Nerokas liikeidea

Olipa kerran mies, joka jo heti peruskoulun päättymisen jälkeen pääsi tuttavan automaalaamoon töihin 15-vuotiaana.

Työt olivat vaihtelevia – yleensä pieniä kolarikorjauksia tai ruostepaikkauksia ja niitten lopuksi viimeistelyä pakkelilla ja maalaten. Ajoneuvo yleensä silloin lopuksi ns. päällemaalattiin. Mies oppi alan työt.

Mies oli jonkun vuoden päästä innokas tienaamaan paremmin. Hän pääsi osalliseksi ränsistyneeseen työtilaan ”alivuokralaiseksi” ja alkoi omaan laskuun korjata autoja ja nimenomaan maalata niitä. Koska mies ei maksanut toiminnasta minkäänlaisia veroja, työ oli varsin tuottoisaa. Suuren osan työstä mies vaihtoi erilaiseen tavaraan, jonka alkuperä saattoi olla hämäräkin.

Toiminta laajeni myöhemmin. Mies osti pienen maatilan, jonka ulkorakennukset hän muutti toiminnalle sopivaksi. Karjasuojasta purettiin karsinat pois, tehtiin betonilattia sekä kahdet pariovet asennettiin. Vajarakennuksesta tehtiin iso korjaus-/maalaushuone. Tehtiin vesikeskuslämmitys puulla/öljyllä näihin tiloihin sekä yläkertaan erityistilat oleiluun. Kaikki tehtiin ilman mitään rakennuslupia taikka viranomaistarkastuksia.

Toiminta vain yltyi. Korjattavia autoja riitti, koska maksuksi kelpasi kaikenlainen vähänkin arvokas. On tullut talolle traktori lumitöihin, iso ajoleikkuri, videotykki, stereot, tietokonevehkeitä. Toki rahaakin on tullut sekä viinaa ja muita virvokkeita sekä erilaisia palveluita, mm. laaja jätekuljetuspalvelu.

Toiminnasta ei ole minkäänlaista kirjanpitoa, koska eihän toimintaa virallisesti edes ole olemassa. Ihan liki ei ole naapureitakaan, joskin kylätien suurta liikennettä ja pihalla olevia vaihtuvien autojen määriä paikkakunnalla yleisesti ihmetellään. Jopa pienet autoliikkeet maalauttavat vaihtoautoja pimeästi. Maksuksi kelpaa vaikka toinen auto, jonka mies kunnostaa, maalaa ja myy omaan laskuunsa. Eihän vanhojen autojen ostamista eikä myymistä enää tarvitse edes veroilmoituksessa mainita. Maanrakennusliikekin jo maalauttaa kaivureitaan pimeästi.

Voi vain ihailla tällaista liikeideaa, josta ei tarvitse maksaa mitään veroja, koska koko toimintaa ei ole virallisesti olemassakaan! Verottaja ei tiedä mitään eikä ihmettele mitään, koska mieshän on toisella palkkatyössä.
2157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

päivän raportti. Ottaa varmaan pattiin ja rajusti. Mutta älä siellä yksinäsi kiroile, ettei mene kiikarinlinssit huuruun. Voi jäädä seuraavasta raportista jotain olennaista pois jos ei näe kunnolla.

Äänestä
  • Jatkoin koulunkäyntiä kun tuo nuori mies 15-vuotiaana rupesi - hyvällä menestyksellä - keräämään omaisuutta. Hän oli jo äveriäs maatalon omistaja kun minä vielä kulutin housuntakamuksiani koulun penkillä.

    Opintoihin kului aikaa ja rahaa, viimeiset vuodet elettiin opintolainalla. Vihdoin valmistuin korkeasti koulutetuksi kirjastonhoitajaksi. Itse asiassa valmistuin nopeasti: olin silloin kaksikymmentäyhdeksän. Minulla on lainaa kolmekymmentätuhatta. Asun toistaiseksi ylioppilasasuntolassa. Perhettäkin on siunaantunut. Puolisollanikin on pelkkää velkaa. Hän valmistuu vasta vuosien kuluttua, tai vieläkin myöhemmin...

    En sitten valmistuttuani saanut osaamiani töitä, ellei nyt sellaiseksi lasketa apulaisen paikkaa kunnankirjaston varastossa - nälkäpalkalla 1190 euroa kuussa plus lomarahat? Oikea kirjastonhoitaja olisi saanut sentään liki kaksitonnia? Opintovelka erääntyy maksuun. Ruokaan, vaatteisiin ja muuhun elämiseen jää vuokran jälkeen koko perheelle kolmisensataa. Auton ostoa ei voi ajatellakaan pelkkien autoverojen ja pakollisten vakuututsen ylivoimaisen suuruuden takia. (Autoverokin kun määräytyy vanhan auton päästöjen, ei sillä ajettavien kilometrien mukaan, millä kurin saattaisi säästää jonkun kympin ajamalla vain välttämättömimmät?)

    Säästääkin pitäisi, jotta edes joskus saisi kokoon oman osuuden asunnon hinnasta? Vaan rahat ei riitä. Korttiluotot senkun kasvaa. Pienestäkin palkasta joudun maksamaan veroa rutosti yli maksukykyni, vaan minkäs teet, verottaja ottaa etukäteen päältä ennenkuin edes ehdin nähdä koko summaa! En silti kadehdi automaalarikaveria, saattaa joutua maksamaann korkojen kanssa ajattelemattomuutensa?

    Mistähän tälle päivälle löytäisi tarjouksen keittoluista perunakeiton komistukseksi? Vihannekset taitaa olla vielä liian kalliita tähän aikaan vuotta - ainakin kotimaiset. Joskus kadehduttaa, kun kaverit kertovat, etteivät periaatteesta osta ulkomailta tuotuja omenia tai kurkkujakaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin naapurissa kirjoitti:

Olipa kerran mies, joka jo heti peruskoulun päättymisen jälkeen pääsi tuttavan automaalaamoon töihin 15-vuotiaana.

Työt olivat vaihtelevia – yleensä pieniä kolarikorjauksia tai ruostepaikkauksia ja niitten lopuksi viimeistelyä pakkelilla ja maalaten. Ajoneuvo yleensä silloin lopuksi ns. päällemaalattiin. Mies oppi alan työt.

Mies oli jonkun vuoden päästä innokas tienaamaan paremmin. Hän pääsi osalliseksi ränsistyneeseen työtilaan ”alivuokralaiseksi” ja alkoi omaan laskuun korjata autoja ja nimenomaan maalata niitä. Koska mies ei maksanut toiminnasta minkäänlaisia veroja, työ oli varsin tuottoisaa. Suuren osan työstä mies vaihtoi erilaiseen tavaraan, jonka alkuperä saattoi olla hämäräkin.

Toiminta laajeni myöhemmin. Mies osti pienen maatilan, jonka ulkorakennukset hän muutti toiminnalle sopivaksi. Karjasuojasta purettiin karsinat pois, tehtiin betonilattia sekä kahdet pariovet asennettiin. Vajarakennuksesta tehtiin iso korjaus-/maalaushuone. Tehtiin vesikeskuslämmitys puulla/öljyllä näihin tiloihin sekä yläkertaan erityistilat oleiluun. Kaikki tehtiin ilman mitään rakennuslupia taikka viranomaistarkastuksia.

Toiminta vain yltyi. Korjattavia autoja riitti, koska maksuksi kelpasi kaikenlainen vähänkin arvokas. On tullut talolle traktori lumitöihin, iso ajoleikkuri, videotykki, stereot, tietokonevehkeitä. Toki rahaakin on tullut sekä viinaa ja muita virvokkeita sekä erilaisia palveluita, mm. laaja jätekuljetuspalvelu.

Toiminnasta ei ole minkäänlaista kirjanpitoa, koska eihän toimintaa virallisesti edes ole olemassa. Ihan liki ei ole naapureitakaan, joskin kylätien suurta liikennettä ja pihalla olevia vaihtuvien autojen määriä paikkakunnalla yleisesti ihmetellään. Jopa pienet autoliikkeet maalauttavat vaihtoautoja pimeästi. Maksuksi kelpaa vaikka toinen auto, jonka mies kunnostaa, maalaa ja myy omaan laskuunsa. Eihän vanhojen autojen ostamista eikä myymistä enää tarvitse edes veroilmoituksessa mainita. Maanrakennusliikekin jo maalauttaa kaivureitaan pimeästi.

Voi vain ihailla tällaista liikeideaa, josta ei tarvitse maksaa mitään veroja, koska koko toimintaa ei ole virallisesti olemassakaan! Verottaja ei tiedä mitään eikä ihmettele mitään, koska mieshän on toisella palkkatyössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu