Hanki C-paperit

Kerro maailmanlopusta ja siitä ettet halua tappaa ihmisiä ja sinulla on stressiä ja painetta, lähimmälle psykiatrille taikka lääkärille kun menet kutsuntalääkärillä käymään, eli eka lääkäri. Saat näillä C-paperit ja tuet toimintaa joka on pakotuslaitosta vastaan, eli sanoilla EI ASEVELVOLLISUUDELLE.

Intissä opit tyhmäksi ja sinulle kasvaa kusi päähän ja sen lisäksi vielä opit orjaksi, eli huoraksi. Siellä teinipojat ja teinitytöt sinua huutelee angstislangilla ja muut hullut meluaa sinulle huutaen sekopäissään pienistäkin asioista, kun eivät ne ainakaan luultavasti selvinpäin ole kun ovat eksyneet sellaiseen laitokseen ja tuossa mielentilassa. Sinua pidetään panttivankina 6 kuukautta hallituksen toimesta, ellet sitten suostu jäämään pitemmäksi ajaksi panttivangiksi kaltereiden taakse, pyssymiehet porteilla ja meno on kuin Alcarazissa, tai no Natsi saksassa. Guantamo vankilassahan oli samaa menoa, eli pakotetaan tekemään juttuja ja pyssymiehet vartio sinua. Tässä paikassa on eniten hulluja ja sekopäitä jotka ovat mentaalisesti erittäin huonoilla teillä. Henkilökunta myös koostuu jälkeenjääneistä koska ei kehittynyt ihminen mene tuommoiseen paikkaan edes tikullakaan. Jos eksyt tänne paikkaan, yritä päästä mitä mahdollisimman nopeasti ulos!

Sivarissa opit orjaksi. Sivarissa sinä olet vankina, eli sinua pidetään panttivankina 1 vuoden hallituksen toimesta.

Vankilassa ei olekaan mitään muuta kuin kalterit. (Avovankila) Sinua pidetään panttivankina 6 kuukautta hallituksen toimesta.

Suomen hallitus aloittaa panttivankien pitämisen kun 18 vuotta ikä täyttyy kenellä tahansa. Toisista kasvaa terroristeja, toiset keskitetään enemmän orjaksi ja toiset sitten masennutetaan ja stressataan ja tehdään niistä erittäin hajavaisia mielentilaisia henkilöitä. Näin hallituksenne kohtelee teitä.
2352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pakotettu vangiksi tulee sanasta panttivanki, eli vanki pakotetaan vangiksi ja tekemään jotain. Asevelvollisuus perustuu panttivankiuteen, eli asevelvollisuus tukee ja mainostaa ihmisiä harrastamaan panttivankiutta alitajunnassa. Alitajuntaan siis tulee viesti että panttivankien hankkiminen on hyvä juttu, näin myös raiskaajia löytyy paljon, sekä jengiytymistä ja sen pohjalta kiusaamista, eli pidetään väliaikaisia panttivankeja joita kiusataan sen väliajan, kun taas myöhemmin panttivanki päästetään menemään, näin saadaankin jo vihaa ja sen jälkeen onkin murhaa käynnissä, sekä lapset opetetaan panttivankiuteen jo pienestä pitäen, eli kun sinä Lasse kasvat isoksi, hallitus ottaa sinut panttivangiksi jonnekkin 3 paikasta, Lasse valitse 1 paikka jonne haluat itsesi panttivangiksi ja jos karkaat 2 valinnasta, sinut laitetaan valintaan 3.

Äänestä
  • Ei tummoiset viestit tänne kuulu. Menkää tuonne anarkistipalstalle mölyämään, Ei noita kukaan täysjärkinen jaksa lukea. = )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


C..PPAPPERRI kirjoitti:

Kerro maailmanlopusta ja siitä ettet halua tappaa ihmisiä ja sinulla on stressiä ja painetta, lähimmälle psykiatrille taikka lääkärille kun menet kutsuntalääkärillä käymään, eli eka lääkäri. Saat näillä C-paperit ja tuet toimintaa joka on pakotuslaitosta vastaan, eli sanoilla EI ASEVELVOLLISUUDELLE.

Intissä opit tyhmäksi ja sinulle kasvaa kusi päähän ja sen lisäksi vielä opit orjaksi, eli huoraksi. Siellä teinipojat ja teinitytöt sinua huutelee angstislangilla ja muut hullut meluaa sinulle huutaen sekopäissään pienistäkin asioista, kun eivät ne ainakaan luultavasti selvinpäin ole kun ovat eksyneet sellaiseen laitokseen ja tuossa mielentilassa. Sinua pidetään panttivankina 6 kuukautta hallituksen toimesta, ellet sitten suostu jäämään pitemmäksi ajaksi panttivangiksi kaltereiden taakse, pyssymiehet porteilla ja meno on kuin Alcarazissa, tai no Natsi saksassa. Guantamo vankilassahan oli samaa menoa, eli pakotetaan tekemään juttuja ja pyssymiehet vartio sinua. Tässä paikassa on eniten hulluja ja sekopäitä jotka ovat mentaalisesti erittäin huonoilla teillä. Henkilökunta myös koostuu jälkeenjääneistä koska ei kehittynyt ihminen mene tuommoiseen paikkaan edes tikullakaan. Jos eksyt tänne paikkaan, yritä päästä mitä mahdollisimman nopeasti ulos!

Sivarissa opit orjaksi. Sivarissa sinä olet vankina, eli sinua pidetään panttivankina 1 vuoden hallituksen toimesta.

Vankilassa ei olekaan mitään muuta kuin kalterit. (Avovankila) Sinua pidetään panttivankina 6 kuukautta hallituksen toimesta.

Suomen hallitus aloittaa panttivankien pitämisen kun 18 vuotta ikä täyttyy kenellä tahansa. Toisista kasvaa terroristeja, toiset keskitetään enemmän orjaksi ja toiset sitten masennutetaan ja stressataan ja tehdään niistä erittäin hajavaisia mielentilaisia henkilöitä. Näin hallituksenne kohtelee teitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu