On nuo

tainneet huonontua viime vuosina palstankin valituksista päätellen?

Itse asensin keittiön välitilaan yläkaappien alle pistorasialla varustetut
"työvalot", 3 kpl, vuonna 1995.

Niissä oli valmiina sellaiset U-kirjaimen malliset parikymmensenttiset
energiansäästölamput sisällä.
Ostin varalampunkin, mutta sitä ei ole vielä tarvinnut, nuo alkuperäiset
on siinä palaneet lähes joka ilta tuntikaupalla jo 15 vuoden ajan eivätkä
näytä lainkaan muuttuneen.

Niin että kyllä homma siis osataan, mutta on tainnut hintakilpailu
nykyään pilata laadun, eivätnuokaan kyllä aikoinaan muistaakseni nyt
ihan hirveitä maksaneet.
7229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Valaisimiesi lamput eivät varsinaisesti ole energiansäästölamput, vaan pienoisloistelamput. Virranrajoitin ei ole lampussa vaan valaisimessa, ja se on perinteinen kuristin. Energiansäästölampuissa sen sijaan liitäntälaite on lampun kannassa ja se on tehty elektroniikasta.

Lähes aina energiansäästölamppujen ennenaikaiset vikaantumiset johtuvat jonkin liitäntälaitteen elektroniikkakomponentin hajoamisesta, ei loisteputkesta.

On huomioitava, että kun lamput toimii niin kuin pitääkin, niin sitä ei tulla tänne yleensä kertomaan, mutta huonoista kokemuksista kyllä tullaan heti itkemään ja yleistämään. Se on kyllä totta, että nykyään energiansäästölampuissa on paljon huonoa laatua halvan tuotannon takia. 20 vuotta sitten lamppujen komponentit oli todennäköisesti mitoitettu paljon kestävämmiksi. Tosin silloin niiden hintakin oli kalliimpi kuin nykyään. Muistaakseni vuonna 1992 tai 1993 11 W 8000 h lamppu maksoi nykyrahassa 26 e, tosin alennuksessa (vai olikoha loppuunmyynti) sai puoleen hintaan.

Äänestä
  • enpäs huomannut tuota määritelmän eroa, nissä tosiaan on nuo
    kuristinlaitteet itse lampun rungossa.
    Mutta siis kestäviä ovat.

    Olen keittiön kattoon "roikku"-valaisimeksi hankkinut vastaavan vaikka
    vaikeampi oli löytää, kunnes kirpparilla kerran tärppäsi :-)

    Äänestä

Lisäksi asiosta valittamisen kasvuun vaikuttaa myös ES-lamppujen radikaali kasvu. Käyttö ja määrät kasvavat, joten myös viallisten lamppujen esiintyminen kasvaa..

Äänestä
  • Taitaa olla kyse myös siitä, että fiksummat ovat nähneet ES lamppujen edut ja hyödyntäneet niitä jo viimeiset 25 vuotta. Ja ovat myös ymmärtäneet, että aina välillä käsiin osuu myös maanantaikappaleita - etenkin, jos tuotteet ovat jotain alennuslaareista poimittuja parin euron vehkeitä....

    Mutta nyt on sitten kaavoihinsa kangistuneet jäärät joutuneet ostamaan ES lamppuja ja kun muutenkin elävät vielä 1970-lukua, niin onhan se suunnaton pettymys, jos "huikean kallis" 13 € = 80 mummonmarkan hintainen lamppu ei kestäkään kuin puoli vuotta. Olisihan sillä rahalla saanut monta pakettia kahvia 70-luvulla ... tai monta kymmentä litraa bensaa. ...sitähän ei kukaan muistele, miten bensa maksoi markka-ajan lopulla päälle 7 mk/litra tai huoltoasemalla karjalanpiirakka munavoi 15 mk...

    Tunnetusti väliä ei ole silläkään, että se hehkulamppu-uunojen lemmikki eli 100 W hehkulämmitin kuluttaa elinaikanaan (1500 h) 15 € edestä sähköä, koska 15 € on pikkuraha ja 13 € iso raha.

    Äänestä

  • tarkemmin sanottuna kirjoitti:

    Taitaa olla kyse myös siitä, että fiksummat ovat nähneet ES lamppujen edut ja hyödyntäneet niitä jo viimeiset 25 vuotta. Ja ovat myös ymmärtäneet, että aina välillä käsiin osuu myös maanantaikappaleita - etenkin, jos tuotteet ovat jotain alennuslaareista poimittuja parin euron vehkeitä....

    Mutta nyt on sitten kaavoihinsa kangistuneet jäärät joutuneet ostamaan ES lamppuja ja kun muutenkin elävät vielä 1970-lukua, niin onhan se suunnaton pettymys, jos "huikean kallis" 13 € = 80 mummonmarkan hintainen lamppu ei kestäkään kuin puoli vuotta. Olisihan sillä rahalla saanut monta pakettia kahvia 70-luvulla ... tai monta kymmentä litraa bensaa. ...sitähän ei kukaan muistele, miten bensa maksoi markka-ajan lopulla päälle 7 mk/litra tai huoltoasemalla karjalanpiirakka munavoi 15 mk...

    Tunnetusti väliä ei ole silläkään, että se hehkulamppu-uunojen lemmikki eli 100 W hehkulämmitin kuluttaa elinaikanaan (1500 h) 15 € edestä sähköä, koska 15 € on pikkuraha ja 13 € iso raha.

    yksiniitinen.

    "Tunnetusti väliä ei ole silläkään, että se hehkulamppu-uunojen lemmikki eli 100 W hehkulämmitin kuluttaa elinaikanaan (1500 h) 15 € edestä sähköä, koska 15 € on pikkuraha ja 13 € iso raha."

    Itselläni on paljon energiasäästölamppuja, vaikka ison, sähkölämmitteisen talon omistajana
    tiedän hyvin maksavani aika lailla turhasta; pimeää on juuri talvella ja lämmityspattereiden
    termostaatit kyllä tunnistavat ja hyödyntävät aika tarkkaan tuon hehkulampuista tulevan
    lisälämmön ja pudottavat melko tarkkaan saman verran omaa kulutustaan.

    Mutta vihreästä periaatteesta "kuuluukin" maksaa...

    Äänestä

  • energinsäästölamput kirjoitti:

    Juu, tuo patterien termostaattiteoria ei ole sinun keksimäsi. Siitä on tällä palstalla saatu ennenkin lukea =)
    Kysymys ei olekaan siitä, että hehkulamput olisivat pahoja sähkön tuhlaajia juuri talvella (tammikuu-maaliskuu), vaan juuri esim. syyskuu-marraskuu jaksolla kaikissa valaisimissa ja kaikissa taloissa, lämmitysjärjestelmästä riippumatta. Pimeätä on myös syksyllä ja tällöin talon tarvitsema lämmitysenergia saadaan katettua kodinkoneista ja ihmisistä tulevalla lämmöllä. Näinollen lähes poikkeuksetta hehkulampuista syntyy turhaa lämpöä.

    Niin, ja lisäksi on tietysti kaikki muut lämmitysjärjestelmät, joista saataisiin halvemmalla tuotettua lämpöä kuin hehkulampuilla ja tietysti esimerkiksi ulkovalaisimet, joissa yhä monet käyttävät hehkulamppuja aivan turhaan.

    Äänestä

  • ihanoikearane kirjoitti:

    että asiasta on keskusteltu täällä ja muualla ennenkin, mutta totta kai
    omassa talossani ja omilla lampuillani ja pattereilla todettu asia on
    ihan omaani, ei se ole mikään "teoria" vaan empiirisesti havaitsemani juttu.

    Pidän tarkkaa kirjaa sähkönkulutuksesta ja vaikka olen liki kilowatin edestä
    vaihtanut hehkulamppuja ES-lampuiksi niin sillä ei ole ollut mainittavaa
    vaikutusta lämmitysenergian kulutukseen.
    Teoriassa itupiipertäjien mukaan sen olisi pitänyt näkyä hyvinkin,
    on lamppujen tehon osuus niin iso prosentti lämmitystehosta.
    Enkä minä nyt sentään niin hölmö ole että ulko- tai puuvajaan laittaisin
    hehkulampun, siellä on ledit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

energinsäästölamput kirjoitti:

tainneet huonontua viime vuosina palstankin valituksista päätellen?

Itse asensin keittiön välitilaan yläkaappien alle pistorasialla varustetut
"työvalot", 3 kpl, vuonna 1995.

Niissä oli valmiina sellaiset U-kirjaimen malliset parikymmensenttiset
energiansäästölamput sisällä.
Ostin varalampunkin, mutta sitä ei ole vielä tarvinnut, nuo alkuperäiset
on siinä palaneet lähes joka ilta tuntikaupalla jo 15 vuoden ajan eivätkä
näytä lainkaan muuttuneen.

Niin että kyllä homma siis osataan, mutta on tainnut hintakilpailu
nykyään pilata laadun, eivätnuokaan kyllä aikoinaan muistaakseni nyt
ihan hirveitä maksaneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu