suomalaisvihamielinen rasisti Elisabeth Naucleur on sitä mieltä, että Ahvenanmaan virallinen autonominen
antaa oikeuden syrjiä suomenkielisiä.
Suomen Kuvalehti 49/2009 kirjoittaa puheenvuoropalstallaan seuraavasti Elisabeth Nauclerin Ahvenanmaan kansanedustaja (r) ) sanoin:
"Ruotsin kieli on taattu ahvenanmaalaisille ikiajoiksi".
Ei, Ahvenanmaa ei irtaudu Suomesta ( SK 48/2009 ) vaikka Suomi ei enää olisikaan kaksikielinen maa, jossa asiat hoituvat myös ruotsiksi. Tilanne olisi hankala, yhteyksien ylläpitäminen vaatisi tulkkia.
Ahvenanmaan itsehallinto perustuu kahden maan konfliktin kansainväliseen ratkaisuun. Suomi oli toinen, voittoisa osapuoli. Se halusi Ahvenanmaan itselleen keinolla millä hyvänsä ja kamppaili maakunnan asukkaiden ylivoimaista enemmistöä vastaan. Suomeen liittämisen vastineeksi Ahvenanmaalle luvattiin niin laaja itsehallinto kuin mahdollista ilman, että kyseessä olisi itsenäinen valtio. Ahvenanmaalaisten taistelu Ruotsiin liittymisen puolesta oli alkanut jo ennen Suomen itsenäisyysjulistusta. Ruotsi halusi Ahvenanmaan, ja ahvenanmaalaiset halusivat kuulua Ruotsiin mutta maakunta joutui Suomelle.
Ratkaisuun vaikutti voimakkaasti Suomen kaksikielisyys. Se osoitti maan olevan sivistynyt länsimainen yhteiskunta, joka pystyisi takaamaan ahvenanmaalaiselle vähemmistölle sen ruotsin kielen ikiajoiksi ja kaikki yhteydet emämaahan ruotsinkielellä. On hyvin mahdollista, että ratkaisu olisi ollut toinen, jos Suomi olisi ollut vain suomenkielinen. Ratkaisuun päädyttiin vastoin maakunnan asukkaiden tahtoa, mutta se on toiminut ja ehkä juuri siksi siitä on tullut osa Suomen brändiä, jopa ylpeydenaihe maallemme.
Ahvenanmaalainen
4
214
Vastaukset 4
- perin kummallista
On se vaan kumma, että hurrit saavat mellastaa ja esittää rasistisia päätelmiään meillä Suomessa.
Opetti minulle, että kun rahasta on kysymys, osaavat paikalliset SUOMEA jopa erinomaisesti:
-- Hotellin ruokalistassa oli eka kielenä SUOMI !
-- Kun puhuin kenen tahansa satunnaisesti kohtaamani kanssa aloittamalla ruotsiksi, he KAIKKI alkoivat puhumaan SUOMEA kai huomatessaan, että ääntämisessäni oli jotakin ei paikallista.
-- Jopa syrjäseudun kaupanmyyjä oma-aloitteisesti puhui ymmärrettävää SUOMEA.
Kyllä minusta tämä Ahvenanmaan ruotsinkielen alleviivaaminen on tarkoitushakuisten poliitikkojen hömppää!Olet oikeassa hyvä kohtelua siellä saa sekä privaatti että busines asioissa,joskus joutuu tosin käyttämään englantia kun törmää virkamieheen joka ei suostu puhumaan suomea. On myös toiminut ruotsinkielisten kanssa hyvin kun sanoo että sopiiko että te puhutte ruotsia ja minä suomea.
- ei Ahvenmaalaista
marrukaksi kirjoitti:
Olet oikeassa hyvä kohtelua siellä saa sekä privaatti että busines asioissa,joskus joutuu tosin käyttämään englantia kun törmää virkamieheen joka ei suostu puhumaan suomea. On myös toiminut ruotsinkielisten kanssa hyvin kun sanoo että sopiiko että te puhutte ruotsia ja minä suomea.
suuri häpeä, että Ahvenanmaalla ei saa kunnallisia palveluja Suomeksi eikä kouluja suomenkielisille lapsille.
Mistä löytyy suomenkieltä kannustavat poliitikot?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5321077- 61697
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160603- 53594
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä166578Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.244562Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.84552Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht192481Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20476Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta99476