämärät asekaupat jotka Esko Koivisto toi esille ajankohtaisen kakkosen välityksellä.

      • Paatero ulos

        uskokaa jo..


    • Tieto ulkomailta

      Mafia pesi Suomessa 2 miljardia euroa. Viranomaisia mukana?
      Risto Malin


      Tärkeimmät talousuutiset perjantain lehdistä:

      Italian poliisi epäilee Helsingin sanomien mukaan, että Suomeen rekisteröityjen yritysten kautta kierrätettiin yli miljardi euroa Italian mafian kahden miljardin euron rahanpesuvyyhdissä. Italian poliisi pyysi mafian kahden miljardin euron rahanpesuvyyhtiin liittyen tietoja Suomen keskusrikospoliisilta ensi kertaa lokakuussa 2007. Krp toimitti tiedot suomalaisyrityksistä Italiaan saman vuoden marraskuussa ja täydentäviä tietoja vielä tammikuussa 2008. Sen jälkeen Italian poliisi ei ole ollut asiasta yhteydessä krp:hen tai kertonut tutkinnan edistymisestä. Helsingin Sanomat kertoi torstaina, että kahden Suomeen rekisteröidyn telealan yrityksen epäillään sekaantuneen Calabrian pahamaineisen mafian eli Ndranghetan rahojen pesuun. Kyseessä on kaksi pöytälaatikkoyritystä, joiden brittiläisistä omistajista on annettu Italiassa pidätysmääräykset. Epäillyt ovat 42- ja 38-vuotiaat miehet.

      • -),,

        katsos EU:ssa,


    • poliisihallinto kaat

      jostakin Tiurasta.

      • poliitikot

        Kaikki vakavimmat asiat hukkuvat poliitikkojen mokien alle.


      • Näin vaan on

        Puhutaan jostakin poliitikosta ja poliisihallinto kaatumassa korruptioon?


    • puuttua koska ei etukäteen tiedä mitä Berluskoni viisasta sanoo.

    • kato käy..

      paljasti rikostorjunnan johtaja on yllättäen eronnut/vaihtunut. Tätä tapahtuu jatkuvasti

    • Ajojahti!!!

      Markku Salmisen kohtalo on pelkona.

    • ihmettelijät..

      ei puututa?

    • ei loppua näy

      vain pahenevan.

      • rahasta kysymys

        herran kukkarolle astu


    • lähdesuojat

      että lähdesuoja säilyy.
      Poliisirikollisuutta ei saa muuten kiinni.

      • medianäkyvyys

        nyt Kreikan jättituen alle.


    • Pelkääkö Paatero???

      Kyllä tunturipoliiseista puhutaan, mutta kun pitäisi puuttua omien rikoksiin niin turpa on kiinni.

    • Alasajetut

      enää puutu poliisien rikolliseen toimintaan.

      • toimeen

        Lyö todisteet pöytään vaan.


    • todella outoa!!

      ei muuta voi sanoa.

      • ÅNX01RCV

        Todella merkillistä, poliisia haukutaan, kun itse on sotkeuduttu Wish-WC:n ja WC:n talossotkuihin.


      • Capita pikku juttu
        ÅNX01RCV kirjoitti:

        Todella merkillistä, poliisia haukutaan, kun itse on sotkeuduttu Wish-WC:n ja WC:n talossotkuihin.

        pesevät kuitenkin miljardeja. Eivätpä näihin puutu.


      • kateuden alkujuuri
        ÅNX01RCV kirjoitti:

        Todella merkillistä, poliisia haukutaan, kun itse on sotkeuduttu Wish-WC:n ja WC:n talossotkuihin.

        se kateus, se kateus..


      • kumpi vai kampi
        ÅNX01RCV kirjoitti:

        Todella merkillistä, poliisia haukutaan, kun itse on sotkeuduttu Wish-WC:n ja WC:n talossotkuihin.

        ja vastaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      206
      4265
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2259
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      61
      1420
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1161
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      122
      1059
    6. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1006
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      95
      976
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      128
      936
    9. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      103
      901
    10. Kuvaile kaivattuasi

      kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁
      Ikävä
      54
      855
    Aihe